OAJ herätys! Tampereen opettajille tuosta noin vain tuplatyöt
Sori, että laitan tuon otsikon uusiksi. En itse aloittanut sitä alkuperäistä poistettua ketjua, mutta opettajana minua kiinnosti tämä aihe. Olin pois koneelta tunnin ja sillä aikaa keskustelu oli poistettu! Mitään epäasiallistahan siinä ei ollut. Itse en suostuisi yksinkertaisella palkalla sekä lähiopetukseen että etäopetukseen. Järkevintä olisi palkata lisää henkilöstöä, sijaisia nyt kun moni opettajakin sairastuu. Niin paljon on opettajia työttömänä.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Ei tästä mitään tule. Se nyt on selvä. Koitetaan nyt jotenkin puolivillaisesti jatkaa sitten etänä. Koulussa ei tule olemaan kukaan. Tosin omani, tamperelainen ysiluokkalainen, heitti, että voisi mennä matikan tunnille, niin saisi kerrankin yksityisopetusta. Kukaan muu ei kyllä ole menossa kuulemma kouluun.
Ja opettajat eivät todellakaan jännitä vanhempien tuntien katselua. Ensinnäkin tilanne on niin outo, että ei siihen normaalit arvioinnit päde edes. Toiseksi opettajat ei ole niin huonoitsetuntoisia, etteivät kestäisi työnsä seuraamista.
Itse olen jo antanut periksi. Omat erityisoppilaani eivät tule tekemään mitään. Voin ehkä saada henkilökohtaisen puhelun ajan hetken miettimään jotain ja siihen se jääkin. Laskin, että pystyn antamaan neuvontaa per oppilas aikaa viikon aikana 10-40 minuuttia. Riippuen, kuinka monesta aineesta on minulla ja millaisia tehtäviä pystyn "ohjaamaan". Tuo tulee olemaan 80% oppilaista se opiskelun nettoaika sitten.
No varaa vaikka matka. Italiassa just olitte niin mites lasketteluloma Itävaltaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Nuoret oppii etäopetussysteemit minuuteissa”
Opetan viidesluokkalaisia. Huolimatta siitä että alypuhelin on kädessä lähes koko vapaa-ajan, ei nuorten laitetaidot (ihan tutkimusten ja käytännön kokemuksen mukaan) ole hipaisutaitoja kummempia. Tiktokin selailu ja snäppifiltterien käyttö sujuu, mutta word tiedoston tallentamiseen käytämme edelleen vitosieni kanssa aivan helvetisti aikaa.
Ja nyt kommentoitte varmaan että olen paska ope joka ei vain ole osannut opettaa? Noh, koulussamme tätä taitoa on treenattu joka vuosi ja oppilaillani on ollut 5 eri opettajaa ennen minua, joten kai meistä joku olisi sen läppärin käytön opettanut jos se sujuisi niin sutjakkaasti? Myös kirjoittaminen sujuu hitaasti koska iphonella kirjoitus ei ole samaa kuin näppäimistöllä kirjoitus.
Kaikilla ei kotona ole vanhempaa auttamassa niiden etätehtävien kanssa (lataamassa ja käynnistämässä ohjelmia, Tallentamassa tiedostoja, lähettämässä mitään minulle). Ja jos soitan 5 minuuttia kestävän ”miten avaat ohjelman” puhelun vaikka puolelle luokastani eli 13 oppilaalle, voit itse laskea kauanko menee. 26 oppilaan ryhmäpuhelusta ei tule mitään ja kun tässä vaiheessa sitä verkkoalustaa ei vielä voi käyttää kun jonkun pitää ensin sen avaaminen edes opastaa. Minulla ei tosin ole edes työpuhelinta ja omaa numeroani en ole valmis millään poikkeuslailla luovuttamaan, joten olemme sähköpostin ja wilman varassa. Veikkaan että suurin osa oppilaistani ei osaisi edes sitä sähköpostia minulle lähettää ja ne jotka osaisivat, puuhaisivat sen parissa noin puoli tuntia.
Onneksi tämä koskee vain yläkoululaisia. Kai he ovat jo valmiimpia etäopiskeluun.
Sinä voisit omalle ryhmälle laittaa sen helmiviestin. Lukekaa kappale x ja tehkää tehtävät y.
En usko että niille Tampereen yläkoululaisillekaan ihan niin kehittyneitä etätunteja tulee. Lähinnä tehtäviä, mahdollisesti vähän laajempia kokonaisuuksia.
Mahdollisus saada ohjausta samalla. En usko, että kukaan sinne kouluun tulee, vaikka perusopetuksessa siihen pitää olla mahdollisuus niin kauan kuin koulu on auki.
Ja koulut voidaan sulkea vasta kun on valmiuslaki päällä. Ja silloinhan opettajat on myös lomautettuja. Jatketaanko sitten kesäkoulua. Ysiluokkalaiset eivät voi tulla valituksi lukioon tai amikseen.
Mutta eihän opettajien työt siihen lopu, että muksut on kotona. Etäopetuksella mennään siinä tapauksessa. Kesälle voi jatkua maksimissaan kuusi päivää. Veikkaan, että kahden viikon sulku ei vielä aiheuta kesäopiskelua, mutta jos menee 3-4 viikkoa, jatketaan viikko kesäkuulla.
Etäopetus ei vielä tätä aiheuta mutta koulujen sulkeminen tarkoittaa.
Ei meitä tosiaan voi laittaa kesäksi töihin.
No auttaisiko tilannetta, että palkkasi kaksinkertaistettaisiin?
Monet muutkin joutuvat nyt poikkeusoloissa venymään! Niin sairaanhoitajat, yrittäjät kuin vanhemmat. Nyt selviää ne, joilla on kyky ja halu muutokseen.
Siis mikä tässä on ongelma. Tietokoneelta esität sen materiaalin mitä esittäisit muutenkin. Skype /Teams tai vaikka Google meet auki ja jaat näyttöä etäyhteydellä. Vielä jos ulkoisen mikin saat liitettyä koneeseen niin äänikin menee paremmalla laadulla. Ja sitten opetat normaalisti oli ihmiset paikalla tai ei.
Pidemmällä tähtäimellä voi sitten alkaa suunnitella opetusta paremmaksi sinne etälinjoille, mutta tällä saa ihan kelvollisen opetuksen kyllä etänä,millä pääsee alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Nuoret oppii etäopetussysteemit minuuteissa”
Opetan viidesluokkalaisia. Huolimatta siitä että alypuhelin on kädessä lähes koko vapaa-ajan, ei nuorten laitetaidot (ihan tutkimusten ja käytännön kokemuksen mukaan) ole hipaisutaitoja kummempia. Tiktokin selailu ja snäppifiltterien käyttö sujuu, mutta word tiedoston tallentamiseen käytämme edelleen vitosieni kanssa aivan helvetisti aikaa.
Ja nyt kommentoitte varmaan että olen paska ope joka ei vain ole osannut opettaa? Noh, koulussamme tätä taitoa on treenattu joka vuosi ja oppilaillani on ollut 5 eri opettajaa ennen minua, joten kai meistä joku olisi sen läppärin käytön opettanut jos se sujuisi niin sutjakkaasti? Myös kirjoittaminen sujuu hitaasti koska iphonella kirjoitus ei ole samaa kuin näppäimistöllä kirjoitus.
Kaikilla ei kotona ole vanhempaa auttamassa niiden etätehtävien kanssa (lataamassa ja käynnistämässä ohjelmia, Tallentamassa tiedostoja, lähettämässä mitään minulle). Ja jos soitan 5 minuuttia kestävän ”miten avaat ohjelman” puhelun vaikka puolelle luokastani eli 13 oppilaalle, voit itse laskea kauanko menee. 26 oppilaan ryhmäpuhelusta ei tule mitään ja kun tässä vaiheessa sitä verkkoalustaa ei vielä voi käyttää kun jonkun pitää ensin sen avaaminen edes opastaa. Minulla ei tosin ole edes työpuhelinta ja omaa numeroani en ole valmis millään poikkeuslailla luovuttamaan, joten olemme sähköpostin ja wilman varassa. Veikkaan että suurin osa oppilaistani ei osaisi edes sitä sähköpostia minulle lähettää ja ne jotka osaisivat, puuhaisivat sen parissa noin puoli tuntia.
Onneksi tämä koskee vain yläkoululaisia. Kai he ovat jo valmiimpia etäopiskeluun.
Sinä voisit omalle ryhmälle laittaa sen helmiviestin. Lukekaa kappale x ja tehkää tehtävät y.
En usko että niille Tampereen yläkoululaisillekaan ihan niin kehittyneitä etätunteja tulee. Lähinnä tehtäviä, mahdollisesti vähän laajempia kokonaisuuksia.
Mahdollisus saada ohjausta samalla. En usko, että kukaan sinne kouluun tulee, vaikka perusopetuksessa siihen pitää olla mahdollisuus niin kauan kuin koulu on auki.
Ja koulut voidaan sulkea vasta kun on valmiuslaki päällä. Ja silloinhan opettajat on myös lomautettuja. Jatketaanko sitten kesäkoulua. Ysiluokkalaiset eivät voi tulla valituksi lukioon tai amikseen.
Mutta eihän opettajien työt siihen lopu, että muksut on kotona. Etäopetuksella mennään siinä tapauksessa. Kesälle voi jatkua maksimissaan kuusi päivää. Veikkaan, että kahden viikon sulku ei vielä aiheuta kesäopiskelua, mutta jos menee 3-4 viikkoa, jatketaan viikko kesäkuulla.
Etäopetus ei vielä tätä aiheuta mutta koulujen sulkeminen tarkoittaa.
Ei meitä tosiaan voi laittaa kesäksi töihin.
Koulujen sulkeminen tarkoittaa sitä, että opetusta hoidetaan etänä eli opettajat jatkaa töitä kotoa. Teamsia, tehtävien tekemistä, tarkastamista, oppilaiden perään soittelua yms. Laki mahdollistaa poikkeustilanteessa koulun jatkamisen kuusi päivää kesälle. Kuten kirjoitin, niin 2-3 viikkoa sulkua ei todennäköisesti vielä jatka kesälle, mutta kuukauden sulku jatkaa ilman muuta. Ja tuona sulkuaikana tehdään töitä normaalisti, oikeastaan joutuu tekemään enemmän, koska joutuu jatkuvasti improvisoimaan, tekemään uusia asioita + yrittää edes huolehtia jotenkin opintojen etenemisestä.

Kiitos vastauksesta, kiva että siellä oli myös konkreettinen ehdotus toisin kuin monella muulla. (Ja tämä ei ollut sarkasmia vaan oikeasti mielelläni kuuntelen myös niitä ketkä ovat eri mieltä.
Valitettavasti tuo ei toimi ainakaan meidän koulussa. Oppikirjoja on jonkin verran, tehtäväkirjaa meillä ei ole kuin englannissa ja matematiikassa. Matikka ehkä sujuukin tuolla ”tehkää nämä” metodilla, enkku ei. Tosin enkun oppimista voi siirtää.
Sen sijaan lukuaineista en pysty pitämään tuollaista ”tuntia” enkä voisi pitää kaikkien ehdottamaa videotuntiakaan. Ensimmäiseen syy on se, että joka kappaleeseen kuuluu noin kolme kysymystä jotka ovat yleensä huonoja. Hyvien tehtävien tekemiseen itseltä menee aikaa. Toki voisin sellaisia tehdä, mutta hyvät tehtävät ovat monipuolisia jolloin pelkkä kysymyspatterin lähettäminen ei ole mielekäs vaihtoehto vaan pitäisi ainakin väliin tehdä monipuolisempaa materiaalia. Tähän olen valmis, mutta en siihen että toimitan niitä kaikkien postilaatikkoihin. (Huom. Useimmilla ei ole tulostinta kotona)
Se ”tavallisen” oppitunnin pitäminen videona ei ainakaa onnistu, vaan videoitu tunti on luonteeltaan erilainen. Opetukseni ei ole luento eikä paasaamistq, vaan monipuolista ja vuorovaikutteista. Viime yllin tuntini meni siihen että muun muassa keskustelimme, näyttelimme pikkuryhmissä pikanäytelmiä nuoruuden murheista, kokeilimme mitä tapahtuu tamponille vesilasissa ja katsoimme yhden videon. Tästä viimeisimmän olisin voinut linkata oppilaille, muu tunti olisi pitänyt rakentaa ihan toisella tavalla. Ja tämä ei ollut poikkeus, vaan normi. Emme käyttäneet kirjaa ollenkaan ja vaikka välillä käytämme, kirja ei ole koskaan tunnin keskiössä.
En sano etteikö kirjaa voisi käyttää poikkeustilanteessa enemmän, mutta se ei silloin ole sama kuin täällä monen ehdottama ”pitäkää se sama tunti mutta videoikaa se”.
Korona osoitti jo opettajien paskapuheen etteivät pysty lomailemaan tai pitämään vapaapäiviä. Lomat eivät mene tuntisuunnitteluissa eikä kokeiden korjaamisessa vaan Italian matkoilla. Nyt ulina ja uhriutuminen seis!
Lopettakaa jo se turha ininä! Aika moni muukin joutuu nyt tekemään töitä jonkinlaisissa poikkeusoloissa! Ja monella ne olot ovat paljon hankalammat kuin teillä!
Onpa hirvittäviä, opettajien asennetta ja osaamista väheksyviä kommentteja ketjussa! Ovatko vanhemmat oikeasti näin sokeita sille, mihin nuoret kykenevät? Se, että oma lapsi käyttää sujuvasti snäppiä ja tiktokia, ei valitettavasti kerro juuri mitään opiskeluun ja työntekoon tarvittavien ohjelmien hallinnasta. Todella suurella osalla nuorista on haasteita toiminnanohjauksessa, ja he tarvitsevat opastusta kädestä pitäen päästäkseen alkuun, ja valvontaa, että työ tulee tehdyksi.
Näin on jopa vielä lukiossakin. Sanoisin, että noin kolmasosa saa saman hyödyn etä- ja lähiopetuksesta, kolmasosa pärjää etäopetuksessa joten kuten ja kolmasosa ei opi mitään. Lukioissa on jo pitkään hyödynnetty etäopiskelua esimerkiksi silloin, kun opettaja on sairaana eikä sijaista saada, oppitunnit on peruttu opettajien koulutuksen vuoksi tai opiskelija ottaa vapaata koulun loma-aikojen ulkopuolella. Myös verkkokursseja tarjotaan, ja olen näitä itsekin ohjannut. Havaintoni ja esittämäni luvut perustuvat siis omiin kokemuksiini.
Se, että opettajat esittävät täällä huolestuneita kommentteja, ei ole muutosvastarintaa eikä pelkoa oman osaamattomuuden paljastumisesta, vaan huolta siitä, miten pärjäävät ne oppilaat ja opiskelijat, jotka hädin tuskin selviävät lähiopetuksessakaan. Ihmiskäsityksen täytyy olla todella synkkä, jos ei havaitse ollenkaan viesteistä välittyvää huolta nuorista vaan pelkkää opettajien asenneongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse opettajana olen ainakin vain kiitollinen että on mahdollisuus etätyöhön ja palkka tulee. Toista se on esimerkiksi pienyrittäjillä, joita uhkaa ihan todellinen ahdinko. Vähän voisi katsoa laajemmasta näkökulmasta eikä vain omaa napaa.
No kun tässä ei ollut kyse etätyöstä, vaan siitä, että opettaja pitää lähiopetuksen koulussa normaalisti itsensä koronalle altistaen ja vieden omat lapset hoitoon, ja sen lisäksi pitää vielä etäopetusta poissaolijoille, samalla palkalla.
Kun se idea on, että se sama oppitunti pidetään niille paikalla olijoille ja samaan aikaan ne kotona olijat seuraavat sitä oppituntia verkossa. Sama sisältö, samat tehtävät sama kommunikointi. Välissä vaan on jokin tekninen alusta, yksinkertaisimmillaan skype.
Tervetuloa nykykouluun katsomaan, mitä tunnit ovat!
Esimerkki, matikka. Aluksi tarkistetaan läksyt, eli kierrän katsomassa jokaisen oppilaan kirjan, annan leimoja, kysyn miksi jokin tehtävä puuttuu, kehun. Tähän menee n. 5min, 10 jos tarkistamme läksyt yhteisesti älytaululta.
Sitten uuteen asiaan. Näytän digimateriaalista alustuksen esim. matikkaan, se kestää n. 5min. Sen jälkeen jaan oppilaille havainnointivälineet (esim. kymmenjärjestelmät), joilla he harjoittelevat asiaa ryhmissä. Kiertelen itse auttamassa, neuvomassa ja kehumassa samalla. Tässä vierähtää ehkä 10min. Työn lomassa käyn vähintään kerran käytävässä selvittämässä harjoittelussa tullutta riitaa. Sillä välin osa porukasta heittelee nappuloita. Rauha palaa kun minäkin palaan.
Nyt olemme valmiit ottamaan kirjat esiin. Osa siirtyy luokan perälle sermin taakse tekemään, koska keskittyminen on vaikeaa. Olen itse erityisesti siellä, sillä heillä on myös oppimisen pulmaa, he tarvitsevat apua ja tsemppausta. Kirjasta ehditään harjoittelemaan ehkä 10-20min, lopuksi annan läksyt.
Ehdotit siis, että saman tunnin voi välittää kotiin vaikka Skypellä, eikä vaadi lisätyötä. Mitä se etäopiskelija mielestäsi saa tuosta tallenteesta? Eteneekö hänen oppimisensa?
Parin viikon etäopetus ei kenenkään oppimistuloksia vaaranna. Korkeintaan nyt opettajat joutuvat vähän menemään pois omalta mukavuusalueeltaan ja se näyttää tämän ketjun perusteella olevan heille aivan mahdotonta ja suuri kauhistus.
Mitenhän me 90-luvulla ala-astetta käyneet onnistuimme koskaan pääsemään koulusta kun opettajilla oli lomautukset ja siellä luokassa häthätää kävi joku opettaja edes antamassa ne tehtävät jotka tuli tehdä? Ei puhettakaan mistään neuvomisesta/opettamisesta silloin kun oli oman opettajan vuoro olla lomautettuna. Kun oma opettaja tuli takaisin, niin sittenkään ei juurikaan opetusta ollut kun hän juoksi antamassa ohjeet muille luokille ja toki välillä piti myös käydä tarkistamassa ettei luokassa ollut turhan villi meno.
Jotenkin vaikea uskoa, että nykypäivänäkin ei onnistuisi pari viikkoa siten, että oppilaille annettaisiin tehtävät ja opettaja olisi toki tarvittaessa koulupäivän aikana tavoitettavissa neuvomista varten. Kuulostaa siltä, että tehdään nyt liian iso ongelma tästä, vaikka varmasti on vakavampiakin asioita miettiä kuin se, mitä kaksi viikkoa heikohkoa opetusta saa aikaan.

Valtaosalla oppilaista on kuitenkin ihan kykenevät vanhemmat, jotka pystyvät auttamaan lastaan alkuun yhteyksien kanssa, valvomaan tehtävien tekemistä jne.
Se on totta varmasti, että pieni joukko on sellaisia, että tästä tulee todellinen haaste, mutta ylivoimainen enemmistö selviää kyllä. Nyt on poikkeusolot ja vanhemmat ja lapset yhdessä hoitavat kodin pään, jos opettaja hoitaa omansa.
Haastavien tapausten varalle täytyy jollain aikavälillä, jos poikkeustila venyy, kehittää vaikka jotain pienryhmäjuttuja. Muutama viikko nyt sinnitellään auttavalla tavalla ja katsotaan tilannetta uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse opettajana olen ainakin vain kiitollinen että on mahdollisuus etätyöhön ja palkka tulee. Toista se on esimerkiksi pienyrittäjillä, joita uhkaa ihan todellinen ahdinko. Vähän voisi katsoa laajemmasta näkökulmasta eikä vain omaa napaa.
No kun tässä ei ollut kyse etätyöstä, vaan siitä, että opettaja pitää lähiopetuksen koulussa normaalisti itsensä koronalle altistaen ja vieden omat lapset hoitoon, ja sen lisäksi pitää vielä etäopetusta poissaolijoille, samalla palkalla.
Kun se idea on, että se sama oppitunti pidetään niille paikalla olijoille ja samaan aikaan ne kotona olijat seuraavat sitä oppituntia verkossa. Sama sisältö, samat tehtävät sama kommunikointi. Välissä vaan on jokin tekninen alusta, yksinkertaisimmillaan skype.
Tervetuloa nykykouluun katsomaan, mitä tunnit ovat!
Esimerkki, matikka. Aluksi tarkistetaan läksyt, eli kierrän katsomassa jokaisen oppilaan kirjan, annan leimoja, kysyn miksi jokin tehtävä puuttuu, kehun. Tähän menee n. 5min, 10 jos tarkistamme läksyt yhteisesti älytaululta.
Sitten uuteen asiaan. Näytän digimateriaalista alustuksen esim. matikkaan, se kestää n. 5min. Sen jälkeen jaan oppilaille havainnointivälineet (esim. kymmenjärjestelmät), joilla he harjoittelevat asiaa ryhmissä. Kiertelen itse auttamassa, neuvomassa ja kehumassa samalla. Tässä vierähtää ehkä 10min. Työn lomassa käyn vähintään kerran käytävässä selvittämässä harjoittelussa tullutta riitaa. Sillä välin osa porukasta heittelee nappuloita. Rauha palaa kun minäkin palaan.
Nyt olemme valmiit ottamaan kirjat esiin. Osa siirtyy luokan perälle sermin taakse tekemään, koska keskittyminen on vaikeaa. Olen itse erityisesti siellä, sillä heillä on myös oppimisen pulmaa, he tarvitsevat apua ja tsemppausta. Kirjasta ehditään harjoittelemaan ehkä 10-20min, lopuksi annan läksyt.
Ehdotit siis, että saman tunnin voi välittää kotiin vaikka Skypellä, eikä vaadi lisätyötä. Mitä se etäopiskelija mielestäsi saa tuosta tallenteesta? Eteneekö hänen oppimisensa?
No jää ainakin riidat ja hälinät pois, kun kaikki ovat kodeissaan.
Nyt pidät alustuksen, sitten pyydät vaikka oppilaita jakamaan kuvan tehtävistään kanssasi. Ja ohjeistat työhön.
Muuta vähän rytmiä ja usko siihen, että homma toimii. Moni luokassa levoton voi hyvin skarpatakin.
Vierailija kirjoitti:
Parin viikon etäopetus ei kenenkään oppimistuloksia vaaranna. Korkeintaan nyt opettajat joutuvat vähän menemään pois omalta mukavuusalueeltaan ja se näyttää tämän ketjun perusteella olevan heille aivan mahdotonta ja suuri kauhistus.
Harvassa ammatissa joutuu niin usein "poistumaan mukavuusalueeltaan" kuin opettajan työssä. Yllättäviä tilanteita tulee eteen päivittäin. Ongelmana opettajan työhön liittyvissä keskusteluissa on, että kaikki kuvittelevat olevansa koulumaailman asiantuntijoita siksi, että ovat itse joskus käyneet koulua tai seuranneet lapsensa koulunkäyntiä.
Nykytilanne on valitettavasti se, että oppilaan tai opiskelijan oppimistuloksista vastuutetaan opettajaa, ei nuorta itseään. Yhteydenpito huoltajiin vie aikaa ja on henkisesti kuluttavaa normaalitilanteessakin. Voin vain kuvitella, millaisia keskusteluja tulen käymään, jos ja kun tiettyjen oppilaiden oppimustulokset tulevat etäopiskelun myötä laskemaan.
Minä voin kyllä omasta puolestani laskea rimaa, mutta käytännössä tiedän jo etukäteen saavani huoltajat kimppuuni, jos en pysty tarjoamaan juuri heidän nuorelleen riittävästi virikkeitä ja henkilökohtaista ohjausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Nuoret oppii etäopetussysteemit minuuteissa”
Opetan viidesluokkalaisia. Huolimatta siitä että alypuhelin on kädessä lähes koko vapaa-ajan, ei nuorten laitetaidot (ihan tutkimusten ja käytännön kokemuksen mukaan) ole hipaisutaitoja kummempia. Tiktokin selailu ja snäppifiltterien käyttö sujuu, mutta word tiedoston tallentamiseen käytämme edelleen vitosieni kanssa aivan helvetisti aikaa.
Ja nyt kommentoitte varmaan että olen paska ope joka ei vain ole osannut opettaa? Noh, koulussamme tätä taitoa on treenattu joka vuosi ja oppilaillani on ollut 5 eri opettajaa ennen minua, joten kai meistä joku olisi sen läppärin käytön opettanut jos se sujuisi niin sutjakkaasti? Myös kirjoittaminen sujuu hitaasti koska iphonella kirjoitus ei ole samaa kuin näppäimistöllä kirjoitus.
Kaikilla ei kotona ole vanhempaa auttamassa niiden etätehtävien kanssa (lataamassa ja käynnistämässä ohjelmia, Tallentamassa tiedostoja, lähettämässä mitään minulle). Ja jos soitan 5 minuuttia kestävän ”miten avaat ohjelman” puhelun vaikka puolelle luokastani eli 13 oppilaalle, voit itse laskea kauanko menee. 26 oppilaan ryhmäpuhelusta ei tule mitään ja kun tässä vaiheessa sitä verkkoalustaa ei vielä voi käyttää kun jonkun pitää ensin sen avaaminen edes opastaa. Minulla ei tosin ole edes työpuhelinta ja omaa numeroani en ole valmis millään poikkeuslailla luovuttamaan, joten olemme sähköpostin ja wilman varassa. Veikkaan että suurin osa oppilaistani ei osaisi edes sitä sähköpostia minulle lähettää ja ne jotka osaisivat, puuhaisivat sen parissa noin puoli tuntia.
Onneksi tämä koskee vain yläkoululaisia. Kai he ovat jo valmiimpia etäopiskeluun.
Sinä voisit omalle ryhmälle laittaa sen helmiviestin. Lukekaa kappale x ja tehkää tehtävät y.
En usko että niille Tampereen yläkoululaisillekaan ihan niin kehittyneitä etätunteja tulee. Lähinnä tehtäviä, mahdollisesti vähän laajempia kokonaisuuksia.
Mahdollisus saada ohjausta samalla. En usko, että kukaan sinne kouluun tulee, vaikka perusopetuksessa siihen pitää olla mahdollisuus niin kauan kuin koulu on auki.
Ja koulut voidaan sulkea vasta kun on valmiuslaki päällä. Ja silloinhan opettajat on myös lomautettuja. Jatketaanko sitten kesäkoulua. Ysiluokkalaiset eivät voi tulla valituksi lukioon tai amikseen.
Mutta eihän opettajien työt siihen lopu, että muksut on kotona. Etäopetuksella mennään siinä tapauksessa. Kesälle voi jatkua maksimissaan kuusi päivää. Veikkaan, että kahden viikon sulku ei vielä aiheuta kesäopiskelua, mutta jos menee 3-4 viikkoa, jatketaan viikko kesäkuulla.
Etäopetus ei vielä tätä aiheuta mutta koulujen sulkeminen tarkoittaa.
Ei meitä tosiaan voi laittaa kesäksi töihin.
Koulujen sulkeminen tarkoittaa sitä, että opetusta hoidetaan etänä eli opettajat jatkaa töitä kotoa. Teamsia, tehtävien tekemistä, tarkastamista, oppilaiden perään soittelua yms. Laki mahdollistaa poikkeustilanteessa koulun jatkamisen kuusi päivää kesälle. Kuten kirjoitin, niin 2-3 viikkoa sulkua ei todennäköisesti vielä jatka kesälle, mutta kuukauden sulku jatkaa ilman muuta. Ja tuona sulkuaikana tehdään töitä normaalisti, oikeastaan joutuu tekemään enemmän, koska joutuu jatkuvasti improvisoimaan, tekemään uusia asioita + yrittää edes huolehtia jotenkin opintojen etenemisestä.
"Laajaa tartunnan vaaraa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin torjumiseksi kunnassa tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi 58 §:n mukaan päättää sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta ja yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Toimenpiteen on oltava välttämätön leviämisen estämiseksi.".
Vamniuslain mukaan voudaan sensijaan keskeyttää opetus eli sulkea koulut. Kun taas tässä tartuntalain mukaisessa toiminnassa suljetaan vain tilat.
Vierailija kirjoitti:
Onpa hirvittäviä, opettajien asennetta ja osaamista väheksyviä kommentteja ketjussa! Ovatko vanhemmat oikeasti näin sokeita sille, mihin nuoret kykenevät? Se, että oma lapsi käyttää sujuvasti snäppiä ja tiktokia, ei valitettavasti kerro juuri mitään opiskeluun ja työntekoon tarvittavien ohjelmien hallinnasta. Todella suurella osalla nuorista on haasteita toiminnanohjauksessa, ja he tarvitsevat opastusta kädestä pitäen päästäkseen alkuun, ja valvontaa, että työ tulee tehdyksi.
Näin on jopa vielä lukiossakin. Sanoisin, että noin kolmasosa saa saman hyödyn etä- ja lähiopetuksesta, kolmasosa pärjää etäopetuksessa joten kuten ja kolmasosa ei opi mitään. Lukioissa on jo pitkään hyödynnetty etäopiskelua esimerkiksi silloin, kun opettaja on sairaana eikä sijaista saada, oppitunnit on peruttu opettajien koulutuksen vuoksi tai opiskelija ottaa vapaata koulun loma-aikojen ulkopuolella. Myös verkkokursseja tarjotaan, ja olen näitä itsekin ohjannut. Havaintoni ja esittämäni luvut perustuvat siis omiin kokemuksiini.
Se, että opettajat esittävät täällä huolestuneita kommentteja, ei ole muutosvastarintaa eikä pelkoa oman osaamattomuuden paljastumisesta, vaan huolta siitä, miten pärjäävät ne oppilaat ja opiskelijat, jotka hädin tuskin selviävät lähiopetuksessakaan. Ihmiskäsityksen täytyy olla todella synkkä, jos ei havaitse ollenkaan viesteistä välittyvää huolta nuorista vaan pelkkää opettajien asenneongelmaa.
Veikkaan, että esittämäsi menee näin: kolmasosa pärjää lähiopetuksessa joten kuten ja kolmasosa ei opi mitään.
Ei ihan oikeasti ole niin vaikeaa! Jos tämä nyt tulee meille vastaan, ei siihen kaadu maailmassa yhtään mikään!
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän me 90-luvulla ala-astetta käyneet onnistuimme koskaan pääsemään koulusta kun opettajilla oli lomautukset ja siellä luokassa häthätää kävi joku opettaja edes antamassa ne tehtävät jotka tuli tehdä? Ei puhettakaan mistään neuvomisesta/opettamisesta silloin kun oli oman opettajan vuoro olla lomautettuna. Kun oma opettaja tuli takaisin, niin sittenkään ei juurikaan opetusta ollut kun hän juoksi antamassa ohjeet muille luokille ja toki välillä piti myös käydä tarkistamassa ettei luokassa ollut turhan villi meno.
Jotenkin vaikea uskoa, että nykypäivänäkin ei onnistuisi pari viikkoa siten, että oppilaille annettaisiin tehtävät ja opettaja olisi toki tarvittaessa koulupäivän aikana tavoitettavissa neuvomista varten. Kuulostaa siltä, että tehdään nyt liian iso ongelma tästä, vaikka varmasti on vakavampiakin asioita miettiä kuin se, mitä kaksi viikkoa heikohkoa opetusta saa aikaan.
Ironista, että viittaat siihen, kuinka hienosti 90-luvun lamasta selvittiin. Laman jäljiltähän nimenomaan jäi valtava määrä näköalattomia nuoria, joista monet jäivät pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle. Masennus ja muut mielenterveysongelmat kasvoivat räjähdysmäisesti, itsemurhat, päihdeongelmat ja työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyivät. Lamasta puhutaan usein X-sukupolven (70-luvulla syntyneet) sukupolvitraumana. En sano, että juuri opettajien lomauttaminen olisi ollut tässä mikään avaintekijä, mutta lamasta on turha puhua minään pikku vastoinkäymisenä, josta suomalaisella sisulla selvittiin, kun hyvin tiedetään sen negatiiviset vaikutukset.
Amk- opettajat ovat tottuneet jo pitkään vetämään ns. hybridiopetusta, jossa osa on samaan aikaan luokassa ja osa verkossa. Ihan samalla palkalla kuin ennekin. Tämä on ihan normaalia nykyopettajan työtä ja osaamista. Ehkä voisitte benchmarkata esim. amkeilta, miten homma sujuu.