Muita sinkkuja, jotka olisivat halunneet parisuhteen?
Todella yksinäinen olo. Olen nyt viisi vuotta yrittänyt etsiä parisuhdetta ja nyt luovutin. Minussa on jokin, mistä miehet eivät pidä. En vain tiedä mikä se on. Saan vain pakkeja tai seksisuhteita. Kukaan ei halua kanssani parisuhteeseen.
Arki sujuu hyvin, kun päivä menee töissä ja ilta erilaisissa askareissa ja levätessä. Viikonloput ovat yksinäisiä. Vaikka täytän viikonloputkin erilaisissa harrastuksissa, niin ei jaksaisi aina tehdä kaikkea yksin. On minulla muutamia ystäviä, mutta heilläkin perheet ja parisuhteet.
Kommentit (1222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta jo 15v sinkkuna. Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että "Haaskasit vaa mun aikaa!", viimeisin tyttöystävä jota rakastin yli kaiken sanoi että "Suhteesta ei ollut mihinkään!".
Suhteessa kun oli naiset tyrkyttivät itseään niin baareissa tyttöystävän käydessä vessassa, sekä tanssilattialla naiset tuli itseään hinkkaamaan, joista nätisti kieltäydyin sanomalla että olen varattu.
Sinkuksi jäämisen jälkeen moisia tapauksia ei ole enää ollut. Viimeisen 10v aikana jos yrittänyt sanoa hymyilevälle tuntemattomalle naiselle edes "moi", niin haistatellaan vain pitkät päin naamaa, tai kysytään tivaten "mitä vittua sä oikee yrität", sama tapahtunut melkein tusina kertaa putkeen pienillä sana eroilla.
Viimeisen kerran kun olen hymyilevää naista kauniiksi kehunut, uhkasi hän hakata minut kavereidensa kanssa. Se oli viimeinen kerta kun olen enää naisia kehunut tai lähestynyt kasvotusten. Tästä on jo 8v.
Tinderiäkin kokeilin 2 vuotta, mutta eihän siellä kukaan ole ilmeisesti seuraa etsimässä, koska alle 1/10 matchista edes vastaa mitään. Lähimmät vastaajat oli 3000-6000 kilometrin päässä asuvia 3-5 lapsen yh äitejä. 2 vuotta tinderissä ja 0 treffit sitä kautta.
Olen luovuttanut ja hyväksynyt että parempi olla vain yksin. Viimeisimmän tyttöystävän sanat "Suhteesta ei ollut mihinkään!" vain kaikuu päässä päivittäin, ja jos joku nainen hymyilee niin heti alan pelkäämään että "tuokin haluaa vain hakata mut", ehkä vain parempi pysyä sinkkuna koska naiset ovat niin aggressiivisia.
Mitä ilmeisimmin tyttöystäväsi olivat tosissaan sinun kanssaan ja suhde oli sitten heille lopulta iso pettymys. Olen haukkunut miehen tuhlanneen aikaani, koska halusin lapsia ja mies vuosia vetkutti asiaa ennen kuin erottiin tämän takia.
Herää kysymys, miten oikein naisia lähestyt, kun tuollaisen vastaanoton saat? Vinkkinä, että naisia ei kannata mennä kehumaan kauniiksi ensimmäisessä lausessa. Saamasi vastaukset viittaava naisten kokeneen vakavaa häirintää sinun taholta. Ehkä olet tulkinnut naisten hymyn väärin?
Jokainen näistä naisista piti jatkuvaa silmäkontaktia hymyillen vähintään +5 sekuntia, sekä katseen katketessa se jatkui, joidenkin kohdalla hymyily ja silmäpeli jatkui muutamia minuutteja ennen kuin sain varmistuksen että hymyilivät juuri minulle, saaden siitä rohkeutta mennä vihdoin juttusillle. Lähes joka kerta olen yrittänyt aloittaa sanomalla "mitä mimmi" tai "moi", mutta eipä ole kerinnyt edes M kirjanta alkaa sanoa kun nuo haistattelut ovat tulleet, saman hymyn saattelemana jota luulin "vihreäksi valoksi".
Tästä syystä ei ole enää mitään mielenkiintoa mennä juttelemaan, saatika mitään silmäpeliä edes aloittaa. Jokainen hymy vain muistuttaa näistä tusinasta kerrasta kun on oltu aggressiivisia, ja välttelen katseita. Ehkä se nainen jota kiinnostaa tulee sen joskus sanomaan, mutta suomessa nainen ei miestä lähesty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestyt vääränlaisia miehiä
Miten niin? Olen saanut pakit hiljaiselta nörttimieheltä, salimakelta, eräjormalta, muusikolta, hipiltä jne. Olen siis tapaillut avoimin mielin todella erilaisia miehiä. Kukaan heistä ei ole ollut erityisen komea. Ainoa kriteeri minulla on ollut, että haluan miehen olevan rauhallinen, maanläheinen ja tietyllä tavalla fiksu.
Sitten olet tehnyt liian vähän aloitteita. En usko, että sinussa olisi mitään seurustelua estävää vikaa
Älkää jaksako aina tätä samaa. Meitä naisia on paljon jotka emme saa seuraa, vaikka tekisimme kuinka paljon aloitteita vaikka minkälaisille miehille. Uskokaa jo, kaikille naisille ei ole 100 ottajaa oven takana. Yksinäisyytemme on totaalista ja todellista.
Miehen saa kyllä karkotettua tatuoinneilla, lävistyksillä, 30 kissalla tai nalkuttamalla. Tosin niillekin on ottajansa. Tunnen miehen, joka pitää tatuoinneista, toisen, joka pitää lävistyksistä. Tarkemmin ajateltuna en tunne ketään, joka pitää nalkutuksesta. Muille on ottajia. Ei ehkä 100 oven takana, mutta toisille riittää yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta jo 15v sinkkuna. Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että "Haaskasit vaa mun aikaa!", viimeisin tyttöystävä jota rakastin yli kaiken sanoi että "Suhteesta ei ollut mihinkään!".
Suhteessa kun oli naiset tyrkyttivät itseään niin baareissa tyttöystävän käydessä vessassa, sekä tanssilattialla naiset tuli itseään hinkkaamaan, joista nätisti kieltäydyin sanomalla että olen varattu.
Sinkuksi jäämisen jälkeen moisia tapauksia ei ole enää ollut. Viimeisen 10v aikana jos yrittänyt sanoa hymyilevälle tuntemattomalle naiselle edes "moi", niin haistatellaan vain pitkät päin naamaa, tai kysytään tivaten "mitä vittua sä oikee yrität", sama tapahtunut melkein tusina kertaa putkeen pienillä sana eroilla.
Viimeisen kerran kun olen hymyilevää naista kauniiksi kehunut, uhkasi hän hakata minut kavereidensa kanssa. Se oli viimeinen kerta kun olen enää naisia kehunut tai lähestynyt kasvotusten. Tästä on jo 8v.
Tinderiäkin kokeilin 2 vuotta, mutta eihän siellä kukaan ole ilmeisesti seuraa etsimässä, koska alle 1/10 matchista edes vastaa mitään. Lähimmät vastaajat oli 3000-6000 kilometrin päässä asuvia 3-5 lapsen yh äitejä. 2 vuotta tinderissä ja 0 treffit sitä kautta.
Olen luovuttanut ja hyväksynyt että parempi olla vain yksin. Viimeisimmän tyttöystävän sanat "Suhteesta ei ollut mihinkään!" vain kaikuu päässä päivittäin, ja jos joku nainen hymyilee niin heti alan pelkäämään että "tuokin haluaa vain hakata mut", ehkä vain parempi pysyä sinkkuna koska naiset ovat niin aggressiivisia.
Mitä ilmeisimmin tyttöystäväsi olivat tosissaan sinun kanssaan ja suhde oli sitten heille lopulta iso pettymys. Olen haukkunut miehen tuhlanneen aikaani, koska halusin lapsia ja mies vuosia vetkutti asiaa ennen kuin erottiin tämän takia.
Herää kysymys, miten oikein naisia lähestyt, kun tuollaisen vastaanoton saat? Vinkkinä, että naisia ei kannata mennä kehumaan kauniiksi ensimmäisessä lausessa. Saamasi vastaukset viittaava naisten kokeneen vakavaa häirintää sinun taholta. Ehkä olet tulkinnut naisten hymyn väärin?
Jokainen näistä naisista piti jatkuvaa silmäkontaktia hymyillen vähintään +5 sekuntia, sekä katseen katketessa se jatkui, joidenkin kohdalla hymyily ja silmäpeli jatkui muutamia minuutteja ennen kuin sain varmistuksen että hymyilivät juuri minulle, saaden siitä rohkeutta mennä vihdoin juttusillle. Lähes joka kerta olen yrittänyt aloittaa sanomalla "mitä mimmi" tai "moi", mutta eipä ole kerinnyt edes M kirjanta alkaa sanoa kun nuo haistattelut ovat tulleet, saman hymyn saattelemana jota luulin "vihreäksi valoksi".
Tästä syystä ei ole enää mitään mielenkiintoa mennä juttelemaan, saatika mitään silmäpeliä edes aloittaa. Jokainen hymy vain muistuttaa näistä tusinasta kerrasta kun on oltu aggressiivisia, ja välttelen katseita. Ehkä se nainen jota kiinnostaa tulee sen joskus sanomaan, mutta suomessa nainen ei miestä lähesty.
Kuulostaa vähän että lähestyt vain raivofeministejä, muunsukupuolisia tai niitä top5% kauneimpia naisia joita isketään jatkuvasti.
Täällä 30-40 vuotiaat naiset valittavat etteivät löydä miestä. Eikö tuohon ikään mennessä ole tiedossa jo monta miestä. Niiden joukossa on varmasti joku vapaa kiinnostava. Ainakin minulla on tapana tutustua pääasiassa itseäni kiinnostaviin naisiin. Itse erosin 50 vuotiaana ja heti löysin uuden naisen itselleni omista vanhoista tutuista. Naiset pystyvät varmasti aivan samaan.
M50

Ennen miehet joutuivat oppimaan tämän kantapään kautta. Nyt on onneksi metoo ja miesten ei enää tarvitse kuunnella baareissa naisten haistattelua oppiakseen, että miehen ei kuulu lähestyä naisia. Metoo opettaa sen miehille ilman käytännön harjoittelua. Eli miehen ei tule millään tavoin ottaa kontaktia naiseen. Nainen kyllä tekee aloitteen, jos se on kiinnostunut.

Eipä ole ei. Kaikki vanhat tutut on perheellisiä, ei niihin menoihin enää sinkkukaverit mahdu. Uusiin ihmisiin ei 30+ iässä enää tutustu, etenkin kun on vaihtanut useasti kaupunkia.
-ikisinkku n32

Eivät he mitään kauneimpia ollut, eivät rumimpiakaan, osa oli jopa ylipainoisia, mutta pitivät katsekontaktia ja hymyilivät kivasti mikä herätti mielenkiinnon. No en ole koskaan ymmärtänyt naisia, enkä taida koskaan ymmärtää kerta hymyillään vain morkatakseen. 15v jo sinkkuna, joista viimeisten haistattelujen jälkeen 8v sitten on luovutettu täysin. Jotkut naiset vielä ihmettelee miksi miehet käyvät maksullisissa, itse en ihmettele yhtään koska naiset käyttäytyy näin jatkuvasti. Ei tarvi haistatteluja tai vähättelyä ainakaan kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta jo 15v sinkkuna. Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että "Haaskasit vaa mun aikaa!", viimeisin tyttöystävä jota rakastin yli kaiken sanoi että "Suhteesta ei ollut mihinkään!".
Suhteessa kun oli naiset tyrkyttivät itseään niin baareissa tyttöystävän käydessä vessassa, sekä tanssilattialla naiset tuli itseään hinkkaamaan, joista nätisti kieltäydyin sanomalla että olen varattu.
Sinkuksi jäämisen jälkeen moisia tapauksia ei ole enää ollut. Viimeisen 10v aikana jos yrittänyt sanoa hymyilevälle tuntemattomalle naiselle edes "moi", niin haistatellaan vain pitkät päin naamaa, tai kysytään tivaten "mitä vittua sä oikee yrität", sama tapahtunut melkein tusina kertaa putkeen pienillä sana eroilla.
Viimeisen kerran kun olen hymyilevää naista kauniiksi kehunut, uhkasi hän hakata minut kavereidensa kanssa. Se oli viimeinen kerta kun olen enää naisia kehunut tai lähestynyt kasvotusten. Tästä on jo 8v.
Tinderiäkin kokeilin 2 vuotta, mutta eihän siellä kukaan ole ilmeisesti seuraa etsimässä, koska alle 1/10 matchista edes vastaa mitään. Lähimmät vastaajat oli 3000-6000 kilometrin päässä asuvia 3-5 lapsen yh äitejä. 2 vuotta tinderissä ja 0 treffit sitä kautta.
Olen luovuttanut ja hyväksynyt että parempi olla vain yksin. Viimeisimmän tyttöystävän sanat "Suhteesta ei ollut mihinkään!" vain kaikuu päässä päivittäin, ja jos joku nainen hymyilee niin heti alan pelkäämään että "tuokin haluaa vain hakata mut", ehkä vain parempi pysyä sinkkuna koska naiset ovat niin aggressiivisia.
Mitä ilmeisimmin tyttöystäväsi olivat tosissaan sinun kanssaan ja suhde oli sitten heille lopulta iso pettymys. Olen haukkunut miehen tuhlanneen aikaani, koska halusin lapsia ja mies vuosia vetkutti asiaa ennen kuin erottiin tämän takia.
Herää kysymys, miten oikein naisia lähestyt, kun tuollaisen vastaanoton saat? Vinkkinä, että naisia ei kannata mennä kehumaan kauniiksi ensimmäisessä lausessa. Saamasi vastaukset viittaava naisten kokeneen vakavaa häirintää sinun taholta. Ehkä olet tulkinnut naisten hymyn väärin?
Jokainen näistä naisista piti jatkuvaa silmäkontaktia hymyillen vähintään +5 sekuntia, sekä katseen katketessa se jatkui, joidenkin kohdalla hymyily ja silmäpeli jatkui muutamia minuutteja ennen kuin sain varmistuksen että hymyilivät juuri minulle, saaden siitä rohkeutta mennä vihdoin juttusillle. Lähes joka kerta olen yrittänyt aloittaa sanomalla "mitä mimmi" tai "moi", mutta eipä ole kerinnyt edes M kirjanta alkaa sanoa kun nuo haistattelut ovat tulleet, saman hymyn saattelemana jota luulin "vihreäksi valoksi".
Tästä syystä ei ole enää mitään mielenkiintoa mennä juttelemaan, saatika mitään silmäpeliä edes aloittaa. Jokainen hymy vain muistuttaa näistä tusinasta kerrasta kun on oltu aggressiivisia, ja välttelen katseita. Ehkä se nainen jota kiinnostaa tulee sen joskus sanomaan, mutta suomessa nainen ei miestä lähesty.
Ennen miehet joutuivat oppimaan tämän kantapään kautta. Nyt on onneksi metoo ja miesten ei enää tarvitse kuunnella baareissa naisten haistattelua oppiakseen, että miehen ei kuulu lähestyä naisia. Metoo opettaa sen miehille ilman käytännön harjoittelua. Eli miehen ei tule millään tavoin ottaa kontaktia naiseen. Nainen kyllä tekee aloitteen, jos se on kiinnostunut.
Tämä pitää paikkansa etenkin tinderissä ! Ei siellä yksikään nainen vastaa viesteihin jos kirjoitat ensin, suurin virhe mitä mies voi tinderissä tehdä on lähettäa viesti ensin !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä. Minua on lähestynyt epätoivoisimmat. Haluan rakastavan miehen ja parisuhteen tämän kanssa. Sinkkuna olen aina ollut.
Mistä tiedät ettei ne mainitsemasi "epätoivoiset" voisi olla rakastavia ja hyviä miehiä. Ainakin hän on osoittanut kiinnostustaan juuri SINUUN, johon olet kylmästi ollut vain hiljaa?
Ujo suomalainen hyvä mies ei välttämättä laita kuin kerran viestiä ilmaistakseen mielenkiintoa, ja jos siihen ei vastausta saa niin et välttämättä edes tiedä mitä olet menettänyt, jos luulet sitä vain "epätoivoisimmaksi" lähestyjäksi. Ne jotka vaikuttaa "epätoivoisimmilta" saattaisivat olla elämäsi miehiä jotka olet vain sivuuttanut tietämättä mitä edes olisit voinut saada.
Odota vain kun ikää tulee lisää ja ryppyjä tulemaan niin siinä vaiheessa ei lähesty ne "epätoivoisimmatkaan" ja sinusta tulee yksi sen kerhon jäsenistä.
Jos miehestä tulee fiilis että hän on epätoivoinen, mikään ei sitä vaikutelmaa muuta. Oikean miehen kohdalla kaikki on heti täydellistä. Vähempään ei kannata tyytyä.
Täydellistä, ei ole kuin satukirjoissa. Onneksi olkoon vain sellaisen etsimiseen, saat odottaa todennäköisesti hautaan asti. Kuulostat ihan exältä joka etsi jotain utopistista täydellisyyttä eikä ollut tyytyväinen mihinkään. Ei olisi ensimmäinen kerta kun kohtalo tuo sattumalta samaan keskusteluun, harvoin tämä tunne tulee mutta ollut monesti oikeassa. KH?
Luulet että sattumalta törmäät Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla exääsi :D No joo... Pieni realismikatsaus tekisi sinulle ihan hyvää.
Kiitos vain passiivis-aggressiivisista onnentoivotuksistasi. Odotin täydellistä 31-vuotiaaksi asti ja ehdottomasti kannatti. Samaa suosittelen kaikille. Älkää tyytykö ikinä muuhun kuin täydelliseen. Muuten jäätte liian paljosta paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 30-40 vuotiaat naiset valittavat etteivät löydä miestä. Eikö tuohon ikään mennessä ole tiedossa jo monta miestä. Niiden joukossa on varmasti joku vapaa kiinnostava. Ainakin minulla on tapana tutustua pääasiassa itseäni kiinnostaviin naisiin. Itse erosin 50 vuotiaana ja heti löysin uuden naisen itselleni omista vanhoista tutuista. Naiset pystyvät varmasti aivan samaan.
M50
Eipä ole ei. Kaikki vanhat tutut on perheellisiä, ei niihin menoihin enää sinkkukaverit mahdu. Uusiin ihmisiin ei 30+ iässä enää tutustu, etenkin kun on vaihtanut useasti kaupunkia.
-ikisinkku n32
Kuulostaa että olet vaihtanut kaupunkia aina suhteen päätyttyä, etkä osaa sitoutua mihinkään, kyllä niitä tuttavia pitäisi olla ellei tapanasi ole sulkea ihmisiä pois piiristäsi tarkoituksella.

Tiedätkö että ikisinkku tarkoittaa että ei ole ikinä, koskaan elämänsä aikana ollut parisuhteessa? Ei ole ollut edes tapailusuhteita, saati mitään fwb säätöjä.
-ikisinkku n32
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä. Minua on lähestynyt epätoivoisimmat. Haluan rakastavan miehen ja parisuhteen tämän kanssa. Sinkkuna olen aina ollut.
Mistä tiedät ettei ne mainitsemasi "epätoivoiset" voisi olla rakastavia ja hyviä miehiä. Ainakin hän on osoittanut kiinnostustaan juuri SINUUN, johon olet kylmästi ollut vain hiljaa?
Ujo suomalainen hyvä mies ei välttämättä laita kuin kerran viestiä ilmaistakseen mielenkiintoa, ja jos siihen ei vastausta saa niin et välttämättä edes tiedä mitä olet menettänyt, jos luulet sitä vain "epätoivoisimmaksi" lähestyjäksi. Ne jotka vaikuttaa "epätoivoisimmilta" saattaisivat olla elämäsi miehiä jotka olet vain sivuuttanut tietämättä mitä edes olisit voinut saada.
Odota vain kun ikää tulee lisää ja ryppyjä tulemaan niin siinä vaiheessa ei lähesty ne "epätoivoisimmatkaan" ja sinusta tulee yksi sen kerhon jäsenistä.
Jos miehestä tulee fiilis että hän on epätoivoinen, mikään ei sitä vaikutelmaa muuta. Oikean miehen kohdalla kaikki on heti täydellistä. Vähempään ei kannata tyytyä.
Kaikki on heti täydellistä. Voitko tarkentaa että mitä se tarkottaa? Että saat jonkinlaisen tunnereaktion huuman tms? Onko mies sinulle kuin joku jointtisätkä tai viinapullo joka tarjoaa huumaltumista?
T:Tietäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta jo 15v sinkkuna. Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että "Haaskasit vaa mun aikaa!", viimeisin tyttöystävä jota rakastin yli kaiken sanoi että "Suhteesta ei ollut mihinkään!".
Suhteessa kun oli naiset tyrkyttivät itseään niin baareissa tyttöystävän käydessä vessassa, sekä tanssilattialla naiset tuli itseään hinkkaamaan, joista nätisti kieltäydyin sanomalla että olen varattu.
Sinkuksi jäämisen jälkeen moisia tapauksia ei ole enää ollut. Viimeisen 10v aikana jos yrittänyt sanoa hymyilevälle tuntemattomalle naiselle edes "moi", niin haistatellaan vain pitkät päin naamaa, tai kysytään tivaten "mitä vittua sä oikee yrität", sama tapahtunut melkein tusina kertaa putkeen pienillä sana eroilla.
Viimeisen kerran kun olen hymyilevää naista kauniiksi kehunut, uhkasi hän hakata minut kavereidensa kanssa. Se oli viimeinen kerta kun olen enää naisia kehunut tai lähestynyt kasvotusten. Tästä on jo 8v.
Tinderiäkin kokeilin 2 vuotta, mutta eihän siellä kukaan ole ilmeisesti seuraa etsimässä, koska alle 1/10 matchista edes vastaa mitään. Lähimmät vastaajat oli 3000-6000 kilometrin päässä asuvia 3-5 lapsen yh äitejä. 2 vuotta tinderissä ja 0 treffit sitä kautta.
Olen luovuttanut ja hyväksynyt että parempi olla vain yksin. Viimeisimmän tyttöystävän sanat "Suhteesta ei ollut mihinkään!" vain kaikuu päässä päivittäin, ja jos joku nainen hymyilee niin heti alan pelkäämään että "tuokin haluaa vain hakata mut", ehkä vain parempi pysyä sinkkuna koska naiset ovat niin aggressiivisia.
Mitä ilmeisimmin tyttöystäväsi olivat tosissaan sinun kanssaan ja suhde oli sitten heille lopulta iso pettymys. Olen haukkunut miehen tuhlanneen aikaani, koska halusin lapsia ja mies vuosia vetkutti asiaa ennen kuin erottiin tämän takia.
Herää kysymys, miten oikein naisia lähestyt, kun tuollaisen vastaanoton saat? Vinkkinä, että naisia ei kannata mennä kehumaan kauniiksi ensimmäisessä lausessa. Saamasi vastaukset viittaava naisten kokeneen vakavaa häirintää sinun taholta. Ehkä olet tulkinnut naisten hymyn väärin?
Jokainen näistä naisista piti jatkuvaa silmäkontaktia hymyillen vähintään +5 sekuntia, sekä katseen katketessa se jatkui, joidenkin kohdalla hymyily ja silmäpeli jatkui muutamia minuutteja ennen kuin sain varmistuksen että hymyilivät juuri minulle, saaden siitä rohkeutta mennä vihdoin juttusillle. Lähes joka kerta olen yrittänyt aloittaa sanomalla "mitä mimmi" tai "moi", mutta eipä ole kerinnyt edes M kirjanta alkaa sanoa kun nuo haistattelut ovat tulleet, saman hymyn saattelemana jota luulin "vihreäksi valoksi".
Tästä syystä ei ole enää mitään mielenkiintoa mennä juttelemaan, saatika mitään silmäpeliä edes aloittaa. Jokainen hymy vain muistuttaa näistä tusinasta kerrasta kun on oltu aggressiivisia, ja välttelen katseita. Ehkä se nainen jota kiinnostaa tulee sen joskus sanomaan, mutta suomessa nainen ei miestä lähesty.
Jätät jotain kertomatta. Millainen maine sinulla oikein on, kun pelkkä tervehdys saa tuollaisen vastaanoton?
Tietäjät Tietää kirjoitti:

Voitko painua helvettiin siitä paasaamasta? Sinua ja loputtomia monologejasi on kuunneltu tarpeeksi tämän viikon aikana. Tuota kenenkään hermot kestä. Jankuti jankuti jankuti. Loputtomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä. Minua on lähestynyt epätoivoisimmat. Haluan rakastavan miehen ja parisuhteen tämän kanssa. Sinkkuna olen aina ollut.
Mistä tiedät ettei ne mainitsemasi "epätoivoiset" voisi olla rakastavia ja hyviä miehiä. Ainakin hän on osoittanut kiinnostustaan juuri SINUUN, johon olet kylmästi ollut vain hiljaa?
Ujo suomalainen hyvä mies ei välttämättä laita kuin kerran viestiä ilmaistakseen mielenkiintoa, ja jos siihen ei vastausta saa niin et välttämättä edes tiedä mitä olet menettänyt, jos luulet sitä vain "epätoivoisimmaksi" lähestyjäksi. Ne jotka vaikuttaa "epätoivoisimmilta" saattaisivat olla elämäsi miehiä jotka olet vain sivuuttanut tietämättä mitä edes olisit voinut saada.
Odota vain kun ikää tulee lisää ja ryppyjä tulemaan niin siinä vaiheessa ei lähesty ne "epätoivoisimmatkaan" ja sinusta tulee yksi sen kerhon jäsenistä.
Jos miehestä tulee fiilis että hän on epätoivoinen, mikään ei sitä vaikutelmaa muuta. Oikean miehen kohdalla kaikki on heti täydellistä. Vähempään ei kannata tyytyä.
Täydellistä, ei ole kuin satukirjoissa. Onneksi olkoon vain sellaisen etsimiseen, saat odottaa todennäköisesti hautaan asti. Kuulostat ihan exältä joka etsi jotain utopistista täydellisyyttä eikä ollut tyytyväinen mihinkään. Ei olisi ensimmäinen kerta kun kohtalo tuo sattumalta samaan keskusteluun, harvoin tämä tunne tulee mutta ollut monesti oikeassa. KH?
Luulet että sattumalta törmäät Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla exääsi :D No joo... Pieni realismikatsaus tekisi sinulle ihan hyvää.
Kiitos vain passiivis-aggressiivisista onnentoivotuksistasi. Odotin täydellistä 31-vuotiaaksi asti ja ehdottomasti kannatti. Samaa suosittelen kaikille. Älkää tyytykö ikinä muuhun kuin täydelliseen. Muuten jäätte liian paljosta paitsi.
Ei olisi ensimmäinen kerta, olen jopa melkein treffeille päätynyt yhden exän kanssa chatin kautta, kunnes selvisi että tunnemme jo entuudestaan ja peruimme. Sama tunne on tullut muutaman kerran kun eräs toinen exä on tullut hetken päästä vastaan vieraassa kaupungissa tai junassa. Tuo tunne ei ole ollut väärässä kertaakaan. Tuo tunne ihmetyttänyt aina ja miettinyt että haluaako kohtalo tai jokin muu taho meidät saattaa väkisin yhteen kerta toisensa jälkeen. Etenkin kun en usein käy missään ja häneen törmään lähes joka toinen kerta kun poistun asuinpaikkakunnaltani.

Älä viitsi. Itse olet ainoa itkukiukuttelija tällä palstalla. Itse voisit häipyä ja jättää keskustelun aikuisille jotka sen osaa.

Ahaa. Tosi siisti juttu. Minä sen sijaan en usko kohtaloon, horoskooppeihin enkä yksisarvisiin.
Kokeilepa avata av:n etusivu. Seuraa hetki, miten nopeasti tulee uusia keskusteluja ja miten valtava määrä kommentteja naputetaan joka minuutti. Mieti sitten, millä todennäköisyydellä satut samaan aikaan juuri samaan keskusteluun tuntemasi ihmisen kanssa, kun meitä on täällä palstalla tuhansittain. Ja sinä pilkkaat minua "satukirjoihin" uskomisesta...
Tietäjät Tietää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäjät Tietää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä. Minua on lähestynyt epätoivoisimmat. Haluan rakastavan miehen ja parisuhteen tämän kanssa. Sinkkuna olen aina ollut.
Mistä tiedät ettei ne mainitsemasi "epätoivoiset" voisi olla rakastavia ja hyviä miehiä. Ainakin hän on osoittanut kiinnostustaan juuri SINUUN, johon olet kylmästi ollut vain hiljaa?
Ujo suomalainen hyvä mies ei välttämättä laita kuin kerran viestiä ilmaistakseen mielenkiintoa, ja jos siihen ei vastausta saa niin et välttämättä edes tiedä mitä olet menettänyt, jos luulet sitä vain "epätoivoisimmaksi" lähestyjäksi. Ne jotka vaikuttaa "epätoivoisimmilta" saattaisivat olla elämäsi miehiä jotka olet vain sivuuttanut tietämättä mitä edes olisit voinut saada.
Odota vain kun ikää tulee lisää ja ryppyjä tulemaan niin siinä vaiheessa ei lähesty ne "epätoivoisimmatkaan" ja sinusta tulee yksi sen kerhon jäsenistä.
Jos miehestä tulee fiilis että hän on epätoivoinen, mikään ei sitä vaikutelmaa muuta. Oikean miehen kohdalla kaikki on heti täydellistä. Vähempään ei kannata tyytyä.
Kaikki on heti täydellistä. Voitko tarkentaa että mitä se tarkottaa? Että saat jonkinlaisen tunnereaktion huuman tms? Onko mies sinulle kuin joku jointtisätkä tai viinapullo joka tarjoaa huumaltumista?
T:Tietäjä
Voitko painua helvettiin siitä paasaamasta? Sinua ja loputtomia monologejasi on kuunneltu tarpeeksi tämän viikon aikana. Tuota kenenkään hermot kestä. Jankuti jankuti jankuti. Loputtomasti.
Älä viitsi. Itse olet ainoa itkukiukuttelija tällä palstalla. Itse voisit häipyä ja jättää keskustelun aikuisille jotka sen osaa.
T:Tietäjä
Jankutus sen kun jatkuu. En epäile yhtään ettet haluaisi kaikkia muita pois keskustelusta, että saisit paasata täällä niin paljon kuin sielu sietää. Oikein pahimman lajin manspleinaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta jo 15v sinkkuna. Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että "Haaskasit vaa mun aikaa!", viimeisin tyttöystävä jota rakastin yli kaiken sanoi että "Suhteesta ei ollut mihinkään!".
Suhteessa kun oli naiset tyrkyttivät itseään niin baareissa tyttöystävän käydessä vessassa, sekä tanssilattialla naiset tuli itseään hinkkaamaan, joista nätisti kieltäydyin sanomalla että olen varattu.
Sinkuksi jäämisen jälkeen moisia tapauksia ei ole enää ollut. Viimeisen 10v aikana jos yrittänyt sanoa hymyilevälle tuntemattomalle naiselle edes "moi", niin haistatellaan vain pitkät päin naamaa, tai kysytään tivaten "mitä vittua sä oikee yrität", sama tapahtunut melkein tusina kertaa putkeen pienillä sana eroilla.
Viimeisen kerran kun olen hymyilevää naista kauniiksi kehunut, uhkasi hän hakata minut kavereidensa kanssa. Se oli viimeinen kerta kun olen enää naisia kehunut tai lähestynyt kasvotusten. Tästä on jo 8v.
Tinderiäkin kokeilin 2 vuotta, mutta eihän siellä kukaan ole ilmeisesti seuraa etsimässä, koska alle 1/10 matchista edes vastaa mitään. Lähimmät vastaajat oli 3000-6000 kilometrin päässä asuvia 3-5 lapsen yh äitejä. 2 vuotta tinderissä ja 0 treffit sitä kautta.
Olen luovuttanut ja hyväksynyt että parempi olla vain yksin. Viimeisimmän tyttöystävän sanat "Suhteesta ei ollut mihinkään!" vain kaikuu päässä päivittäin, ja jos joku nainen hymyilee niin heti alan pelkäämään että "tuokin haluaa vain hakata mut", ehkä vain parempi pysyä sinkkuna koska naiset ovat niin aggressiivisia.
Mitä ilmeisimmin tyttöystäväsi olivat tosissaan sinun kanssaan ja suhde oli sitten heille lopulta iso pettymys. Olen haukkunut miehen tuhlanneen aikaani, koska halusin lapsia ja mies vuosia vetkutti asiaa ennen kuin erottiin tämän takia.
Herää kysymys, miten oikein naisia lähestyt, kun tuollaisen vastaanoton saat? Vinkkinä, että naisia ei kannata mennä kehumaan kauniiksi ensimmäisessä lausessa. Saamasi vastaukset viittaava naisten kokeneen vakavaa häirintää sinun taholta. Ehkä olet tulkinnut naisten hymyn väärin?
Jokainen näistä naisista piti jatkuvaa silmäkontaktia hymyillen vähintään +5 sekuntia, sekä katseen katketessa se jatkui, joidenkin kohdalla hymyily ja silmäpeli jatkui muutamia minuutteja ennen kuin sain varmistuksen että hymyilivät juuri minulle, saaden siitä rohkeutta mennä vihdoin juttusillle. Lähes joka kerta olen yrittänyt aloittaa sanomalla "mitä mimmi" tai "moi", mutta eipä ole kerinnyt edes M kirjanta alkaa sanoa kun nuo haistattelut ovat tulleet, saman hymyn saattelemana jota luulin "vihreäksi valoksi".
Tästä syystä ei ole enää mitään mielenkiintoa mennä juttelemaan, saatika mitään silmäpeliä edes aloittaa. Jokainen hymy vain muistuttaa näistä tusinasta kerrasta kun on oltu aggressiivisia, ja välttelen katseita. Ehkä se nainen jota kiinnostaa tulee sen joskus sanomaan, mutta suomessa nainen ei miestä lähesty.
Jätät jotain kertomatta. Millainen maine sinulla oikein on, kun pelkkä tervehdys saa tuollaisen vastaanoton?
Millainen maine ? Lyhyesti, hyvin harva tuntee edes, piirini on pienet mutta läheiset. Ne jotka tuntee hyvin on monesti sanoneet mm. "hyvä tyyppi, luotto mies, ...voi luottaa täysin, hyvä ihminen, hyvä kuuntelija" jne.
Parisuhteet voi laske kahdella kädellä, pidemmät yhdellä. Ketään en ole koskaan pettänyt, vaikkakin tullut monesti petetyksi naisten puolesta, jotka epäili että olin heitä pettänyt ilman mitään syytä. Miksi naiset lähes poikkeuksetta syyttää miestä asioista mihin ovat itse syyllisiä. Tähän törmänny niin usein että se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.
Viimeisin tyttöystävä ennen jättämistään vielä puhui, että haluaa muuttaa kanssani yhteen ja että oli nähnyt unia tulevista lapsistamme. Samalla kysyi että "Ethän varmasti kyllästy minuun?". Rakastin yli kaiken, ja olin täysillä mukana yhteen muutosta. Seuraavan kerran kun näimme hän vain tuli jättämään ja lähti ovet paukkuen kertomatta mitään selitystä mitä oli tapahtunut ja muuttanut mielen äkillisesti.