Turha sössöttää masentuneelle kiitollisuudesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentumisesta kaikki ei edes halua parantua, he suuttuvat kun joku ehdottaa ihan mitä tahansa. Joku sellainen, jolla on kokemusta, eikä vain masennuksesta, vaan myös paranemisesta.

Omapa on elämänsä.

Se johtuu siitä että he tietävät sisimmässään ettei ehdotus toimi, että se vastaa väärään ongelmaan, vaikka heillä ei välttämättä ole tietoisuuden tasolla ymmärrystä miksi näin on. Esim jos jollakulla on väärä itse joka yrittää suorittaa vanhempien kunnianhimoista tavoitetta jonka on sisäistänyt omakseen, asiat menevät päin hoota, ja henkilö käyttäytyy tavoilla joita ei itsekään ymmärrä tai hyväksy. Epäonnistuminen ja saamattomuus masentaa ja mikään sivullisten hyvää tarkoittava neuvo ei kelpaa, koska ne pönkittävät väärän itsen tavoitetta. Eikä henkilö itse ymmärrä kuviota.

Arvaa miksi niin moni yrittää pakertaa töissä? Siksi koska työkkäri laskee ihmisarvosi lähes nolliin heti siinä tiskillä ollessa. Joko työllistyt kurssien kautta taikka jatkat pupukursseilla kunnes löydät jonkun paikan. Edeltävien vuosien koulutukset eivät paina mitään kaikkivoivan tiskivirkailijan edessä. Sairaslomallekaan et ehkä pääse ennen kuin ollaan todennettu kuntouttavan työtoiminnan kautta henkilö työkyky ts. poltettu loppuun 6e/9e päiväpalkalla.

Kummallista, työkkäri ei ole ikinä laskenyt/syönyt mun ihmisarvoa. terveisin työtön jo kolmatta vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentumisesta kaikki ei edes halua parantua, he suuttuvat kun joku ehdottaa ihan mitä tahansa. Joku sellainen, jolla on kokemusta, eikä vain masennuksesta, vaan myös paranemisesta.

Omapa on elämänsä.

Se johtuu siitä että he tietävät sisimmässään ettei ehdotus toimi, että se vastaa väärään ongelmaan, vaikka heillä ei välttämättä ole tietoisuuden tasolla ymmärrystä miksi näin on. Esim jos jollakulla on väärä itse joka yrittää suorittaa vanhempien kunnianhimoista tavoitetta jonka on sisäistänyt omakseen, asiat menevät päin hoota, ja henkilö käyttäytyy tavoilla joita ei itsekään ymmärrä tai hyväksy. Epäonnistuminen ja saamattomuus masentaa ja mikään sivullisten hyvää tarkoittava neuvo ei kelpaa, koska ne pönkittävät väärän itsen tavoitetta. Eikä henkilö itse ymmärrä kuviota.

Arvaa miksi niin moni yrittää pakertaa töissä? Siksi koska työkkäri laskee ihmisarvosi lähes nolliin heti siinä tiskillä ollessa. Joko työllistyt kurssien kautta taikka jatkat pupukursseilla kunnes löydät jonkun paikan. Edeltävien vuosien koulutukset eivät paina mitään kaikkivoivan tiskivirkailijan edessä. Sairaslomallekaan et ehkä pääse ennen kuin ollaan todennettu kuntouttavan työtoiminnan kautta henkilö työkyky ts. poltettu loppuun 6e/9e päiväpalkalla.

Niin kauan kun näkee ihmisarvon liitettynä rahaan ja työpanokseen, niin tulee olemaan masentunut. Jos muuttaisi ulkomaille vapaaehtoistyöhön? Silloin arvo ei olisi enää riippuvainen kelasta tai työstä tai palkkatuloista. Minkä silloin sanoisi masennuksen syyksi?

Ihanan naiviia. Ulkomailla et voi sairastua ilman sairasvakuutusta joka pitää jotenkin maksaa. Moni varmasti lähtisi töiden perässä ulkomaille heti kun vain saisivat sieltä paikan ja elämäntilanne sallisi lähtemisen. Sille on syynsä miksi useimmat lähtevät reilaamaan/töihin opiskelijaiässä, koska olet vielä toistaiseksi vapaa kahleista eikä terveys kremppaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentumisesta kaikki ei edes halua parantua, he suuttuvat kun joku ehdottaa ihan mitä tahansa. Joku sellainen, jolla on kokemusta, eikä vain masennuksesta, vaan myös paranemisesta.

Omapa on elämänsä.

Se johtuu siitä että he tietävät sisimmässään ettei ehdotus toimi, että se vastaa väärään ongelmaan, vaikka heillä ei välttämättä ole tietoisuuden tasolla ymmärrystä miksi näin on. Esim jos jollakulla on väärä itse joka yrittää suorittaa vanhempien kunnianhimoista tavoitetta jonka on sisäistänyt omakseen, asiat menevät päin hoota, ja henkilö käyttäytyy tavoilla joita ei itsekään ymmärrä tai hyväksy. Epäonnistuminen ja saamattomuus masentaa ja mikään sivullisten hyvää tarkoittava neuvo ei kelpaa, koska ne pönkittävät väärän itsen tavoitetta. Eikä henkilö itse ymmärrä kuviota.

Arvaa miksi niin moni yrittää pakertaa töissä? Siksi koska työkkäri laskee ihmisarvosi lähes nolliin heti siinä tiskillä ollessa. Joko työllistyt kurssien kautta taikka jatkat pupukursseilla kunnes löydät jonkun paikan. Edeltävien vuosien koulutukset eivät paina mitään kaikkivoivan tiskivirkailijan edessä. Sairaslomallekaan et ehkä pääse ennen kuin ollaan todennettu kuntouttavan työtoiminnan kautta henkilö työkyky ts. poltettu loppuun 6e/9e päiväpalkalla.

Kummallista, työkkäri ei ole ikinä laskenyt/syönyt mun ihmisarvoa. terveisin työtön jo kolmatta vuotta

Sulla onkin ollut hyvä virkailija. Tuolla istuu sellaisiakin ketkä oikein odottaa pääsevänsä muiluttamaan työtöntä.

Vierailija kirjoitti:

Onko meillä kaikilla masentuneilla jokin kiukku siis syynä? Miten sen voi päästää valloilleen, etenkin, jos ei tiedä olevansa kiukkuinen mistään? Omassa rauhassa olen oikeastaan kaiken aikaa, joten vinkit olisivat tervetulleita. Mitä tarkoittaa, tee tarvittavat muutokset? Kun ethän sä pääse menneisiin muuttamaan mitään. 

Jos ei itse tunnista niin terapiasta voi saada hyviä työkaluja. Ja nimenomaan menneitä ei pääse enää muuttamaan. Olen elänyt vuosia toistuvassa syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa ja avain oli kuitenkin masennuksen hyväksyminen ja siihen suhtautuminen kuin ystävään. Emme voi muuttaa asioita, mutta voimme valita miten suhtaudumme niihin. 

Hyvät ihmiset, ottakaa asioista selvää! Masennuksissa on eroja, kuten myös parantumiskeinoissa. Olen itsekin ollut masentunut ja parantunut siitä hyvin monenlaisten keinojen avulla. Mutta ei tulisi mieleenkään besserwisseröidä muiden masennusta tai tuntea ylemmyyttä!

Haluan sanoa kaikille masentuneille: Älkää uskoko näitä juttuja. Täällä palstalla kirjoittelee keskimääräistä antisosiaalisempaa porukkaa, ja empatia loistaa poissaolollaan.

Masentunut, et ole velkaa pahasta olostasi kenellekään. Et ole valinnut syntyä tähän maailmaan, joka on välillä aika raskas paikka. Olet herkkä, ja herkillä on vaikeampaa. Olet arvokas, vaikka et tekisi mitään, et edes nousisi sängystä. Sinulla on yksi elämä ja se on vain sinun eikä kenenkään muun. Et ole yksin: kaikkia sattuu. Toiset vain esittävät, ettei sattuisi. Voimia tähän päivään ❤️.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko meillä kaikilla masentuneilla jokin kiukku siis syynä? Miten sen voi päästää valloilleen, etenkin, jos ei tiedä olevansa kiukkuinen mistään? Omassa rauhassa olen oikeastaan kaiken aikaa, joten vinkit olisivat tervetulleita. Mitä tarkoittaa, tee tarvittavat muutokset? Kun ethän sä pääse menneisiin muuttamaan mitään. 

Jos ei itse tunnista niin terapiasta voi saada hyviä työkaluja. Ja nimenomaan menneitä ei pääse enää muuttamaan. Olen elänyt vuosia toistuvassa syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa ja avain oli kuitenkin masennuksen hyväksyminen ja siihen suhtautuminen kuin ystävään. Emme voi muuttaa asioita, mutta voimme valita miten suhtaudumme niihin. 

Yksityinen terapia maksaa järjestään satasen per kerta. Kelalle on jonossa lukuisia hakemuksia missä pyydetään tukea yksityiselle käynnille. Kaikki ei saa tuota tukea ja joutuvat repimään omista tuistaan satasen. Monet ovat sanoneet etteivät pääse kuin kerran kuussa käymään yksityisellä johtuen siitä ettei saa tukea. Kunnallinen puoli ohjaa vaikeat tapaukset yksityiselle siksi jono

Mulle on auttanut, tosin olin vain keskivaikeasti masentunut, eli pääsin sängystä ylös. Vaikeaa oli aluksi olla kiitollinen, kun mieli oli musta ja henkinen ja fyysinen väsymys murskaavaa ja itku tuli ihan ilman mitään syytä. Aluksi en pystynyt mitään kiitollisuuspäiväkirjaa pitämään, mutta otin tavaksi (pakotin itseni) joka aamu kiittää, että saan herätä uuteen päivään, että elän ja hengitän. En ollut niin masentunut, että olisin halunnut kuolla, on kuitenkin perhe, joka olikin pitkään ainoa syy, miksi halusin elää. Iltaisin mietin päivän tapahtumia (joita ei paljon ollut) ja kiitin mielessäni kaikkein parhaimmasta asiasta. Se saattoi olla vaikka että minusta tuntui muutaman minuutin ajan kohtuullisen hyvältä, kun juttelin puhelimessa lapseni kanssa (lapseni ovat aikuisia). Tai että aurinko paistoi tunnin verran. Tai että ruoka maistui hyvältä. 

Omituista, mutta oloni alkoi pikkuhiljaa, todella pienin askelin parantua. Lisäsin sitten kiitoksen määrää, aloin kiittämään siitä, että näen, kuulen, haistan, maistan ja tunnen, että käteni ja jalkani toimivat, että kaikki elimeni toimivat. Että minulla on hyvä mies ja ihanat lapset ja yksi hyvä ystävä. Että minulla on koti, on lämmintä, vuode jossa nukkua, peitto ja tyyny, ruokaa ja puhdasta vettä. Jnejne. Sitten aloin pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa, johon kirjoitin heti aamulla 5 asiaa joista olen kiitollinen. Luin asiat läpi huolella ja pyrin tuntemaan ihan aitoa kiitollisuutta. Vähä vähältä huomasin, että minulla oikeasti on syytä kiitollisuuteen. Olotilan pieni paraneminen auttoi minua jaksamaan tehdä elämänmuutoksia, ensin laitoin ruokavalion kuntoon (pois sokeri, kahvi, hiilareita vähemmäksi, lisää hyvää rasvaa kuten kalaa ja oliivia ja voita, lisää kasviksia, ei eineksiä..), sitten aloin ulkoilla ja lopulta jaksoin mennä joogaan.

Nyt voin erinomaisen hyvin. Kiitollisuudesta on tullut elämäntapa. Minulla on valtavasti aihetta kiitokseen ihan jatkuvasti ja erityisesti siitä, että olen nyt terve. Elämä itsessään on minulle valtava ihme, josta olen todella kiitollinen. Toivon kaikille masentuneille paranemista ja sitä, että kaikki voisivat olla kiitollisia kaikesta saamastaan hyvästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko meillä kaikilla masentuneilla jokin kiukku siis syynä? Miten sen voi päästää valloilleen, etenkin, jos ei tiedä olevansa kiukkuinen mistään? Omassa rauhassa olen oikeastaan kaiken aikaa, joten vinkit olisivat tervetulleita. Mitä tarkoittaa, tee tarvittavat muutokset? Kun ethän sä pääse menneisiin muuttamaan mitään. 

Jos ei itse tunnista niin terapiasta voi saada hyviä työkaluja. Ja nimenomaan menneitä ei pääse enää muuttamaan. Olen elänyt vuosia toistuvassa syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa ja avain oli kuitenkin masennuksen hyväksyminen ja siihen suhtautuminen kuin ystävään. Emme voi muuttaa asioita, mutta voimme valita miten suhtaudumme niihin. 

Yksityinen terapia maksaa järjestään satasen per kerta. Kelalle on jonossa lukuisia hakemuksia missä pyydetään tukea yksityiselle käynnille. Kaikki ei saa tuota tukea ja joutuvat repimään omista tuistaan satasen. Monet ovat sanoneet etteivät pääse kuin kerran kuussa käymään yksityisellä johtuen siitä ettei saa tukea. Kunnallinen puoli ohjaa vaikeat tapaukset yksityiselle siksi jono

Löytyy myös halvempia. Ja hyviä. Pelkkä korkeakoulutus ei takaa hyvää terapiaa. Niistä ajoista, kun kävin itse terapiaa, on terapian saanti tehty helpommaksi ja lisäksi terapiatukia on nostettu. Eli tilanne on parempi. Toisekseen, toimeentulotukea on mahdollista saada. Perusvammaistuen saa aika helposti, kun tekee vaan hyvän hakemuksen ja se kattaa melkein kokonaan kerran viikossa tapahtuvan terapian Kelan tuen jälkeen.  Lisäksi voi olla mahdollisuus esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, jolloin terapia on täysin ilmaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko meillä kaikilla masentuneilla jokin kiukku siis syynä? Miten sen voi päästää valloilleen, etenkin, jos ei tiedä olevansa kiukkuinen mistään? Omassa rauhassa olen oikeastaan kaiken aikaa, joten vinkit olisivat tervetulleita. Mitä tarkoittaa, tee tarvittavat muutokset? Kun ethän sä pääse menneisiin muuttamaan mitään. 

Jos ei itse tunnista niin terapiasta voi saada hyviä työkaluja. Ja nimenomaan menneitä ei pääse enää muuttamaan. Olen elänyt vuosia toistuvassa syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa ja avain oli kuitenkin masennuksen hyväksyminen ja siihen suhtautuminen kuin ystävään. Emme voi muuttaa asioita, mutta voimme valita miten suhtaudumme niihin. 

Yksityinen terapia maksaa järjestään satasen per kerta. Kelalle on jonossa lukuisia hakemuksia missä pyydetään tukea yksityiselle käynnille. Kaikki ei saa tuota tukea ja joutuvat repimään omista tuistaan satasen. Monet ovat sanoneet etteivät pääse kuin kerran kuussa käymään yksityisellä johtuen siitä ettei saa tukea. Kunnallinen puoli ohjaa vaikeat tapaukset yksityiselle siksi jono

Löytyy myös halvempia. Ja hyviä. Pelkkä korkeakoulutus ei takaa hyvää terapiaa. Niistä ajoista, kun kävin itse terapiaa, on terapian saanti tehty helpommaksi ja lisäksi terapiatukia on nostettu. Eli tilanne on parempi. Toisekseen, toimeentulotukea on mahdollista saada. Perusvammaistuen saa aika helposti, kun tekee vaan hyvän hakemuksen ja se kattaa melkein kokonaan kerran viikossa tapahtuvan terapian Kelan tuen jälkeen.  Lisäksi voi olla mahdollisuus esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, jolloin terapia on täysin ilmaista. 

Niin lääkärin pitää osata kirjoittaa oikeanlainen lähete. Kelassa ollaan erittäin tarkkoja miten hakemus on kirjoitettu. Valitettavasti kaikkia lääkäreitä ei jaksa kiinnostaa. Muutto voi hyvässä tapauksessa auttaa. Hyvistä lääkäreistä saisi pitää rekisteriä ettei menisi hakeutumaan huonon kirjoittajan pakeille jota ei jaksa kiinnostaa edes hänelle osoitetut valitukset.

En ole masentunut, mutta ärsyttää kaikki nämä kiitollisuuslässytykset. Ääri esimerkkinä jotkut Maria Nordinin kiitä tai kärsi -oksennukset, jotka naurettavaa victim blamingia, vaikken uhriutumiseen uskokaan. Että pitäis olla jotenkin hemmetin kiitollinen siitä, että on vaikka asiat elämässä ihan päin hittoa? Just.

Vierailija kirjoitti:

En ole masentunut, mutta ärsyttää kaikki nämä kiitollisuuslässytykset. Ääri esimerkkinä jotkut Maria Nordinin kiitä tai kärsi -oksennukset, jotka naurettavaa victim blamingia, vaikken uhriutumiseen uskokaan. Että pitäis olla jotenkin hemmetin kiitollinen siitä, että on vaikka asiat elämässä ihan päin hittoa? Just.

Maria Nordenin juttuja nyt ei välttämättä kannata kuunnella, mutta mitä haittaa siitä olisi, että yrittäisi löytää niitä positiivisia asioita negatiivisten sijaan? Eikö kannattaisi edes yrittää? Kaikilla on ainakin välillä asiat elämässä päin hittoa. Ei siitä positiivisesta ajattelusta ainakaan haittaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole masentunut, mutta ärsyttää kaikki nämä kiitollisuuslässytykset. Ääri esimerkkinä jotkut Maria Nordinin kiitä tai kärsi -oksennukset, jotka naurettavaa victim blamingia, vaikken uhriutumiseen uskokaan. Että pitäis olla jotenkin hemmetin kiitollinen siitä, että on vaikka asiat elämässä ihan päin hittoa? Just.

Maria Nordenin juttuja nyt ei välttämättä kannata kuunnella, mutta mitä haittaa siitä olisi, että yrittäisi löytää niitä positiivisia asioita negatiivisten sijaan? Eikö kannattaisi edes yrittää? Kaikilla on ainakin välillä asiat elämässä päin hittoa. Ei siitä positiivisesta ajattelusta ainakaan haittaa ole. 

Joo, siis tietenkin on aina hyvä ajatella positiivisia asioita negatiivisten sijaan. Tiedostan kuitenkin sen, että aina kaikilla ei ole kauheasti elämässään niitä positiivisia juttuja, jos ollenkaan, niin siinä mielessä ainakin tuntuu arveluttavalta just vaikka noi Nordinin kärsi tai kiitä jutut tai muut sen kaltaiset ehdottomuudet. Puhun nyt siis oikeasti masentuneista ja mt-ongelmaisista ym. syrjäytyneistä kuten tässä ketjussa oli puhe, en tavallisten ihmisten huonoista hetkistä tai kausista, mikä on ihan normaalia ja mihin just noi kiitollisuusjutut voi toimiakin.  :)

Vierailija kirjoitti:

Hyvät ihmiset, ottakaa asioista selvää! Masennuksissa on eroja, kuten myös parantumiskeinoissa. Olen itsekin ollut masentunut ja parantunut siitä hyvin monenlaisten keinojen avulla. Mutta ei tulisi mieleenkään besserwisseröidä muiden masennusta tai tuntea ylemmyyttä!

Haluan sanoa kaikille masentuneille: Älkää uskoko näitä juttuja. Täällä palstalla kirjoittelee keskimääräistä antisosiaalisempaa porukkaa, ja empatia loistaa poissaolollaan.

Masentunut, et ole velkaa pahasta olostasi kenellekään. Et ole valinnut syntyä tähän maailmaan, joka on välillä aika raskas paikka. Olet herkkä, ja herkillä on vaikeampaa. Olet arvokas, vaikka et tekisi mitään, et edes nousisi sängystä. Sinulla on yksi elämä ja se on vain sinun eikä kenenkään muun. Et ole yksin: kaikkia sattuu. Toiset vain esittävät, ettei sattuisi. Voimia tähän päivään ❤️.

Kiitos tästä ihanasta kirjoituksesta. ❤️

Sellaista tässä itse mietin ketjun aiempia vastauksia lukiessa, että on se vaan kumma juttu, että masennus on sairaus, johon kaiken maailman maallikot katsovat olevansa päteviä ottamaan kantaa; sen syihin, oireisiin ja hoitoon.

Ihan sama asia kuin jos täällä huudeltaisiin, että syöpä johtuu omasta viitsimättömyydestä ja kyllä se paranee, kun lähtee reippailemaan - ja muistaa olla kiitollinen. Miettikääpä sitä. Sen toki myönnän, että masennusta voi teeskennellä, syöpää ei. Mutta kun näitä neuvoja täällä jaellaan ihan oikeasti sairaille ihmisille...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole masentunut, mutta ärsyttää kaikki nämä kiitollisuuslässytykset. Ääri esimerkkinä jotkut Maria Nordinin kiitä tai kärsi -oksennukset, jotka naurettavaa victim blamingia, vaikken uhriutumiseen uskokaan. Että pitäis olla jotenkin hemmetin kiitollinen siitä, että on vaikka asiat elämässä ihan päin hittoa? Just.

Maria Nordenin juttuja nyt ei välttämättä kannata kuunnella, mutta mitä haittaa siitä olisi, että yrittäisi löytää niitä positiivisia asioita negatiivisten sijaan? Eikö kannattaisi edes yrittää? Kaikilla on ainakin välillä asiat elämässä päin hittoa. Ei siitä positiivisesta ajattelusta ainakaan haittaa ole. 

Joo, siis tietenkin on aina hyvä ajatella positiivisia asioita negatiivisten sijaan. Tiedostan kuitenkin sen, että aina kaikilla ei ole kauheasti elämässään niitä positiivisia juttuja, jos ollenkaan, niin siinä mielessä ainakin tuntuu arveluttavalta just vaikka noi Nordinin kärsi tai kiitä jutut tai muut sen kaltaiset ehdottomuudet. Puhun nyt siis oikeasti masentuneista ja mt-ongelmaisista ym. syrjäytyneistä kuten tässä ketjussa oli puhe, en tavallisten ihmisten huonoista hetkistä tai kausista, mikä on ihan normaalia ja mihin just noi kiitollisuusjutut voi toimiakin.  :)

Miksi "oikeasti" masentunut ei voisi kokeilla kiitollisuusajattelua? Kun sen tekee armollisesti eikä itseään pakottaen niin mitä haittaa siitä voisi olla? Yksi mihin törmään "entisenä" masentuneena on se, että oloonsa vellomaan jääneet (ne, jotka eivät edes hae apua vaan uhriutuvat mieluummin) muistavat sanoa, kuinka juuri HE ovat oikeasti masentuneita ja muut eivät ymmärrä heitä. Monesti me masennuksen kanssa elämään oppineet ollaan tehty ihan valtava työ itsemme kanssa eikä sen luulisi olevan keneltäkään pois. Ja kuka on oikeasti masentunut? Kuka voi sanoa toiselle, että sinä et ole oikeasti masentunut. 

Vierailija kirjoitti:

Sellaista tässä itse mietin ketjun aiempia vastauksia lukiessa, että on se vaan kumma juttu, että masennus on sairaus, johon kaiken maailman maallikot katsovat olevansa päteviä ottamaan kantaa; sen syihin, oireisiin ja hoitoon.

Ihan sama asia kuin jos täällä huudeltaisiin, että syöpä johtuu omasta viitsimättömyydestä ja kyllä se paranee, kun lähtee reippailemaan - ja muistaa olla kiitollinen. Miettikääpä sitä. Sen toki myönnän, että masennusta voi teeskennellä, syöpää ei. Mutta kun näitä neuvoja täällä jaellaan ihan oikeasti sairaille ihmisille...

Tavallisia ihmisiä ne terapeutitkin on, vaikka heillä koulutus onkin. Henkilökemia on kuitenkin iso juttu. Ei, masennusta tai syöpää ei voi parantaa kiitollisuusajattelulla, mutta ei siitä haittaakaan ole.  Jos ei oteta huomioon välittäjäaineista johtuvaa terapiaa niin kaikki tapahtuu meidän päässämme. On ihan oikeasti paljon helpompi uhriutua, syyttää muita, olosuhteita, velloa siinä paskassa olossa kuin lähteä rehellisesti avaamaan tunteitaan. Silloin se paska olo vasta vyöryykin päälle, mutta se saattaa olla hetkellistä. Toisin kuin se, ettet edes yritä mitään vaan jatkat samaa vellomista vuosista ja jopa vuosikymmenistä toiseen. Se on raskasta itselle, äärimmäisen raskasta, mutta se on helvetin raskasta myös lähipiirille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista tässä itse mietin ketjun aiempia vastauksia lukiessa, että on se vaan kumma juttu, että masennus on sairaus, johon kaiken maailman maallikot katsovat olevansa päteviä ottamaan kantaa; sen syihin, oireisiin ja hoitoon.

Ihan sama asia kuin jos täällä huudeltaisiin, että syöpä johtuu omasta viitsimättömyydestä ja kyllä se paranee, kun lähtee reippailemaan - ja muistaa olla kiitollinen. Miettikääpä sitä. Sen toki myönnän, että masennusta voi teeskennellä, syöpää ei. Mutta kun näitä neuvoja täällä jaellaan ihan oikeasti sairaille ihmisille...

Tavallisia ihmisiä ne terapeutitkin on, vaikka heillä koulutus onkin. Henkilökemia on kuitenkin iso juttu. Ei, masennusta tai syöpää ei voi parantaa kiitollisuusajattelulla, mutta ei siitä haittaakaan ole.  Jos ei oteta huomioon välittäjäaineista johtuvaa terapiaa niin kaikki tapahtuu meidän päässämme. On ihan oikeasti paljon helpompi uhriutua, syyttää muita, olosuhteita, velloa siinä paskassa olossa kuin lähteä rehellisesti avaamaan tunteitaan. Silloin se paska olo vasta vyöryykin päälle, mutta se saattaa olla hetkellistä. Toisin kuin se, ettet edes yritä mitään vaan jatkat samaa vellomista vuosista ja jopa vuosikymmenistä toiseen. Se on raskasta itselle, äärimmäisen raskasta, mutta se on helvetin raskasta myös lähipiirille. 

Ja jos masennus kroonistuu niin asioihin suhtautuminen korostuu. Elätkö niillä korteilla mitä sait vai keskitytkö vaan niihin huonoihin asioihin?

Mikään sössöttäminen ei auta, pitää puhua ihan tavalliseen tapaan, kiitos.

ohjeet ja vinkit ovat kivoja, osa jopa hyödyllisiä, mutta ne vain aiheuttavat suunnatonta pettymystä, kun mistään ei tunnu olevan itselle apua. Olen kuitenkin iloinen, että joku niistä saa apua. Mutta mielestäni ne lisäävät syyllisyyden tunnetta, jos joku maailman paras ohje ei itseä auta ollenkaan. Masentuu jopa entisestään.

Mä olen vuosien saatossa muuttanut monia asioita, epäkohtia, hyväksynyt tapahtuneet, antanut anteeksi, opetellut laittamaan itseäni etusijalle, olen kiitollinen paljosta jne, silti edelleen sairastan masennusta. Viélä sinnittelen, mutta koska kannattaa jo luovuttaa?

Siis MIKÄÄN ei ole törkeämpää kuin sanoa masentuneelle, että pitäisi olla kiitollinen kun saa olla elossa. Varsinkin kun ihminen joka ikinen päivä rukoilee, että saisi kuolla kunniallisesti, että ei huomista enää näkisi, mutta kun sitäkään ei sallita.

Vierailija kirjoitti:

Siis MIKÄÄN ei ole törkeämpää kuin sanoa masentuneelle, että pitäisi olla kiitollinen kun saa olla elossa. Varsinkin kun ihminen joka ikinen päivä rukoilee, että saisi kuolla kunniallisesti, että ei huomista enää näkisi, mutta kun sitäkään ei sallita.

Miksi ei sallita? Ei kai sitä lopulta kukaan estä. 

Vierailija kirjoitti:

Löytyy myös halvempia. Ja hyviä. Pelkkä korkeakoulutus ei takaa hyvää terapiaa. Niistä ajoista, kun kävin itse terapiaa, on terapian saanti tehty helpommaksi ja lisäksi terapiatukia on nostettu. Eli tilanne on parempi. Toisekseen, toimeentulotukea on mahdollista saada. Perusvammaistuen saa aika helposti, kun tekee vaan hyvän hakemuksen ja se kattaa melkein kokonaan kerran viikossa tapahtuvan terapian Kelan tuen jälkeen.  Lisäksi voi olla mahdollisuus esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, jolloin terapia on täysin ilmaista. 

Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä kommentissani aiheutti useita alapeukutuksia. Nimittäin nuo kaikki mainitsemani seikat ovat ihan faktoja. Jos olet työkyvyttömyyseläkkeellä niin silloin todennäköisesti mikään noista ei pidä paikkaansa, koska yhteiskunta katsoo, ettei kuntoutusta kannata tehdä. Mutta muuten noista kaikki on mahdollisia. Jos et osaa täyttää esimerkiksi vammaistukihakemusta niin viranomaisilla on velvollisuus auttaa.