Jos lapsi saa vauvasta saakka monipuolista ruokaa, niin missä vaiheessa "ehtii" tulla se ettei tykkää esim sipulista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Joo sormiruoka on ihan hyvä homma ja siinä on etunsa, mutta ei se mikään "oikotie onneen" kuitenkaan ole. Omat sormiruokailijat oppi kyllä sangen sujuvasti nirsoilemaan sitten isompana hienosti alkaneesta alusta huolimatta. Se kun on normaaliin kehitykseen kuuluva vaihe. Kaverin enimmäkseen valmisruokia vauvana syönyt muksu taas on aina ollut varsin hyvä syömään mitä vaan.

Eikä ainoa vaihtoehto sormiruualle ole syöttää pelkkää valmispilttiä.

Ihmismieli on jännä juttu. Muistisairas sukulaiseni ei koskaan tykännyt kananmunista mutta kun muisti alkoi huonontumaan niin johan alkoi kelpaamaan:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Itse asiassa, se on evolutiivinen tosiseikka. Seuraapa minkä tahansa eläinlapsen ruokailua. Tai sitten mitä tarjotaan/tarjottiin lapsille alkuperäiskansojen keskuudessa. Mielelläni näkisin jotain kovaa faktaa tuosta teoriastasi siitä, että kenestä tulee sihtikurkkuja. Juu, pilttipurkkien ruokaa ei ole maulla pilattu... Siis suolalla, joka ei ole mauste sanan varsinaisessa merkityksessä. Siksi aikuisen suuhun piltti yms. ei maistu miltään, kun siinä ei ole totuttua määrää suolaa. Noin muutenkin, lapsen makuaisti on aika erilainen kuin aikuisen. Ihan tutkitusti. Jos nyt heppoisia perusteita saa näköjään käyttää, niin itsehän lapsena mussutin pilttejä hyvällä halulla, sitten mussutin kaikkea muuta hyvällä halulla, teinistä lähtien oikein hakemalla hain uusia makuja mitä testata. Vaimoni nirsoili pienenä ihan kaikesta, sekä maun, että rakenteen takia. Nyt mussuttaa hänkin lähes kaikkea. Lapsemme mussutti pilttiä pienenä, mutta maisteli innoissaan lisäksi vaikka mitä. Sitten iski nirsoilu, ja välillä ei maistunut mikään. Sitten taas alkoi maistua... Eli ei kannata ihan herkästi kiveen hakata mielipidettään. Kovasti kiva ois muutenkin nähdä todisteita, tilastoja, jne näiden varmojen mielipiteiden tueksi. Ja kyllä, tietenkin kannattaa tarjota monipuolisesti makuja, ja koostumuksia, mutta se nyt on ihan yksilöstä kiinni miten ne uppoaa.

Nähdäkseni käytit itse evidenssinä omaa, vaimosi ja lapsesi kokemusta. Pilttiateria-purkkien ykkösainesosa on vesi. Se tarkoittaa että vettä on eniten raaka-aineissa. Maut ovat laimennettuja ja ankeita. Kuten sanoin. Suola ei liity tähän mitenkään. En laita suolaa edes omalle lautaselleni. Osaan sitäpaitsi itsekin laimentaa mössöjä vedellä, en maksaisi siitä Pilttien hintoja.

Lisäksi niihin lisätään sokeria, tässä lainaus:

Piltin omistavan Nestlén mukaan tuotteisiin lisätään fruktoosia, jotta ne maistuisivat pienille lapsille paremmin.

On runsaasti tutkimusta siitä mitä lapset söivät esim metsästäjä-keräilijäaikoina, etsi itse. Varmasti ainakin käyttivät omiaa käsiään eivätkä vanhemmat lusikoineet vanhemman tahtiin mauttomia teollisia ruokia suuhun.

Siis oikeasti ne lapset jotka suostuu syömään jotain mauttomia mössöpilttejä on niitä, jotka ei muutenkaan ole niin tarkkoja siitä mitä suuhunsa laittaa ja kaikki käy. Ainakin ihan oman tuttavapiirin kokemuksen perusteella.

Sipuli ei ole hyväksi lapsille tai muillekaan kehotyypistä riippuen. Luin, että sipuli lisää liikaa energiaa väärällä tavalla. Lapset ovat niin viisaita alusta lähtien, että tietävät mikä sopii heille ja mikä ei. Itse en pitänyt lapsena lihasta, kun se mielestäni haisi pahalle ja oli mielestäni kuollutta ruokaa. Söin siis lapsena vain perunaa ja sitä kastiketta, en lihaa. Jäin vaille niitä arvokkaita ravintoaineita vaille, kun halusin lapsena syödä kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Ayurvedaa lukemalla oppii lisää kehotyypeistä, ja mikä sopii itse kullekkin. Ei voi sanoa, että toinen on nirso, kun kaikki me emme voi vain syödä sitä samaa ruokaa mitä muut. Enemmän herkät lapset, ovat tietoisia kyllä ruokavaliostaan, ja sitä pitää kunnioittaa, kunhan siihen ei kuulu sipsit, roskaruoka ym. Toki lapsen voi opettaa syömään huonoa ruokaa, mikä ei tue kasvua, henkistä kehitystä ym. Mutta se ei auta sitä lasta itseään. Jos vanhemmat laittaa esim. sipulia ruokaan, niin voi tehdä ruoan normaalilla tavalla, ja tehdä toiseen kattilaan ruoan ilman sitä. Ja kaikessa muussakin, kun ruokaa laittaa. Itse en tykkää syödä lihaa, ja miehen kanssa sovittu, että laitan kasvisruokaa ja hän sitten lisää omaan ruokaansa sitä lihaa. En ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa. 

Kyllä meillä lapsi "nirsoili" jo ihan vauvana, heti kun kiinteitä alettiin maistella. Päiväkoti-ikäisenä ei syönyt kuin muutamaa ruoka-ainetta vaikka kuinka tarjottiin kaikkea mitä itsekin syötiin. Nyt 10-v ja syö nykyään kohtalaisen hyvin kotona, koulussa tosi nirso. Edelleen on kauhean epäluuloinen jos ruuassa on jotain uutta, yökkää herkästi ja selkeästi on erittäin herkkä joillekin koostumuksille. En usko että olisi 10 vuoden ajan jaksanut vain nirsoilla, vaan kyllä hänellä on jokin erityisherkkyys mikä aiheuttaa ruokailuvaikeudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Mitäpä jos tulisit tänne pätemään vasta sitten, kun lapsesi ovat kasvaneet sormiruokaiästä ohi, vaikka tuonne alakouluiän loppupuolelle. Silloin ehkä jo tajuat, että lapsia ja mieltymyksiä on erilaisia, ja että makuaisti muuttuu, huolimatta siitä, mitä ja miten vauvana on syöty (ja tajuat ehkä myös sen, että sormiruokailukin on jo vähän vanha vitsi, ja todettu, että kyllä ihminen oppii syömään ihan normaalisti ilmankin (vai eikö sinulla pysy haarukka kädessä?)). Nyt olet turhan vauvahuuruissasi, ja uppoutunut luultavasti googlettelemaan ties mitä vauvalifestyleblogeja, joissa kerrotaan oikeat tavat elää. Me isompien lasten vanhemmat jo tiedämme, että se on kokemus, joka opettaa, ei blogit.

Täällä on ilmeisesti sallittua mutuilla vain omien ja lastensa kokemuksilla, ja sivuuttaa ne jotka haluavat puhua ilmiöstä laajemmalla tasolla, siitä miten se koskettaa lapsia joukkona ja miten ruokakulttuurit, tutkimustieto ja ajat muuttuvat.

Nimenomaan, ajat muuttuu, ja tutkimukset myös. Sormiruokailu oli kova juttu reilu kymmenen vuotta sitten, kunnes hoksattiin, että lapsista kasvaa vaikka minkälaisia syöjiä, ja heidän mieltymykset muuttuvat moneen kertaan, huolimatta siitä miten vauvana syö. Pienten lasten vanhempia on helppo rahastaa trendi-ilmiöillä, ja myös sormiruokailuun liittyy oheistuotteita (vaikka kaikki eivät niitä ostaisikaan), minkä takia ilmiön mainostus ja rummutus on suurta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Mitäpä jos tulisit tänne pätemään vasta sitten, kun lapsesi ovat kasvaneet sormiruokaiästä ohi, vaikka tuonne alakouluiän loppupuolelle. Silloin ehkä jo tajuat, että lapsia ja mieltymyksiä on erilaisia, ja että makuaisti muuttuu, huolimatta siitä, mitä ja miten vauvana on syöty (ja tajuat ehkä myös sen, että sormiruokailukin on jo vähän vanha vitsi, ja todettu, että kyllä ihminen oppii syömään ihan normaalisti ilmankin (vai eikö sinulla pysy haarukka kädessä?)). Nyt olet turhan vauvahuuruissasi, ja uppoutunut luultavasti googlettelemaan ties mitä vauvalifestyleblogeja, joissa kerrotaan oikeat tavat elää. Me isompien lasten vanhemmat jo tiedämme, että se on kokemus, joka opettaa, ei blogit.

Täällä on ilmeisesti sallittua mutuilla vain omien ja lastensa kokemuksilla, ja sivuuttaa ne jotka haluavat puhua ilmiöstä laajemmalla tasolla, siitä miten se koskettaa lapsia joukkona ja miten ruokakulttuurit, tutkimustieto ja ajat muuttuvat.

Nimenomaan, ajat muuttuu, ja tutkimukset myös. Sormiruokailu oli kova juttu reilu kymmenen vuotta sitten, kunnes hoksattiin, että lapsista kasvaa vaikka minkälaisia syöjiä, ja heidän mieltymykset muuttuvat moneen kertaan, huolimatta siitä miten vauvana syö. Pienten lasten vanhempia on helppo rahastaa trendi-ilmiöillä, ja myös sormiruokailuun liittyy oheistuotteita (vaikka kaikki eivät niitä ostaisikaan), minkä takia ilmiön mainostus ja rummutus on suurta.

Eiköhän maailman suurimpien ruokayritysten lastenruokabisnes ole biljoona kertaa isompaa kuin joku sormiruokailijan ruoka-alustojen myynti. Suomessakin tulee koko ajan uusia lasten patukoita, pussukoita ja välipaloja ja moni ihan tosiaan ostaa päivittäin pieniä, kalliita Valion puurotetroja lapsille. Vaikka puuroa helpompaa kotiruokaa ei ole.

Toki näillä helpotetaan vanhempien elämää, tai niin uskovat ne jotka ostavat naksuja ja mangopussukoita muovijätteineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Mitäpä jos tulisit tänne pätemään vasta sitten, kun lapsesi ovat kasvaneet sormiruokaiästä ohi, vaikka tuonne alakouluiän loppupuolelle. Silloin ehkä jo tajuat, että lapsia ja mieltymyksiä on erilaisia, ja että makuaisti muuttuu, huolimatta siitä, mitä ja miten vauvana on syöty (ja tajuat ehkä myös sen, että sormiruokailukin on jo vähän vanha vitsi, ja todettu, että kyllä ihminen oppii syömään ihan normaalisti ilmankin (vai eikö sinulla pysy haarukka kädessä?)). Nyt olet turhan vauvahuuruissasi, ja uppoutunut luultavasti googlettelemaan ties mitä vauvalifestyleblogeja, joissa kerrotaan oikeat tavat elää. Me isompien lasten vanhemmat jo tiedämme, että se on kokemus, joka opettaa, ei blogit.

Täällä on ilmeisesti sallittua mutuilla vain omien ja lastensa kokemuksilla, ja sivuuttaa ne jotka haluavat puhua ilmiöstä laajemmalla tasolla, siitä miten se koskettaa lapsia joukkona ja miten ruokakulttuurit, tutkimustieto ja ajat muuttuvat.

Nimenomaan, ajat muuttuu, ja tutkimukset myös. Sormiruokailu oli kova juttu reilu kymmenen vuotta sitten, kunnes hoksattiin, että lapsista kasvaa vaikka minkälaisia syöjiä, ja heidän mieltymykset muuttuvat moneen kertaan, huolimatta siitä miten vauvana syö. Pienten lasten vanhempia on helppo rahastaa trendi-ilmiöillä, ja myös sormiruokailuun liittyy oheistuotteita (vaikka kaikki eivät niitä ostaisikaan), minkä takia ilmiön mainostus ja rummutus on suurta.

Se että lapsi syö omaan tahtiinsa, maistelee itse ja saa lopettaa kun on kylläinen, ei ole mikään trendi vaan perusta elämän kestävälle ruokasuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Mitäpä jos tulisit tänne pätemään vasta sitten, kun lapsesi ovat kasvaneet sormiruokaiästä ohi, vaikka tuonne alakouluiän loppupuolelle. Silloin ehkä jo tajuat, että lapsia ja mieltymyksiä on erilaisia, ja että makuaisti muuttuu, huolimatta siitä, mitä ja miten vauvana on syöty (ja tajuat ehkä myös sen, että sormiruokailukin on jo vähän vanha vitsi, ja todettu, että kyllä ihminen oppii syömään ihan normaalisti ilmankin (vai eikö sinulla pysy haarukka kädessä?)). Nyt olet turhan vauvahuuruissasi, ja uppoutunut luultavasti googlettelemaan ties mitä vauvalifestyleblogeja, joissa kerrotaan oikeat tavat elää. Me isompien lasten vanhemmat jo tiedämme, että se on kokemus, joka opettaa, ei blogit.

Täällä on ilmeisesti sallittua mutuilla vain omien ja lastensa kokemuksilla, ja sivuuttaa ne jotka haluavat puhua ilmiöstä laajemmalla tasolla, siitä miten se koskettaa lapsia joukkona ja miten ruokakulttuurit, tutkimustieto ja ajat muuttuvat.

Nimenomaan, ajat muuttuu, ja tutkimukset myös. Sormiruokailu oli kova juttu reilu kymmenen vuotta sitten, kunnes hoksattiin, että lapsista kasvaa vaikka minkälaisia syöjiä, ja heidän mieltymykset muuttuvat moneen kertaan, huolimatta siitä miten vauvana syö. Pienten lasten vanhempia on helppo rahastaa trendi-ilmiöillä, ja myös sormiruokailuun liittyy oheistuotteita (vaikka kaikki eivät niitä ostaisikaan), minkä takia ilmiön mainostus ja rummutus on suurta.

Se että lapsi syö omaan tahtiinsa, maistelee itse ja saa lopettaa kun on kylläinen, ei ole mikään trendi vaan perusta elämän kestävälle ruokasuhteelle.

Niin paitsi kuten olet täältäkin huomannut, että tulokset ovat hyvin vaihtelevia. Sormiruokailijasta voi kasvaa nirso, ja pilttipurkkilapsesta kaikkiruokainen. Ja usein on niin, että jossain iässä on nirsoutta ja toisessa ei. Nirsoilustahan tässä kejussa on kyse. Eiköhän suurin osa lapsista saa lopettaa syömisensä kun on kylläinen, ja saa maistella, huolimatta ruokailutavasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Itse asiassa, se on evolutiivinen tosiseikka. Seuraapa minkä tahansa eläinlapsen ruokailua. Tai sitten mitä tarjotaan/tarjottiin lapsille alkuperäiskansojen keskuudessa. Mielelläni näkisin jotain kovaa faktaa tuosta teoriastasi siitä, että kenestä tulee sihtikurkkuja. Juu, pilttipurkkien ruokaa ei ole maulla pilattu... Siis suolalla, joka ei ole mauste sanan varsinaisessa merkityksessä. Siksi aikuisen suuhun piltti yms. ei maistu miltään, kun siinä ei ole totuttua määrää suolaa. Noin muutenkin, lapsen makuaisti on aika erilainen kuin aikuisen. Ihan tutkitusti. Jos nyt heppoisia perusteita saa näköjään käyttää, niin itsehän lapsena mussutin pilttejä hyvällä halulla, sitten mussutin kaikkea muuta hyvällä halulla, teinistä lähtien oikein hakemalla hain uusia makuja mitä testata. Vaimoni nirsoili pienenä ihan kaikesta, sekä maun, että rakenteen takia. Nyt mussuttaa hänkin lähes kaikkea. Lapsemme mussutti pilttiä pienenä, mutta maisteli innoissaan lisäksi vaikka mitä. Sitten iski nirsoilu, ja välillä ei maistunut mikään. Sitten taas alkoi maistua... Eli ei kannata ihan herkästi kiveen hakata mielipidettään. Kovasti kiva ois muutenkin nähdä todisteita, tilastoja, jne näiden varmojen mielipiteiden tueksi. Ja kyllä, tietenkin kannattaa tarjota monipuolisesti makuja, ja koostumuksia, mutta se nyt on ihan yksilöstä kiinni miten ne uppoaa.

Nähdäkseni käytit itse evidenssinä omaa, vaimosi ja lapsesi kokemusta. Pilttiateria-purkkien ykkösainesosa on vesi. Se tarkoittaa että vettä on eniten raaka-aineissa. Maut ovat laimennettuja ja ankeita. Kuten sanoin. Suola ei liity tähän mitenkään. En laita suolaa edes omalle lautaselleni. Osaan sitäpaitsi itsekin laimentaa mössöjä vedellä, en maksaisi siitä Pilttien hintoja.

Lisäksi niihin lisätään sokeria, tässä lainaus:

Piltin omistavan Nestlén mukaan tuotteisiin lisätään fruktoosia, jotta ne maistuisivat pienille lapsille paremmin.

On runsaasti tutkimusta siitä mitä lapset söivät esim metsästäjä-keräilijäaikoina, etsi itse. Varmasti ainakin käyttivät omiaa käsiään eivätkä vanhemmat lusikoineet vanhemman tahtiin mauttomia teollisia ruokia suuhun.

Siis oikeasti ne lapset jotka suostuu syömään jotain mauttomia mössöpilttejä on niitä, jotka ei muutenkaan ole niin tarkkoja siitä mitä suuhunsa laittaa ja kaikki käy. Ainakin ihan oman tuttavapiirin kokemuksen perusteella.

Meillä meni ekat kolme vuotta juurikin noilla mössöpilteillä. Lisäksi sai pehmeitä hedelmiä, marjoja, jugurttia, jäätelöä. Puurot ostin myös valmiina. Tenava söi hyvin ja maisteli myös meidän lautaselta. Ravintolassa sai oman purkin ja tilattiin sitten jätskiannos minkä parissa viihtyi kun vanhemmat söi. 

Päiväkodissa meni kaikki ruoka paitsi veteen keitetty puuro ilman suolaa. Koulussa syö hyvin, jopa nyt yläkoulussa. Vauvanpastan tai puuron saattaa edelleen syödä matkalla tai kipeänä ollessa. Limsat ei ole ikinä maistuneet, karkkia sai eskarista alkaen kaverisynttäreillä tai jos kävi vaikka virpomassa. Hampaissa ei ole reikiä. 

Varmaankin olen laiska äiti kun en ainokaiselle jaksanut soseita vääntää. Tykkäsin kyllä olla lapsen kanssa ja myöhemmin laitoimme/laitamme ruokaa yhdessä. Toisaalta sekin on plussaa että kotona on ihan perusruokaa, samanlaista kuin koulussa, niin maistuu molemmat. Jos on pelkkään sushiin tai sisäfileeseen tottunut niin voi olla kouluruoka aika erilaista :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Itse asiassa, se on evolutiivinen tosiseikka. Seuraapa minkä tahansa eläinlapsen ruokailua. Tai sitten mitä tarjotaan/tarjottiin lapsille alkuperäiskansojen keskuudessa. Mielelläni näkisin jotain kovaa faktaa tuosta teoriastasi siitä, että kenestä tulee sihtikurkkuja. Juu, pilttipurkkien ruokaa ei ole maulla pilattu... Siis suolalla, joka ei ole mauste sanan varsinaisessa merkityksessä. Siksi aikuisen suuhun piltti yms. ei maistu miltään, kun siinä ei ole totuttua määrää suolaa. Noin muutenkin, lapsen makuaisti on aika erilainen kuin aikuisen. Ihan tutkitusti. Jos nyt heppoisia perusteita saa näköjään käyttää, niin itsehän lapsena mussutin pilttejä hyvällä halulla, sitten mussutin kaikkea muuta hyvällä halulla, teinistä lähtien oikein hakemalla hain uusia makuja mitä testata. Vaimoni nirsoili pienenä ihan kaikesta, sekä maun, että rakenteen takia. Nyt mussuttaa hänkin lähes kaikkea. Lapsemme mussutti pilttiä pienenä, mutta maisteli innoissaan lisäksi vaikka mitä. Sitten iski nirsoilu, ja välillä ei maistunut mikään. Sitten taas alkoi maistua... Eli ei kannata ihan herkästi kiveen hakata mielipidettään. Kovasti kiva ois muutenkin nähdä todisteita, tilastoja, jne näiden varmojen mielipiteiden tueksi. Ja kyllä, tietenkin kannattaa tarjota monipuolisesti makuja, ja koostumuksia, mutta se nyt on ihan yksilöstä kiinni miten ne uppoaa.

Nähdäkseni käytit itse evidenssinä omaa, vaimosi ja lapsesi kokemusta. Pilttiateria-purkkien ykkösainesosa on vesi. Se tarkoittaa että vettä on eniten raaka-aineissa. Maut ovat laimennettuja ja ankeita. Kuten sanoin. Suola ei liity tähän mitenkään. En laita suolaa edes omalle lautaselleni. Osaan sitäpaitsi itsekin laimentaa mössöjä vedellä, en maksaisi siitä Pilttien hintoja.

Lisäksi niihin lisätään sokeria, tässä lainaus:

Piltin omistavan Nestlén mukaan tuotteisiin lisätään fruktoosia, jotta ne maistuisivat pienille lapsille paremmin.

On runsaasti tutkimusta siitä mitä lapset söivät esim metsästäjä-keräilijäaikoina, etsi itse. Varmasti ainakin käyttivät omiaa käsiään eivätkä vanhemmat lusikoineet vanhemman tahtiin mauttomia teollisia ruokia suuhun.

Siis oikeasti ne lapset jotka suostuu syömään jotain mauttomia mössöpilttejä on niitä, jotka ei muutenkaan ole niin tarkkoja siitä mitä suuhunsa laittaa ja kaikki käy. Ainakin ihan oman tuttavapiirin kokemuksen perusteella.

Meillä meni ekat kolme vuotta juurikin noilla mössöpilteillä. Lisäksi sai pehmeitä hedelmiä, marjoja, jugurttia, jäätelöä. Puurot ostin myös valmiina. Tenava söi hyvin ja maisteli myös meidän lautaselta. Ravintolassa sai oman purkin ja tilattiin sitten jätskiannos minkä parissa viihtyi kun vanhemmat söi. 

Päiväkodissa meni kaikki ruoka paitsi veteen keitetty puuro ilman suolaa. Koulussa syö hyvin, jopa nyt yläkoulussa. Vauvanpastan tai puuron saattaa edelleen syödä matkalla tai kipeänä ollessa. Limsat ei ole ikinä maistuneet, karkkia sai eskarista alkaen kaverisynttäreillä tai jos kävi vaikka virpomassa. Hampaissa ei ole reikiä. 

Varmaankin olen laiska äiti kun en ainokaiselle jaksanut soseita vääntää. Tykkäsin kyllä olla lapsen kanssa ja myöhemmin laitoimme/laitamme ruokaa yhdessä. Toisaalta sekin on plussaa että kotona on ihan perusruokaa, samanlaista kuin koulussa, niin maistuu molemmat. Jos on pelkkään sushiin tai sisäfileeseen tottunut niin voi olla kouluruoka aika erilaista :)

Miksi teitte tollasen ratkaisun, kai lapsella kuitenkin oli hampaat jo paljon aiemmin kuin 3-vuotiaana? Eihän soseita olisi tarvittu kuin ihan alkuun ja sitten samaa ruokaa koko perheelle, jos et jaksanut sormiruokailua ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Se voi tulla vaikka aikuisena. Minulle on annettu monipuolisesti kaikkea ruokaa ja olen jatkanut samaa linjaa aikuisenakin. Silti viimeisen kolmen vuoden aikana punainen liha on ruvennut kuvottamaan eikä tee lainkaan mieli syödä sitä. Nykyisin tulee ihan fyysisesti paha olo jos maistan lihaa, En tiedä miksi näin. 

Sama mulla. En voi syödä naudanlihaa enää lainkaan ja possuakin vain vähän. Kyse ei ole tietoisesta valinnasta, vaan ajatuskin ällöttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisit kuinka täydellinen vanhempi, söisit odotus- ja imetysaikana vain ehdottoman terveellistä ruokaa ja laittaisit lapsellesi alusta pitäen itse monipuoliset pöperöt ja maistattaisit aivan kaikkea, se nirsoiluvaihe voi vaan silti tulla.

Aina yhtä hauskaa kun joku 1-vuotiaan vanhempi kehuu omaa erinomaisuuttaan kun oma lapsi syö kaikkea, sormiruokapalstoilla näitä riittää. En kuulu niihin ihmisiin jotka sanoo että "odotapas vain", mutta näitten kohdalla kyllä hiljaa mielessäni sitä mietin.

No, sormiruuan kohdalla ollaan onnistuttu siinä, että sillä aloittanut lapsi osaa syödä erilaisilta tuntuvia koostumuksia ja isompia paloja. Sehän ei ole mikään evolutiivinen tosiseikka, että syöminen pitää aloittaa mössöistä ja siirtyä siitä karkeampiin soseisiin ja sitten vasta paloihin. Sormiruokailun turvasäännöt ovat tarkat, mutta kun vanhempi osaa ne muutaman seikan niin lapsi saa syödä omin käsin itsenäisesti. Niitä ns sihtikurkkuja tulee soseruokailijoista, kun kakomisrefleksi on erilainen isommalla.

Ja tietysti kannattaa tarjota monipuolisesti kaikkia makuja ja koostumuksia. Kannattaa maistaa joskus itse siitä pilttipurkista, ei ole maulla pilattu.

Mitäpä jos tulisit tänne pätemään vasta sitten, kun lapsesi ovat kasvaneet sormiruokaiästä ohi, vaikka tuonne alakouluiän loppupuolelle. Silloin ehkä jo tajuat, että lapsia ja mieltymyksiä on erilaisia, ja että makuaisti muuttuu, huolimatta siitä, mitä ja miten vauvana on syöty (ja tajuat ehkä myös sen, että sormiruokailukin on jo vähän vanha vitsi, ja todettu, että kyllä ihminen oppii syömään ihan normaalisti ilmankin (vai eikö sinulla pysy haarukka kädessä?)). Nyt olet turhan vauvahuuruissasi, ja uppoutunut luultavasti googlettelemaan ties mitä vauvalifestyleblogeja, joissa kerrotaan oikeat tavat elää. Me isompien lasten vanhemmat jo tiedämme, että se on kokemus, joka opettaa, ei blogit.

Täällä on ilmeisesti sallittua mutuilla vain omien ja lastensa kokemuksilla, ja sivuuttaa ne jotka haluavat puhua ilmiöstä laajemmalla tasolla, siitä miten se koskettaa lapsia joukkona ja miten ruokakulttuurit, tutkimustieto ja ajat muuttuvat.

Nimenomaan, ajat muuttuu, ja tutkimukset myös. Sormiruokailu oli kova juttu reilu kymmenen vuotta sitten, kunnes hoksattiin, että lapsista kasvaa vaikka minkälaisia syöjiä, ja heidän mieltymykset muuttuvat moneen kertaan, huolimatta siitä miten vauvana syö. Pienten lasten vanhempia on helppo rahastaa trendi-ilmiöillä, ja myös sormiruokailuun liittyy oheistuotteita (vaikka kaikki eivät niitä ostaisikaan), minkä takia ilmiön mainostus ja rummutus on suurta.

Se että lapsi syö omaan tahtiinsa, maistelee itse ja saa lopettaa kun on kylläinen, ei ole mikään trendi vaan perusta elämän kestävälle ruokasuhteelle.

Niin paitsi kuten olet täältäkin huomannut, että tulokset ovat hyvin vaihtelevia. Sormiruokailijasta voi kasvaa nirso, ja pilttipurkkilapsesta kaikkiruokainen. Ja usein on niin, että jossain iässä on nirsoutta ja toisessa ei. Nirsoilustahan tässä kejussa on kyse. Eiköhän suurin osa lapsista saa lopettaa syömisensä kun on kylläinen, ja saa maistella, huolimatta ruokailutavasta.

Mä ainakin kahviloissa tai tuttuja katsoessa olen huomannut, että lusikalla syöttäessä tosi usein vanhempi jotenkin hämää lasta syömisen aikana että ruoka menisi alas. Jotkut saavat katsoa padilta ohjelmaa että pysyvät ruokapöydässä. Taaperoina. Ja sitten purkki koitetaan tyhjentää lapsen vatsaan tai ainakin pari viimeistä lusikallista maanitellaan syömään. Vanhempi ikään kuin tietää onko lapsi saanut tarpeeksi.

Tämä on ihan nykyaikaa.

Tuttavani vihaa kaikkia suklaita, makeisia ja jälkiruokia ja on kokenut niin aivan taaperosta asti. Itki lapsena kun yritettiin antaa karkkia, eikä edelleen kolmekymppisenäkään tykkää mistään sellaisesta.

Häntä ei kuitenkaan syytetä nirsoudesta vaan ylistetään vaan. Miksei sipuliinkin voisi olla samanlainen luontainen ällötys, ilman että se olisi "nirsoilua" - tahallista, negatiivista, ilkeää.

Niihin aikoihin kun lapsi alkaa itse liikkua, alkaa "ronkelointi". Mulla on kyökkiteoria että se johtuu evoluutiosta: silloin kun alkaa itse liikkua ja tutkia maailmaa, on entistä tärkeämpää olla tarkka siitä, mitä suuhunsa laittaa. Ja toiset ovat erityisen tarkkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se voi tulla vaikka aikuisena. Minulle on annettu monipuolisesti kaikkea ruokaa ja olen jatkanut samaa linjaa aikuisenakin. Silti viimeisen kolmen vuoden aikana punainen liha on ruvennut kuvottamaan eikä tee lainkaan mieli syödä sitä. Nykyisin tulee ihan fyysisesti paha olo jos maistan lihaa, En tiedä miksi näin. 

Sama mulla. En voi syödä naudanlihaa enää lainkaan ja possuakin vain vähän. Kyse ei ole tietoisesta valinnasta, vaan ajatuskin ällöttää.

Mä lopetin 23 vuotta sitten punaisen lihan syönnin, sillä ajatuksella että katsotaan kauanko kestää. Eipä ole mieli tehnyt. Jos olisi pakko, söisin nautaa. Sikaa en pystyisi, luontainen inho sitä kohtaan on niin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä lapsi "nirsoili" jo ihan vauvana, heti kun kiinteitä alettiin maistella. Päiväkoti-ikäisenä ei syönyt kuin muutamaa ruoka-ainetta vaikka kuinka tarjottiin kaikkea mitä itsekin syötiin. Nyt 10-v ja syö nykyään kohtalaisen hyvin kotona, koulussa tosi nirso. Edelleen on kauhean epäluuloinen jos ruuassa on jotain uutta, yökkää herkästi ja selkeästi on erittäin herkkä joillekin koostumuksille. En usko että olisi 10 vuoden ajan jaksanut vain nirsoilla, vaan kyllä hänellä on jokin erityisherkkyys mikä aiheuttaa ruokailuvaikeudet.

Sama kokemus täällä. Vauvana ei olisi millään ruvennut syömään yhtään mitään rintamaidon lisäksi. Usein piti suun tiukasti viivana kiinni, eikä suostunut maistamaankaan. Oli varmaan lähellä vuoden ikää, ennen kuin mahaan asti alkoi mennä edes muutama lusikallinen ruokaa. Vauvojen valmisruuista ei koskaan suostunut syömään kuin yhtä kalamössöä. Nyt 12-vuotiaana on edelleen hyvin valikoiva ruokailija. Ruoka-ainekset eivät saa olla "sekaisin". Mikään laatikkoruoka, mukaan lukien makaronilaatikko ja lasagne, ei tästä syystä uppoa. Onneksi hedelmät ja vihannekset maistuvat, etenkin raakana. Koulussa kuitenkin kuulemma maistelee kaikkia ruokia ainakin vähän.

Lapsillakin on makuaisti, joka on kaikilla omanlaisensa ja joka kehittyy. Lapset on myös eri luonteisia, mikä on hämmästyttävän vierasta monelle.

Meillä yksi lapsista on erittäin ennakkoluuloinen kaikkea uutta kohtaan, ei siis koske pelkästään ruokia. Hän ei todellakaan edes vauvana suostunut maistamaan kaikkea. Toisaalta ei koskaan tarvinnut pelätä että söisi myrkkymarjoja tai kilon kiviä ulkona. Hän ei laittanut suuhunsa mitään mikä oli hänestä jotenkin outoa. Tarjottiin kyllä monipuolisesti kaikkea ruokaa. Iän myötä hänkin on kyllä oppinut maistelemaan rohkeammin.

Kaksi muuta lasta ovat toista maata, ennakkoluulottomia maistelijoita. Ovat aina olleet ja jotain pieniä nirsoilukausia lukuunottamatta ovat edelleen.

Lapset oppivat koulussa kavereilta mitä kaikkea ei voi syödä tai mikä on pahaa.

Mulla oli lähes kaikkiruokainen lapsi. Söi melkein kaikkea muuta paitsi sieniä. Myöhemmin oppi syömään niitäkin ja hän mainitsi joskus ruokapöydässä, että sienissä ei ollut maun puolesta mitään vikaa, suutuntuma ei vaan tuntunut hyvälle.

Itse olin nirso lapsi. En syönyt mm. kalaa, paitsi vähän pakasteseitiä ja joitain kalapuikkoja. Sanoin aina, että menee ruoto kurkkuun. Nuorena aikuisena opettelin syömään kypsennettyä kalaa, graavattua kalas tai silliä en ole syönyt koskaan. Pari vuotta meni ihan ok. Mutta sitten alkoi ruoto taas menemään kurkkuun. Työskentelin silloin ravintola-alalla ja altistuin kalalle jokaisena työpäivänä. Kun kalan haju alkoi tuntumaan ruotona kurkussa, ymmärsin vaihtaa alaa. Nykyään vältän kalaa kaikessa muodossa todetun kala-allergian takia.