Oliko 1980-luku paratiisi?

Mulla on vanhat paperit jäljellä.

Vuonna 1990 30 neliön yksiö ison kaupungin keskustassa 1100 markkaa/kk. 180 euroa, siis about.

Nettopalkka ihan perus duunarihommasta ilman mitään koulutusvaatimusta 7280mk/kk.

Toki siinä oli jonkin verran ylitöitä mukana, mutta kuitenkin.

Miettikää. Keskustayksiön vuokra seitsemäsosa nettopalkasta duunarihommassa ilman tukia.

Mites nyt? Eletään ihan eri maailmassa.

Oli se,nuoret oli nuoria viattomasti.tytöt tyttöjä pojat poikia

Ei ollut some paineita ja joku kirjoittikin että meillä tytöillä silloin oli vyötärö.ihanaa kulta aikaa.rahaakin oli kivasti ja vanhemmilla töitä.oli onnekkaita oltiin kun ei velkarahalla eletty.silloin vanhemmat voivat jopa säästää.töistä maksettiin kunnon palkka ja töihin päästiin ihan kun otit luettelon ja soitit onko töitä ei kyselty kokemuksia jostain oli aloitettava.nykyään 16 veel pitää olla 30 vuoden kokemus..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvun hyvinvointi johtui osaksi idänkaupasta. Neuvostoliitto osti hyödykkeitä Suomesta, mm. vaatteita.

Laivamatkalla Ruotsiin saattoi matkustaa halvoilla kansipaikoilla, nukkua lattialla.

Vieläkö me boikotoidaan Venäjää kun EU käski sen Ukraina keissin jälkeen? Varsinkin maitotuotteissahan se näkyi kun tuli hetken ajaksi euron juustot venäjän tekstein. Työtä tarvitaan nyt enemmän kuin milloinkaan. Tai siis ostajaa meidän työlle.

Miksi te Perussuomalaiset aina myötäilette Venäjää?

Ei todellakaan. Tytöt saattoi joutua kokemaan ahdistelua, jopa raiskattuna sai vaan kuulla mitäs läksit ja pojat nyt vaan on tuollaisia, ei ne mitään tarkoita. Ei ollut edes puhelinta jolla soittaa apua.

Voit muistaa väärinkin. Vuoden 1100 markkaa on 2020 vajaat 300 euroa ja tuo 7280 on hieman alle 2000 euroa.

Ei ollut paratiisi, mutta eräänlainen lintukoto. Aspergerit laitettiin apukouluun ja häiriköt tarkkikselle.

Nousukausi toi Suomeen uusia jänniä tavaroita kuten mikroaaltouuni ja astianpesukone. Duunarit hankkivat noita vasta 90-luvulla, mutta varakkaampien perheissä noita näki vuosikymmenen lopulla. Ihmiset tiesivät paikkansa. Ei köyhät edes haikailleet ulkomaan matkoille. Varakkaat alkoivat käydä laskettelulomilla ja muuta tarpeetonta. Itse luulin, että kuuluimme keskiluokkaan koska meillä oli omistusasunto.

Siinä mielessä meni hyvin, että palvelut olivat kaikkien saatavilla. Asuttiin keskisuuressa kaupungissa lähiössä, 5 km keskustasta. Oli omat koulut eskarista lukioon. Ostarilla 2-3 ruokakauppaa, 2 pankkia, posti, urheiluliike, apteekki, baari, valokuvaamo ja kampaaja. Satunnaisesti muita toimintoja. Lukion kirjat olivat ilmaisia. Koulussa oli oma hammashoitola, vain lääkäri oli keskustassa asti.

Assburger kirjoitti:

Ei ollut.

Monilla on parhaasta nuoruudestaan mielikuva kulta-aikana, jolloin oli kaikki hyvin.

Kyllähän rusinoita pullasta kaivamalla 80- luvusta kaikkea kivaa löytää.

Kyllähän kiusaaminen oli hyvin tavallista 80- luvulla. Jopa opettajat saattoivat olla kiusaajia.

R a i skauksista ja lasten hyväksikäytöstä heitettiin jopa vitsiä.

Apu- lehden vitsipalstalla mm. vertailtiin naisia sängyssä eri automerkkeihin, 15- vuotias oli kuin pikku-Fiat...

Totta, mutta nuo asiat eivät ole muuttuneet. R a i skauksia tapahtuu edelleen, kiusaaja-opejakin on edelleen.

Avointa syrjintää ei ole niin paljon, mutta piilosyrjintää työelämässä ja muuallakin sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole 80-lukua kokenut, mutta täytyy sanoa että mielummin eläisin sitä kuin nykyaikaa. Nykyään tuntuu että pitää olla koko ajan yhteydessä muuhun maailmaan, informaatio tulva on valtava eikä siitä voi vain irroittautua. Kaikesta pitäisi olla tietoinen ja jaksaa välittää.

Nykyajan kertakäyttö kulutus myös risoo, haluaisin että kun pistän rahani johonkin tuotteeseen, että se oikeasti kestää. Mitä tahansa ostaa niin tietää ettei se tule kovin montaa vuotta kestämään ja sitten pitää taas ostaa uutta.

Jos et 80-luvulla vastannut puhelimeen niin se vain tarkoitti että Virtaset eivät ole kotona, nyt pitäisi vastata milloin tahansa tai vähintään soittaa takaisin, muuten ihmiset joko huolestuvat tai epäilevät että et halua vastata ja suuttuvat.

Työpaikkakin oli helpompi löytää 80-luvulla ja sai vakinaisen sopimuksen, ei mitään surkeita pätkiä.

Olihan 80-luvulla paljon epäkohtia, mutta uskon että elämä oli silti henkisesti helpompaa silloin. Tieto lisää tuskaa.

Henkisesti oli helppoa, jos olit siten, kuin kaikki muutkin. Mutta kyllä kiusaaminen ja väkivalta oli koulussa paljon yleisempää. Yhtenäisyyden paine oli paljon kovempi.

Yhtenäisyyden paine nimenomaan oli paljon pienempi kuin nykyisin. Merkkivaatteettomia ei kiusattu, eikä kaikkien tarvinnut olla samaa mieltä tietyistä poliittisista kysymyksistä. 90-luvulta mentiin jonkin aikaa oikeasti suvaitsevampaan suuntaan, mutta 2010-luvulla suvaitsevaisuus kääntyi irvikuvakseen.

Neuvostoliitto kyllä kaatui 90-luvun alussa, ei lopussa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään välttämättä sosiaalisesti onnellista aikaa mutta materiaalisesti täysin kiistatta. Silloin vaurauden ja taloudellisen eteenpäin menon tunne ei liittynyt millään tavoin pelkästään kasvukeskuksiin vaan oli laajasti koko maan draivi. Oli siinä mielessä mahtavaa aikaa. Suomi oli silloin pikkujenkkilä erittäin edullisine väestöpyramideineen ja koulutustaso oli kuitenkin jo hyvä sekä teknologinen osaaminen maailmanhuippua. Oli oikeasti sellainen vain taivas on rajana -meininki. Meillä nuorillakin.

Kyllä vähän rasittaa lukea näitä suurten ikäluokkien nuoruushehkutuksia. Kaikki oli hienoa koska te olitte nuoria ja näin ollen se väestöpyramidikin mitä oli, lisäksi nuorena on elämä ja mahdollisuudet edessä, olivat ne sitten mitä tahansa. Itse sodanjälkeisten ikäluokkien varjovanavedessä kärsin 80-luvulla vain Suomen umpimielisyydestä, rajoittuneisuudesta, köyhyydestä ja navanalushuumorista. Rahat riitti elämiseen, kirjoittaa täällä moni - mutta millaiseen elämiseen. Minun 80-luvun alkupuolen kämpissäni ei asuisi nykyään kukaan. Kukaan ystävieni opiskeluikäisistä lapsista ei asu alivuokralaisena eikä rintamamiestalon yläkerrassa ilman omaa kylpyhuonetta.

Minulle nykyaika on ylivoimaisesti parempi kuin tuo kultamuisto-onnela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkat eivät olleet isoja, toimistotyöntekijän palkka upposi ruokaan ja vuokraan, vaatteita ei juuri ostettu! Vuokra-asuntoja oli tarjolla niukasti, matkustaminen oli kallista, kiusaaminen kukoisti, niin koulussa kuin työpaikoillakin! Opiskelijat saattoivat vain unelmoida yksiöistä! Työttömiä oli tuolloinkin, pitkäaikaistyöttömyys oli tosin harvinaista! Jokin asia oli silloin paremmin, muttei läheskään kaikki!

Pikku sihteerikkö oli tosikko jos suuttui kun johtajasetä kävi vähän pyllylle läpsimässä! Me too - sta ei oltu kuultukaan!

Opintotuki oli lainapainotteinen, valtionvelka tosin lähes olematon. Oli vuoden tapaus jos kirkonkylällä nähtiin n. ekeri kulkevan, perheellä oli vain yksi auto, joillakin vain Lada, jolla huristeltiin kesällä sukulaisiin! ABC-llä ei pysähdytty syömään, vaan omat eväät oli mukana, räpsyripsistä ja hiuspidennyksistä ei ollut kukaan kuullutkaan, karkkipussit olivat max. 100 g ja herkkuja oli muutenkin vähemmän tarjolla.

Tytöillä ja naisilla oli vyötärö! Muutenkin läskiä oli paljon vähemmän. Lihava nuori oli poikkeus, nykyisin teinit on aika pulleita lähes kaikki.

Siihen aikaan amerikkaa ja amerikkalaisuutta ihannoitiin. Siitä siirryttiin kohti ihanteista toteutusta ja nyt volaa beibee! Meillä on ihraa ihan kaikilla.

Idässä hapankaalinmaassa on toisin. Sielä on edelleen terveellistä ja hoikkaa porukkaa.

Jep, 80-luvun nuoriso ostettiin kokiksella, hampurilaisilla ja rihkamalla, ihan kuin muutkin itä-Euroopan nuoret. Ja ympäristö ja maapallo kiitti. Puutteessa eläneille ei järkevyys oikein iskenys. Kerskakulutus ja materiaali. Keravan kolleilla oli baseball-takkeja amerikkalaisin tunnuksin, ne olivat enemmän usalaisia kuin usalaiset itse. Olihan se hupaisaa. Nyt on USA kuin haamu entisestä loistostaan, sellainen kiusallinen kuvajainen sitä aiemmin palvoneille, ja ne palvojat ja niiden jälkeläiset ovat - läskejä.

Kulttuurisesti umpijunttia aikaa, mutta noin muuten, kansan yleisen varallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta varmaankin paras vuosikymmenen Suomen historiassa.

Ne, ketkä elivät nuoruutensa ja kolmi-nelikymppisyytensä 70- ja 80-luvuilla, eivät tule ikinä ymmärtämään kuinka onnekkaita olivat. Tuolloin hyvinvointia oli ja se jakautui tasaisesti. Tänäpäivänä vain vähemmistö nuorista ja kolmi-nelikymppisistä on saanut onnellisen elämän. Suurelle osalle jäänyt pelkkä luu käteen.

Vierailija kirjoitti:

Velkarahalla ja valtion ohjauksella pystytetty kulissi.

No ei ollut velkarahalla pystytetty.

Perustui kyllä epärealistisiin odotuksiin, että talouden nousukiito jatkuu maailman tappiin, mutta velkaantua valtion ei tarvinnut.

Oli se paratiisi ainakin minulle. Käytännössä täystyöllisyys. Silloin pystyi tosiaan tuosta noin vain menemään töihin, jopa valitsemaan minne menee ja millä ehdoilla. Opiskeluaikaisista kesätöistä jäi mukavasti talveksi säästöjä. Terveydenhuolto pelasi. Ei ollut kiirettä minnekään. Vuosikymmenen puolivälissä alkoi vapautua ravintolaelämä, tuli paikallisradiot ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään välttämättä sosiaalisesti onnellista aikaa mutta materiaalisesti täysin kiistatta. Silloin vaurauden ja taloudellisen eteenpäin menon tunne ei liittynyt millään tavoin pelkästään kasvukeskuksiin vaan oli laajasti koko maan draivi. Oli siinä mielessä mahtavaa aikaa. Suomi oli silloin pikkujenkkilä erittäin edullisine väestöpyramideineen ja koulutustaso oli kuitenkin jo hyvä sekä teknologinen osaaminen maailmanhuippua. Oli oikeasti sellainen vain taivas on rajana -meininki. Meillä nuorillakin.

Kyllä vähän rasittaa lukea näitä suurten ikäluokkien nuoruushehkutuksia. Kaikki oli hienoa koska te olitte nuoria ja näin ollen se väestöpyramidikin mitä oli, lisäksi nuorena on elämä ja mahdollisuudet edessä, olivat ne sitten mitä tahansa. Itse sodanjälkeisten ikäluokkien varjovanavedessä kärsin 80-luvulla vain Suomen umpimielisyydestä, rajoittuneisuudesta, köyhyydestä ja navanalushuumorista. Rahat riitti elämiseen, kirjoittaa täällä moni - mutta millaiseen elämiseen. Minun 80-luvun alkupuolen kämpissäni ei asuisi nykyään kukaan. Kukaan ystävieni opiskeluikäisistä lapsista ei asu alivuokralaisena eikä rintamamiestalon yläkerrassa ilman omaa kylpyhuonetta.

Minulle nykyaika on ylivoimaisesti parempi kuin tuo kultamuisto-onnela.

Olen nelikymppinen, ja olen asunut parikymmentä vuotta aikuisiästäni pienissä neukkukuutioissa, joiden varustelutaso on ollut lähes sama kuin siinä sinun 80-luvun kämpässäsi. Olet ilmeisesti 50+, etkä tajua sitä miten paljon monet nuoremmista ikäluokista ovat joutuneet viime vuosina joustamaan. Mitä väliä jollain tietokoneilla ja kännyköillä ja netflixeillä on, jos on elintaso monilla ihmisillä on muuten aika sama kuin asuisi jossain Venäjällä periferiakaupungissa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se taisi olla. Hyvinvointivaltio parhaimmillaan ainakin täällä Suomessa. Sitten tuli lama ja liityttiin unioniin. Onhan EU tuonut paljon hyvääkin ja isoja etuja meille, mutta kyllähän se osaltaan romutti sen 80-luvun onnen ja riippumattomuuden.

80-luvulla ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta, ei julkisista varoista rahoitettua hammashoitoa kaikille eikä mahdollisuutta saada työttömyyspäivärahaa puolison tuloista riippumatta. Monet asiat, joita nykyään pidetään itsestäänselvinä, olivat tuolloin täysin tuntemattomia. Nuoret menivät mansikkapelloille, koska vaihtoehtona oli työttömyys ja rahattomuus, ei asumistuki/työttömyyskorvaus/toimeentulotuki -kompo jolla saa käteen enemmän. Masennuslääkitystä  eikä -terapiaa ollut keksitty, itsemurhaluvut olivat aivan muuta kuin nykyään. Seksistiset ja rasistiset vitsit kyllä olivat olemassa, ne varmaankin toivat iloa monen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Palkat eivät olleet isoja, toimistotyöntekijän palkka upposi ruokaan ja vuokraan, vaatteita ei juuri ostettu! Vuokra-asuntoja oli tarjolla niukasti, matkustaminen oli kallista, kiusaaminen kukoisti, niin koulussa kuin työpaikoillakin! Opiskelijat saattoivat vain unelmoida yksiöistä! Työttömiä oli tuolloinkin, pitkäaikaistyöttömyys oli tosin harvinaista! Jokin asia oli silloin paremmin, muttei läheskään kaikki!

80-luvulla työttömyysprosentti oli noin 5%, mikä on käytännössä täystyöllisyys. Varsinkin kun työllisiksi lasketut olivat tosiaan ihan oikeissa palkkatöissä, eikä tilastokikkailtuina ilmaisissa harjoitteluissa, temppukursseilla jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkat eivät olleet isoja, toimistotyöntekijän palkka upposi ruokaan ja vuokraan, vaatteita ei juuri ostettu! Vuokra-asuntoja oli tarjolla niukasti, matkustaminen oli kallista, kiusaaminen kukoisti, niin koulussa kuin työpaikoillakin! Opiskelijat saattoivat vain unelmoida yksiöistä! Työttömiä oli tuolloinkin, pitkäaikaistyöttömyys oli tosin harvinaista! Jokin asia oli silloin paremmin, muttei läheskään kaikki!

80-luvulla työttömyysprosentti oli noin 5%, mikä on käytännössä täystyöllisyys. Varsinkin kun työllisiksi lasketut olivat tosiaan ihan oikeissa palkkatöissä, eikä tilastokikkailtuina ilmaisissa harjoitteluissa, temppukursseilla jne.

Oli alempi, oisko jotain 3% luokkaa oikea luku,

Ei ollut ei. 60-luku on kultainen vuosikymmen.

80-luvulla kouluissa oli yltäkylläisesti kaikkea. Opetuksesta ei tingitty ja rahaa tuntui riittävän. Vanhusten hoito oli laadukkaampaa ja vanhainkotiin pääsi helposti. 80-luvun nuorilla oli tulevaisuuden optimismia ja elämä oli kepeää. Työttömyys oli alhaista ja ostovoima oli korkealla. Toki teknologinen kehitys on mennyt eteenpäin, mutta nykyaika on valitettavasti paljon raskaampaa etenkin nuorille. Korona, ilmastoahdistus, maailmanlaajuinen lama synkistävät tätä aikaa vielä pitkään..

Vierailija kirjoitti:

Nuoret menivät mansikkapelloille, koska vaihtoehtona oli työttömyys ja rahattomuus, ei asumistuki/työttömyyskorvaus/toimeentulotuki -kompo jolla saa käteen enemmän. Masennuslääkitystä  eikä -terapiaa ollut keksitty, itsemurhaluvut olivat aivan muuta kuin nykyään.

Silloin sentään pääsi töihin. Vaikka sinne mansikkapellolle. Nykyäänhän sinne ei suominuori edes kelpaa.

Työtahti oli leppoisa, ei tarvinnut vetää itseään duunissa piippuun.

Terapia oli keksitty kyllä, ja siihen pääsi helpommin kuin nykyään. Kyllä, muistan, minäkin pääsin, ihan julkisista varoista kustannettuun terapiaan vuosikausiksi.