Lue keskustelun säännöt.
Miehet, miksi jäätte huonoihin parisuhteisiin?
28.02.2020 |
Ihmetyttää, kun monessa keskustelussa on käynyt ilmi, että moni mies on todella tyytymätön parisuhteeseensa.
Seksi on harvinaista, puoliso ei tee lainkaan aloitteita tai ole kiinnostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä.
Läheisyys on kortilla; puolisoa kiinnostaa vain TV tai älypuhelin, eikä oma mies.
Vastatkaa, miehet, miksi jaksatte olla näin huonoissa parisuhteissa?
Pidätteleekö teitä lasten kasvatus ja/tai asuntolaina? Vai ettekö edes halua parempaa elämää?
Ettekö saa aikaiseksi avioeroa tai lähtemistä parisuhteesta?
Miksi annatte kohdella itseänne huonosti ja antaa vaimojenne sivuuttaa teidän olemassaolonne ja tarpeenne?
Mitä hyvää tällainen avioliitto/parisuhde teille tarjoaa?
Olen siis itsekin mies, enkä ymmärrä, miksi toiset miehet jäävät jumiin noin huonoihin parisuhteisiin? Olen siis aidosti kiinnostunut, ja uskon, että montaa muutakin kiinnostaa.
Tässä aloituksessa ei ollut tietenkään tarkoituksena mollata tai haukkua ketään, vaan ihan puhdas uteliaisuus.
Kommentit (132)
En jaksanutkaan, nyt en katso naisia päinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtamalla ei parane. Epäkohtia oppii sietämään ajan kanssa. Vaihtamalla saa vain erilaisia, uusia ongelmia.
Tietenkin paranee jos vaihtaa parempaan. Miksi vaihtaisi huonompaan tai samanlaiseen?
Kukaan ei ole täydellinen. Virheitä on meissä jokaisessa. Ne vain vaihtavat paikkaa ihmisestä toiseen.
Se on totta, mutta ei johda päätelmään, etteikö vaihtamalla paranisi. Eri ihmisten viat ovat kovin eri tyyppisiä ja eri suuruisia. Osa on harmittomia ja jopa sympaattisia, osa hengenvaarallisia. Kaikkea siltä väliltäkin.
Parasta on löytää sellaine ihminen, jonka viat sopivat omien vikojen kanssa hyvin yhteen. Kuin palapelin palaset.
Ihan nyt vaan esimerkkinä; jos nyksä on väkivaltainen juoppo, niin varmasti paranee vaihtamalla yli-innokkaaseen filatelistiin. Tai jos nykyinen on kyltymätön h u o r i p u k k i , saattaa sen seuraavan äänekäs maiskutus syödessä ollakin ihan mukava virhe.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtamalla ei parane. Epäkohtia oppii sietämään ajan kanssa. Vaihtamalla saa vain erilaisia, uusia ongelmia.
Totta :D
Minä tajusin kolmannen avioliiton ja kuuden lapsen jälkeen tämän!
Pitää oppia hyväksymään erilaisuus ja ne toisen viat. Koska ne ei ole oikeasti vikoja. Vika löytyy sieltä omasta kuplasta.
Äitinsä dominoivat miehet eivät pysty elämään ilman naista,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akka yrittäisi viedä kaikki rahat. Nyt se saa vaan osan.
Annas kun arvaan: sinulle ei ollut mitään merkitystä naisen koulutuksella, ammatilla ja tulotasolla, ainoa tärkeä asia oli naisen ulkonäkö. Etkö ollut kuullut edes avioehdosta?
Jos se oli rahaton tutustumisvaiheessa, mutta sitten suhteen aikana se akka on maksanut ja pyörittänyt arjen ja mies on käyttänyt omat tulonsa itseensä? Ks. ”joidenkin miesten logiikka lasten elatuksesta”, eron jälkeen joutuu paitsi ositukseen myös elattamaan oikeasti lapsensa edes osin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
eihän seksittömyys merkitse automaattisesti huonoa parisuhdetta?
Kyllä se vaan on kylmä totuus että jos parisuhteessa ei ole seksiä niin siinä ei ole paljoon muutakaan. Seksin puute hiertää niin paljon että muutkin asiat kärsii ja sitten sitä lähdetään vieraisiin. Ja onko se sitten hyvä parisuhde jos jompi kumpi käy hakemassa sen seksin muualta, ei minun mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, joten en voi puhua omasta puolestani, mutta olen kysynyt samaa lukuisia kertoja miespuolisilta kavereiltani, joiden parisuhdearki kuulostaa kertakaikkiaan kamalalta (mustasukkaisuutta, pomottamista, rajoittamista, jatkuvaa riitelyä, kiristämistä, fyysistäkin vävivaltaa edellä mainittujen henkisten lisäksi ja seksiä ehkä kerran vuodessa ja silloinkin sen saamiselle on lukuisia ehtoja ja vaatimuksia)
Vastauksista olen päätellyt, että turvallinen helvetti on joidenkin miesten mielestä parempi vaihtoehto kuin tuntematon sinkkuelämä. Jostain syystä pelko siitä että jos tästä nyt lähtee niin ei koskaan kenties löydä enää ketään, saa tekemään järjenvastaisen ratkaisun pysyä huonossa suhteessa. Jos vastaan kävelisi lupaus paremmasta suhteesta, he varmaan vaihtaisivat lennosta heti.
Osa myös pelkää konflikteja. Huutava ja itkevä nainen on kauhistus. Lisäksi painaa jokin mystinen velvollisuudentunto, naista ei kehdata jättää kun pelätään että se ei osaisi sitten huolehtia itsestään.
En osaa sanoa, kuinka paljon nämä vaikuttavat todellisuudessa, koska tiedän vain yhden puolen tarinasta, mutta tässä ehkä joitain syitä.
Naisena joka seurannut ystäväperheiden ongelmia: lapset suuri syy. Lapset perinteisesti jääneet naisille, miesten oikeudet omien lasten elämässä mukanaolemiseen aika heikot jos nainen niin haluaa. Perheissä joissa sovittu hyvin yhteishuotajuuksista jne on erottu ja jatkettu lapsille terveemmältä pohjalta kahdessa taloudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siksi että aviero on uhka terveydelle
https://www.ebm-guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00051
Vierailija kirjoitti:
Käsittämättömän moni ihminen pelkää yksinolemista ja asumista. Syytä en tiedä, mutta varsinkin pitkissä liitoissa erot tulee lähinnä pettämisten kautta. Ihmettelen todella, mikä siinä yksinolemisessa on niin järjettömän vaikeaa, ettei todellakin sitten erota ja vasta sitten etsitään uusi, jos on tarve ?
Muutos ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kymmeniä vuosia ollut yhden ja saman ihmisen kanssa, niin olipa kuinka viheliäistä tahansa, siinä on jo tottunut tietynlaiseen elämään rutiineineen ja järjestelyineen. Kun ihan kaikki menee uusiksi, eikä oikein osaa edes arvioida, mitä se sitten pienissä arkiasioissa tai suurissa linjoissa tarkoittaa, niin on täysin luonnollista että sellainen pelottaa ja vastustaa.
Lisäksi tietysti tulee niitä sellaisia seikkoja kuin mahdolliset lapset ja talouden kestävyys ero-osituksen, lainojen, tasinkojen, elatusmaksujen jne kanssa. Aika usein mies on se osapuoli, joka menettää näissä kaikissa paljon. Lapset lähtevät äidin mukana ja rahatkin häviää sen siliän tien. Sisulla kestää aika paljon silkkaa v i t t u i l u a hintana siitä, että saa sentään elää lastensa kanssa yhdessä kohtalaisessa elintasossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtamalla ei parane. Epäkohtia oppii sietämään ajan kanssa. Vaihtamalla saa vain erilaisia, uusia ongelmia.
Tietenkin paranee jos vaihtaa parempaan. Miksi vaihtaisi huonompaan tai samanlaiseen?
Kukaan ei ole täydellinen. Virheitä on meissä jokaisessa. Ne vain vaihtavat paikkaa ihmisestä toiseen.
Se on totta, mutta ei johda päätelmään, etteikö vaihtamalla paranisi. Eri ihmisten viat ovat kovin eri tyyppisiä ja eri suuruisia. Osa on harmittomia ja jopa sympaattisia, osa hengenvaarallisia. Kaikkea siltä väliltäkin.
Parasta on löytää sellaine ihminen, jonka viat sopivat omien vikojen kanssa hyvin yhteen. Kuin palapelin palaset.
Ihan nyt vaan esimerkkinä; jos nyksä on väkivaltainen juoppo, niin varmasti paranee vaihtamalla yli-innokkaaseen filatelistiin. Tai jos nykyinen on kyltymätön h u o r i p u k k i , saattaa sen seuraavan äänekäs maiskutus syödessä ollakin ihan mukava virhe.
Parisuhdeterapeutit nyt ovat huomanneet, että vaihtamalla paranee JOS eroaja suostuu katsomaan erotessaan myös peiliin: miettii itseään, omaa käytöstään ja samalla miettii myös mitä parisuhteelta haluaa ja miettii seuraavan kerran noita arvoja kun kumppania etsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtamalla ei parane. Epäkohtia oppii sietämään ajan kanssa. Vaihtamalla saa vain erilaisia, uusia ongelmia.
Tietenkin paranee jos vaihtaa parempaan. Miksi vaihtaisi huonompaan tai samanlaiseen?
Kukaan ei ole täydellinen. Virheitä on meissä jokaisessa. Ne vain vaihtavat paikkaa ihmisestä toiseen.
Se on totta, mutta ei johda päätelmään, etteikö vaihtamalla paranisi. Eri ihmisten viat ovat kovin eri tyyppisiä ja eri suuruisia. Osa on harmittomia ja jopa sympaattisia, osa hengenvaarallisia. Kaikkea siltä väliltäkin.
Parasta on löytää sellaine ihminen, jonka viat sopivat omien vikojen kanssa hyvin yhteen. Kuin palapelin palaset.
Ihan nyt vaan esimerkkinä; jos nyksä on väkivaltainen juoppo, niin varmasti paranee vaihtamalla yli-innokkaaseen filatelistiin. Tai jos nykyinen on kyltymätön h u o r i p u k k i , saattaa sen seuraavan äänekäs maiskutus syödessä ollakin ihan mukava virhe.
Juu, olen samaa mieltä. Ongelma vain tuppaa olemaan nykyisin se - ainakin av-keskustelujen perusteella - että ”ansaitaan parempaa”. Ei hyväksytä sitä, että toinen tekee pitkää työpäivää tai ei tykkää hiekkalaatikolla istumisesta tai jättää kaapin ovet auki tai haluaa aktiivista elämää - vaan halutaan toisen olevan erilainen - samanlainen kuin minä.
Kun hyväksyy toisen erilaisuuden, niin parisuhteet ovat paljon kivuttomampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämättömän moni ihminen pelkää yksinolemista ja asumista. Syytä en tiedä, mutta varsinkin pitkissä liitoissa erot tulee lähinnä pettämisten kautta. Ihmettelen todella, mikä siinä yksinolemisessa on niin järjettömän vaikeaa, ettei todellakin sitten erota ja vasta sitten etsitään uusi, jos on tarve ?
Muutos ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kymmeniä vuosia ollut yhden ja saman ihmisen kanssa, niin olipa kuinka viheliäistä tahansa, siinä on jo tottunut tietynlaiseen elämään rutiineineen ja järjestelyineen. Kun ihan kaikki menee uusiksi, eikä oikein osaa edes arvioida, mitä se sitten pienissä arkiasioissa tai suurissa linjoissa tarkoittaa, niin on täysin luonnollista että sellainen pelottaa ja vastustaa.
Lisäksi tietysti tulee niitä sellaisia seikkoja kuin mahdolliset lapset ja talouden kestävyys ero-osituksen, lainojen, tasinkojen, elatusmaksujen jne kanssa. Aika usein mies on se osapuoli, joka menettää näissä kaikissa paljon. Lapset lähtevät äidin mukana ja rahatkin häviää sen siliän tien. Sisulla kestää aika paljon silkkaa v i t t u i l u a hintana siitä, että saa sentään elää lastensa kanssa yhdessä kohtalaisessa elintasossa.
Eiköhän siinä erossa ihan molemmat menetä. Onko oikeasti sitten parempi hakea se ero pettämällä, jolloin saadaan takuuvarmasti erittäin vihainen nainen ? Kyllä minä väitän, että ositukset ovat sopuisempia niissä eroissa, kun ei niitä kolmansia osapuolia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtamalla ei parane. Epäkohtia oppii sietämään ajan kanssa. Vaihtamalla saa vain erilaisia, uusia ongelmia.
Tietenkin paranee jos vaihtaa parempaan. Miksi vaihtaisi huonompaan tai samanlaiseen?
Kukaan ei ole täydellinen. Virheitä on meissä jokaisessa. Ne vain vaihtavat paikkaa ihmisestä toiseen.
Se on totta, mutta ei johda päätelmään, etteikö vaihtamalla paranisi. Eri ihmisten viat ovat kovin eri tyyppisiä ja eri suuruisia. Osa on harmittomia ja jopa sympaattisia, osa hengenvaarallisia. Kaikkea siltä väliltäkin.
Parasta on löytää sellaine ihminen, jonka viat sopivat omien vikojen kanssa hyvin yhteen. Kuin palapelin palaset.
Ihan nyt vaan esimerkkinä; jos nyksä on väkivaltainen juoppo, niin varmasti paranee vaihtamalla yli-innokkaaseen filatelistiin. Tai jos nykyinen on kyltymätön h u o r i p u k k i , saattaa sen seuraavan äänekäs maiskutus syödessä ollakin ihan mukava virhe.
Parisuhdeterapeutit nyt ovat huomanneet, että vaihtamalla paranee JOS eroaja suostuu katsomaan erotessaan myös peiliin: miettii itseään, omaa käytöstään ja samalla miettii myös mitä parisuhteelta haluaa ja miettii seuraavan kerran noita arvoja kun kumppania etsii.
Lisään tuohon vielä sen, että aikaisemman suhteen läpikäynti on myös tärkeää: miksi minä valitsin tuon ihmisen? Minkä tarpeen hän täytti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämättömän moni ihminen pelkää yksinolemista ja asumista. Syytä en tiedä, mutta varsinkin pitkissä liitoissa erot tulee lähinnä pettämisten kautta. Ihmettelen todella, mikä siinä yksinolemisessa on niin järjettömän vaikeaa, ettei todellakin sitten erota ja vasta sitten etsitään uusi, jos on tarve ?
Muutos ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kymmeniä vuosia ollut yhden ja saman ihmisen kanssa, niin olipa kuinka viheliäistä tahansa, siinä on jo tottunut tietynlaiseen elämään rutiineineen ja järjestelyineen. Kun ihan kaikki menee uusiksi, eikä oikein osaa edes arvioida, mitä se sitten pienissä arkiasioissa tai suurissa linjoissa tarkoittaa, niin on täysin luonnollista että sellainen pelottaa ja vastustaa.
Lisäksi tietysti tulee niitä sellaisia seikkoja kuin mahdolliset lapset ja talouden kestävyys ero-osituksen, lainojen, tasinkojen, elatusmaksujen jne kanssa. Aika usein mies on se osapuoli, joka menettää näissä kaikissa paljon. Lapset lähtevät äidin mukana ja rahatkin häviää sen siliän tien. Sisulla kestää aika paljon silkkaa v i t t u i l u a hintana siitä, että saa sentään elää lastensa kanssa yhdessä kohtalaisessa elintasossa.
Eiköhän siinä erossa ihan molemmat menetä. Onko oikeasti sitten parempi hakea se ero pettämällä, jolloin saadaan takuuvarmasti erittäin vihainen nainen ? Kyllä minä väitän, että ositukset ovat sopuisempia niissä eroissa, kun ei niitä kolmansia osapuolia ole.
Varmaan molemmat menettävät joo, mutta ymmärrät kai, että jos toinen vie lapset ja toinen saa tavata heitä joka toinen viikonloppu, menettää tämä etävanhempi aika paljon enemmän. Pettämisestä en puhunut eikä se asiaan suoranaisesti liity, en ala kommentoimaan sitä.
Seksin määrä ei kerro mitään parisuhteen onnellisuudesta pöllöt. Jokaisella on oma aika, kun onnistuu lähtee huonosta suhteesta.
Meillä se ei ainakaan ole palvelu.
Olen huono vaimo enkä ole kova tekemään kotitöitä ja lasten tappeluitakaan en meinaa aina jaksaa. Olen myös välillä masentunut ja äkkipikainen.
Mieheni on lapsirakas, kiltti, ahkera ja aina jaksaa tsempata. Tienaakin hyvin eikä ole koskaan ilkeä tai epäkunnioittava minua kohtaan.
Miehen mielestä ero ei ole vaihtoehto. Hänen mielestään kun naimisiin mennään niin siinä myös pysytään. Lapset on varmasti myös yksi painava syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämättömän moni ihminen pelkää yksinolemista ja asumista. Syytä en tiedä, mutta varsinkin pitkissä liitoissa erot tulee lähinnä pettämisten kautta. Ihmettelen todella, mikä siinä yksinolemisessa on niin järjettömän vaikeaa, ettei todellakin sitten erota ja vasta sitten etsitään uusi, jos on tarve ?
Muutos ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kymmeniä vuosia ollut yhden ja saman ihmisen kanssa, niin olipa kuinka viheliäistä tahansa, siinä on jo tottunut tietynlaiseen elämään rutiineineen ja järjestelyineen. Kun ihan kaikki menee uusiksi, eikä oikein osaa edes arvioida, mitä se sitten pienissä arkiasioissa tai suurissa linjoissa tarkoittaa, niin on täysin luonnollista että sellainen pelottaa ja vastustaa.
Lisäksi tietysti tulee niitä sellaisia seikkoja kuin mahdolliset lapset ja talouden kestävyys ero-osituksen, lainojen, tasinkojen, elatusmaksujen jne kanssa. Aika usein mies on se osapuoli, joka menettää näissä kaikissa paljon. Lapset lähtevät äidin mukana ja rahatkin häviää sen siliän tien. Sisulla kestää aika paljon silkkaa v i t t u i l u a hintana siitä, että saa sentään elää lastensa kanssa yhdessä kohtalaisessa elintasossa.
Eiköhän siinä erossa ihan molemmat menetä. Onko oikeasti sitten parempi hakea se ero pettämällä, jolloin saadaan takuuvarmasti erittäin vihainen nainen ? Kyllä minä väitän, että ositukset ovat sopuisempia niissä eroissa, kun ei niitä kolmansia osapuolia ole.
Varmaan molemmat menettävät joo, mutta ymmärrät kai, että jos toinen vie lapset ja toinen saa tavata heitä joka toinen viikonloppu, menettää tämä etävanhempi aika paljon enemmän. Pettämisestä en puhunut eikä se asiaan suoranaisesti liity, en ala kommentoimaan sitä.
Omasta vanhemman oikeudestaan saa ja pitääkin pitää kiinni. Jos sinulla ei ole mitään vaikeuksia hoitaa lapsia, niin miksi suostuisitkaan vain viikonloppuvanhemmaksi ?
Laiskottaa. Uuteen ihmiseen tutustuminen olisi niin rasittavaa, että ajatuskin puistattaa. Nykyinen antaa minun olla enimmäkseen rauhassa ja puuhailla omiani, tekee osansa kodin hommista, eikä ole muutenkaan erityisen ärsyttävä. Tekee hyvää ruokaa, kun sille päälle sattuu. Mutta ei meillä mitään kipinää ole ollut aikoihin, kämppiksinä mennään. Lapsia ei ole.
Jos sattuisin tapaamaan jonkun, johon ihastuisin kunnolla, niin se voisi muuttaa tilanteen. Mutta en jaksa lähteä erikseen etsimään sellaista. Maksulliset on optio paineiden purkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, joten en voi puhua omasta puolestani, mutta olen kysynyt samaa lukuisia kertoja miespuolisilta kavereiltani, joiden parisuhdearki kuulostaa kertakaikkiaan kamalalta (mustasukkaisuutta, pomottamista, rajoittamista, jatkuvaa riitelyä, kiristämistä, fyysistäkin vävivaltaa edellä mainittujen henkisten lisäksi ja seksiä ehkä kerran vuodessa ja silloinkin sen saamiselle on lukuisia ehtoja ja vaatimuksia)
Vastauksista olen päätellyt, että turvallinen helvetti on joidenkin miesten mielestä parempi vaihtoehto kuin tuntematon sinkkuelämä. Jostain syystä pelko siitä että jos tästä nyt lähtee niin ei koskaan kenties löydä enää ketään, saa tekemään järjenvastaisen ratkaisun pysyä huonossa suhteessa. Jos vastaan kävelisi lupaus paremmasta suhteesta, he varmaan vaihtaisivat lennosta heti.
Osa myös pelkää konflikteja. Huutava ja itkevä nainen on kauhistus. Lisäksi painaa jokin mystinen velvollisuudentunto, naista ei kehdata jättää kun pelätään että se ei osaisi sitten huolehtia itsestään.
En osaa sanoa, kuinka paljon nämä vaikuttavat todellisuudessa, koska tiedän vain yhden puolen tarinasta, mutta tässä ehkä joitain syitä.
Erikosta että olet keskustelut lukuisten miespuolisten ystäviesi kanssa heidän parisuhdeongelmistaan. Liittyykö näihin tilanteisiin kenties jonkinlaista vonkausta sun suuntaan, koska siltähän toi vähän kuulostaa? Ymmärrä minua, vaimoni on ikävä ihminen.
Reilu tyyppi eroaisi ensin sitä ikävästä ja sitten vasta etsisi sympatiaa muualta.
Vähän kuin mun ex, itki minulle ettei hänellä ole ketään joka auttaisi, mutta kävipä ilmi että siellä oli samantien uusi tyttöystävä auttelemassa kun en viitsinyt eron jälkeen mennä jeesaamaan.
Onko niin vaikea ajatella, että jotkut miehet kaipaavat ihan rehellisesti puhekumppania, jolle voivat puhua ilman pelkoa suuttumisesta, hysteerisestä kohtauksesta, mustasukkaisuudesta tms.
Onko niin vaikea ajatella, että juuri sen vuoksi on helppo puhua ulkopuoliselle naiselle sillloin kun ei ole kysymys mistään vonkauksesta tai iskemisestä, ihan vaan ollaan kaksi ihmistä ilman sivujuonteita.
En ole tämä kirjoittaja, mutta allekirjoitan tämän saman asian ja kokemuksen. Miehetkin ovat ihmisiä ja monet haluavat jutella näistä kotona, mutta eivät (jostain syystä) pysty tai voi.
Kerran olin jutellut erään miehen kanssa, olen itse parisuhteessa, ja kerroin, että aina kun jompikumpi meistä lähtee tai tulee kotiin niin menemme ovelle ja halaamme ja suukotamme. Toivotamme hyvää työpäivää tai kiva kun tulit kotiin.
Hän sanoi, että voi kun meilläkin, hän olisi olisi kuin seitsemännessä taivaassa.
Heillä kun ei pahemmin halailla, suukotella ja puhuta kauniisti. Hän kyllä yrittää halata, mutta vaimo vetäytyy tai tuiskaisee hänet pois.
En mitenkään epäile, etteikö miesten kertomat jutut ole tosia, juuri siksi, kun ei ole kyseessä mikään toinen nainen tai siksi haluava.
Tietysti myös näissä kakkossuhteissa kerrotaan asioita, enkä silloinkaan epäile, etteikö asiat olisi tosia. Osin siksi, että miksi mies, joka kotoa saa hellyyttä ja voi puhua vapaasti asioistaan hakeutuisi sivusuhteeseen, ainakaan pitempään.
Käsittämättömän moni ihminen pelkää yksinolemista ja asumista. Syytä en tiedä, mutta varsinkin pitkissä liitoissa erot tulee lähinnä pettämisten kautta. Ihmettelen todella, mikä siinä yksinolemisessa on niin järjettömän vaikeaa, ettei todellakin sitten erota ja vasta sitten etsitään uusi, jos on tarve ?