Miten äidit jaksavat erityislastensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omena ei kauas puusta putoa. Ehkäpä se antaa vanhemmille tarpeeksi näkökulmaa.

Antoipa hyvinkin! Omani alkoi kiinnostumaan lukemisesta jo hyvin varhain vaikkakin oli autisminkirjon häiriötä ja adhd. Erikoiset mielenkiinnonkohteet suuntautuvat avaruuden tutkimiseen ja matematiikkaan. On keskivertoa fiksumpi pieni poika joka välillä tarvitsee taukoja ja jakotilaa että kykenee keskittymään kovaäänisessä luokassaan.

Ohis, mutta tämähän kuulostaa minun pojaltani muuten täysin paitsi että hänellä ei ole kuln autosmikirjon diagnoosi! Samat mielenkiinnon kohteetkin! Minulla itselläni on asperger myös ja erityisen kanssa on tavallaan ollut helppoa kun olen itsessäni työstänyt samoja juttuja. t. Aiemmin kirjoittanut asperger-lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksan nykyään ihan hyvin, kun hain vanhemmuuteeni apua ja tukea. Siinä samalla opin, että teen oikeastaan kaiken ihan oikein ja varmaan jopa keskivertovanhempaa paremmin.

Aika ennen diagnoosia oli pimeää aikaa. Silloinhan sitä etsi kaikkeen syytä omasta kasvatuksestaan. Diagnoosin jälkeen opin että olin tehnyt todella paljon ihan luonnostaan oikein, ja lapsen oireilu olisi voinut olla pahempaakin.

Ihan varmasti nämä, joiden lapset saavat ns. isoja diagnooseja (esim. kehitysvamma tai autismi) vasta kouluiässä, eivät kovin hyvin jaksamaan. Sillä että lapsi saa kuntoutusta ja vanhemmat tietoa on älyttömän suuri merkitys vanhempien jaksamiseen.

Kirjoitin huonosti. En nyt kaikkea siis tee oikein, mutta ne tärkeimmät asiat kyllä. Esim. haastavat tilanteet hoidan ihan hyvin.

Miksi nämä äidit ajattelevat aina itsensä kautta? Eikö pitäisi ajatella lapsen kautta?

Ehkä tuollaisen lapsen kanssa syyllistää itseään herkästi. Alussa miettii, mitä tekee vauvan kanssa väärin, kun se aina vaan on tyytymätön tai kehityksessä on sitä ja tätä viivettä. Sitten uhma- ja tarhaikäisen kanssa on sitä vääntöä ja kiukuttelua turhasta. Taas miettii, että miksi kaikki on niin haasteellista, teenkö jotakin väärin vai onko lapsella vaan vaikea luonne. 

Ja välillä väsyneenä menettää omatkin hermonsa ja raivostuu. Se syyllisyys tuolloin on niin musertavaa.

Kun lapsi saa diagnoosin, alkaa helpottaa, kun ymmärtää syyn kaikelle. Oma syyllisyys helpottuu vähitellen.

Jos saa myös ns. normaalin lapsen, niin heti ymmärtää, kuinka helppoa on olla normilapsen vanhempi. Silloin kaikki on niin mutkatonta.

Teen lastenhoitotyötä ja ihmettelen usein samaa mutta kai se on niin että jos omat vanhemmat ei jaksa niin kuka sitten?

Vierailija kirjoitti:

Monesti erityislapsi sairastuttaa koko perheen. Vanhemmilta voi mennä työkyky tai ylipäätään ei ole edes mahdollista käydä töissä, jos joutuu olla omaishoitaja.

No joo ja työssäkäynti hankaloituu jo pelkästään siksi, että kaikki toimintaterapiat, jumpat, fyssarit ja puheterapeutit ym. tutkimukset on aina virka-aikaan. Jatkuvasti pitää olla töistä poissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omena ei kauas puusta putoa. Ehkäpä se antaa vanhemmille tarpeeksi näkökulmaa.

Erityislasten vanhemmat ovat usein akateemisia.

Ehkäpä akateemiset vanhemmat ovat aktiivisempia viemään lapsensa asiaa edelleen tutkimuksiin saakka. Osaavat epäillä kehityksen kulun puutteita ja vaatia tarkempia tutkimuksia. On rahaa käydä yksityiselläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksan nykyään ihan hyvin, kun hain vanhemmuuteeni apua ja tukea. Siinä samalla opin, että teen oikeastaan kaiken ihan oikein ja varmaan jopa keskivertovanhempaa paremmin.

Aika ennen diagnoosia oli pimeää aikaa. Silloinhan sitä etsi kaikkeen syytä omasta kasvatuksestaan. Diagnoosin jälkeen opin että olin tehnyt todella paljon ihan luonnostaan oikein, ja lapsen oireilu olisi voinut olla pahempaakin.

Ihan varmasti nämä, joiden lapset saavat ns. isoja diagnooseja (esim. kehitysvamma tai autismi) vasta kouluiässä, eivät kovin hyvin jaksamaan. Sillä että lapsi saa kuntoutusta ja vanhemmat tietoa on älyttömän suuri merkitys vanhempien jaksamiseen.

Kirjoitin huonosti. En nyt kaikkea siis tee oikein, mutta ne tärkeimmät asiat kyllä. Esim. haastavat tilanteet hoidan ihan hyvin.

Miksi nämä äidit ajattelevat aina itsensä kautta? Eikö pitäisi ajatella lapsen kautta?

Erityislapsen kanssa se koko elämä on yhtä lapsen kautta ajattelemista. Huomaa ettei sinulla ole kokemusta asiasta. Olen se jota lainasit ja lapsellani on autismin kirjon häiriö.

Aloituksessa myös puhuttiin vanhempien jaksamisesta. Jos haluat puhua vaikkapa miltä autistista ja adhd:stä tuntuu sopeutua yhteiskuntaan johon he eivät luonnostaan sovi, niin tee toki aloitus siitä. Tähän kirjoittaneet tulevat aivan varmasti siihenkin kommentoimaan, sillä se on se asia mitä me kaikista eniten mietimme.

Koska äidinrakkaus. Ei kukaan voi omaa lastaan hylätä. Rakkaus voittaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksan nykyään ihan hyvin, kun hain vanhemmuuteeni apua ja tukea. Siinä samalla opin, että teen oikeastaan kaiken ihan oikein ja varmaan jopa keskivertovanhempaa paremmin.

Aika ennen diagnoosia oli pimeää aikaa. Silloinhan sitä etsi kaikkeen syytä omasta kasvatuksestaan. Diagnoosin jälkeen opin että olin tehnyt todella paljon ihan luonnostaan oikein, ja lapsen oireilu olisi voinut olla pahempaakin.

Ihan varmasti nämä, joiden lapset saavat ns. isoja diagnooseja (esim. kehitysvamma tai autismi) vasta kouluiässä, eivät kovin hyvin jaksamaan. Sillä että lapsi saa kuntoutusta ja vanhemmat tietoa on älyttömän suuri merkitys vanhempien jaksamiseen.

Kirjoitin huonosti. En nyt kaikkea siis tee oikein, mutta ne tärkeimmät asiat kyllä. Esim. haastavat tilanteet hoidan ihan hyvin.

Miksi nämä äidit ajattelevat aina itsensä kautta? Eikö pitäisi ajatella lapsen kautta?

Erityislapsen kanssa se koko elämä on yhtä lapsen kautta ajattelemista. Huomaa ettei sinulla ole kokemusta asiasta. Olen se jota lainasit ja lapsellani on autismin kirjon häiriö.

Aloituksessa myös puhuttiin vanhempien jaksamisesta. Jos haluat puhua vaikkapa miltä autistista ja adhd:stä tuntuu sopeutua yhteiskuntaan johon he eivät luonnostaan sovi, niin tee toki aloitus siitä. Tähän kirjoittaneet tulevat aivan varmasti siihenkin kommentoimaan, sillä se on se asia mitä me kaikista eniten mietimme.

Eli hän oli täysin oikeassa kun sanoi että eikö pitäisi ajatella lapsen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksan nykyään ihan hyvin, kun hain vanhemmuuteeni apua ja tukea. Siinä samalla opin, että teen oikeastaan kaiken ihan oikein ja varmaan jopa keskivertovanhempaa paremmin.

Aika ennen diagnoosia oli pimeää aikaa. Silloinhan sitä etsi kaikkeen syytä omasta kasvatuksestaan. Diagnoosin jälkeen opin että olin tehnyt todella paljon ihan luonnostaan oikein, ja lapsen oireilu olisi voinut olla pahempaakin.

Ihan varmasti nämä, joiden lapset saavat ns. isoja diagnooseja (esim. kehitysvamma tai autismi) vasta kouluiässä, eivät kovin hyvin jaksamaan. Sillä että lapsi saa kuntoutusta ja vanhemmat tietoa on älyttömän suuri merkitys vanhempien jaksamiseen.

Kirjoitin huonosti. En nyt kaikkea siis tee oikein, mutta ne tärkeimmät asiat kyllä. Esim. haastavat tilanteet hoidan ihan hyvin.

Miksi nämä äidit ajattelevat aina itsensä kautta? Eikö pitäisi ajatella lapsen kautta?

Erityislapsen kanssa se koko elämä on yhtä lapsen kautta ajattelemista. Huomaa ettei sinulla ole kokemusta asiasta. Olen se jota lainasit ja lapsellani on autismin kirjon häiriö.

Aloituksessa myös puhuttiin vanhempien jaksamisesta. Jos haluat puhua vaikkapa miltä autistista ja adhd:stä tuntuu sopeutua yhteiskuntaan johon he eivät luonnostaan sovi, niin tee toki aloitus siitä. Tähän kirjoittaneet tulevat aivan varmasti siihenkin kommentoimaan, sillä se on se asia mitä me kaikista eniten mietimme.

Eli hän oli täysin oikeassa kun sanoi että eikö pitäisi ajatella lapsen kautta.

Poissulkeeko se siis jotenkin että itsereflektoi omaa jaksamista ja kasvatusta sen että ajattelisi näkökulmasta asioita?

Kyllä ihan normaalienkin lasten vanhemmuuteen kuuluu se, että arvioi omia toimiaan ja kasvatusta, sekä miettii omaa jaksamistaan. Nämähän ovat oikeastaan se pohja sille, että voi miettiä lapsen kokemusta ja herkistyä hänen tarpeille ja tunteille.

Tulee paha olo, kun katsoo niitä lapsia. Aivan kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mäkin olen miettinyt. Mutta järjellä ajatellen, pakkohan se on. Varmasti on käynyt mielessä monet kerrat, että....

Että mitä?

Vierailija kirjoitti:

Monesti erityislapsi sairastuttaa koko perheen. Vanhemmilta voi mennä työkyky tai ylipäätään ei ole edes mahdollista käydä töissä, jos joutuu olla omaishoitaja.

Omaishoitajuus ei estä työelämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti erityislapsi sairastuttaa koko perheen. Vanhemmilta voi mennä työkyky tai ylipäätään ei ole edes mahdollista käydä töissä, jos joutuu olla omaishoitaja.

No joo ja työssäkäynti hankaloituu jo pelkästään siksi, että kaikki toimintaterapiat, jumpat, fyssarit ja puheterapeutit ym. tutkimukset on aina virka-aikaan. Jatkuvasti pitää olla töistä poissa.

Terapioihin saa lapsi kelataksikyydin. Ja tutkimus liittyen diagnoosiin on kerran vuodessa.

Erityislapsen äidit ehdottomasti tarvitsevat työn kodin ulkopuolelta. Jaksaakseen ja se auttaa suhteuttamaan asioita. Liian kiinni ei pidä olla lapsen erityisyydessä. Nim. Nepsyn äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti erityislapsi sairastuttaa koko perheen. Vanhemmilta voi mennä työkyky tai ylipäätään ei ole edes mahdollista käydä töissä, jos joutuu olla omaishoitaja.

No joo ja työssäkäynti hankaloituu jo pelkästään siksi, että kaikki toimintaterapiat, jumpat, fyssarit ja puheterapeutit ym. tutkimukset on aina virka-aikaan. Jatkuvasti pitää olla töistä poissa.

Terapioihin saa lapsi kelataksikyydin. Ja tutkimus liittyen diagnoosiin on kerran vuodessa.

Erityislapsen äidit ehdottomasti tarvitsevat työn kodin ulkopuolelta. Jaksaakseen ja se auttaa suhteuttamaan asioita. Liian kiinni ei pidä olla lapsen erityisyydessä. Nim. Nepsyn äiti

Kelataksin omavastuu on 25 euroa. Siis viisikymppiä  per terapiakerta. Ellei ole toimeentulotuen asiakas. Aika rikkaita olette, jos lastanne taksilla terapiaan viette.

Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti erityislapsi sairastuttaa koko perheen. Vanhemmilta voi mennä työkyky tai ylipäätään ei ole edes mahdollista käydä töissä, jos joutuu olla omaishoitaja.

Omaishoitajuus ei estä työelämää.

No riippuu varmaan aika paljon siitä hoidettavasta. Toki voi olla mahdollista käydä myös töissä, mutta ei kaikki pysty. 

Jos olisi erityislapsi ollut tulossa niin vaihtoehdot olisi olleet 1) abortti ja 2) laitos

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi erityislapsi ollut tulossa niin vaihtoehdot olisi olleet 1) abortti ja 2) laitos

Eihän sitä saa tietää ennen kuin lapsi on jo jonkun ikäinen! Daiju. Ja kerropa, millaiseen laitokseen voi erityislapsen panna?

Vaihda alaa. Traumoja ei pidä työn takia saada. Omaan lapseen muodostuu aivan erityinen side, ja ymmärrys lasta kohtaan kasvaa heti kun diagnoosi löytyy, huoli lapsesta on kovin juuri silloin, kun ei tiedä mistä lapsen käytös johtuu. Tukiverkosto auttaa paljon jaksamaan. Osa lapsista on laitoshoidossa, mikä on myös hyvä, lapsen hyvinvoinnista pitää huolehtia, jos oma elämäntilanne on siihen huono, omat kyvyt eivät riitä, oma sairaus estää tai perheen muut lapset kärsivät erityisen takia, on parempi, että lapsi asuu jossain muualla kuin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vaihda alaa. Traumoja ei pidä työn takia saada. Omaan lapseen muodostuu aivan erityinen side, ja ymmärrys lasta kohtaan kasvaa heti kun diagnoosi löytyy, huoli lapsesta on kovin juuri silloin, kun ei tiedä mistä lapsen käytös johtuu. Tukiverkosto auttaa paljon jaksamaan. Osa lapsista on laitoshoidossa, mikä on myös hyvä, lapsen hyvinvoinnista pitää huolehtia, jos oma elämäntilanne on siihen huono, omat kyvyt eivät riitä, oma sairaus estää tai perheen muut lapset kärsivät erityisen takia, on parempi, että lapsi asuu jossain muualla kuin kotona.

Millaisia nämä laitokset ovat? Luulin, että kaikki lapset hoidetaan nykyisin kotona.