En ymmäerä mieheni julmuutta/empatiakyvyttömyyttä

Mun miehelläni oli aiemmin vähän vastaavaa. Ei nyt yhtä kärjistettynä kuin ap:n esimerkissä, mutta kuitenkin selvästi itku, mistä tahansa syystä, ärsytti häntä suunnattomasti. Asiaa selviteltiin vähän kerrallaan vuosien varrella, ja lopulta mies pystyi analysoimaan, että hänen lapsuudenkodissaan äiti ja sisko on käyttäneet itkua manipulointikeinona. Kun hän tiedosti tämän ja oppi ymmärtämään, että minä itken surua, pettymystä ja huolta hyvin harvoin enkä käytä sitä aseena häntä vastaan, oppi suhtautumaan neutraalimmin. Mikään erityinen lohduttaja ei ole edelleenkään, mutta on oppinut elämään itkuni kanssa. 

Ärsyttää kaikesta itkevät ihmiset, olen kai empatiakyvytön sen takia 🤔 tosin joskus oli kaveri joka osasi suruillaan ja muilla tunteillaan manipuloida niin varmaan siitä jääny ns inho itkeviä kohtaan. Aina kun joku itkee: "mikäs sillä taas on??!"

Empatiakyvyttömyys, tunnevammaisuus ja narsismi on erittäin yleistä suomalaisilla miehillä. Se on sitä "sotaveteraanien" (vaimonhakkaajien, lapsenpieksäjien) sairasta kotikasvatusta. Moni mies vieläkin kumartelee väkivaltaista isäänsä ja väkivaltaista isoisäänsä, koska hehän olivat " tosimiehiä" ja kaikki muut miehet itäysdjärkiset, empatiakykyiset, tunneälykkäät) ovat "akkamaisia vellihousuja".

Sota loppui vuonna 1945. Moni mies yhä henkisesti samalla tasolla kuin esi-isänsä. Sotahullu, aggressiivinen nyrkinheiluttaja sopii kyllä rintamalle ryssiä tappamaan, mutta ei sovi aviomieheksi eikä isäksi.

Osa tämänkinketjun kirjoittajista liittoutuu kaltoinkohtelijan kanssa henkilökohtaisista syistään. He syyllistävät uhrin ja pyrkivät kääntämään uhrin tekijäksi. Heidän ajatuksistaan ei kannata välittää. Olen myös sitä mieltä, että on epäolennaista miettiä diagnoosia, onko mies narsisti vai ei. Kuspäisyyttä on montaa sorttia. Olennaista on miehen asenne ja arvot - hänen mielestään naista saa nöyryyttää, nimitellä ja hän on tunnekylmä toisen pahaa oloa kohtaan. Valitettavasti nämä asenteet ei helposti muutu vaan tulet törmäämään käytökseen mitä useammissa tilanteissa ja tyypillisimmin käytös vain pahenee. 

Sinulla on oikeus hyvään kohteluun. Vaadi sitä. Muista, että on olemassa myös turvallisia parisuhteita, kaikki miehet eivät suinkaan ole tällaisia, vaikka näissä ketjuissa samantyyppiset kokemukset korostuvat.

Suosittelen lukemaan tämän ketjun:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3665525/miten-paasen-irtaantumaan-raado…

Kuka sitä akkojen turhaa vollotusta jaksaa kuunnella? En minäkään piereskele ruokapöydässä.

Erikoista että niin monet miehet pitävät itkua manipulointikeinona,

Kuitenkin suurin osa naisista pyrkii viimeiseen asti säilyttämään kasvonsa ja olemaan itkemättä, joskus siinä suureksi häpeäkseen epäonnistuen.

Entä, jos nainen on tottunut lapsesta asti siihen, että itkulla saa aina sympatiaa.  Mies sitävastoin ollessaan lapsi on tottunut, että niiskutus on kielletty.  Meillä esimerkiksi isä sanoi, että lopeta se niiskutus.   Minulla on kuitenkin ollut erittäin hyvät ja rakastavat vanhemmat.  

Ymmärrän kyllä, että on vaikeita ihmisiä, jotka eivät hyväksy muuta kuin omat totuutensa.  He eivät edes kykene ajattelemaan, että toisen ehdotuksessa tai ajatuksissa olisi viisautta.

Perheen perustamisessa olisi syytä unohtaa ihastuminen ja ajatella toista aivan järkitasolla.  Ajatus, että tämä on nyt se ainut oikea on mielestäni typerää.  Aina on hyvä ottaa äly mukaan.  Ihminen on niin seksuaalinen, että vietit johtavat enemmän kuin ymmärrys.

Vierailija kirjoitti:

Minä taasen en ymmärrä, miksi kukaan viettää aikaansa ja tuhlaa ainoaa elämäänsä julmien ihmisten kanssa.

Aloittaja on vanha ystävämme Ammattivalittaja? 

Jos ei, niin googlettakoon sanan aleksitymia. On ollut tälläkin palstalla keskustelua aiheesta.

Ei sinun pidäkään ymmärtää etkä pystykään eikä ole tarkoituskaan.

Sinun kuuluu ymmärtää vain se, miksi itse olet parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa etkä lähde tiehesi.

Eli opettele ymmärtämään omaa käytöstäsi. Koska sinä tässä olet itsellesi ongelma, ei miehesi.

Olisi hyvä tietää vähän tilanteen taustaa, ennen kommentoimista. Miksi itkit, ap?

Pakko kyllä myöntää, että itse olen käyttänyt itkua manipulointiin... En siedä uhriutuvia ja turhasta itkeviä ihmisiä, ja itken itse harvoin. Joskus kyllä saanut itkulla tahtoni läpi tai miehen pyytämään itseltäni anteeksi jotain. Mutta niinhän sitä sanotaan, että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja ;). Hyvää naistenpäivää!

Vierailija kirjoitti:

Erikoista että niin monet miehet pitävät itkua manipulointikeinona,

Kuitenkin suurin osa naisista pyrkii viimeiseen asti säilyttämään kasvonsa ja olemaan itkemättä, joskus siinä suureksi häpeäkseen epäonnistuen.

En minäkään ymmärrä ajatusta itkusta manipulointikeinona. Minulla itku/suru on ollut ennen tällaista epätervettä suhdetta ihan normaali ilmaisutapa muiden joukossa. Olen menettänyt elämässä paljon, esim. rakkaita ihmisiä on kuollut traagisesti. Saatan muistojen tullessa pintaan tirauttaa itkun. Siitä tulee taas voimaantunut ja puhdistunut olo. Kun päädyin tällaiseen suhteeseen, aloin vähitellen pidättämään kaikkia tunteita, ettei mies raivostu. Siinä menee solmuun ja alkaa vähitellen hukkaamaan kosketuksen tunteisiin ja ylipäätään siihen, kuka minä olen. Ilokaan ei ole silloin aitoa. 

Mutta kyllähän näissä suhteissa saa sitten mies kuitenkin itkeä. Esim. kerran hän sai oikein pahat raivarit ja säikähti itsekin (minä olin pelosta lamaantunut). Minä lohdutin häntä, kun hän itki olevansa hullu ja sairas ihminen. Tätä ei tapahtunut montaa kertaa. Mutta tärkeää on huomata kaksoisstandardit. Mies saa loputtomasti puhua omista tunteistaan ja näyttää niitä raivomalla, itkemällä ja ihan miten vaan, mihin vuorokauden aikaan vaan. Naisen ilmaisu puolestaan on hyvin rajoitettua.

Vierailija kirjoitti:

Osa tämänkinketjun kirjoittajista liittoutuu kaltoinkohtelijan kanssa henkilökohtaisista syistään. He syyllistävät uhrin ja pyrkivät kääntämään uhrin tekijäksi. Heidän ajatuksistaan ei kannata välittää. Olen myös sitä mieltä, että on epäolennaista miettiä diagnoosia, onko mies narsisti vai ei. Kuspäisyyttä on montaa sorttia. Olennaista on miehen asenne ja arvot - hänen mielestään naista saa nöyryyttää, nimitellä ja hän on tunnekylmä toisen pahaa oloa kohtaan. Valitettavasti nämä asenteet ei helposti muutu vaan tulet törmäämään käytökseen mitä useammissa tilanteissa ja tyypillisimmin käytös vain pahenee. 

Sinulla on oikeus hyvään kohteluun. Vaadi sitä. Muista, että on olemassa myös turvallisia parisuhteita, kaikki miehet eivät suinkaan ole tällaisia, vaikka näissä ketjuissa samantyyppiset kokemukset korostuvat.

Suosittelen lukemaan tämän ketjun:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3665525/miten-paasen-irtaantumaan-raado…

Minkä kaltoinkohtelijan??

On pelkkä naisen tarina eikä mieheltä ole kysytty mitään. Sitten haukutaan porukalla miestä. Jos miestä edes on.

Olette muka niin hyviä. Vastenmielistä.

Asiaa voi miettiä minesta näkökulmasra. Jos toinen on selkeästi heikompi ja takertuva, itkulla manipuloiva, se saa kenet tahansa ärsyyntymään. Toinen rakertuu vielä enemmän ja se saa ärsyyntymään lisää.

Jos taas itse on tuo itkeskelevä kynnysmatto, kyse on omasta huonommuuden tunteesta, joka saa ahdistumaan. Koitraa saada toiselta hyväksyntää, ostaa sitä itkemällä ja takertumalla.

Nämä ovat kylmiä faktoja. Olen itsekin ollut tuo itkevä ja surkea. Silloin ei toiminut mikään ihmissuhde. Käänne tapahtui vasta, kun olin tasapainossa itseni kanssa ja uskalsin asettaa rajat. Hylätyksitulemisenpelko saa ihmisen tekemään mitä tahansa. Ja sillä omalla toiminnallaan karkoittaa kaikki.

Nämä toimivat myös ryhmissä. Ryhmät hyljeksivät tätä heikkoutta ja vaativuutta osottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa tämänkinketjun kirjoittajista liittoutuu kaltoinkohtelijan kanssa henkilökohtaisista syistään. He syyllistävät uhrin ja pyrkivät kääntämään uhrin tekijäksi. Heidän ajatuksistaan ei kannata välittää. Olen myös sitä mieltä, että on epäolennaista miettiä diagnoosia, onko mies narsisti vai ei. Kuspäisyyttä on montaa sorttia. Olennaista on miehen asenne ja arvot - hänen mielestään naista saa nöyryyttää, nimitellä ja hän on tunnekylmä toisen pahaa oloa kohtaan. Valitettavasti nämä asenteet ei helposti muutu vaan tulet törmäämään käytökseen mitä useammissa tilanteissa ja tyypillisimmin käytös vain pahenee. 

Sinulla on oikeus hyvään kohteluun. Vaadi sitä. Muista, että on olemassa myös turvallisia parisuhteita, kaikki miehet eivät suinkaan ole tällaisia, vaikka näissä ketjuissa samantyyppiset kokemukset korostuvat.

Suosittelen lukemaan tämän ketjun:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3665525/miten-paasen-irtaantumaan-raado…

Minkä kaltoinkohtelijan??

On pelkkä naisen tarina eikä mieheltä ole kysytty mitään. Sitten haukutaan porukalla miestä. Jos miestä edes on.

Olette muka niin hyviä. Vastenmielistä.

Tämä on totta. Jos kumppani alkaa olla liian takertuva ja saa aikaan inhoa, silloin suhde lannattaa lopettaa. Ei kukaan jaksa sellaista.

Ap yritti kasata heille lipastoa ja pyysi siinä miehen apua. Mies raivostui ja nimitteli ap:ta mm. idiootiksi. Ap:n alkaessa itkemään haukkumisesta, mies syytti mm. manipuloinnista. Minä en ainakaan näe tuossa mitään takertuvuutta ja sekin on erikoinen tulkinta, että ap kaltoinkohteli siinä miestä.

Ja vaikka itsekin olen ollut suhteessa raivoavan ja arvaamattoman miehen kanssa, niin jopa hän olisi tullut kasaamaan sitä lipastoa ilman nöyryyttämistä. Huonekalujen kasaaminen on ihan normaalia arkea jokaisessa kodissa ja kyllä siitä mielestäni pitäisi selviytyä yhteistyössä. Normaalissa parisuhteessa saa pyytää apua toiselta.

Vierailija kirjoitti:

Ap yritti kasata heille lipastoa ja pyysi siinä miehen apua. Mies raivostui ja nimitteli ap:ta mm. idiootiksi. Ap:n alkaessa itkemään haukkumisesta, mies syytti mm. manipuloinnista. Minä en ainakaan näe tuossa mitään takertuvuutta ja sekin on erikoinen tulkinta, että ap kaltoinkohteli siinä miestä.

Ja vaikka itsekin olen ollut suhteessa raivoavan ja arvaamattoman miehen kanssa, niin jopa hän olisi tullut kasaamaan sitä lipastoa ilman nöyryyttämistä. Huonekalujen kasaaminen on ihan normaalia arkea jokaisessa kodissa ja kyllä siitä mielestäni pitäisi selviytyä yhteistyössä. Normaalissa parisuhteessa saa pyytää apua toiselta.

Normaali ihminen ei ala takertua ja itkeä. Toteaa että ei sitten kasata.

Vierailija kirjoitti:

Ap ansaitset parempaa.

Mistä tiedät mitä itse kukin ansaitsee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista että niin monet miehet pitävät itkua manipulointikeinona,

Kuitenkin suurin osa naisista pyrkii viimeiseen asti säilyttämään kasvonsa ja olemaan itkemättä, joskus siinä suureksi häpeäkseen epäonnistuen.

En minäkään ymmärrä ajatusta itkusta manipulointikeinona. Minulla itku/suru on ollut ennen tällaista epätervettä suhdetta ihan normaali ilmaisutapa muiden joukossa. Olen menettänyt elämässä paljon, esim. rakkaita ihmisiä on kuollut traagisesti. Saatan muistojen tullessa pintaan tirauttaa itkun. Siitä tulee taas voimaantunut ja puhdistunut olo. Kun päädyin tällaiseen suhteeseen, aloin vähitellen pidättämään kaikkia tunteita, ettei mies raivostu. Siinä menee solmuun ja alkaa vähitellen hukkaamaan kosketuksen tunteisiin ja ylipäätään siihen, kuka minä olen. Ilokaan ei ole silloin aitoa. 

Mutta kyllähän näissä suhteissa saa sitten mies kuitenkin itkeä. Esim. kerran hän sai oikein pahat raivarit ja säikähti itsekin (minä olin pelosta lamaantunut). Minä lohdutin häntä, kun hän itki olevansa hullu ja sairas ihminen. Tätä ei tapahtunut montaa kertaa. Mutta tärkeää on huomata kaksoisstandardit. Mies saa loputtomasti puhua omista tunteistaan ja näyttää niitä raivomalla, itkemällä ja ihan miten vaan, mihin vuorokauden aikaan vaan. Naisen ilmaisu puolestaan on hyvin rajoitettua.

Epäterveissä parisuhteissa uhrin tunteet ovat monesti rajoitettuja sen sijaan alistajalla on ainainen oikeus raivonpurkauksiin. Aika epäreilu asetelma. En ihmettelisi vaikka uhrin tukahdetut tunteet purkautuisi joskus raivona riitatilanteessa.

Tasapainoisia ja rakastaviakin miehiä on.

Vierailija kirjoitti:

Tasapainoisia ja rakastaviakin miehiä on.

Niin on. Nuoret miehet eli millenniaalit (syntymävuodet 1977 - 1996) ovat oppineet tunneälyä. Eivät kaikki, mutta ainakin osa.

Vanhat pierut (1950-luku ja 1960-luku) ovat yleensä tunnevammaisia 90 prosentin todennäköisyydellä, koska heidän omat isänsä olivat "sotaveteraaneja" (vaimonhakkaajia, lapsenpieksäjiä).

On todella harvinaista löytää tunneälykäs, empaattinen mies joka syntyi ENNEN tuota millenniaalisukupolvea.