Lapset jatkavat keskenään leikkejään - suosituksista viis
Miksi jotkut antavat lastensa leikkiä edelleen esim. pihalla muiden lasten kanssa vaikka tietäisivät suosituksista tai vaikka perheessä olisi riskiryhmäläisiä.
En ymmärrä - osaisiko joku avata tätä ajatuksenjuoksua. Tämän vuoksi on kohta ulkonaliikkumiskiellot.
Kommentit (250)
Meillö lapset 2 ja 4 vee istutetaan teeveen ääreen klo 8-16, jos tulevat jotain kyselemään, ohjataan menemään pois, koska äiti ja isä tekevät töitä ja istuvat etäpalavereissa . Toki on lelut ja muut, mutta askartelut ym vaatisi vielä vanhemman apua. Ruoka syödään yhdessä klo 12-12.30. Lapseni 2 v nukahtaa päiväunille vain vaunuihin kotioloissa, joten usein pääsen viemään hänet unille vasta 16.30 (lapsen syötävä ennen unia) joka ihan liian myöhäinen rytmi. Että tällästä tömä etätyö ja lasten arki ilman päiväkotia. Sääliksi käy niitä lapsia, joilla ei edes sisarusta.
Iltapäivällä menen lapsen kanssa ulos, oli siellä muita lapsia tai ei, alle 10 hlöä on ja yleensä 0-2 muuta aina samaa lasta ja vanhempi. Lapset eivät käy sisällä leikkimässä, vain ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Ulkoleikeissä tarttumisriski ei voi olla kovin iso ja isompia lapsia on vaikea pitää kuukausikaupalla neljän seinän sisällä. Turvavälin voi opettaa.
Lapset käsittelevät traumat leikkiensä avulla. Oman tyttäreni nukkeleikissä isän roolissa oleva Ken-nukke heivattiin pois, kun leikkikaverin isä ja äiti erosivat. Asia on traumaattinen leikkikaverille, mutta jäi ilmiselvästi huolestuttamaan ja pelottamaan tytärtänikin, joka varmaan pelkäsi samaa tapahtuvan omallekin perheelle. Kyllä ne koronapelot käydään läpi lasten leikeissäkin. Yöuniinkin saattavat tulla.
Paljon suurempi ongelma lapselle on vanhempien ero kuin koronan sairastaminen. Ennemmin tai myöhemmin.
Kukaan ei ole käskenyt VIELÄ olemaan neljän seinän sisällä. Ulkoilu oman perheen kesken, pitäen riittävän etäisyyden muihin on terveille sallittua. Yhteydet muihin ihmisiin hoidetaan nyt etäyhteyksillä. Sinulle ei ole myönnetty erivapauksia.

Niin VIELÄ. Sitten kun käsketään, ollaan. Nyt lapseni saa ulkoilla ja jos ulkona on toinen lapsi, millä minä häntä estän toisen pihaan menemästä? Olen toki sanonut, että nyt ei saa monen kanssa leikkiä tai muiden lähellä olla. Ja ei, en voi olla koko ajan pihalla vahtimassa, koska työt. Vai lopetetaanko töiden teko, myös me jotka on kriittisille aloille listattu ja joista on pulaa? Ja kyllä, kriittisiä töitä tehdään myös etänä.
Vierailija kirjoitti:
Ulkoleikeissä tarttumisriski ei voi olla kovin iso ja isompia lapsia on vaikea pitää kuukausikaupalla neljän seinän sisällä. Turvavälin voi opettaa.
Paljon suurempi ongelma lapselle on vanhempien ero kuin koronan sairastaminen. Ennemmin tai myöhemmin.
Luuletko sinä, että voit opettaa turvavälin lapselle ja lapsi noudattaa ohjeistusta samoin kuin hallitus ja THL opettaa ja ohjeistaa ja kansaa ja aikuisia ja haluaa uskoa, että kansa on riittävän fiksua niitä ohjeita noudattamaan. Annat mallia lapsellesi, että ohjeistuksia ei tarvitse noudattaa ja uskot lapseesi, että pitävät turvavälin. Anna mun kaikki kestää!
Paljon suurempi ongelma on lapselle sairastua vakavasti koronaan (nuorin kuollut 13v perusterve) tai, että hänen kauttaan vanhemmat, lähipiiri sairastuisi ja vaikka isä tai äiti kuolisi. Ero on pikku juttu sen rinnalla, että menettää äidin tai isän tai ehtii tartuttamaan muita ja lopulta sen seurauksena kuolee ihmisiä ehkä niitä itselle rakkaitakin.
Ehkä tämän keskustelun voisi näyttää kansanedustajalle + lukuisat muut Facebookin kertomukset ohjeistuksen noudattajättämisestä. Saisivat vauhtia ulkonaliikkumiskieltoihin ennen kuin on liian myöhäistä. On virhe luulla, että kansa toimii fiksusti ja noudattaa ohjeistuksia, jotta ulkonaliikkumiskieltoihin ei tarvitsisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhemmista ei osaa viettää aikaa lastensa kanssa, eikä osaa ottaa vastaan lapsensa turhautumista ja kiukkua. Eivät myöskään osaa asettaa rajoja, eivätkä järjestää kehittävää tekemistä.
Lapsen kasvatus on jäänyt päiväkodille, koululle ja harrastustoiminnalle. Normaalissa arjessa ei lasten kanssa olla parhaimmillaankaan kuin pari tuntia päivässä. Lapsen kanssa oleminen tarkoittaa käytännössä päivällisen syömistä ja iltatoimia.
Yhtäkkiä pitäisikin ihan oikeasti alkaa kasvattamaan lastaan ja aktiivisesti ohjata lasta sallittujen ja mielekkäiden toimintojen pariin. Tehdä asioita yhdessä lapsen kanssa ja toimia lapselle esimerkkinä. Tukea lasta tunnekuohuissa ja koulunkäynnissä. Luopua omasta rennosta olemisesta ja alkaa olemaan aktiivisesti vanhempi.
Onhan se itselle paljon mukavampaa antaa lasten mennä kavereidensa kanssa, niin pääsee paljon helpommalla.
Erityisesti tätä sormien välistä katsomista ja hälläväliä asennetta tuntuu olevan teinien vamhemmilla. Kun ei olla asetettu rajoja aikaisemmin, eikä hyvää keskusteluyhteyttä lapseen ole, niin ollaan keinottomia teinin uhman ja tunnekuohujen edessä.
Tää oli ihan bullshittiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoleikeissä tarttumisriski ei voi olla kovin iso ja isompia lapsia on vaikea pitää kuukausikaupalla neljän seinän sisällä. Turvavälin voi opettaa.
Paljon suurempi ongelma lapselle on vanhempien ero kuin koronan sairastaminen. Ennemmin tai myöhemmin.
Luuletko sinä, että voit opettaa turvavälin lapselle ja lapsi noudattaa ohjeistusta samoin kuin hallitus ja THL opettaa ja ohjeistaa ja kansaa ja aikuisia ja haluaa uskoa, että kansa on riittävän fiksua niitä ohjeita noudattamaan. Annat mallia lapsellesi, että ohjeistuksia ei tarvitse noudattaa ja uskot lapseesi, että pitävät turvavälin. Anna mun kaikki kestää!
Paljon suurempi ongelma on lapselle sairastua vakavasti koronaan (nuorin kuollut 13v perusterve) tai, että hänen kauttaan vanhemmat, lähipiiri sairastuisi ja vaikka isä tai äiti kuolisi. Ero on pikku juttu sen rinnalla, että menettää äidin tai isän tai ehtii tartuttamaan muita ja lopulta sen seurauksena kuolee ihmisiä ehkä niitä itselle rakkaitakin.
Ehkä tämän keskustelun voisi näyttää kansanedustajalle + lukuisat muut Facebookin kertomukset ohjeistuksen noudattajättämisestä. Saisivat vauhtia ulkonaliikkumiskieltoihin ennen kuin on liian myöhäistä. On virhe luulla, että kansa toimii fiksusti ja noudattaa ohjeistuksia, jotta ulkonaliikkumiskieltoihin ei tarvitsisi mennä.
Toivottavasti mennään ulkonaliikkumiskieltoon uudellamaalla. Olisi kaikille helpompaa, myös lapsille. Muualla Suomessa tilanne sen verran hallinnassa, että lapset voi vielä olla pihalla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkyys ja tyhmyys on pontimena kuvatunlaiselle käytökselle.
Eli samat syyt jotka ovat pontimena ylipäätään lasten hankkimiselle.
Mä oon kasvattanut lapseni siihen, että omaa älyä saa käyttää. Esim. joskus hänkin osaa laskea mikä on todennäköisyys. Nyt sen lasken minä. Todennäköisyys, että tartunnan saa päiväkodista tai pihaleikistä tai kaupan ostoskorista. Ja siis suhteutettuna maakunnan tilanteeseen. Ymmärrän toki, että kaikista ei ole tähän ja siksi on hyvä, että suoriakin ohjeita on.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen samaa. Parin yhn eskari-ikäiset pojat rälläävät vanhaan malliin pihalla, rappukäytävissä ja karkailevat muidenkin pihoihin, äitejä ei näy missään.
Itsekin sinkkuvanhempi mutta omat lapset ei pihassa ulkoile, korkeintaan silloin kun ketään muita ei näy.
Ulkoilu tekee hyvää ja sitä jopa suositellaan. Se että kaksi lasta leikkivät keskenään ei ole mikään asia joka olisi kielletty tai suositeltu välttämään. Kahden ihmisen välisiä tapaamisia saa edelleen järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoleikeissä tarttumisriski ei voi olla kovin iso ja isompia lapsia on vaikea pitää kuukausikaupalla neljän seinän sisällä. Turvavälin voi opettaa.
Paljon suurempi ongelma lapselle on vanhempien ero kuin koronan sairastaminen. Ennemmin tai myöhemmin.
Luuletko sinä, että voit opettaa turvavälin lapselle ja lapsi noudattaa ohjeistusta samoin kuin hallitus ja THL opettaa ja ohjeistaa ja kansaa ja aikuisia ja haluaa uskoa, että kansa on riittävän fiksua niitä ohjeita noudattamaan. Annat mallia lapsellesi, että ohjeistuksia ei tarvitse noudattaa ja uskot lapseesi, että pitävät turvavälin. Anna mun kaikki kestää!
Paljon suurempi ongelma on lapselle sairastua vakavasti koronaan (nuorin kuollut 13v perusterve) tai, että hänen kauttaan vanhemmat, lähipiiri sairastuisi ja vaikka isä tai äiti kuolisi. Ero on pikku juttu sen rinnalla, että menettää äidin tai isän tai ehtii tartuttamaan muita ja lopulta sen seurauksena kuolee ihmisiä ehkä niitä itselle rakkaitakin.
Ehkä tämän keskustelun voisi näyttää kansanedustajalle + lukuisat muut Facebookin kertomukset ohjeistuksen noudattajättämisestä. Saisivat vauhtia ulkonaliikkumiskieltoihin ennen kuin on liian myöhäistä. On virhe luulla, että kansa toimii fiksusti ja noudattaa ohjeistuksia, jotta ulkonaliikkumiskieltoihin ei tarvitsisi mennä.
Toivottavasti mennään ulkonaliikkumiskieltoon uudellamaalla. Olisi kaikille helpompaa, myös lapsille. Muualla Suomessa tilanne sen verran hallinnassa, että lapset voi vielä olla pihalla yhdessä.
Suomeen ei ole tulossa ulkonaliikkumiskieltoa.
Uusimaa eristettiin – presidentti Niinistöllä IS:n erikoishaastattelussa painava viesti suomalaisille: ”Olen yrittänyt vakavasti varoittaa” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006455628.html
Koronavirus: Uusi laskelma Aalto-yliopiston tutkijoilta: Husin tehohoitopaikat voivat täyttyä jo lähiviikkoina, jos ihmiset eivät noudata rajoituksia https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006455499.html?share=2b4b3c4efa39ac11…
Meidän lapset tapaa edelleen rajatusti kavereitaan. Totuushan on, että kyllä tätä kestäisi, jos joku sanoisi, että 5 viikkoa ja sitten se on ohi, mutta kun ensin oli huhtikuun puoliväli epidemiahuippu, sitten toukokuun ja nyt puhutaan jo kesä-heinä vaihteesta. Tämä on aivan sairasta, ihmiset kuolee ja sairastuu tähän. Perutaan lääkäriajat, syöpähoidot, yritykset kaatuu, labrakokeet jätetään ottamatta, hampaat hoitamatta (hammastulehdus tappaa kymmeniä ihmisiä vuodessa, jopa tiedän työikäisen ja perusterveen nelikymppisen kuolleen hammasongelmaan) jne. Suomennettuna: Ruumiita tulee ja paljon.
Minä olen sitä mieltä, että riskiryhmät eristykseen, muille vapauksia. Riskiryhmät eli vaikka 70+ voivat ottaa itse vastuun toiminnastaan ja sen riskin, ettei hoitoa riitä. On se kumma, että eläkeikäiseltä ei odoteta mitään vastuunkantoa. Ja kyllä, nuorempiakin voi kuolla, mutta kuolee ne kuitenkin, koska tarkoitus ei ole lopettaa epidemiaa vaan tasata huippua. Huipun kuormitus tasaantuu jo sillä, että riskiryhmät ottaa itsestään vastuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen samaa. Parin yhn eskari-ikäiset pojat rälläävät vanhaan malliin pihalla, rappukäytävissä ja karkailevat muidenkin pihoihin, äitejä ei näy missään.
Itsekin sinkkuvanhempi mutta omat lapset ei pihassa ulkoile, korkeintaan silloin kun ketään muita ei näy.
Ulkoilu tekee hyvää ja sitä jopa suositellaan. Se että kaksi lasta leikkivät keskenään ei ole mikään asia joka olisi kielletty tai suositeltu välttämään. Kahden ihmisen välisiä tapaamisia saa edelleen järjestää.
Miten joku voi olla vielä näin pihalla. Kaikkia sosiaalisia kontakteja on ohjeistettu välttämään, ei ystävien tapaamisia jne ja pääministeri viime viikollakin väänsi rautalangasta, että ei kaveri leikkejä, ei edes jalkapalloa.
Kansaa on neuvottu seuraamaan tilannetta, joten tee sinäkin niin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ne leikkivät lapset siellä tarhassakin? Miksi tästä nyt ei voisi olla yhtää mieltä? Näkee peukutuksistakin, että mielipiteet jakautuu kovin.
Päiväkodeissa ja kouluissa on nyt toivottavasti vain niiden vanhempien lapset, jotka toimivat yhteiskunnan kannalta kriittisissä tehtävissä. Ja kyllä he siellä leikkivät. Tosin päiväkodissakin keksitään enemmän ulko-ohjelmaa ja pidetään lapset pienemmissä ryhmissä.
Lapset ovat etäopetuksessa, jotta ihmisten väliset kontaktit vähenisivät. On ihan järjetöntä, että joku ajattelee, että nämä samat lapset voisivat samaan aikaan hengailla keskenään koulun ulkopuolella. Ei, eivät voi.
Päiväkodissa on kyllä kaikkien lapset jotka eivät voi kotona hoitaa. Ihme jankutus näistä kriittistä aloista. Pitäisikö muiden ottaa palkatonta töistä jotta voisi jäädä lasta hoitamaan? Tai laittaa lapsi isovanhemmille hoitoon?
Vierailija kirjoitti:
Ketä siinä syytät kun lapsesi, sinä itse tai läheisesti sairastuu vakasti tai kuolee tähän tautiin? Syytätkö itseäsi vai koetko, että ei tälle mitää voinut? Omalla toiminnallaan voi kerrankin tehdä paljon hyvää - voi pelastaa useita ihmishenkiä. Omalla toiminnallaan voi tehdä myös paljon pahaa - antaa lasten leikkiä keskenään ja tavata ystäviää ja samalla tartuttaa tauti oireettomana useisiin henkilöihin. Kuinka monta ihmistä lopulta kuolee huolimattoman ja välinpitämättömän toiminnan vuoksi? Kannatko sinä vastuusi vai onko sinulle tärkeämpää, että lapsi ei tylsisty kun ei ole leikkikaveria? Tämä tilanne ei kestä loputtomiin, mutta tämä voi kestää muutamia kuukausia, silti monen ihmisen elämä päätyy vastuuttoman käytöksen seurauksena turhaan.
Tämä kestää ainakin puoli vuotta ja menee asteittain eteenpäin. Joten rajoituksiakin tehdään asteittain. Ja miksi minä syyttäisin itseäni, jos isäni kuolee, hän tekee omat ratkaisunsa toisella puolella maata ja äitini kuoli vuosia sitten. En syytä siitäkään itseäni. Lapsi jos saa tartunnan, se on vounut tulla mistä vain. Syyttäisinkö itseäni, että vein päiväkotiin? En. Tein töitä, että av-mammalla tuli sähköä pistorasiasta. Milloin muuten syyllistäminen on auttanut ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen samaa. Parin yhn eskari-ikäiset pojat rälläävät vanhaan malliin pihalla, rappukäytävissä ja karkailevat muidenkin pihoihin, äitejä ei näy missään.
Itsekin sinkkuvanhempi mutta omat lapset ei pihassa ulkoile, korkeintaan silloin kun ketään muita ei näy.
Ulkoilu tekee hyvää ja sitä jopa suositellaan. Se että kaksi lasta leikkivät keskenään ei ole mikään asia joka olisi kielletty tai suositeltu välttämään. Kahden ihmisen välisiä tapaamisia saa edelleen järjestää.
Miten joku voi olla vielä näin pihalla. Kaikkia sosiaalisia kontakteja on ohjeistettu välttämään, ei ystävien tapaamisia jne ja pääministeri viime viikollakin väänsi rautalangasta, että ei kaveri leikkejä, ei edes jalkapalloa.
Kansaa on neuvottu seuraamaan tilannetta, joten tee sinäkin niin!
Ei usean lapsen leikkitreffejä. Kyllä voi yhtä kaveria nähdä, ei ole mainittu että ei voisi.
Voiko oikeasti olla jotain niin pimeitä tyyppejä että toivoo rangaistukseksi ulkonaliikkumiskietoa. Eis iitä ole mitään hyötyä, enemmän vain haittaa. Täällä kokoontuu jotkut sekopäätyypit haukkumaan muita äitejä. Olen elänyt ne muut pandemiat ja ihan hyvin meni vaikka oltiin ulkona. Melkein kaikki saavat tartuntaa uudessa vaiheessa, MUTTA kaikki eivät koskaan sairastu. Joku näissä pandemioissa kuolee kuitenkin. ja se ei johdu siitä että joku lapsi ulkoilee. Ulkoilu ja liikkuminen auttaa immunieetin muodostusta, terve liikkuva lapsi on se hyväkuntoinen. Myös hyvä mieliala ON terveyttä. Yksiöissä homehtumalla kasvaa sairaita lapsia ja aikuisia. Myös ne matkustavia perheitä haukkuvat voisi sulkea ne kateelliset suunsa. Säälin niitä vanhuksia ,jotka on jättetty yksin , ihan vielä annettu ohjeet. Hallitus leikkii jumalaa.
Tuossa muuan artikkeli joka olisi jokaisen hysteriaa moittivan syytä lukea. Samoin niiden, jotka kuvittelevat omalla näennäisellä varovaisuudellaan olevansa turvassa.
Se, että sinä tai lapsesi vaikuttaa tänään terveeltä, ei tarkoita ettettekö jo levittäisi virusta.
https://www.verkkouutiset.fi/nain-tartutat-perheesi-koronaan-etka-tieda…
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeesti, ei ne pennut siellä nuole toisiaan! Hyppivät ja leikkivät yleensä aika kaukana toisistaan. Voi elämä että voi mennä jo hysterian puolelle!!!!!
Ovat lähekkäin, koskettelevat, tuskin pesevät edes käsiään kotiin tullessa.
Niinkuin kirjoitin, niin osa pystyy hoitamaan etätyöt joustavammin, mutta eivät kaikki. Onneksi olkoon siitä että te pystytte siihen, mutta vähän empatiaa niitä kohtaan, jotka eivät siihen pysty. Huomaa että tässäkin ketjussa osa äideistä on susia toisille äideille ja haluavat vain korostavat omaa paremmuuttaan. Jos et edes halua ymmärtää muiden asemaa, niin turha lähteä kommentoimaan.