Kysymys teille jotka ette voi puhua äidinkieltänne parisuhteessa!

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa teistä ei puhu englantia vaan broken englishia - ja siinä on vissi ero. Sama muitten kielien kanssa. Elin muutaman vuoden britin kanssa, yhteinen kieli oli minun puolelta broken, sitten oli viitisen vuotta suhteessa, jossa yhteinen kieli oli broken english eli ei kummankaan äidinkieli. En pitemmän päälle tykännyt, olen itse niin kielellinen tyyppi, että koen suhteen jäävän pinnalliseksi, tietynlaiset huumorin älyllis-kielelliset aspektit esim. jäävät yhdessä ymmärtämättä, huumori painottuu paljolti yleismaailmalliseen tilannekomiikkaan ja alkeellisiin broken english -sanaleikkeihin. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun suuttui niin ne kaikkein ilkeimmät jutut jäi sanomatta, kun oikeasti joutui miettimään mitä aikoo sanoa.

Itse olen tullut suorastaan allergiseksi niin broken englishia, hoono soomi, jagspeakockså-ruotsiin ja muuhunkin puolivillaiseen. Se puolivillaisuus ei todellakaan ole rikkautta, vaan kielellistä köyhdyttämistä. Mutta geneerinen broken english taitaa olla maailman käytetyin kieli. Ja kaikki puhuu sitä natiivisti. Siis niinku.

Sinun logiikallasi kenenkään ei pitäisi yrittää edes kommunikoida vierailla kielillä. Ja pariutuakin saa vain kaksi samaa äidinkieltä puhuvaa, muuten tulee rumaa jälkeä.

Reilut 20 vuotta olemme olleet naimisissa ja puhumme saksaa, joka ei ole kummankaan äidinkieli, mutta molempien vahva kakkoskieli. Tämä ei ole koskaan ollut ongelma. Puhun muutenkin pääasiassa saksaa, suomea vain suomessa asuvien sukulaisteni sekä lasteni kanssa.

Sveitsiläisen miesystävän kanssa puhun englantia, ja on erittäin raskasta. Syynä siihen on hänen (ja muidenkin paikallisten) kehno englannin osaaminen. Miesystäväni osaa kohtuullisesti tätä "broken englishiä", mutta ei hän osaa mitenkään syvällisemmin itseään englanniksi ilmaista. Joudun myös omaa englantiani "huonontamaan" eli yksinkertaistan sen sellaiseksi tökeröksi englanniksi, jotta hän varmasti ymmärtää.

Opiskelen itse tällä hetkellä saksaa ja yritän päästä sisään sveitsinsaksaan. Ei ole helppoa, kun ei nuo höntit aina halua osata perussaksaakaan. Itse koen kommunikoinnin raskaaksi, mutta mies on niin rakas, että haluan nähdä sen vaivan uuden kielen opiskeluun.

Puhumme yhdessä englantia, joka miehen vahvin kieli, ja hänen kanssaan en joudu miettimään miten sanon asioita, joskus toki joutuu miettimään, mutta toisaalta en ole suullisesti sujuva suomeksikaan. Rakastan suomen kieltä ja siihen liittyviä sanaleikkejä, ja toisinaan harmittaa, ettei mies pääse näihin mukaan, mutta mulla on yksi ystävä, jonka kanssa asiasta nautiskellaan.

Niin ja takana yli 15 vuotta, ja pari lastakin.

Ei ole raskasta, vaan ihanaa. Saan puhua kieltä josta tykkään eli englantia, eikä mitään väärinymmärryksiä ole. Joskus joku harvinainen sana pitää katsoa sanakirjasta (lähinnä huvin vuoksi). Mies ei meidän tavatessa osannut englantia melkein ollenkaan, parin kuukauden päästä normaali keskustelu sujui ihan hyvin, siitä muutama kuukausi eteenpäin ei tarvinnut katsoa enää kuin ehkä pari kertaa viikossa joku sana ja nyt pari vuotta myöhemmin miehen englanti on keskivertoa parempi. Että jos niitä haasteita alussa olikin, niin nopeasti ne siitä häviää. Varsinkin kun ne arkeen ja tunteisiin liittyvät selittämiset ovat luonnollisesti helpoimpia juuri puolison ymmärtää - siis sen, joka tuntee su kaikkein parhaiten ja on perillä tilanteesta. 

Suomen puhuminen taas ei ylipäänsä tunnu mitenkään hyvältä, vaan ihan vain neutraalilta. Kun sitä ei näin ulkomailla puhuessa paljon puhu, niin ajan myötä puhumisesta ja kirjoittamisesta tulee aavistuksen vaikeampaa, mutta tuskin sitä kukaan muu huomaa. En kyllä ole koskaan tykännyt puhua suomea, että ehkä sekin helpottaa tilannetta. Puhumme joskus myös mieheni äidinkieltä (tai pari sanaa suomea) ja ainakin omalla kohdallani se on vain rikkautta. 

Vierailija kirjoitti:

Kysy siltä miekkosia kierrättävältä tyypiltä.

Kuka hän on ?

En ole kielellisesti lahjakas enkä äidinkielellänikään supersujuva, mutta onhan siinä ihan helvetinmoinen ero, puhuuko äidinkieltään vai vierasta kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa teistä ei puhu englantia vaan broken englishia - ja siinä on vissi ero. Sama muitten kielien kanssa. Elin muutaman vuoden britin kanssa, yhteinen kieli oli minun puolelta broken, sitten oli viitisen vuotta suhteessa, jossa yhteinen kieli oli broken english eli ei kummankaan äidinkieli. En pitemmän päälle tykännyt, olen itse niin kielellinen tyyppi, että koen suhteen jäävän pinnalliseksi, tietynlaiset huumorin älyllis-kielelliset aspektit esim. jäävät yhdessä ymmärtämättä, huumori painottuu paljolti yleismaailmalliseen tilannekomiikkaan ja alkeellisiin broken english -sanaleikkeihin. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun suuttui niin ne kaikkein ilkeimmät jutut jäi sanomatta, kun oikeasti joutui miettimään mitä aikoo sanoa.

Itse olen tullut suorastaan allergiseksi niin broken englishia, hoono soomi, jagspeakockså-ruotsiin ja muuhunkin puolivillaiseen. Se puolivillaisuus ei todellakaan ole rikkautta, vaan kielellistä köyhdyttämistä. Mutta geneerinen broken english taitaa olla maailman käytetyin kieli. Ja kaikki puhuu sitä natiivisti. Siis niinku.

Ensinnäkin Broken English puheessa ei ole mitään vikaa - jos tulee ymmärretyksi niin olkoon kuinka "broken" hyvänsä, se on tehnyt tehtävänsä. 

Mitä tulee itse väitteeseesi, en allekirjoita tuota. Meitä natiivin tasolla olevia englannin kielen puhujia on pilvin pimein täällä lännellä. Elämme, opiskelemme ja teemme työtä 100% englanniksi. Kotikieli on aina englanti. Pari vuosikymmentä tuota ja kyllä siinä aika natiiviksi tulee. Olen jutellut useita kertoja toisten suomalaisten kanssa englanniksi eivätkä  he ole tajunneet etten olekaan syntyperäinen kanadalainen vaan ihan suomalainen kuten hekin.

Eri asia ovat ehkä sitten ne pääosin suomalaisyhteisöistä sosiaaliset kontaktinsa etsineet ja/tai toisen suomalaisen kanssa parisuhteessa elävät. He eivät joudu samanlaiseen kokonaisvaltaiseen kielikylpyyn kuin ne joiden lähes kaikki kontaktit ovat natiiveja englanninkielenpuhujia.