Kehitysvammaisten koulunkäynti: eivätkö ennen käyneet? Miten käyvät nyt?

Mun perinnöllistä tautia sairastavan, ja liitännäissairautena pahasti epileptisen, mutta henkisesti täysin skarpin isoveljen opintie katkesi 11 vuotiaana, kun hänelle ei voitu järjestää koulupaikkaa, 1960- luvulla. Kuoli 5 vuotta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko totta, että 1980-luvulla kehitysvammainen ei käynyt ollenkaan koulua, mutta nyt käy? Mitä kehitysvammaiset sitten tekivät pienenä kaiket päivät?

Kehitysvammaisia on kovin eri tasoisia. Downeista osa oppii lukemaan, osa taas viettää koko elämänsä makuulla kykenemättä kommunikoimaan.

Kyllä 80-luvullakin kehitysvammaiset kävivät koulua. Siihen aikaan oli nimenomaan enemmän rahaa ja resursseja, oli erityis- ja apukoululuokkia.

Olen varmasti poliittisesti epäkorrekti, mutta mielestäni syvästi kehitysvammaisten koulu olisi hyvä säästökohde, kun kerran säästää pitää. Puhun nyt niistä syvästi vammaisista, jotka eivät edes ymmärrä olevansa koulussa. Heidät tuodaan ja viedään taksilla, joihin heidät nostetaan ja yksilöllinen opetus pienessä ryhmässä on kallista.

Ennen käsittääkseni tällaiset ihmiset saatettiin vapauttaa oppivelvollisuudesta, mikä voisi nytkin olla hyvä ratkaisu. (Ja kannatan siis kyllä mahdollisimman hyvää hoivaa ja huolenpitoa myös syvästi kehitysvammaisille.)

Etkö oikeasti ymmärrä, että koululla on muitakin funktioita kuin opetus? Siellä säilötään lapsia ja nuoria.

Vaikeasti vammaisten vanhemmille on äärimmäisen tärkeää, että lapsi on päivän jossain. Tämä voi mahdollistaa esimerkiksi töissä käynnin. On ihan se ja sama, nimitetäänkö vaikeasti vammaisten päiväsäilöä kouluksi vai joksikin muuksi. Joka tapauksessa jokin paikka pitää olla. Mitään säästöä ei tule siitä, jos koulu-nimitys muutetaan vaikka päivähoidoksi. Vai meinaatko, että vanhemmat jätetään ihan yksin syvästi kehitysvammaisten lastensa kanssa?

Kehitysvammaisilla on pidennetty oppivelvollisuus sikskin, että he tarvitsevat hoitopaikan.  Heidän oppivelvollisuutensa jatkuu 18-vuotiaaksi ja sitten heille voidaan hakea jotain palveluasumis- tai hoitokotipaikkaa. 

Olin ala-asteella vuoden koulussa, johon oli integroitu kehitysvammaisten koulu. Pelättiin niitä ihan hulluna kun olivat tosi isoja (eivät todellakaan kaikki ala-asteikäisiä). Roikutti at pienempiään välitunneilla jaloista ja masturboivat kiipeilytelineen nurkassa.

Ihan kamalaa ekaluokkalaiselle tytölle, toivottavasti ajat ovat muuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko totta, että 1980-luvulla kehitysvammainen ei käynyt ollenkaan koulua, mutta nyt käy? Mitä kehitysvammaiset sitten tekivät pienenä kaiket päivät?

Kehitysvammaisia on kovin eri tasoisia. Downeista osa oppii lukemaan, osa taas viettää koko elämänsä makuulla kykenemättä kommunikoimaan.

Kyllä 80-luvullakin kehitysvammaiset kävivät koulua. Siihen aikaan oli nimenomaan enemmän rahaa ja resursseja, oli erityis- ja apukoululuokkia.

Olen varmasti poliittisesti epäkorrekti, mutta mielestäni syvästi kehitysvammaisten koulu olisi hyvä säästökohde, kun kerran säästää pitää. Puhun nyt niistä syvästi vammaisista, jotka eivät edes ymmärrä olevansa koulussa. Heidät tuodaan ja viedään taksilla, joihin heidät nostetaan ja yksilöllinen opetus pienessä ryhmässä on kallista.

Ennen käsittääkseni tällaiset ihmiset saatettiin vapauttaa oppivelvollisuudesta, mikä voisi nytkin olla hyvä ratkaisu. (Ja kannatan siis kyllä mahdollisimman hyvää hoivaa ja huolenpitoa myös syvästi kehitysvammaisille.)

Ehkä näkemäsi syvästi vammaiset lapset (jotka vain nostetaan koulutaksiin jne.) ovat pelkästään fyysisesti toimintakyvyttömiä? Käyvät koulua oppiakseen akateemisia taitoja (lukeminen, matematiikka)?

Vierailija kirjoitti:

Siis onko totta, että 1980-luvulla kehitysvammainen ei käynyt ollenkaan koulua, mutta nyt käy? Mitä kehitysvammaiset sitten tekivät pienenä kaiket päivät?

Yläasteella, jota kävin, oli samassa rakennuksessa kehitysvammaisten koulu, joka tosin muutti tuosta aikanaan eri koulun yhteyteen. Olen mennyt 1980-luvun puolella yläastelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Ei se pienryhmäpaikan järjestyminen aina vanhemmista ole kiinni. Nykyään on koko ajan enemmän ja enemmän ihanteena, että vammaiset muiden sekaan. Ei se niin hienoa ole, miltä kuulostaa. Kiva se on sitten olla koulun ainoa rampa, josta kukaan ei kiinnostu, tai viittomakielinen, joka ei saa puhua äidinkieltään. Tai sitten tosiaan aina se tyhmin ja hitain. Kyllä niillä erityiskouluilla ja -luokillakin puolensa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Ei se pienryhmäpaikan järjestyminen aina vanhemmista ole kiinni. Nykyään on koko ajan enemmän ja enemmän ihanteena, että vammaiset muiden sekaan. Ei se niin hienoa ole, miltä kuulostaa. Kiva se on sitten olla koulun ainoa rampa, josta kukaan ei kiinnostu, tai viittomakielinen, joka ei saa puhua äidinkieltään. Tai sitten tosiaan aina se tyhmin ja hitain. Kyllä niillä erityiskouluilla ja -luokillakin puolensa on.

Tämä siis oli 2001-2010

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Meillä ei onneksi kiusattu. Joskus ulos mennessä autettiin pukemisessa ja portaissa kun ope ei ehtinyt. Leikkeihin oli kuitenkin vaikea ottaa kun ei pystynyt kommunikoimaan. Jotkut myös vähän pelkäsi. Melkein kaikki kylän lapset oli aiemmin samassa päiväkodissa, joten siellä jo totuttiin erilaisuuteen. Mulla oli myös kaverina yksi apukoulun tyttö, joka oli henkisesti ikäistään nuorempi. Leikittiin vk.loppuisin barbeilla. En ole aiemmin edes ajatellut, mutta olihan nuo asiat kai aika hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Ei se pienryhmäpaikan järjestyminen aina vanhemmista ole kiinni. Nykyään on koko ajan enemmän ja enemmän ihanteena, että vammaiset muiden sekaan. Ei se niin hienoa ole, miltä kuulostaa. Kiva se on sitten olla koulun ainoa rampa, josta kukaan ei kiinnostu, tai viittomakielinen, joka ei saa puhua äidinkieltään. Tai sitten tosiaan aina se tyhmin ja hitain. Kyllä niillä erityiskouluilla ja -luokillakin puolensa on.

Tämä.

Erityiskouluille on sijansa, integroinnin ideana on naiivi idealismi ja säästöt romuttavat loputkin integroinnin kauniista visiosta.

Myös 'kehitysvamnaisten sulkeminen laitoksiin" kuulostaa kauhealta, mutta "paha" laitos voi olla viihtyisä ryhmäkoti, jossa kehitysvammsinen, joka ei kykene itsenäisrem elämään, voidaan hoitaa inhimillisesti ja kustannustehokkaasti ammattilaisten toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko totta, että 1980-luvulla kehitysvammainen ei käynyt ollenkaan koulua, mutta nyt käy? Mitä kehitysvammaiset sitten tekivät pienenä kaiket päivät?

Kyllä tuolloin ja paljon aiemminkin kehitysvammaiset kävivät koulua.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava aihe! Meillä pienessä pitäjässä 80-luvulla oli apukoulu, mutta yhden pojan vanhemmat halusivat, hänet tavalliseen kouluun ja aloitti eka luokan samaan aikaan kanssamme. Heidän oli vaikea hyväksyä poikansa tilannetta ja ilmeisesti ajattelivat, että "normaalien" keskellä se jotenkin taikaiskusta paranisi. Olivat aika takapajuisia, tiukan uskovaisia ihmisiä.

Oli kyllä surullinen tilanne. Lapsi ei osannut puhua tai muutenkaan kommunikoida ja liikkuminenkin oli hankalaa. Opettajalla meni valtavasti aikaa hänen auttamiseensa (ei ollut avustajaa) eikä oppinut edes lukemaan. Tokaluokan aikana vanhempien oli sitten pakko uskoa ettei homma toimi ja poika pääsi viimein apukouluun.

Meillä oli 2000- luvulla peruskoulussa 9lk. asti lievähkösti kehitysvammainen poika. Koko kouluajan oli kiusattu, jätetty ulos kaikesta ja aina hitain ja huonoin kaikessa. Vanhemmilla tietty oli hyvä ajatus mutta ei käytännössä tuottanut kuin tuskaa tälle kaverille. Itse en häntä kiusannut (onneksi) ja jopa parin muun kanssa ala- asteen lopussa koetimme olla kavereita mutta hänen seurassaan vaan oli tosi vaikea olla. Surullinen tapaus. Toisaalta oppi kyllä lukemaan ja muut perusasiat.

Ei se pienryhmäpaikan järjestyminen aina vanhemmista ole kiinni. Nykyään on koko ajan enemmän ja enemmän ihanteena, että vammaiset muiden sekaan. Ei se niin hienoa ole, miltä kuulostaa. Kiva se on sitten olla koulun ainoa rampa, josta kukaan ei kiinnostu, tai viittomakielinen, joka ei saa puhua äidinkieltään. Tai sitten tosiaan aina se tyhmin ja hitain. Kyllä niillä erityiskouluilla ja -luokillakin puolensa on.

Tämä.

Erityiskouluille on sijansa, integroinnin ideana on naiivi idealismi ja säästöt romuttavat loputkin integroinnin kauniista visiosta.

Myös 'kehitysvamnaisten sulkeminen laitoksiin" kuulostaa kauhealta, mutta "paha" laitos voi olla viihtyisä ryhmäkoti, jossa kehitysvammsinen, joka ei kykene itsenäisrem elämään, voidaan hoitaa inhimillisesti ja kustannustehokkaasti ammattilaisten toimesta.

Minä olen taipuvainen ajattelemaan, että kyllä integraation perimmäinen ajatus on ollut aina säästäminen. Mutta se on pyritty valheellisesti kuorruttamaan tällä lapsen paras -höpinällä, koska kuka nyt kehtaa vastustaa lapsen parasta. Kritisoijat on haluttu leimata takapajuisiksi ihmisiksi, jotka haluavat piilottaa vammaiset. Todellisuudessa vammaisten omien koulujen ja ryhmien puolustajat ovat useimmiten lähinnä huolissaan siitä, miten lapsi, jolla on erityistarpeita, helposti hukkuu massan sekaan ja kärsii yksinäisyydestä ja erilaisuuden tunteesta.

Olen itse aineenope ja voin kertoa, että kaikenlaiset eriyttämiset ovat oikeasti aika mahdottomia toteuttaa yleisopetuksen arjessa. Kohtaan jopa yli sata nuorta päivässä, oppilaat ja ryhmät vain vilistävät silmissä. Yhdelle oppilaalla minulla on aikaa ehkä pari minuuttia viikossa. Tunnen jatkuvaa riittämättömyyttä, kun alan ajatella niitä heikkoja tai jotenkin vaurioisia tai häiriöisiä oppilaita, jotka pyörivät siellä seassa yrittäen lähinnä piilottaa sen, miten vaikeaa on. 

Mutta huolissaan olevat opettajat leimataan laiskoiksi ja muutosvastarintaisiksi. Me vain haluamme eroon erilaisista oppilaista. Höpöhöpö, sama palkkahan meille juoksee, oppi se takarivin taavi sitten mitään tai ei. Se on se taavi, joka kärsii, ei opettaja, varsinkaan jos ei satu olemaan kovin empaattinen...

Osa yleisopetuksen oppilaista on lähellä lievästi kehitysvammaista. He, jos ketkä ovat väliinputoajia tässä. Kehitysvammaisista pidetään huoli, sen sijaan nämä monimuotoisista kehitys- tai oppimishäiriöistä tai laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsivät putoavat turvaverkkojan läpi.

Laitokseen laitettiin jo pienenä downit esim. Ei ollut mitään omaishoidontukia jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko totta, että 1980-luvulla kehitysvammainen ei käynyt ollenkaan koulua, mutta nyt käy? Mitä kehitysvammaiset sitten tekivät pienenä kaiket päivät?

Kehitysvammaisia on kovin eri tasoisia. Downeista osa oppii lukemaan, osa taas viettää koko elämänsä makuulla kykenemättä kommunikoimaan.

Kyllä 80-luvullakin kehitysvammaiset kävivät koulua. Siihen aikaan oli nimenomaan enemmän rahaa ja resursseja, oli erityis- ja apukoululuokkia.

Olen varmasti poliittisesti epäkorrekti, mutta mielestäni syvästi kehitysvammaisten koulu olisi hyvä säästökohde, kun kerran säästää pitää. Puhun nyt niistä syvästi vammaisista, jotka eivät edes ymmärrä olevansa koulussa. Heidät tuodaan ja viedään taksilla, joihin heidät nostetaan ja yksilöllinen opetus pienessä ryhmässä on kallista.

Ennen käsittääkseni tällaiset ihmiset saatettiin vapauttaa oppivelvollisuudesta, mikä voisi nytkin olla hyvä ratkaisu. (Ja kannatan siis kyllä mahdollisimman hyvää hoivaa ja huolenpitoa myös syvästi kehitysvammaisille.)

Kukaan kehitysvammainen ei vietä elämäänsä makuulla. Kaikki ovat istumassa, seisomatelineissä, liikkumassa jollakin konstilla. On olemassa apuvälineitä. Kouluun menevät kaikki enkä ole vielä koulussa nähnyt koko ajan selällään makavaa.