Oletko pysynyt kotona? Entä läheisesi?
Me mieheni kanssa olemme olleet kotona reilut kaksi viikkoa, myös yli 70- vuotias äitini. Mites muilla?
Kommentit (34)
Kotona lasten kanssa pari viikkoa. Täällä lähiössä on ehkä helpompi pitää etäisyyttä.
Kaksi läheisistäni pystyvät pysymään kotona. Me muut käymme normaalisti töissä ja kaupassa.
Olen töissä päiväkodissa joten työt jatkuu ja kontakteja tulee, niin siellä kuin työmatkalla bussissa.
Oon käynyt kaupassa kahdesti ja muutaman kerran kävelyllä rauhalliseen aikaan. Muuten yksin kotona.
Tänään tuli 2 viikkoa täyteen, etten ole missään käynyt. Puoliso käynyt kaupassa 3 kertaa.
Ulkona on hyvä käydä. Ilman ulkoilua ihminen väsyy ja heikkenee. Ulos siis käykää, ketkä voitte.mennä.
Soitin papalleni tänään kysyäkseni, että eihän ole enää bussimatkaillut kaupunkiin. Kertoi sitten, että oli loppuneet ne filterit, joita käytetään kevätpölyltä suojaamaan tuuletusikkunoissa. Ja rautakauppaan pitäisi matkustaa kahdella bussilla.
Naputtelin sitten nettitilauksen rautakauppaan ja saa itse noutaa paketin lähikaupan postipisteestä samalla kun käy ruokaostoksilla. Oli jo näköjään maksanut tililleni sen hinnan, vaikka vakuutin, ettei ole kiirettä. Osaa vielä hoitaa pankkiasiat netissä, mutta ei ole koskaan nettikaupasta tilaillut.
Viikko etätöissä, pari kertaa käyty kaupassa. Lenkillä käyty. Lapsi on ulkona leikkinyt naapurin lapsen kanssa, tulisi ainoa lapsi muuten hulluksi. Muuten ei mitään kontaktia muihin.
Olen pysynyt kotona, tai siis nyt mökillä. En ole ainakaan kuukauteen käynyt muualla kuin muutaman kerran ruokakaupassa.
Miksi muuten muut kaupat, kahvilat ravintolat, kampaamot, kynsihoitolat, kuntosalit ja kokonaiset kauppakeskukset ovat vielä avoinna? Kuka idiootti niissä oikein käy? Nyt ei tarvita kuin elintarvikkeita, lääkkeitä ja löpöä.
Olen lopettanut vapaa-ajan menot ja niin ovat läheisenikin. Käydään vain kaupassa ja töissä.
Olen. Ruokia olen vienyt vanhalle äidilleni ja samalla tietysti hoitanut omat ruokaostokseni. Muutoin pysynyt kämpässä.
Ihmettelin samaa että miks ihmiset käy vielä esim kampaamoissa, kuntosaleilla yms... Jotenkin tuntuvat turhilta tässä tilanteessa..
Olen pysynyt. Kaupassa on pakko käydä, mutta muutoin olen pysynyt.
Mietin samaa. Ihastuin viime talvena yhteen mieheen jonka kanssa sitten jotenkin yhteydenpito katkesi. Kuitenkin olen ajatellut häntä ja nyt hän otti yhteyttä ja haluaisi tavata! Olisi kova hinku mutta uskaltaako? Tiedän että hän on pääasiassa opiskellut vain himassaan mutta silti. Miten voi olla halaamatta tai istumatta lähekkäin sen kanssa johon on ihastunut?