Eräs hämmentävä tilanne baarissa
Olimme siskoni kanssa juhlimassa ja viereisessä pöydässä oli pari noin parikymppistä perusnättiä naista. Toinen oli todella tälläytynyt ja rintavarustus korostetusti esillä, toinen taas meikannut hillitysti ja pukeutunut melko neutraalisti. Heidän pöytäänsä lähestyi ehkä kolmen miehen porukka joista yksi alkoi flirttailla tuolle ensimmäiselle naiselle, antoi pari asiallista kehua ja kysyi haluavatko liittyä seuraan. Tuo nainen oli suorastaan röyhkeä, kielenkäyttö oli asiatonta (mm. kiroili kovasti, korotti ääntään) ja vaati miestä ostamaan hänelle juomia. Naisen kaveri huomautti tökeröstä käytöksestä ja pyysi rauhoittumaan mutta nainen kailotti kovaan ääneen kuinka "hänelle ei kukaan mies puhu sanaakaan ilman että maksaa juoman" ja muuta ylidramaattista diivailua. Ymmärtäisin asiattoman kielenkäytön jos olisi ensin itse saanut sitä osakseen, mutta miehet olivat ihan asiallisia eivätkä väkisin yrittäneet ängetä pöytään.
Järkytyin etenkin tuon yhden miehen yksinkertaisuutta. Nainen puhui hänelle ala-arvoisesti ja oli ylimielinen, mutta silti mies jatkoi väkisin yrittämistä. Vieressä oli toinen nainen jonka käytös oli huomattavasti mukavampaa ja asiallista, mutta hän ei "jostain syystä" kiinnostanut miehiä. Väkisinkin ajattelin, että syynä on naisen paljastava pukeutuminen ja tällätty naama. Olen kyllä paljon kuullut toinen toistaan naurettavampia tarinoita miesten yksinkertaisuudesta mutta koskaan en ole tällaista tilannetta vierestä todistanut. :D Miehen epätoivoinen yritys oli jopa koomista. Jos mies todella valitsee naisen rintavarustuksen eikä luonteen perusteella, on ihan turha vikistä kun kotoa löytyykin "nalkuttava äm*ä." Sitä saa mitä tilaa.
Kommentit (25)
Ei kyseessä liennyt kuitenkaan miesten yksinkertaisuus, vaan tämän tarkkailemasi yksilön yksinkertaisuus.
Sinun yksinkertaisuudestasi voi tehdä alustavia päätelmiä siitä, että näiden erottaminen tuottaa vaikeuksia, mutta ei niissäkään kovin pitkälle kannata mennä yhden aivopierupostauksen perusteella.
Ehkä se mies tykkäsi solvatuksi tulemisesta ja töykeydestä. Jos hänellä vaikka on sellainen fetissi.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, joilla aloittajan ei kannattane vaivata pientä päätään.
Vierailija kirjoitti:

Tai sitten kyse on vaan aloittaja yksinkertaisuudesta kirjoittaa näinkin heikko tasoinen provo.
Voi voi. Billun takia joutuu pelleilemään. Vanhempana kyllä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyseessä liennyt kuitenkaan miesten yksinkertaisuus, vaan tämän tarkkailemasi yksilön yksinkertaisuus.
Sinun yksinkertaisuudestasi voi tehdä alustavia päätelmiä siitä, että näiden erottaminen tuottaa vaikeuksia, mutta ei niissäkään kovin pitkälle kannata mennä yhden aivopierupostauksen perusteella.
Eiköhän ole ihan yleisessä tiedossa millaisia elukoita miehet osaavat olla, ei tämä ole edes sieltä pahimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyseessä liennyt kuitenkaan miesten yksinkertaisuus, vaan tämän tarkkailemasi yksilön yksinkertaisuus.
Sinun yksinkertaisuudestasi voi tehdä alustavia päätelmiä siitä, että näiden erottaminen tuottaa vaikeuksia, mutta ei niissäkään kovin pitkälle kannata mennä yhden aivopierupostauksen perusteella.
Tai sitten kyse on vaan aloittaja yksinkertaisuudesta kirjoittaa näinkin heikko tasoinen provo.
Millä perusteella epäilet provoksi?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se mies tykkäsi solvatuksi tulemisesta ja töykeydestä. Jos hänellä vaikka on sellainen fetissi.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, joilla aloittajan ei kannattane vaivata pientä päätään.
Sukupuolet on lähentyneet toisiaan käytökseltään. :D Mitä huonommin miehet kohtelee sitä enemmän naiset tykkää
Minä olen aina antanut naisten hakeutua seuraani. Silloin on ollut selvää että nainen haluaa vähintään keskustella kanssani. Olen erittäin tyytyväinen suhteisiin.
Miehet on ulkonäön perässä ja mitä tylympi niin sitä enemmän miehiä.
Eikä vaadi edes paljastavaa pukeutumista.
Itse olin nuorena sellainen "pelinainen" ja miehiä riitti. En toki kiroillut tai vaatinut juomia mutta olin välillä aika tökerö.
Enkä edes ollut mikään megaluokan kaunotar. Ihan perusnätti, pitkät hiukset ja normaalipainoinen urheilullinen nainen.
Joskus oikein huvitti kuinka hölmöjä miehet olivat.
Nyt olen aikuistunut ja entinen käytös nolottaa.
Veikkaan että tuo baarin nainen oli aika nuori eikä siten elämänkokemusta vielä. Kyllä hänkin varmasti siitä vielä aikuistuu. Ja kuten sanoin, tietyn tyyppiset miehet tykkää tietyntyyppisistä naisista. Joku rauhallisempi mies olisi varmasti jutellut tuolle ei-rääväsuulle. Sellainen joka etsii suhdetta tositarkoituksella. Itsekin vedin puoleeni niitä pelimiehiä tuolla käytöksellä.
Isot kannut ja h**rameikki saattaa olla juuri se mitä jantteri edellytti yhden illan panolta. Tuskin hän oli vaimoa etsimässä.
Voi kyllä on olemassa miehiä, jotka tykkäävät rivosuisista ja diivamaisista naisista ja ne kiltisti hymyilevät naiset jäävät seinäruusuiksi. Kai sellainen veemäinen flirtti on jotenkin seksikästä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyseessä liennyt kuitenkaan miesten yksinkertaisuus, vaan tämän tarkkailemasi yksilön yksinkertaisuus.
Sinun yksinkertaisuudestasi voi tehdä alustavia päätelmiä siitä, että näiden erottaminen tuottaa vaikeuksia, mutta ei niissäkään kovin pitkälle kannata mennä yhden aivopierupostauksen perusteella.
Eiköhän ole ihan yleisessä tiedossa millaisia elukoita miehet osaavat olla, ei tämä ole edes sieltä pahimmasta päästä.
Ai nyt se mies oli elukka, kun käyttäytyi kohteliaasti ja tarjosi drinkkejä, vaikka nainen oli töykeä?
Hyvin te vedätte, tämä palsta on kyllä komediakultaa. :D
Kyllähän tuolla näkee miehiäkin, jotka ovat todella ylimielisiä ja röyhkeitä, mutta se käytös vetoaa silti yllättävän moniin naisiin. Myös tuollainen tissityrkky itsevarma diivanainen vetoaa moniin miehiin.
Tottakai mies yrittää illan p*noksi sitä rääväsuuta josta ei ole muuhun. Harvemmin he tarkoituksella sitä kenen kanssa voi oikeasti keskustellakin haluavat yrittää, koska itse keskustelu ei kiinnosta vaan se mitä on jalkojen välissä.
Ja olen huomannut kanssa, että jotkut miehet innostuu noista tuittupäistä ja rääväsuista.
Huono yritys taas vihata miehiä lisää, eikö tuossakin esimerkissä kaikki olleet yksilöitä sukupuoleen katsomatta.
Ketkä olivat ne miehet monikossa, joiden yksinkertaisuus tässä tapauksessa tuli todennetuksi?
Vierailija kirjoitti:
Ketkä olivat ne miehet monikossa, joiden yksinkertaisuus tässä tapauksessa tuli todennetuksi?
Up. Saisiko tähän vastauksen AP:lta tai joltain lukuisista peukuttajista?
En näkisi tätä sukupuolikysymyksenä. Yhtä lailla on naisia, jotka antavat miesten kohdella itseään kynnysmattona elätellen toiveita yhteisestä tulevaisuudesta. Jotkut nyt vain ovat sellaisia, että näkevät tylyn käytöksen haasteena, ja sen sijaan, että luovuttaisivat, yrittävät tutustua ja saada huomiota entistä enemmän. Tätä näkee myös ystävyys- ja ihan perhesuhteissakin: lapset yrittävät viimeiseen asti miellyttää myös sellaisia vanhempia, joilta ei koskaan saa tukea ja hyväksyntää.
Itselleni ylimielinen ja törkeä käytös ovat isoimpia turn offeja mutta toisaalta olenkin nainen ja muukin kiinnostaa kuin ulkonäkö.