Millainen yleistunnetila sinulla nyt? Oletko surullinen? Alistunut? Muuta?

Normaali.

Kolmivuorotyössä hoitoalalla.

Kiirettä pitää.

Muu perhe kotona.

Ei ahdista, ei pelota.

Teinin kanssa kotona vähän hankalaa. Jos asuisin yksin olisi ihanaa olla kotona ilman sosiaalisia velvotteita. On mukava kun ei kukaan tule käymään eikä tarvitse lähteä minnekään kotoa. Paisi ruuan ostoon. Ei raamatun tutkiskelijatkaan ovella häiriköi.

Tavallinen mieliala. Töissä käyn joka päivä, ei tunneta meidän alalla etätyötä. En mitenkään hysteerisen huolestunut ole koronasta, mutta pelottaa ne hengitysvaikeudet, mitä siihen usein liittyy.

Älyttömän masentunut, en varmaa jaksa enää kauaa 😔

Tylsistynyt, vähän lamaantunut. Elämässä ei ole mitään niitä asioita, joista saan energiaa: harrastukset ja vapaaehtoistyö. Eikä tietoa, koska pääsee niiden pariin.

Ei pelota, mutta vähän masentaa tää iloton elämä.

Puhki!

Lopetin juuri tunnin pilatestreenin. Mutta pakko huolehtia itsestään jollain tavalla

Vihainen, koska koko talous ja tulevaisuus uhrataan turhaan!

Olen lannistettu, luovuttanut. Jos korona ei vie henkeä, se vie työpaikat. Ainoa henkireikä tässä umpitylsässä lapsiperhearjessa oli ajatus siitä, että keväällä tai kesällä pääsen takaisin aikuisten maailmaan, töihin. Korona romutti kaikki suunnitelmat ja nyt olen vielä ties kuinka kauan jumissa tässä vankilassa.

Juu juu, rakastan kyllä lapsiamme, mutta kyllä tämä arjen tylsyys tap paa henkisesti. Mitään en ehdi tehdä ja mihinkään en pysty keskittymään. Kaikki aika menee lastenhoitoon. Nukkuisivat edes, mutta ei... Yölläkin pitää vinkua pahimmillaan puolen tunnin välein.

Että tällaista. Minun elämäni korona pilasi siis totaalisesti. Ei ole toivoa paremmasta. Ei ole töitä, emme pääse muuttamaan, ei ole yhtään omaa tilaa. Hirvittää se tästä seuraava massiivinen lama. Tämä oli tässä. The end.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok. Olen vakavaa riskiryhmää ja töissä Helsingissä alalla, jossa todennäköisesti tulen saamaan tartunnan seuraavina viikkoina. Vähän pelottaa tietysti, mutta hyväksyn tulevan. Olen henkisesti valmistautunut, etten ehkä selviä hengissä. Elän elämääni mahdollisimman normaalisti, tietysti turvallisesti myös! Aiemmin vitutti ja panikoin, nyt suhtaudun tilanteeseen niin, etten vaan voi tietää tulevasta ja turha tehdä kuolemaa etukäteen. SE tapahtuu jos tapahtuu.

Olen samassa tilanteessa, samat ajatukset.

Masentaa, ei välttämättä koronan takia, mutta kyllä se pahentaa tilannetta.

Oon saanut kahdet huonot arviot artikkeleista tänä keväänä. Mua on syytetty toistenkin mokista. Olen hukannut työpaikan avaimet etätyön aikana, enkä tiedä, mihin. Onneksi niissä ei ole mitään tietoa että mihin niillä pääsee niin voi olla, etten ehkä joudu maksamaan koko konttorin sarjoitusta. Rahat loppuu muutenkin ja miehen tulot loppui myös koronan myötä kun se uskoi valtion käskyä että kaikki ei välttämätön työnteko on lopetettava tai siirrettävä etäksi (sen duunia ei voi tehdä etänä). Oma palkka juoksee, mitta työnteko on muuttunut suunnitelmallisesta tuotteliaisuudesta tulipalojen sammutteLuksi ja sekavaksi ad hoc-vahinkojen minimoinniksi. lisäksi tuntuisi että kurkku on tulossa kipeäksi. Se on varmaan siitepölyallergiaa ja ne lääkkeet väsyttää entisestään.

Ahdistunut. Korona sattui tosi pahaan vaiheeseen mun elämää, ja meni moni asia sekaisin. Lisäksi on kauhea ikävä poikaystävää, jota en pääse nyt moneen kuukauteen näkemään. Jos tämä olisi tapahtunut kolme kuukautta myöhemmin, niin kaikki olisi ollut hyvin.

Ihan ok. Korkeintaan vähän tylsistynyt tähän etätyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Älyttömän masentunut, en varmaa jaksa enää kauaa 😔

<3

Epäuskoinen kun luen välillä uutisia. Kiitollinen, että saan elää Suomessa. Lontoossa on kuulemma oikea koronatsunami yllättänyt terveydenhuollon. Ei käy kateeksi!

Ärtynyt ja hermostunut. Väsyttääkin vielä ja ens yönä ei kuitenkaan saa tarpeeks nukkua.

Päällisin puolin ihan ok fiilis, mutta pinnan alla jäytää ahdistus ja epävarmuus tulevaisuudesta. Yritän elää terveellisesti, viedä arkea eteenpäin ja olla itselleni armollinen työ- ja muissa asioissa, mutta välillä vaikeita hetkiä.

Vaihtelee. Epätietoinen ehkä? Välillä pystyn irrottautumaan asiasta mutta aamuisin iskee kuin avokämmenellä naamaan totuus että tässä ollaan keskellä viruspandemiaa. Ihanaa kun tietäisi milloin tämä pandemia loppuu, epätietoisuus pahinta.

Olin aivan todella ahdistunut tuossa tammi- ja helmikuussa, en nukkunut enkä syönyt.

Nyt olen jo uupunut tähän ja ahdistus on tasoittunut yleisvireeksi. On hetkiä jolloin olo on melkein normaali ja nautin keväisestä valosta, sitten seuraa taas lamaantunut surullinen mieliala. Suren sitä entistä elämää, jota sain elää vielä vuoden ekoina viikkoina, se on nyt mennyttä.

Nyt enimmäkseen lannistunut.

Aiemmin olin todella ahdistunut ja todella turhautunut ja vihainen siitä miten tähän on suhtauduttu ja reagoitu, on tuntunut ihan toivottomalta.

Ei kumpaakaan. Ihan normi fiilis.