Missä iässä lapset kannattaa häätää pois kotoa?

No, mun lapset ovat vasta pieniä, mutta puhun usein siitä, että sitten kun lukio on käyty, haetaan opiskelupaikkaa ja muutetaan sitten kotoa. Pienet lapset ovat usein sitä mieltä, että he haluavat asua äidin ja isän kanssa ikuisesti, ja jotenkin ajatus aikuisuudesta ja itsenäistymisestä tuntuu ahdistavalta. Siksi näitä keskusteluja on käyty. Mä oon sanonut, että lupaan teille, että kun te olette siinä iässä, te haluatte muuttaa pois kotoa ja siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. Ei se nyt mahdotonta ole, että lapsi asuisi kotona pitempään, mutta miksi asuisi? Tuo on hyvä vaihe nousta vanhempien tukemana omille jaloilleen.

Miksi ihmeessä pitää pienille lapsille puhua kotoa pois muuttamisesta? Heille varmasti tosi ahdistavaa.

Itse en häädä lapsiani, mutta edellytän iän mukaista käytöstä ja vastuunkantoa. Tämä ei ole täysi-ikäisille lapsille täysihoitola. Hoitavat kaikki omat asiansa itse ja lisäksi osallistuvat yhteisiin juttuihin oma-aloitteisesti. Näillä säännöillä voivat kotona asua vaikka eläke ikään asti. Ovat kivoja kämppiksiä :)))

Ajattelin, että kun täytän 45, mulla alkaa oma elämä. Silloin saa lapset lähteä.

25 ehdoton takaraja terveelle aikuiselle. Omat lapseni 20 ja 22 v. ovat jo muuttaneet, mutta miehen 20v- asustelee meillä. Aion katsoa että kun 25-v tulee täyteen on jokaisella lapsella oma koti, jossain muualla. Ei meillä.

Vierailija kirjoitti:

No, mun lapset ovat vasta pieniä, mutta puhun usein siitä, että sitten kun lukio on käyty, haetaan opiskelupaikkaa ja muutetaan sitten kotoa. Pienet lapset ovat usein sitä mieltä, että he haluavat asua äidin ja isän kanssa ikuisesti, ja jotenkin ajatus aikuisuudesta ja itsenäistymisestä tuntuu ahdistavalta. Siksi näitä keskusteluja on käyty. Mä oon sanonut, että lupaan teille, että kun te olette siinä iässä, te haluatte muuttaa pois kotoa ja siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. Ei se nyt mahdotonta ole, että lapsi asuisi kotona pitempään, mutta miksi asuisi? Tuo on hyvä vaihe nousta vanhempien tukemana omille jaloilleen.

Lopeta nyt ihmeessä lastesi pelottelu! Miksi haluat aiheuttaa heille ahdistusta? Kyllä se lapsi alkaa viimeistään teini-iässä puhua "sitten kun minä muutan".

Mitä tarkoittaa oma elämä? Kenen elämää eletään silloin, jos lapset asuu vielä kotonaan? Lapset voi opettaa itsenäisiksi, vaikka asuisivatkin kotona. Ja vanhemmat voivat myös elää itsenäistä elämää.

Aikuisten lasten kanssa elämisessä on monia hyviä puolia, jos suhteet ovat hyvät. Voimme esim. miehen kanssa lähteä helposti pienelle viikonloppumatkalle, kun lemmikeille on hoitajat valmiina kotona.

Miehelläni on poikiensa kanssa myös yhteisiä osittain kotona toteutettavia harrastuksia. Kuinka paljon helpompaa onkaan, kun lapset ovat jo valmiiksi kotona, eikä tarvitse tulla kaukaa.

Itse muutin 19-vuotiaana poikaystävän kanssa yhteen. Halusin itse lähteä lapsuudenkodista. Olen hyvin itsenäinen ihminen, omillani ollut siitä asti. Nyt 50-vuotias. En tiedä miten tämä nykyajan pullamössösukupolvi muuttaa omilleen, mutta silloin ennen vanhaan oli ihan normaalia muuttaa lapsuudenkodista omilleen varhaisessa vaiheessa. Luuserit asuivat kotona pitkälle yli 20-vuotiaaksi, näin me ainakin silloin ajateltiin.

Minulla on oikeistolainen kasvatusmalli. Eli sain asua isän ja äitipuolen luona yli kolmekymppiseksi.

Oikeuksiini kuului jääkaappi ja sauna-rantatilan vapaa käyttö, isän auto tai autot kun ne oli vapaasti käytettävissä.

Oma huone tai mökki.

Täydet vapaudet elää ja nauttia isän vanhemmuudesta.

Sellaista että olisin mennyt opintotuelle tai sosiaalituen piiriin, sellaista kavahdettiin ja ei käynyt päinsäkään.

Että riippuu varmasti siitä mihin vanhemmilla on varaa. Köyhien lapset varmasti lähtee hyvin varhain pois pesästä kun ei ole varaa tarjota parempaa. Sitten ihaillaan sellaista pärjäämistä ja makaroonipussilla kituuttamista.

Toisaalta mitä olen kavereilta kuullut niin kyllä he toivoisivat että vanhemmat ottaisivat vastuuta kasvatuksesta ja elättämisestä vielä yli parikymppisenäkin.

Tälläisiä mietteitä minulla tänään teille.

Ainakin omista tyttöystävistä on ollut kiva aina olla yökylässä siihen aikaan isäni luona. Paljon mukaevmpaa kuin heidän pienessä opiskelijasolussa. Minusta taas on mukava olla rakkaiden ihmisten luona ihan missä vain kunhan on hyvää ruokaa, juomaa ja keskusteluseuraa ympärillä.

Sellaista rakkautta.

Kyllä minä tuota 18-20 pitäisin jo keskivertona hyvänä ikänä muuttaa pois. Yliopisto opiskelut, työt, pari suhde, jne. alkavat olla jo käsillä. Ehkä aivan väkisin ei pidä vielä tuolloin potkia pihalle. 25 ikävuoden kohdalla ottaisin jo avaimen pois.

Mielestäni tilanteen mukaan. Meidän lapsi oli 17-vuotias kun valmistui lukiosta, jonka kävi eri paikkakunnalla kuin missä koti oli. Opiskelupaikkakunnalta oli hankittu lasta varten asunto ja sinne hän muutti lukion jälkeen, ihan vapaaehtoisesti ja ilman mitään häätämistoimia. Tuettiin häntä taloudellisesti ensimmäisen opiskeluvuoden ajan ja ollaan hyvissä ja läheisissä väleissä. 

Ei me lapsen ollessa yläasteella mietitty tällaista ollenkaan. Ajateltiin että hän käy lukionsa Helsingissä ja ehkä ensimmäisen ja mahdollisesti toisenkin opiskeluvuoden opiskelee kotoa käsin. Mutta kun hän lähti lukioon toiselle paikkakunnalle, tämä kuvio muuttui ja näin se sitten meni, että lapsi muutti lukioasunnosta suoraan omaan kotiin.

Jokainen lapsi on erilainen ja kypsyy omaan tahtiin. Hyvä olisi ajatella, miltä itsestä tuntuisi lapsen housuissa. Jos vanhempi heittää lapsen ulos kodista ennenkuin hän on kypsä siihen niin voi vain katsoa peiliin, sitten kun lapsella on oma elämä, jota hän ei jostain syystä halua jakaa vanhemman kanssa. Surullista, jos ei näe esim. lapsenlapsiaan. Itsehän olet lapsesi hankkinut, hän ei ole mikään eläin, jonka voi vain antaa pois tai viedä piikille, jos alkaa kyllästyttämään. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pitää pienille lapsille puhua kotoa pois muuttamisesta? Heille varmasti tosi ahdistavaa.

Itse en häädä lapsiani, mutta edellytän iän mukaista käytöstä ja vastuunkantoa. Tämä ei ole täysi-ikäisille lapsille täysihoitola. Hoitavat kaikki omat asiansa itse ja lisäksi osallistuvat yhteisiin juttuihin oma-aloitteisesti. Näillä säännöillä voivat kotona asua vaikka eläke ikään asti. Ovat kivoja kämppiksiä :)))

En minäkään ottaisi pienen lapsen kanssa tuollaista esiin. Mutta muistan oman lapsen kohdalla kuinka hänellä oli vaihe, jossa hän mietti aikuisuuteen liittyviä asioita. Hän mietti, mistä tietää kenen kanssa pitää mennä naimisiin. Hän mietti mistä nettikaupasta saa ostettua kuukautiskupin. Ja hän mietti mistä tietää minne pitää muuttaa kun muuttaa pois kotoa. Ja näihin kaikkiin vastailin parhaani mukaan. Pitää löytää joku sellainen jonka kanssa haluaa naimisiin ja sen toisenkin pitää haluta, sitä ei voi yksin päättää. Lupasin että tilataan kuukautiskuppi yhdessä sitten kun sitä tarvitaan. Ja asunnon kanssa pitää vähän katsoa mihin ne omat rahat riittää ja muuttaa sitten sellaiseen asuntoon, mutta että muuten sen saa valita itse eikä sitä kukaan määrää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pitää pienille lapsille puhua kotoa pois muuttamisesta? Heille varmasti tosi ahdistavaa.

Itse en häädä lapsiani, mutta edellytän iän mukaista käytöstä ja vastuunkantoa. Tämä ei ole täysi-ikäisille lapsille täysihoitola. Hoitavat kaikki omat asiansa itse ja lisäksi osallistuvat yhteisiin juttuihin oma-aloitteisesti. Näillä säännöillä voivat kotona asua vaikka eläke ikään asti. Ovat kivoja kämppiksiä :)))

No siksi, että he itse ovat ottaneet sen esille! Kyllähän he nyt itsekin ovat jo tajunneet, että aikuiset eivät asu vanhempiensa kanssa. Ja siitäkin on ollut puhetta, millaisissa kodeissa äiti ja isä ovat asuneet, kun ovat muuttaneet omilleen.

Mitä te kauhistelijat teette, kun lapsi alkaa kysellä näistä? Sanotte, että et sinä mihinkään muuta, sinä pysyt aina täällä äidin kanssa vai?

Parempi olisi miettiä missä vaiheessa. Esim. jos lapsi opiskelee samassa kaupungissa 24v. asti niin minusta ihan hyvä ikä olla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Itse muutin 19-vuotiaana poikaystävän kanssa yhteen. Halusin itse lähteä lapsuudenkodista. Olen hyvin itsenäinen ihminen, omillani ollut siitä asti. Nyt 50-vuotias. En tiedä miten tämä nykyajan pullamössösukupolvi muuttaa omilleen, mutta silloin ennen vanhaan oli ihan normaalia muuttaa lapsuudenkodista omilleen varhaisessa vaiheessa. Luuserit asuivat kotona pitkälle yli 20-vuotiaaksi, näin me ainakin silloin ajateltiin.

Olen samanikäinen ja muutin lukion jälkeen.

Samoin muutti tyttäreni. Ihan itse halusi muuttaa.

Pullamössösukupolvi ollaan me. Se oli oikein sanonta -70-luvun lapsista. Nämä nykyisethän ovat raittiita, älykkäitä, kunnollisia ym. Ihan toista kuin me aikanaan.

Pilalle lellityt kakarat eivät halua muuttaa pois täyden palvelun hotellista.

Kun kasvattaa lapset sillä tavalla, että heille tulee luontainen halu muuttaa omilleen, ketään ei tarvitse häätää. Kun opettaa lapselle normaaleja kotiaskareita jo pienestä pitäen, ja antaa heille luvan tehdä niitä myös itsenäisesti, he luottavat siihen, että pärjäävät omillaankin, kun se aika koittaa.

Kahden todella erilaisen lapsen äiti kirjoitti:

Jokainen lapsi on erilainen ja kypsyy omaan tahtiin. Hyvä olisi ajatella, miltä itsestä tuntuisi lapsen housuissa. Jos vanhempi heittää lapsen ulos kodista ennenkuin hän on kypsä siihen niin voi vain katsoa peiliin, sitten kun lapsella on oma elämä, jota hän ei jostain syystä halua jakaa vanhemman kanssa. Surullista, jos ei näe esim. lapsenlapsiaan. Itsehän olet lapsesi hankkinut, hän ei ole mikään eläin, jonka voi vain antaa pois tai viedä piikille, jos alkaa kyllästyttämään. 

Oma poikani kypsyi vasta noin 34v.

Sai asua kotona ja käydä töissä. Opiskeli pitkälle 28v.

Seurusteli ja sai aina tukea sydänsuruihin. Kotona oli aina äiti ja isä kuuntelemassa murheita ja kannustamassa elämään.

Näin meillä. Tietnekin jokaisen varallisuuden mukaan. Oma poikamme osallistui asumiskuluihin ja muonakuluihin varallisuutensa mukaan.

Ei meillä tätä nähty ongelmallisena vaan lähinnä hyvä apu kahden jo melkein kuusikymppisen vanhuksen kanssa.

Minusta 18-vuotias  on liian nuori ja vaarassa joutua huonoille poluille elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, mun lapset ovat vasta pieniä, mutta puhun usein siitä, että sitten kun lukio on käyty, haetaan opiskelupaikkaa ja muutetaan sitten kotoa. Pienet lapset ovat usein sitä mieltä, että he haluavat asua äidin ja isän kanssa ikuisesti, ja jotenkin ajatus aikuisuudesta ja itsenäistymisestä tuntuu ahdistavalta. Siksi näitä keskusteluja on käyty. Mä oon sanonut, että lupaan teille, että kun te olette siinä iässä, te haluatte muuttaa pois kotoa ja siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. Ei se nyt mahdotonta ole, että lapsi asuisi kotona pitempään, mutta miksi asuisi? Tuo on hyvä vaihe nousta vanhempien tukemana omille jaloilleen.

Lopeta nyt ihmeessä lastesi pelottelu! Miksi haluat aiheuttaa heille ahdistusta? Kyllä se lapsi alkaa viimeistään teini-iässä puhua "sitten kun minä muutan".

Eli miten sä toimisit tilanteessa, jossa lapsi alkaa puhua tuosta? Sanoisit, että ei nyt puhuta tästä asiasta vai että et sä muuta mihinkään? Vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tilanteen mukaan. Meidän lapsi oli 17-vuotias kun valmistui lukiosta, jonka kävi eri paikkakunnalla kuin missä koti oli. Opiskelupaikkakunnalta oli hankittu lasta varten asunto ja sinne hän muutti lukion jälkeen, ihan vapaaehtoisesti ja ilman mitään häätämistoimia. Tuettiin häntä taloudellisesti ensimmäisen opiskeluvuoden ajan ja ollaan hyvissä ja läheisissä väleissä. 

Ei me lapsen ollessa yläasteella mietitty tällaista ollenkaan. Ajateltiin että hän käy lukionsa Helsingissä ja ehkä ensimmäisen ja mahdollisesti toisenkin opiskeluvuoden opiskelee kotoa käsin. Mutta kun hän lähti lukioon toiselle paikkakunnalle, tämä kuvio muuttui ja näin se sitten meni, että lapsi muutti lukioasunnosta suoraan omaan kotiin.

Siis se asunto oli lapsen puoliksi. Hänet "pakotettiin" tähän alaikäisenä. Lapsi maksaa vanhemmilleen isoa vuokraa. Sellaista tukemista.

Lapsi ei saanut itse valita edes keittiön hanaa. Äiti tietää paremmin! Koko elämän.

Jos haluaa säilyttää hermonsa ja terveytensä, niin viimeistään 4-vuotiaana lapset pois kotoa. Mieluummin jo kolmivuotiaina.