Kysymys teille jotka ette voi puhua äidinkieltänne parisuhteessa!

Amerikkalaisen kanssa puhumme englantia. Tosin hän osaa myös ruotsia ja jonkun verran suomea.

Minun on helppo ilmaista itseäni englanniksi, tosin opiskelin englantia yliopistossa ja on oltu 10 vuotta yhdessä. Joskus tulee finglismejä, mutta hän tietää yleensä mitä tarkoitan.

Ei ole raskasta. Englantia puhumme. Jos en tiedä jotain sanaa, selitän asian pidemmin.

Olen pikkuhiljaa ymmäryänyt, että en itse asiassa ossaa englantia niin hyvin kuin olen luullut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole raskasta. Englantia puhumme. Jos en tiedä jotain sanaa, selitän asian pidemmin.

Ainoastaan se harmittaa, kun ei voida yhdessä katsoa suomalaisia leffoja tai että sanaleikit suomeksi ei avaudu toiselle. Yritin kerran selittää vitsiä, että kaksi mummoa meni marjaan. Lopputulos: mies katsoi mua ihmeissään. Kerran se hyräili mulle "Juhannussimaa, Juhan-nussimaa..." Halusi tietää, mitä tässä menevässä biisissä lauletaan.

Puhutaan englantia, se ei ole kummankaan äidinkieli. Mutta koen englannin olevan enemmän oma tunnekieleni, kuin suomi ikinä. Siinä mielessä siis positiivista. Joskus päänvaivaa tuottaa sitten jotkut harvemmin käytettävät sanat ja asiat joiden nimiä ei aina englanniksi tiedä ja pitää selvittää.

Me puhutaan keskenämme miehen äidinkieltä, joka valittiin yhteiseksi kieleksemme silloin, kun lapset syntyivät täällä Suomessa. Halusin, että oppivat myös isänsä kielen. Nykyään, kun mieskin puhuu suomea, niin puhumme usein sitä. Kaikki tärkeimmät asiat tosin tulee vieläkin puhuttua hänen äidinkielellään. En ole koskaan kokenut varsinaisesti riittämättömyyttä siitä, että en voisi itseäni täysillä ilmaista. Olemme nyt olleet yhdessä melkein 30 vuotta.

Asumme Suomessa, joten minulla on kotikenttäetu. Kotona puhumme englantia amerikkalaisen mieheni kanssa, joka on hänen etunsa. Rauhoittaa riitoja kun joudun suuttuessani hetken miettimään sanoja vielä kymmenenkin vuoden jälkeen.

Mieheni on englanninkielinen, puhumme yhdessä englantia, mutta jos en löydä jotain sanaa, sanon suomeksi ja hän ymmärtää. Mies ymmärtää suomea kohtuullisesti, mutta hukkaa nopean selostuksen pointin eikä itse puhu juuri.

Koen, että mieheni ymmärtää minua oikein hyvin, ja itsekin pystyn ilmaisemaan itseäni hyvin. Tästä huolimatta kieliasia rajoittaa hieman ilmaisua. Pienempi vaiva on se, että sanavarastoni ei ole yhtä laaja englanniksi kuin suomeksi ja siksi en aina saa selostettua asioita niin kuin haluan, ymmärretyksi tulen toki aina. Suurempi kurjuus on se, että itse todella rakastan suomen kieltä ja kielellä leikkimistä. Luonnostani myös puhun todella nopeasti. Koen jotain puuttuvan, kun en voi olla kielen tasolla oma itseni miehen kanssa edes niin, että hän vähintään ymmärtäisi kaiken, vaikka vastaisiin toisella kielellä.

Puolisoni saattaa tämän tason kuitenkin saavuttaa, toivoa on.

Lisäksi on ylipäätään totta, että myös kahdella samaa kieltä puhuvalla voi olla niin suuri ero kommunikaatiokulttuurissa, ettei voi joka tilanteessa puhua juuri niin kuin itselle olisi luontevaa ja tulla ymmärretyksi.

Joo, mies puhuu savoa ja minä karjalaa.

Itsellä oli jo ennen parisuhdetta niin pitkä historia englannin kielen käytössä, etten ole kokenut sitä rajoittavana. Kun puhun englantia, ajattelen myös puhtaasti englanniksi, en yritä kääntää suomen kielisiä ajatuksia vieraalle kielelle. Puolison kanssa emme ole tässä suhteessa aivan samalla viivalla, joten kärsivällisyyttä ja hyvää tahtoa tarvitaan silloin tällöin. Mutta ei liian usein.

Olen asunut jo lähes kymmenen vuotta Englannissa, joten tuntuu kyllä ihan luonnollisilta puhua miehenkin kanssa englantia.

Puhun itävaltalaisen miesystäväni kanssa englantia. Tulee niin luonnostaan, ettei sitä edes ajattele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole raskasta. Englantia puhumme. Jos en tiedä jotain sanaa, selitän asian pidemmin.

Ainoastaan se harmittaa, kun ei voida yhdessä katsoa suomalaisia leffoja tai että sanaleikit suomeksi ei avaudu toiselle. Yritin kerran selittää vitsiä, että kaksi mummoa meni marjaan. Lopputulos: mies katsoi mua ihmeissään. Kerran se hyräili mulle "Juhannussimaa, Juhan-nussimaa..." Halusi tietää, mitä tässä menevässä biisissä lauletaan.

Mä haastan itseäni Fingerporilla. Siellä opin suomen sanaleikkejä.

Vaimo puhuu minun äidinkieltäni hyvin. Puhumme kuitenkin keskenämme useimmiten englantia. Ymmärrän myös vaimoni äidinkieltä, vaimo puhuu sitä lapsillemme. Yleensä saamme asian kuin asian selvitettyä, ilman ongelmia. Meillä on kuitenkin kolme (plus suomi) kieltä, joilla voimme ratkaista ongelmasanoja (joita ei ole tullut moneen vuoteen). En koe yhtään raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut jo lähes kymmenen vuotta Englannissa, joten tuntuu kyllä ihan luonnollisilta puhua miehenkin kanssa englantia.

Lisään vielä, että aika nopeasti ulkomaille muutettuani muuttui ajattelu ja jopa unetkin englanninkielisiksi ja ihan kuukauden sisällä sellainen epävarmuus ja kömpelyydentunne keskustella toisella kielellä katosi. Riippuu tosin varmaan pitkälti siitä mikä on alkutilanne kielenosaamisessa miten nopeasti sopeutuu, itsellä lukiotaustalla mennään, tosin olen aina lukenut paljon englanninkielistä kirjallisuutta. Kunhan itsensä saa ymmäretyksi se on se pääasia ja jos tulee sanakommelluksia niin eihän se mitään oikeasti haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Koen, että kanadalainen mieheni ymmärtää minua huomattavasti paremmin kuin suomalainen exäni koskaan ymmärsi. Huolimatta siitä, että en puhu nykyiselle miehelleni suomea. 

Samoin, myös naimisissa kanadalaisen miehen kanssa jo pari vuosikymmentä eikä meillä ole mitään vaikeuksia kommunikoida. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Puhun englantia nykyään varmaan jo paremmin kuin suomea. Asumme siis Kanadassa.

Ei ole ollut raskasta. Miesystäväni ei osaa suomea kuin joitakin yksittäisiä sanoja ja lauseita, mutta yrittää opiskella lisää. Hitaampi oppimaan kieliä kuin minä (toisaalta suomi ON vaikeampaa kuin hänen äidinkielensä). Itse ymmärrän hänen äidinkieltään jotenkuten (aloin opiskella aluksi lähinnä miehen englantia osaamattomien vanhempien ym. takia), kielen puhuminen hieman kangertelee, en osaa puhua niin nopeasti kuin natiivit ja äänenpainoni on edelleen aika suomalaisen monotoninen joka kuulostaa äidinkielenään puhuville aika hassulta (mutta tavallaan kuulemma myös sympaattiselta :D). Puhumme kuitenkin pääkielenämme englantia. Suomi ei oikeastaan ole tunnekieleni, ehkä johtuen siitä että olin ujo ja nörtti lapsi ja teini aika tunnekylmästä perheestä ja solmin syvimmät ystävyyssuhteeni ulkomaisten nettituttujen kanssa. Kaikki teinix-avautumiset ja tunneryöpyt tulivat siis jo silloin englannin kielellä. Ne vähäiset suomalaiset kaverini vierastivat tällaisia avautumisia eikä kaveruudet koskaan syvenneet ystävyyksiksi asti. Sääli, mutta onpahan silloinkin ollut jokin kieli sentään, jolla tulla ymmärretyksi.

Lapsilleni, sikäli jos niitä tulee, haluaisin kuitenkin puhua suomea ja mies taas omaa kieltään. Englanti saisi pysyä "salakielenämme" tai no jotenkin varalla taustalla ainakin. Jatkan miehen kielen opiskelua ja hän minun, saa nähdä kuinka käy :D

Suurin osa teistä ei puhu englantia vaan broken englishia - ja siinä on vissi ero. Sama muitten kielien kanssa. Elin muutaman vuoden britin kanssa, yhteinen kieli oli minun puolelta broken, sitten oli viitisen vuotta suhteessa, jossa yhteinen kieli oli broken english eli ei kummankaan äidinkieli. En pitemmän päälle tykännyt, olen itse niin kielellinen tyyppi, että koen suhteen jäävän pinnalliseksi, tietynlaiset huumorin älyllis-kielelliset aspektit esim. jäävät yhdessä ymmärtämättä, huumori painottuu paljolti yleismaailmalliseen tilannekomiikkaan ja alkeellisiin broken english -sanaleikkeihin. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun suuttui niin ne kaikkein ilkeimmät jutut jäi sanomatta, kun oikeasti joutui miettimään mitä aikoo sanoa.

Itse olen tullut suorastaan allergiseksi niin broken englishia, hoono soomi, jagspeakockså-ruotsiin ja muuhunkin puolivillaiseen. Se puolivillaisuus ei todellakaan ole rikkautta, vaan kielellistä köyhdyttämistä. Mutta geneerinen broken english taitaa olla maailman käytetyin kieli. Ja kaikki puhuu sitä natiivisti. Siis niinku.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa teistä ei puhu englantia vaan broken englishia - ja siinä on vissi ero. Sama muitten kielien kanssa. Elin muutaman vuoden britin kanssa, yhteinen kieli oli minun puolelta broken, sitten oli viitisen vuotta suhteessa, jossa yhteinen kieli oli broken english eli ei kummankaan äidinkieli. En pitemmän päälle tykännyt, olen itse niin kielellinen tyyppi, että koen suhteen jäävän pinnalliseksi, tietynlaiset huumorin älyllis-kielelliset aspektit esim. jäävät yhdessä ymmärtämättä, huumori painottuu paljolti yleismaailmalliseen tilannekomiikkaan ja alkeellisiin broken english -sanaleikkeihin. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun suuttui niin ne kaikkein ilkeimmät jutut jäi sanomatta, kun oikeasti joutui miettimään mitä aikoo sanoa.

Itse olen tullut suorastaan allergiseksi niin broken englishia, hoono soomi, jagspeakockså-ruotsiin ja muuhunkin puolivillaiseen. Se puolivillaisuus ei todellakaan ole rikkautta, vaan kielellistä köyhdyttämistä. Mutta geneerinen broken english taitaa olla maailman käytetyin kieli. Ja kaikki puhuu sitä natiivisti. Siis niinku.

Puhu vain omasta puolestasi. Jos tarpeeksi kiinnostaa niin kyllä nuokin "kielileikit" oppii ja alkaa sujua, varsinkin jos vuosia tai jopa vuosikymmeniä suhteessa elää. Ikävää, että sinulla oli kommunikaatiovaikeuksia ja koit olevasi puolikielinen, älä nyt kuitenkaan yleistä sitä kaikkien kokemukseksi...

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa teistä ei puhu englantia vaan broken englishia - ja siinä on vissi ero. Sama muitten kielien kanssa. Elin muutaman vuoden britin kanssa, yhteinen kieli oli minun puolelta broken, sitten oli viitisen vuotta suhteessa, jossa yhteinen kieli oli broken english eli ei kummankaan äidinkieli. En pitemmän päälle tykännyt, olen itse niin kielellinen tyyppi, että koen suhteen jäävän pinnalliseksi, tietynlaiset huumorin älyllis-kielelliset aspektit esim. jäävät yhdessä ymmärtämättä, huumori painottuu paljolti yleismaailmalliseen tilannekomiikkaan ja alkeellisiin broken english -sanaleikkeihin. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun suuttui niin ne kaikkein ilkeimmät jutut jäi sanomatta, kun oikeasti joutui miettimään mitä aikoo sanoa.

Itse olen tullut suorastaan allergiseksi niin broken englishia, hoono soomi, jagspeakockså-ruotsiin ja muuhunkin puolivillaiseen. Se puolivillaisuus ei todellakaan ole rikkautta, vaan kielellistä köyhdyttämistä. Mutta geneerinen broken english taitaa olla maailman käytetyin kieli. Ja kaikki puhuu sitä natiivisti. Siis niinku.

Helposti onnistuu jos molemmat ovat jo ennestään sujuvia englanninpuhujia (esim. englanti työkielenä tai on asunut/asuu englanninkielisessä maassa).  Kun on muutenkin tottunut puhumaan englantia, osaa kyllä todennäköisesti keskustella hyvinkin syvällisistä ja monipuolisista asioista vieraalla kielellä ilman, että se tuntuisi vaivalloiselta. 

Me olemme olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja puhumme keskenämme englantia, joka ei ole kummankaan meistä äidinkieli. Mitään ongelmaa tai raskautta ei ole ollut sen suhteen.