Hävittääkö, kun lapsesi ei harrasta mitään?

Löysät ja laiskat pullamössölapset eivät harrasta.

Erään työkaverin lapset eivät harrasta yhtään mitään. Molemmat ylipainoisia. Ajoittain kyselen, joko ovat aloittaneet harrastuksen ja tuo muuten niin v-mäinen työkaveri joutuu joka kerta vastaamaan, että ei.

Ei hävetä. Tavallaan lasten puolesta harmittaa etteivät koe tiettyjä asioita. Minulla ei ollut mahdollisuuksia. Lapsillani on, mutta eivät innostu.

Vierailija kirjoitti:

Erään työkaverin lapset eivät harrasta yhtään mitään. Molemmat ylipainoisia. Ajoittain kyselen, joko ovat aloittaneet harrastuksen ja tuo muuten niin v-mäinen työkaveri joutuu joka kerta vastaamaan, että eiMun toinen lapseni soittaa viulua ja toinen pelaa shakkia. Molemmat ovat edistyneet loistavasti, viulisti harjoittelee tunnin päivässä.

Ahaa. Mun lapsistani toinen soittaa viulua, harjoittelee tunnin päivässä ja edistyy upeasti. En ole havainnut harrastuksella mitään yhteyttä painoon.

Toinen lapseni harrastaa vähän vapaamuotoisemmin shakkia ja geologiaa, sekä lukee paljon. En ole havainnut harrastamisella yhteyttä hänenkään painoonsa. Normaalipainoisia ja fiksuja lapsia molemmat.

Harrastamisen ei tarvitse olla ohjattua, mutta yleensä ihmiset tulkitsevat asian näin. Ihan höhlää ajatella, että kalenterissa pitää olla joku aika, jolloin siirrytään paikkaan x harrastamaan.

Esim. lapseni kaveri ei "harrastanut" mitään, siinä, kun lapseni taas oli joka ilta treeneissä.

Mutta kotonaan tuo kaveri opetteli ohjelmointia ja heti, kun oli mahdollista osallistui kesäyliopiston toimintaan ( jo joskus yläkouluikäisenä)

Nyt tienaa hyvää palkkaa tuolla kiinnostuksensa kohteella, päästyään lukion jälkeen yliopistoon ja jo jo opiskeluaikana töihinkin. 

Lapseni lopetti harrastuksensa 16-vuotiaana.

Ei tarvitse olla huolissaan jos lapsi ei ole ohjatussa harrastuksessa, kuten joku jo kirjoittikin. Vasta jos ei ole mitään kiinnostuksen kohteita, on ehkä hyvä pysähtyä miettimään miksi niin. Ja harvoinpa niin on.

Vierailija kirjoitti:

Harrastamisen ei tarvitse olla ohjattua, mutta yleensä ihmiset tulkitsevat asian näin. Ihan höhlää ajatella, että kalenterissa pitää olla joku aika, jolloin siirrytään paikkaan x harrastamaan.

Mun miehellä ei ollut lapsena koskaan mitään kalenteriin merkittävää harrastusta, mutta oli kyllä kiinnostunut asioista ja voi sanoa että harrasti, mm. lukemista ja postimerkkeilyä. Aika hassua, jos nykyään koetaan pakolliseksi joku viikoittain säännöllisenä oleva ryhmäharrastus. Joo, niissä oppii asioita, mutta oppii muutenkin.

Te, joiden mielestä oikeaa harrastamista on vai ohjattu urheilu, ootte itse noloja.. lapset on meillä olleet aina hoikkia, vaikka harrastuksia on olleet itseopiskeltu kitaran soitto, lintubongaus, kalastus, kokkikerhot yms. Mini muu ei urheilu. Näissä kaikissa harrastuksissa on monenpainoista porukkaa, kokkikerhossakin oli muitakin hoikkia.

Minua hävettäisi, jos en tietäisi hävittää ja hävettää verbien merkityseroa!

Kelle sitä pitäisi sitten hävetä jos itselle ei häpeä?

Ei hävetä. Minulla on kaksi lasta, joista toisella yksi harrastus. Sinnekään ei aina lähde kovin innoissaan, vaikka on vaan kerran viikossa. Nuorempi ei halua harrastaa mitään. Olin itse lapsena ihan samanlainen, en halunnut harrastaa mitään ohjattua. Viihdyin jo silloin parhaiten vain kotona. Ihan kunnon kansalainen minusta on silti tullut, on hyvä työ ja tasapainoinen elämä. En ole koskaan ollut ylipainoinen eikä ole lapsetkaan, jos se nyt asiaan mitenkään liittyy.

Hävittääkö? (Siis hävettääkö?) Lapsellahan voi olla monia harrastuksia, vaikkei ne ohjattuja olekaan. Esim. uiminen, laskettelu, rullaluistelu, pyöräily, hiihto, juoksu... Lukeminen, piirtäminen, käsityöt, puutyöt, askartelu, tietokonepelit... Itse olisin enemmän huolissani lapsesta, joka ei tee ikinä yhtään, sillä ei se tunti harrastusta viikossa lapsesta vielä aktiivista tee!

Liikuntaharrastus on minusta hyvä olla. Ihan vain sen liikunnan vuoksi, lajilla ei väliä. Muuta sitten jos on kiinnostusta.

Häpeä on väärä sana mutta kyllä kouluikäisten äitinä koen että minä olen se jonka kuuluu lasta harrastuksen pariin kannustaa, etsiä sopivat ryhmät, kuljettaa jne.

Enemmän myötähävettää vanhemmat jotka raahaa keskinkertaisia lapsiaan moniin harrastuksiin ja maksavat itsensä niistä kipeäksi. Jos lapsella ei ole lahjoja siihen mitä tekee, eli siitä ei mahdollisesti tule lajinsa huippu, niin ei sellaisesta räpeltämisestä mitään kuulu maksaa. Hankkii hyvät kengät ja alkaa kävellä. Siinä on tarpeeksi harrastusta.

Ei hävitä.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän myötähävettää vanhemmat jotka raahaa keskinkertaisia lapsiaan moniin harrastuksiin ja maksavat itsensä niistä kipeäksi. Jos lapsella ei ole lahjoja siihen mitä tekee, eli siitä ei mahdollisesti tule lajinsa huippu, niin ei sellaisesta räpeltämisestä mitään kuulu maksaa. Hankkii hyvät kengät ja alkaa kävellä. Siinä on tarpeeksi harrastusta.

Mistä harrastuksesta puhut? Useimmissa on treenattava kovaa jo kauan, ennenkuin erottuu ketkä ovat niitä joista tulee ammattilaisia. 

Ja se kyllä valittevasti maksaa.

ja jo aiemmin tähän ketjuun kommentoinkin, että lapset eivät tosiaan tarvitse välttämättä mitään maksettua harrastusta, itse sitä yritin toppuutellakin, mutta en sitten taas nähnyt oikeaksi myöskään kieltää sitä lajia, johon 6 vuotta oli pyytänyt päästä. vaikka tiesinkin, että harva sieltä miljoonia tulee tienaamaan. Eikä kaduta yhtään vaikka lapseni jo aikaa sitten tuon harrastuksen lopetti. Hän itsekin on puhunut monta kertaa siitä, mitä kaikkea harrastus hänelle antoi, ja se kuinka se oli vähän meidän pienen perheen yhteinen juttu.

Ei hävettäisi vaikkei harrastaisi koska olen aikuinen ihminen ja tiedän ettei lapseni harrastus ja muukaan menestys tee minusta parempaa ihmistä. Parhaani mukaan kannustan ja tuen ja se riittää

hävettääkö tehdä tällainen aloitus?

Työkaverini moittii palkkansa pienuutta ja ihmettelee miten ihmisillä on varaa ostaa uusia autoja. On ostanut lapsilleen käytetyt autot ja maksaa huoltoja. Lapset harrastaneet ratsastusta ja jääkiekkoa.

Hänen mielilauseensa on Suomessa ei työnteolla rikastu.

Vanhempani säästivät aikoinaan huomattavasti pienemmistä palkoistaan useamman sijoitusasunnon. En saanut autoa tai ratsastunteja, mutta sain perintömä asuntoja.

Osa ihmisistä syytää aivan käsittömiä summia lasten harrastuksiin, lapsella ei ole vapaa-aikaa ollenkaan, hän on koulussa tai harjoituksissa, elämä on kiireistä suorittamista. Osalla jää läksyt tekemättä ja lukematta kokeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Hävittääkö? (Siis hävettääkö?) Lapsellahan voi olla monia harrastuksia, vaikkei ne ohjattuja olekaan. Esim. uiminen, laskettelu, rullaluistelu, pyöräily, hiihto, juoksu... Lukeminen, piirtäminen, käsityöt, puutyöt, askartelu, tietokonepelit... Itse olisin enemmän huolissani lapsesta, joka ei tee ikinä yhtään, sillä ei se tunti harrastusta viikossa lapsesta vielä aktiivista tee!

Lasten harrastustuntimäärät ovat usein huomattavasti enemmän kuin tunti viikossa. Ne voivat olla yhtä lajia kohden neljä kertaa 1,5 h viikossa ja viikonlopuna peliturnaus. Oma lapseni kyllästyi jalkapallon harjoitusmääriin ja harrastui loppui 11 v. iässä, hyvä niin.