Lue keskustelun säännöt.
Miten nykyään tuntuu joka toisella olevan erityislapsia?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Oli niitä ennenkin. Meillä on lievästi autistinen poika, nyt jo aikuinen. Ei hänestä edes naapurit olisi tienneet, että on erityislapsi, mikäli ei olisi kulkenut kauempana olevaan kouluun.
Mun luokalla oli useampikin 70-luvulla, jotka olisivat tarvinneet tukea, mutta sitä ei silloin annettu kuin vaikeimmille tapauksille. Esim. 7 luokalla oli parikin poikaa, jotka eivät osanneet kunnolla edes lukea. 80-luvulle asti saatettiin vamman perusteella koulunkäynnistä vapauttaa ja kun lapset olivat kotihoidossa, monet vielä pistettiin piiloon, niin heitä ei ollut kun heistä ei tiedetty. Maalla asuneet eivät lähteneet kotoaan mihinkään. Mieheni kotipiiristä kun kuuntelee juttuja, niin siellä tuntuu olleen aika paljonkin pienellä alueella. Siellä oli näitä koulusta vapautettuja, yhdessä perheessä 4/5.
Miksi alapeukku ihan faktasta? Meidän autistilla ongelmana oman toiminna ohjaus, aistiyliherkkyys ja piittamattomuus muista ihmisistä, toki tervehtii kohteliaasti, mekaanisesti, kun on opetettu siihen. Meillä on myös normaali lapsi. Molempia lapsia on sekä naapurit että opettajat sanoneet hyvin kasvatetuiksi. Autisti on ollut palkkatuen turvin normaaleissa töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Erityislapsi" on hyvä tekosyy jättää lapsensa kasvattamatta ja vielä uh riutua asiasta. Mutqu meidän Kerttu on niin erityinen...
No ainakin meidän autistista useampi opettaja sekä naapuri on sanonut hyvin kasvatetuksi. Onko teidän lapsia, jos niitä on?
Vähänkin erikoisemmalle tyypille haetaan diagnoosi. Lokeroidaan ihmisiä ja jotkut vahvistavat itsetuntoaan tällä.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla nämä oli niitä apukoululaisia, eli aputskeja. Nykyään erityislapsia.
Mutta se jstkuvasti jälki-istunnossa oleva, viitosilla todistuksensa täyttänyt entinen "normaali" on myös nykyään erityinen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on erityislapsi?
Se on sellainen taikasana, jota väläyttämällä sukulaisille saa heti lapsivapaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki on niin medikalisoitua ja kaikelle on diagnoosi. Ennen mukulat oli vaan tyhmiä, häijyjä tai kusipäitä, kun ne ei oppinut lukemaan, repivät pikkulinnuilta siivet elävänä tai varastelivat ja ryyppäsivät. Nyt joka ainoasta virheliikkeestä annetaan selitykseksi joku diagnoosi, jotta vanhemmat tuntisivat olonsa paremmiksi. Ja mukulat oppivat heti menemään diagnoosinsa taakse piiloon, kun tekevät seuraavan temppunsa.. "nii nii mut kun mulla on tämä autismikirjon häiriö, niin mun kuuluu polttaa naapurin kissa elävältä."
Vierailija kirjoitti:
"Erityislapsi" on hyvä tekosyy jättää lapsensa kasvattamatta ja vielä uh riutua asiasta. Mutqu meidän Kerttu on niin erityinen...
Tuo on kyllä täysi myytti. Erityislapsen vanhempi joutuu panostamaan kasvatukseen paljon enemmän kuin normaalin lapsen vanhempi. Hän yleensä joutuu tekemään yhteistyötä niin paljon eri tahojen kanssa (koulu, terapeutit..) ettei onnistu ihan pelkästään jättää kasvattamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on niin medikalisoitua ja kaikelle on diagnoosi. Ennen mukulat oli vaan tyhmiä, häijyjä tai kusipäitä, kun ne ei oppinut lukemaan, repivät pikkulinnuilta siivet elävänä tai varastelivat ja ryyppäsivät. Nyt joka ainoasta virheliikkeestä annetaan selitykseksi joku diagnoosi, jotta vanhemmat tuntisivat olonsa paremmiksi. Ja mukulat oppivat heti menemään diagnoosinsa taakse piiloon, kun tekevät seuraavan temppunsa.. "nii nii mut kun mulla on tämä autismikirjon häiriö, niin mun kuuluu polttaa naapurin kissa elävältä."
En tiedä saako jostain diagnooseja helposti, mutta minun lapseni ei ole saanut diagnoosia siksi, että minä tuntisin oloni paremmaksi. Hänet lähetettiin puheterapeutin arvioon 2-vuotiaana, kun hän ei osannut puhua. Vanhempien mielipidettä ei kysytty. 3 vuoden tutkimusten jälkeen hän sai lopullisen diagnoosin. Lapsuusiän autismi ei johdu huonosta kasvatuksesta.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla nämä oli niitä apukoululaisia, eli aputskeja. Nykyään erityislapsia.
Mutta se jstkuvasti jälki-istunnossa oleva, viitosilla todistuksensa täyttänyt entinen "normaali" on myös nykyään erityinen.
Minäkin varmasti olisin. Olin kiltti, hiljainen, seisoin jopa neuvolassa paikoillani enkä koskenut leluihin, ennen kuin terveydenhoitaja tuli sanomaan, että niillä saa leikkiä. Sama toistui joka kerta. Mutta koulukirjoja joko unohtui kouluun tai kotiin vuorotellen, kynät hukassa. Teen nytkin viittä asiaa kerralla ja kohta unohdan puolet siitä, mitä olin tekemässä. Toisaalta kun alan tehdä jotain, vaikka sanaristikoita tai neuloa, voin tehdä niitä tuntikausia näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Mulla on noihin kahteen riippuvaisuussuhde. Saan myös välillä spurttikohtauksia, nyt niitä tulee paljon kun ei ole jumppaa. Jumppa on rauhoittanut. Matikassa olen ollut huippuhyvä, kielissä täysin surkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on niin medikalisoitua ja kaikelle on diagnoosi. Ennen mukulat oli vaan tyhmiä, häijyjä tai kusipäitä, kun ne ei oppinut lukemaan, repivät pikkulinnuilta siivet elävänä tai varastelivat ja ryyppäsivät. Nyt joka ainoasta virheliikkeestä annetaan selitykseksi joku diagnoosi, jotta vanhemmat tuntisivat olonsa paremmiksi. Ja mukulat oppivat heti menemään diagnoosinsa taakse piiloon, kun tekevät seuraavan temppunsa.. "nii nii mut kun mulla on tämä autismikirjon häiriö, niin mun kuuluu polttaa naapurin kissa elävältä."
Höpö höpö. Meidän autisti rakastaa eläimiä.
Diagnoosi ei ole myöskään selitys, vaan diagnoosi kertoo paljon siitä kuinka lapsen kuntoutus täytyy suunnitella. Luuleeko joku oikeasti, että diagnoosit vain haetaan, ilman että asioille tehdään mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä niitä erityislapsia on syntynyt niillekin, jotka ovat olleet ilkeitä ja ylimielisiä ja pitäneet erityislapsia vain käytöshäiröisenä. Aika kovilla ovat juuri he, kun joutuvat paitsi omien asenteidensa kohteeksi, myös toteamaan, että kyseessä on paljon muutakin eikä välttämättä edes käytöshäiriöitä, mutta silti toiset eivät tajua muuta.
Miehen sisko (58) on kuulemma oppinut puhumana nelivuotiaana. Silloin on vain sanottu että oppii aikanaan ja onhan hän oppinut. Mutta kyllä sen erilaisuuden huomaa, vaikka normaalia elämää on yrittänyt elää. En tiedä mitä muita ongelmia on ollut, ne on jotenkin olleet siihen aikaan vain elämää ja lapset "oppii aikanaan" -asenne. Ei kotihoidossa ole niin väliä ollut, koulussa sitten on puututtu ja kuulemma saanut vähän jotain erityisopetusta luku- ja kirjoitustuntien aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähänkin erikoisemmalle tyypille haetaan diagnoosi. Lokeroidaan ihmisiä ja jotkut vahvistavat itsetuntoaan tällä.
Diagnoosia ei haeta turhan takia. Diagnoosi haetaan siinä vaiheessa, kun asia hankaloittaa elämää. Joku voi olla hyvinkin autistinen, mutta ei saa koskaan diagnoosia, jos autismi on painottunut enemmän niihin asioihin, joilla ei ole merkitystä esim. koulussa selviytymisen kannalta. Suurin osa autismidiagnoosin saaneista on mennyt tutkimuksiin, kun kielellisessä kehityksessä on ollut ongelmia.
Mitä hyötyä siitä lapselle olisi, että häntä pidettäisiin entisajan tyyliin tyhmänä ja v.ttum.aisena? Nyt kun tiede on tässäkin kehittynyt niin lasta pyritään ymmärtämään, jotta häntä voidaan myös auttaa.
Se taas että joku aikuinen on kateellinen toisten sairaista lapsista, on edelleen ihan vain tyhmää ja v.ttum.aista. Tällaista ihmistä ei kukaan voi auttaa.
Lapset tehdään nykyisin paljon vanhempina ja samalla riski erityispiirteiden kasvaa.
Ennen oli paljon vilkkaita 'vaahteranmäeneemeleitä', joilla nykyään diagnosoitaisiin ADHD. Oli myös paljon 'muita hitaammin kehittyviä' tai kylähulluja. Samoin vankiloissa on kautta aikain istunut paljon porukkaa, joilla on varmasti joku erityisyys, mutta ei ole koskaan testattu, eikä diagnosoitu.
Itselläni diagnosoitiin laaja-alainen oppimishäiriö vasta aikuisena 2010-luvulla.
Sitä ennen ekaluokalla opettaja oli todennut äidilleni minun olevan vajaa-älyinen ja että harkitaan siirtoa tarkkailuluokalle.
Olin hieman levoton lapsi, leskirtymiskyvyn kanssa ongelmaa. Luulen sen juostaneen juurensa siihen, että esimerkiksi matematiikan tunnit olivat minulle täyttä hepreaa. Ymmärsin, että vaikka miten keskittyisin, en oppisi kuitenkaan joten sama se.
En muuten joutunut tarkkikselle (Oli tuolloin hurja paikka ja äitini tuli asiassa onneksi väliin) ja peruskoulun sain jotenkinihmeellisesti läpi käyden lisäopetuksessa.
Asiaa ei haluttu koskaan sen enempää tutkia, kunnes hakeuduin itse hoitoon ja psykologin testeissä tuo oppimishäiriö kriteerit menivät heittämällä läpi.
Eli on meitä aina ollut, ilman diagnooseja vain.
N35
Vierailija kirjoitti:
Nykyään diagnosoidaan paremmin ja matalammalla kynnyksellä mitä aiempina vuosina. Varmaan moni 80-luvun käytöshäiriöisiksi leimatuista tarkkislaisista on kärsinyt aidoista neurologispohjaisista vaikeuksista eikä ole saanut riittävää tukea ja kuntoutusta. Siten en haikaile menneiden vuosikymmenten käytänteihin.
Toisaalta väitän, että osa erityislasten määrän kasvusta on myös ympäristöstä johtuvaa ja tällä tarkoitan siis vanhemmuuteen sekä lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä. Mutta nämä ovat hemmetin tulenarkoja asioita sanoa ääneen enkä tässä anonyymistikään halua ottaa sen enempää kantaa, ettei kukaan pahoita mieltään.
terveisin psykologi
Tämä on vauvapalsta. Ei täällä muutkaan toisten tunteista välitä. Ja tottakai keinotekoinen koneisto etsii kaikki vialliset, joita sitten lääkitään KUNTOON.
Lets go joka iikka pohjoisameriikkaan...
Oletko psykiatriauskonnon edustelija muuten iloinen jylläävästä viruksesta.
Sillä on puolensa.
"Erityislapsi" on hyvä tekosyy jättää lapsensa kasvattamatta ja vielä uh riutua asiasta. Mutqu meidän Kerttu on niin erityinen...