Lue keskustelun säännöt.
Miksi musta aina tuntuu, että ihmiset nauraa mulle? :(
11.03.2020 |
Siis oikeasti.. tänäänkin kun olin viettämässä aikaa kavereiden kanssa, niin viereisissä pöydissä sellaiset nuoret naiset ja miehet katsoi, virnuili ja naureskeli. Aivan selvästi. Ihan hirveän paska fiilis eikä enää huvita käydä ihmisten ilmoilla.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä sinä puhut. Minä tiedostan että kaikki ihmiset eivät tosiaankaan naura minulle mutta silti minun pääni väittää että minullehan siellä taas nauretaan. Terveisiä Suomen kivasta koulumaailmasta näin vuosienkin takaa vainoharhaisuuden merkeissä.
Siitä se minunkin vainoharhaisuus ja varovaisuus varmaan johtuu.. :/
Joskus tämä asia ahdisti minua. Ei oikeastaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toi Quasimodo on niin osuva. Itse asiassa lapsena tunsin sääliä ja yhteenkuuluvuutta Quasimodoon. Vieläkin ajattelen, että olen yhtä epämuodostunut ja hyljeksitty, kuin Quasimodo. En löydä rakkautta, en ystäviä ja minulle nauretaan.
Koulussa yksi poika jopa kutsui mua kerran Quasimodoksi, ilman että tiesi minun jo ajattelevan itsestäni Quasimodoksi. Se vielä vahvisti tätä minäkuvaani.
Elämä on oikeasti surullista.
N26
Ehkäpä sinun tehtäväsi ei ole täällä kerätä muiden hyväksyntää.
Zinc
Mikään ei ole niin raskasta seuraa kuin huonoitsetuntoinen nainen..
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin raskasta seuraa kuin huonoitsetuntoinen nainen..
Virnuilijat siis, pätee myös miehillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite kans hokaan heti, jos ihmiset nauraa, minullehan ne nauraa, koska eihän lähistöll ole ole muutakaan naurettavaa. No, vedän heti turpaan, jos kerta nauraa, eivätpähän naura toiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti ne eivät nauraneet sulle vaan jollekin ihan muulle asialle. Ellet nyt sitten ollut vahingossa laittanut päällystakkia nurinpäin päällesi tai kangaskassia päähäsi pipon sijaan. Eivät ventovieraat ihmiset kiinnosta ketään.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on huonon itsetunnon ja korostuneen itsekeskeisyyden epäonninen yhdistelmä, so. mietit jatkuvasti mitä kaikkea kamalaa muut sinusta ajattelevat ja tulkitset kaiken maailmassa tapahtuvan ja sanotun olevan juuri sinun dissaustasi.
Erikoisen näköinen tarkoittaa erikoisen näköistä. Joku voi olla erikoisella tavalla ruma ja joku taas erikoisella tavalla kaunis.
Miksi aina huomaan nämä tuijotukset? Ja aina kun käännän uudelleen katseeni varovasti sinne suuntaan, niin taas tuijotetaan. Ja se katse on yleensä sellainen virnuileva.
Mulle on naurettu koulussa ja hyljeksitty silloin. Miksi musta tuntuu, että sama meno jatkuu nyt aikuisiällä? Aina jään ulkopuoliseksi vaikka kuinka olisin hymyilevä ja ystävällinen. Kai olen sitten ruma ja kuvittelen itsestäni liikoja ja yritän olla jotain, mitä en ole.
On ikävää että sinua on kiusattu koulussa. Ymmärrettävää, että siitä on jäänyt itsetunto-ongelmia.
Mutta noille katseille on varmasti enimmäkseen viattomat selitykset. Esimerkiksi jos käännyt katsomaan jotakuta, niin tottakai se herättää vastapuolen huomion, minkä johdosta hän katsoo sinua ja virnuilee kenties hämmentyneenä, että miksiköhän tuo katselee minua noin epäileväisen ja säikähtäneen näköisenä.
Sillä ei oikeasti ole mitään väliä, oletko ruma vai kaunis. Käytöksellä on paljon enemmän merkitystä. Iloisuus ja ystävällisyys ovat tärkeitä. Mutta myös sekin vaikuttaa, oletko sinut itsesi kanssa. Jos olemuksesi on sellainen, että hajoat palasiksi, jos sinulle sanoo pienenkin poikkipuolisen sanan, niin se valitettavasti tekee sinusta aika raskasta seuraa.
Opettele hyväksymään itsesi. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tänä päivänä ei onneksi terapiassa käymisessä tai muussa ammattiavun hankkimisessa ei ole enää samanlaista leimaa kuin joskus, mikäli tuntuu siltä ettet yksinäsi pääse puusta pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nauraminen on ihan tosijuttu. Meillä on töissä yksi omasta mielestäni suloinen ja mukava nörttimies. Kieltämättä hän erottuu muista mm. puhetyyliltään, pukeutumiseltaan ja tekemisiltään (esim keittää kahvia hellalla pikkuruisella pannulla). Hän on superälykäs ja tunnen vetoa häneen, kun taas moni työkaveri on virnuillut ja naureskellut hänelle ja ivaillut selän takana. Olen aina puolustanut häntä ja toivon, ettei hän koskaan havaitse naureskelua.
Vierailija kirjoitti:
Se nauraminen on ihan tosijuttu. Meillä on töissä yksi omasta mielestäni suloinen ja mukava nörttimies. Kieltämättä hän erottuu muista mm. puhetyyliltään, pukeutumiseltaan ja tekemisiltään (esim keittää kahvia hellalla pikkuruisella pannulla). Hän on superälykäs ja tunnen vetoa häneen, kun taas moni työkaveri on virnuillut ja naureskellut hänelle ja ivaillut selän takana. Olen aina puolustanut häntä ja toivon, ettei hän koskaan havaitse naureskelua.
Toki ihmisille on tyypillistä naureskella toistensa omituisuuksille silloin kun tuntevat toisensa. Mutta minun on äärimmäisen vaikea uskoa, että ihan vieraat ihmiset kadulla ja kahviloissa nauraisivat toistuvasti ap:lle hänen mennessään ohi. Eihän täällä uskalleta katsoa vastaantulijaa silmiinkään, niin missä vaiheessa kukaan edes pystyisi huomaamaan, jos ap:ssa olisi jotain naurettavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti syynä on huono itsetunto ja/tai kiusaamiskokemukset.
Vierailija kirjoitti:
Toi Quasimodo on niin osuva. Itse asiassa lapsena tunsin sääliä ja yhteenkuuluvuutta Quasimodoon. Vieläkin ajattelen, että olen yhtä epämuodostunut ja hyljeksitty, kuin Quasimodo. En löydä rakkautta, en ystäviä ja minulle nauretaan.
Koulussa yksi poika jopa kutsui mua kerran Quasimodoksi, ilman että tiesi minun jo ajattelevan itsestäni Quasimodoksi. Se vielä vahvisti tätä minäkuvaani.
Elämä on oikeasti surullista.
N26
:(
Toi Quasimodo on niin osuva. Itse asiassa lapsena tunsin sääliä ja yhteenkuuluvuutta Quasimodoon. Vieläkin ajattelen, että olen yhtä epämuodostunut ja hyljeksitty, kuin Quasimodo. En löydä rakkautta, en ystäviä ja minulle nauretaan.
Koulussa yksi poika jopa kutsui mua kerran Quasimodoksi, ilman että tiesi minun jo ajattelevan itsestäni Quasimodoksi. Se vielä vahvisti tätä minäkuvaani.
Elämä on oikeasti surullista.
N26