Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikisinkkunaisia aina haukutaan nirsoiksi?
23.02.2020 |
Olen yli 30v nainen. Hoikka, urheilullinen, ahkera. Ehkä naama ei ole kaunein mahdollinen mutta minkäs teet.
Olen elämäni aikana antanut pakit yhdelle miehelle joka painoi lähemmäs 200kg ja käyttäytyi ahdistavasti.
Tässä 10v sisään olen luopunut monista kriteereistäni ja pari vuotta sitten olin valmis asettumaan aloilleni miehen kanssa joka ei halunnut lapsia (itse haluaisin), ei harrastanut liikuntaa eikä halua tehdä töitä (oli siis rehdisti elämäntapatyötön). No minut dumpattiin tästäkin suhteesta.
En enää tiedä mitä tehdä ja mistä joustaa. Pakko on vaan hyväksyä ikisinkkuus ja se että ikinä en saanut edes mahdollisuutta omaan perheeseen, tai puolisoon. En vaan jaksaisi lukea nettipalstoilta miten ikisinkkunaiset ovat prinsessaharhaisia ja nirsoja.
Kommentit (79)
Voisko ketjun naiset tulla kertomaan, että miten ihan oikeasti tällainen on mahdollista? Minun on vaikea ymmärtää miten nainen voisi jäädä yksin. En sano tätä ilkeilläkseni, vaan minun on oikeasti todella vaikea ymmärtää miten se on mahdollista.
Minulle on aina tuottanut tuskaa löytää edes jollain tavalla sopiva nainen, joka minut myös hyväksyisi. Siis sellaista tuskaa ja vaivaa että en usko naisten ikinä ymmärtävän. Samaan aikaan olen nähnyt ihan kaikenlaisten naisten saavan miehiä suhteeseen:
- riivinrautojen ja pirttihirmujen
- niin rumien että käy melkein sääliksi
- lyhytkasvuisten
- sairaalloisen lihavien
- 185cm hujoppien
- vakavasti masentuneiden
- miesmäisten, todella epänaisellisten
- jne. jne.
Minun on siis todella vaikea ymmärtää miten nainen voisi jäädä yksin, ainakaan jos ei vaadi ihan mahdottoman kovatasoista miestä.
M/39 joka on itsekin kerran erehtynyt mm. seurustelemaan niin holtittoman yh:n kanssa, että siltä oli otettu lapsi pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani ikisinkku asuu pienellä paikkakunnalla, naisvaltaisessa työpaikassa, ja tosi korkeat suojamuurit päällä huonojen ihmiskokemusten takia.
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani ikisinkku asuu pienellä paikkakunnalla, naisvaltaisessa työpaikassa, ja tosi korkeat suojamuurit päällä huonojen ihmiskokemusten takia.
Eikö pikkupaikkakunnilla pitäisi yksinäisiä poikamiehiä riittää niin että valinnanvaraa löytyisi?
M/39
Vierailija kirjoitti:
Voisko ketjun naiset tulla kertomaan, että miten ihan oikeasti tällainen on mahdollista? Minun on vaikea ymmärtää miten nainen voisi jäädä yksin. En sano tätä ilkeilläkseni, vaan minun on oikeasti todella vaikea ymmärtää miten se on mahdollista.
Minulle on aina tuottanut tuskaa löytää edes jollain tavalla sopiva nainen, joka minut myös hyväksyisi. Siis sellaista tuskaa ja vaivaa että en usko naisten ikinä ymmärtävän. Samaan aikaan olen nähnyt ihan kaikenlaisten naisten saavan miehiä suhteeseen:
- riivinrautojen ja pirttihirmujen
- niin rumien että käy melkein sääliksi
- lyhytkasvuisten
- sairaalloisen lihavien
- 185cm hujoppien
- vakavasti masentuneiden
- miesmäisten, todella epänaisellisten
- jne. jne.Minun on siis todella vaikea ymmärtää miten nainen voisi jäädä yksin, ainakaan jos ei vaadi ihan mahdottoman kovatasoista miestä.
M/39 joka on itsekin kerran erehtynyt mm. seurustelemaan niin holtittoman yh:n kanssa, että siltä oli otettu lapsi pois
En minäkään sitä ymmärrä. Koko elämän saa kuulls että KAIKKI naiset saavat halutessaan kumppanin. Itse en ole tosiaan löytänyt yhtään ketään, en edes viikonlopuksi. Kun kukaan ei tykkää. Minkä sille voisin? Olen mielestäni niin hyvännäköinen kuin voin olla (pidän huolta itsestäni), ja luonteeltani kiva, rauhallinen, ystävällinen. Ei mt-ongelmia eikä suuria piilotettuja salaisuuksia. Mutta kun ei niin ei. Enkä ole ainoa, tunnen useamman kaltaiseni naisen, joita kuulemma ei pitäisi olla olemassa...
Vierailija kirjoitti:
Mäkin oon niin nirso että en ole koskaan joutunut antamaan pakkeja kenellekään.
Minä taas en ole antanut pakkeja kenellekään vaan tyhmyyttäni antanut kaikille kolmelle minua lähestyneelle miehelle mahdollisuuden. Ja ei olisi kannattanut eli päinvastoin olisi pitänyt olla huomattavasti nirsompi.
Itse olen lähestynyt kiinnostavia miehiä mutta tullut torjutuksi eli omakohtainen kokemus kertoo että miehet on nirsompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani ikisinkku asuu pienellä paikkakunnalla, naisvaltaisessa työpaikassa, ja tosi korkeat suojamuurit päällä huonojen ihmiskokemusten takia.
Eikö pikkupaikkakunnilla pitäisi yksinäisiä poikamiehiä riittää niin että valinnanvaraa löytyisi?
M/39
Ite oon asunu pikkupaikkakunnalla ja isossa kaupungissa eikä kyllä yhtään vientiä kummassakaan.
N23
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämoän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
En usko. Yksinkertaisesti en vain usko näitä juttuja. Valehtelette joko siitä mitä itse olette,tai vielä luultavammin siitä, että miehet ei vain ole kelvanneet.
M/39
Se on sinun asiasi uskotko vai et. Mutta miksi valehtelisin näin nolosta asiasta - on kuule aika hirveää olla nainen joka ei saa ketään. En enää voi saada lapsiakaan, sekin ikkuna on sulkeutunut. Olen elänyt koko elämäni ilman romanttista rakkautta, suudelmia, seksiä, hellyyttä, välittämistä, toisen viereen nukahtamista, elämän ilojen ja surujen jakamista. Sehän tästä vielä puuttuu että valehtelijaksi haukutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma johtopäätös on se, että naiset ei yritä tarpeeksi.
Jos olette hoikkia ja urheilullisia kolmekymppisiä niin kyllä teillä vientiä riittää, mutta tuntuu siltä, että naiset luovuttaa tosi nopeasti nettideittien/tinderien suhteen eikä myöskään IRL tee suoria aloitteita. Nettideittailu on numeropeliä ja vaatii myös ihmistuntemusta olla valitsematta vain jänniä panomiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
Lisäys viimeiseen lauseeseen: en siis tiedä miten olen ollut nirso, kun ei ole ollut KETÄÄN jonka olisi voinut nirsosti torjua. Ja toisaalta, jos niitä ottajia olisi, niin miksei saisi olla nirso? Kai nyt jokainen haluaa sen parhaan kumppanin, mitä se muille kuuluu?
Olet ihan kuin minä. Oikeasti. Jopa tyyli on sama kukkamekkoja, nilkkureita ja hiusten pituutta myöten. Minäkin olen introvertti, enkä osaa flirttailla. Miehet kyllä lähtevät mielellään treffeille, mutta yleensä saan pakit muutamien treffien jälkeen. Olen myös kallistunut siihen suuntaan, että tuo flirtti on se tekijä. Olen aika asiakeskeinen tutustuessa. Tykkään kyllä vitsailla ja naurankin, mutta en osaa mitään silmiintuijottelua, keimailua, kosketusta yms. Kainalossa on kiva oleilla, mutta kaipaisin tosiaan pidempää tutustumista ennen suutelua tai seksiä.
Olen tapaillut aika monenlaisia miehiä. Ujoista nörttipojista salimakeihin. Aina homma kaatuu johonkin.
Jep, meitä on yllättävän monta tässä maailmassa. En minäkään tarvisi huomiota monelta mieheltä, ihan yksi riittäisi. Kun saisi kerran elämässä kokea sen kun jonkun kanssa olisi se erityinen yhteys...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämoän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
En usko. Yksinkertaisesti en vain usko näitä juttuja. Valehtelette joko siitä mitä itse olette,tai vielä luultavammin siitä, että miehet ei vain ole kelvanneet.
M/39
Se on sinun asiasi uskotko vai et. Mutta miksi valehtelisin näin nolosta asiasta - on kuule aika hirveää olla nainen joka ei saa ketään. En enää voi saada lapsiakaan, sekin ikkuna on sulkeutunut. Olen elänyt koko elämäni ilman romanttista rakkautta, suudelmia, seksiä, hellyyttä, välittämistä, toisen viereen nukahtamista, elämän ilojen ja surujen jakamista. Sehän tästä vielä puuttuu että valehtelijaksi haukutaan.
En minä ole valehtelijaksi haukkumassa. Enkä yleensäkään haukkumassa, ymmärrän että kyseessä on ikävä asia. Olen itse nähnyt aivan uskomattoman paljon vaivaa elämässäni saadakseni hyvän suhteen sopivan naisen kanssa, ja mitä olen saanut on kauheat määrät pakkeja ja friendzonetuksia, sekä muutaman suhteen joissa naiset on suhtautuneet minuun ikävästi ja lopulta jättäneet tai käyttäytyneet niin epäkunnioittavasti että minun on pitänyt jättää. Eli ymmärrän että kyseessä on kipeä asia.
Kyselen epäuskoisena vain siksi, että ketjun naisten yksinjäänti ei mielestäni voi johtua esim rumuudesta, lihavuudesta tai kamalasta luonteesta, koska olen nähnyt noilla ominaisuuksilla varustettujen naisten saavan miehiä, ja saavan jossain tapauksissa jopa valita miesseuransa.
M/39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämoän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
En usko. Yksinkertaisesti en vain usko näitä juttuja. Valehtelette joko siitä mitä itse olette,tai vielä luultavammin siitä, että miehet ei vain ole kelvanneet.
M/39
Se on sinun asiasi uskotko vai et. Mutta miksi valehtelisin näin nolosta asiasta - on kuule aika hirveää olla nainen joka ei saa ketään. En enää voi saada lapsiakaan, sekin ikkuna on sulkeutunut. Olen elänyt koko elämäni ilman romanttista rakkautta, suudelmia, seksiä, hellyyttä, välittämistä, toisen viereen nukahtamista, elämän ilojen ja surujen jakamista. Sehän tästä vielä puuttuu että valehtelijaksi haukutaan.
En minä ole valehtelijaksi haukkumassa. Enkä yleensäkään haukkumassa, ymmärrän että kyseessä on ikävä asia. Olen itse nähnyt aivan uskomattoman paljon vaivaa elämässäni saadakseni hyvän suhteen sopivan naisen kanssa, ja mitä olen saanut on kauheat määrät pakkeja ja friendzonetuksia, sekä muutaman suhteen joissa naiset on suhtautuneet minuun ikävästi ja lopulta jättäneet tai käyttäytyneet niin epäkunnioittavasti että minun on pitänyt jättää. Eli ymmärrän että kyseessä on kipeä asia.
Kyselen epäuskoisena vain siksi, että ketjun naisten yksinjäänti ei mielestäni voi johtua esim rumuudesta, lihavuudesta tai kamalasta luonteesta, koska olen nähnyt noilla ominaisuuksilla varustettujen naisten saavan miehiä, ja saavan jossain tapauksissa jopa valita miesseuransa.
M/39
Ok, kiitos selvennyksestä (mutta kirjoitit, "valehtelette", siksi itse kirjoitin noin). Totta että varmasti me jotka asian kanssa olemme kipuilleet ymmärrämme paremmin toisiamme, olimme sitten miehiä tai naisia. Minunkaan mielestäni sinkkuuteni ei johdu rumuudesta, lihavuudesta tai kamalasta luonteesta, koska en yksinkertaisesti ole sellainen. Olen ihan mukava, tavallinen, perusnätti, normaali naisihminen, enkä osaa sanoa miten viimeisen 20 vuoden aikana yksikään mies ei ole ollut minusta millään tavalla kiinnostunut. En vain keksi yhtään selkeää syytä, paitsi onko se tuo että en tosiaan osaa heti flirttailla ja näyttää seksuaalisuuttani avoimesti. Mutta kai varautuneetkin naiset parisuhteita löytävät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämoän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
En usko. Yksinkertaisesti en vain usko näitä juttuja. Valehtelette joko siitä mitä itse olette,tai vielä luultavammin siitä, että miehet ei vain ole kelvanneet.
M/39
Se on sinun asiasi uskotko vai et. Mutta miksi valehtelisin näin nolosta asiasta - on kuule aika hirveää olla nainen joka ei saa ketään. En enää voi saada lapsiakaan, sekin ikkuna on sulkeutunut. Olen elänyt koko elämäni ilman romanttista rakkautta, suudelmia, seksiä, hellyyttä, välittämistä, toisen viereen nukahtamista, elämän ilojen ja surujen jakamista. Sehän tästä vielä puuttuu että valehtelijaksi haukutaan.
En minä ole valehtelijaksi haukkumassa. Enkä yleensäkään haukkumassa, ymmärrän että kyseessä on ikävä asia. Olen itse nähnyt aivan uskomattoman paljon vaivaa elämässäni saadakseni hyvän suhteen sopivan naisen kanssa, ja mitä olen saanut on kauheat määrät pakkeja ja friendzonetuksia, sekä muutaman suhteen joissa naiset on suhtautuneet minuun ikävästi ja lopulta jättäneet tai käyttäytyneet niin epäkunnioittavasti että minun on pitänyt jättää. Eli ymmärrän että kyseessä on kipeä asia.
Kyselen epäuskoisena vain siksi, että ketjun naisten yksinjäänti ei mielestäni voi johtua esim rumuudesta, lihavuudesta tai kamalasta luonteesta, koska olen nähnyt noilla ominaisuuksilla varustettujen naisten saavan miehiä, ja saavan jossain tapauksissa jopa valita miesseuransa.
M/39
Onko saamiesi pakkien ja friendzonetusten kauheassa lukumäärässä paljonkin rumien, lihavien ja kamalaluonteisten naisten antamia?
Ehkäpä siksi, koska mieskin on vain nirso, jos ei naista saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan yksi tapa halventaa naisia. Minun kohdallani voisi sanoa että miehet on nirsoja. Kelpaan heille vaan kaveriksi. On minullakin kriteerini, en halua juoppoja tai mitään rikollisia. Ihan tavallinen kunnon mies kelpaa. Jokainen tietää mitä se tarkoittaa. Mitään koulutusvaatimuksia tms ei ole eikä tarvitse olla mikään lentäjäkirurgi. Olen itse suht tavallinen vaalea normaalipainoinen nainen. Enää en oikeastaan välitä, jos ei löydy niin ei sitten.
Parempi on ihmisen elää sinkkuna kuin itselleen huonosti sopivan kumppanin kanssa.
Ei ketään "hsuluta" nirdoikei. Älä siis taas kerran yritä uhriutua. Ikisinkkunaisia kutsutaan nirsoiksi, koska he ovat sitä. Yleensä toki ovat luonteeltaan muita syyllistäviä, omahyväisiä ja muutenkin luotaantyöntäviä, joten ei se sinkkuus pelkästään nirsoudesta johdu.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä siksi, koska mieskin on vain nirso, jos ei naista saa.
Niin, ja jos nainen on vastoin tahtoaan sinkku, voisiko olla niin, että hänen lähellä olevat miehet ovat nirsoja.
Miksi ihmisellä yleensä on tarve haukkua toista ihmistä? Yleensä on kyse haukkujasta itsestään ja hänen tarpeesta peitellä jotakin itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
Täällä toinen näkymätön nainen.
Hyvin harvassa on ne kerrat kun on joku oman ikäinen mies lähestynyt. Ne yli 20 vuotta vanhemmat ukot kyllä lähettelee ties mitä viestejä, mutta sellaiset ei oikein kiinnosta. Baareissa, kapakoissa, festareilla, konserteissa ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa olisi hyvä mahdollisuus kohdata vastakkaista sukupuolta olevia henkilöitä, kukaan ei ole ollut sen oloinen että tohtisin tehdä tuttavuutta. Saati että kukaan toinen olisi lähestynyt minua. Tai no kerran 10 vuotta sitten baarissa joku sanoi, että tuoksun hyvältä. Ne kerrat kun itse on laittanut itsensä peliin, niin pakit on tullut, yleensä ennemmin kuin myöhemmin.
Olen ok näköinen, sosiaalinen introvertti, yo-tutkinnon ja amk:n läpikäynyt, en tupakoi, alkoa käytän harvemmin, kavereita ja ystäviä on naisissa ja miehissä.
Mieskriteerit on lähinnä: ei jupporetkua, rikollista, elämänarvot olisi hyvä olla saman suuntaiset.
N33
Minä olen kuullut monta kertaa väitteen "sinähän saisit kenet tahansa". Ulkonäön puolesta varmaan olisinkin, mutta luonteessani on jotain vikaa. Tai sitten siinä, että jo kaksikymppisenä tuntui siltä, että sinkkumiehiä ei ollut enää jäljellä.
Nyt olen viisikymppinen ja elän niin eristyksissä, etten törmää sen enempää varattuihin kuin sinkkuihinkaan. Minusta varmasti arvellaan, että olen joko eronnut tai valinnut sinkkuna olemisen, mutta kyllä minulle olisi joku kiva mies kelvannut.