Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikisinkkunaisia aina haukutaan nirsoiksi?
23.02.2020 |
Olen yli 30v nainen. Hoikka, urheilullinen, ahkera. Ehkä naama ei ole kaunein mahdollinen mutta minkäs teet.
Olen elämäni aikana antanut pakit yhdelle miehelle joka painoi lähemmäs 200kg ja käyttäytyi ahdistavasti.
Tässä 10v sisään olen luopunut monista kriteereistäni ja pari vuotta sitten olin valmis asettumaan aloilleni miehen kanssa joka ei halunnut lapsia (itse haluaisin), ei harrastanut liikuntaa eikä halua tehdä töitä (oli siis rehdisti elämäntapatyötön). No minut dumpattiin tästäkin suhteesta.
En enää tiedä mitä tehdä ja mistä joustaa. Pakko on vaan hyväksyä ikisinkkuus ja se että ikinä en saanut edes mahdollisuutta omaan perheeseen, tai puolisoon. En vaan jaksaisi lukea nettipalstoilta miten ikisinkkunaiset ovat prinsessaharhaisia ja nirsoja.
Kommentit (79)
Ei välttämättä johdu naamastasi, voit olla ihan vain nakuttava kuspää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!
Minä kuvailen ulkoista olemusta, koska usein ihmiset olettavat ikisinkkujen olevan ulkoisesti rumia tai olevan välittämättä pukeutumisestaan tai hygieniastaan. Siksi kuvailen ulkonäköäni, että siinä on piirteitä, joka johonkin ehkä voisi iskeä. Ulkoisella olemuksella on on paljon merkitystä parinvalinnassa.
Mikä erottaa minut muista? No tätähän kysytään juuri sitä työpaikkaa hakiessa. Miksi olen parempi kuin muut? Totuus on, että en mitenkään. Olen aika tavallinen. Niin on moni muukin ja silti he ovat saaneet kumppanit. Meistä harva on todellisuudessa mikään uniikki lumihiutale.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että se on persoonani, joka ei viehätä suurinta osaa miehistä. Kirjoitin ylempänä, että en osaa flirttailla. En ole erityisen lämmin tai äidillinen, mikä on varmaan se suurin turn off. Silti minusta saisi huolehtivan kumppanin, joka innostuu erilaisista asioista. Olen mielestäni hyvä keskustelija ja hauskaa seuraa.
Pitkä parisuhde on täynnä kompromisseja, joita itse ei edes huomaa.
Koska pas.an näköset miehet on raivona kun he ei kelpaa
Vaikuttaa siltä että AP:n kannattaa etsiä miesseuraa liikuntaharrastuksesta jos se on elämälle hyvin tärkeä osa-alue. Liityt vaikka marathon/triathlon-seuraan, siellä niitä nuoria aikuisia miehiä riittää (ja menevät käsistä nopeasti). Itsellä ne naisystävät mitä on ollut on löytyneet omien harrastuksien parista kuten metallimusiikista ja videopeliporukoista.
Lykkyä tykö, itse olen tuomittu ikisinkkuuteen väkivaltaisen lapsuuden ja sen tuomien luottamuuspulan ja traumojen takia, minun pitäisi itse selkeästi ensin käydä terapiassa ennenkuin rupean naisia etsimään, kaksi viime suhdetta kariutui kun vaikutin tunnekylmältä ja välttelin liikaa intiimiyttä. T: 30 vee mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tälla tavalla kun keskustelee anonyymisti niin kaikkien on helppo surkutella sinkkuuttaan.
Mutta jos kaikki nämä ketjun henkilöt olisivat ainoat henkilöt tinderissä niin luultavasti pareja ei syntyisi.
Pariutuminen voi olla melkoinen kuplailmiö. On helppo kuvitella anonyymisti kelpuuttavansa toisen mutta ulkonäkö on useimmiten esteenä.
Varmasti harvassa ovat ne, jotka voivat käsi sydämellä sanoa, ettei ulkonäöllä ole parisuhdetta muodostaessa mitään merkitystä ja pelkkä luonne ratkaisee. Eikä siinä minusta mitään väärää ole.
Parisuhteen etsinnässä ei päde mitkään reiluuden ja tasa-arvon säännöt. Jollekin käy näissä arpajaisissa huono tuuri ja joku jää kokonaan ilman.
Mahdollisuuksiahan toki aina on, joku voi löytää unelmiensa puolison vaikka vanhainkodissa. Paras neuvo on kuitenkin on olla paikalla silloin kun enemmistö niitä valintojaan tekee ja pariutuu, eli reilusti alle kolmenkympin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!Minä kuvailen ulkoista olemusta, koska usein ihmiset olettavat ikisinkkujen olevan ulkoisesti rumia tai olevan välittämättä pukeutumisestaan tai hygieniastaan. Siksi kuvailen ulkonäköäni, että siinä on piirteitä, joka johonkin ehkä voisi iskeä. Ulkoisella olemuksella on on paljon merkitystä parinvalinnassa.
Mikä erottaa minut muista? No tätähän kysytään juuri sitä työpaikkaa hakiessa. Miksi olen parempi kuin muut? Totuus on, että en mitenkään. Olen aika tavallinen. Niin on moni muukin ja silti he ovat saaneet kumppanit. Meistä harva on todellisuudessa mikään uniikki lumihiutale.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että se on persoonani, joka ei viehätä suurinta osaa miehistä. Kirjoitin ylempänä, että en osaa flirttailla. En ole erityisen lämmin tai äidillinen, mikä on varmaan se suurin turn off. Silti minusta saisi huolehtivan kumppanin, joka innostuu erilaisista asioista. Olen mielestäni hyvä keskustelija ja hauskaa seuraa.
Komppaan tätä. Itsekin kuvailin tuolla aiemmin ulkonäköäni sen vuoksi, että ihmisille avautuis se, että se ikisinkku ei välttämättä ole se nuhjuisen näköinen nainen, tukka miten sattuu ja päällä viime vuosituhannen vaatteita. Vaan sinkku voi olla myös se kadun vastaantulija, joka on pukeutunut niinkuin tämän ajan naiset pukeutuu, meikannut jne..huoliteltu siis.
Totta kai persoonallisuus on sitten se, mikä alkaa vaakakupissa painamaan kun johonkin tutustuu. Itsellä on useampia läheisiä ystäviä, naisia että muutama mies. Mutta silti, vaikka koen olevani sosiaalisista taidoista normaali (muuten kai ystävien hankintakin olisi työn ja tuskan takana), parisuhteisiin ei ole löytynyt mahdollisuutta. Olen vissiin kuitenkin jollain tapaa liian tavallisen näkymätön tyyppi, että en jää miesten mieleen siinä mielessä. Ja ne kaveri-miehet, joita on..no, he puhuu mulle omista naisasioistaan ja todellakin ollaan vain kavereita, välillä ei ole mitään vetovoimaa eikä kipinää. Mutta eihän tuota ikinä tiedä toisaalta, että kuka kävelee joskus vastaan kun sitä vähiten odottaa :)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen etsinnässä ei päde mitkään reiluuden ja tasa-arvon säännöt. Jollekin käy näissä arpajaisissa huono tuuri ja joku jää kokonaan ilman.
Mahdollisuuksiahan toki aina on, joku voi löytää unelmiensa puolison vaikka vanhainkodissa. Paras neuvo on kuitenkin on olla paikalla silloin kun enemmistö niitä valintojaan tekee ja pariutuu, eli reilusti alle kolmenkympin.
Ne parikymppisenä solmitut suhteet eivät nähdäkseni yleensä kestä, joten monet ovat kolmekymppisenä uudestaan vapailla markkinoilla, kuten minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!Minä kuvailen ulkoista olemusta, koska usein ihmiset olettavat ikisinkkujen olevan ulkoisesti rumia tai olevan välittämättä pukeutumisestaan tai hygieniastaan. Siksi kuvailen ulkonäköäni, että siinä on piirteitä, joka johonkin ehkä voisi iskeä. Ulkoisella olemuksella on on paljon merkitystä parinvalinnassa.
Mikä erottaa minut muista? No tätähän kysytään juuri sitä työpaikkaa hakiessa. Miksi olen parempi kuin muut? Totuus on, että en mitenkään. Olen aika tavallinen. Niin on moni muukin ja silti he ovat saaneet kumppanit. Meistä harva on todellisuudessa mikään uniikki lumihiutale.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että se on persoonani, joka ei viehätä suurinta osaa miehistä. Kirjoitin ylempänä, että en osaa flirttailla. En ole erityisen lämmin tai äidillinen, mikä on varmaan se suurin turn off. Silti minusta saisi huolehtivan kumppanin, joka innostuu erilaisista asioista. Olen mielestäni hyvä keskustelija ja hauskaa seuraa.
En usko että ongelma on persoonan viehättävyydessä. Mutta osaamattomuutesi flirttailla voisi kertoa siitä että et ehkä osaa antaa toiselle sitä parasta itsestäsi. Ei useimpien lopulta tarvitse erityisesti flirttailla mutta olisi hyvä osata olla niin rennosti toisen seurassa että tulee tunne että olet avoin tutustumiselle ja olet valmis myös antamaan itsestäsi paljon toiselle. Ei siis saisi olla ylimääräisiä suojamuureja joilla moni yrittä suojella itseään satutetuksi tulemiselta.
Muista kun aikoinaan itsekin tuskailin miehen löytämisen kanssa. Lopulta vain päätin että nyt on pakko vähän vain pudottaa nitä suojauksia ja ihan tosissaan yrittää tutustua niihin miehiin. Ihan tietoisesti yritin olla entistä "huolettomampi" enkä heti ajatellut että tuleeko tästä jotain ja tykkääköhän se minusta. Hassua kyllä että ei kulunut kuin kolme kuukautta kun tapasin tosi mukavan miehen ja juttu etenikin sitten nopeasti seurusteluksi ja lopulta avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!Minä kuvailen ulkoista olemusta, koska usein ihmiset olettavat ikisinkkujen olevan ulkoisesti rumia tai olevan välittämättä pukeutumisestaan tai hygieniastaan. Siksi kuvailen ulkonäköäni, että siinä on piirteitä, joka johonkin ehkä voisi iskeä. Ulkoisella olemuksella on on paljon merkitystä parinvalinnassa.
Mikä erottaa minut muista? No tätähän kysytään juuri sitä työpaikkaa hakiessa. Miksi olen parempi kuin muut? Totuus on, että en mitenkään. Olen aika tavallinen. Niin on moni muukin ja silti he ovat saaneet kumppanit. Meistä harva on todellisuudessa mikään uniikki lumihiutale.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että se on persoonani, joka ei viehätä suurinta osaa miehistä. Kirjoitin ylempänä, että en osaa flirttailla. En ole erityisen lämmin tai äidillinen, mikä on varmaan se suurin turn off. Silti minusta saisi huolehtivan kumppanin, joka innostuu erilaisista asioista. Olen mielestäni hyvä keskustelija ja hauskaa seuraa.
Komppaan tätä. Itsekin kuvailin tuolla aiemmin ulkonäköäni sen vuoksi, että ihmisille avautuis se, että se ikisinkku ei välttämättä ole se nuhjuisen näköinen nainen, tukka miten sattuu ja päällä viime vuosituhannen vaatteita. Vaan sinkku voi olla myös se kadun vastaantulija, joka on pukeutunut niinkuin tämän ajan naiset pukeutuu, meikannut jne..huoliteltu siis.
Totta kai persoonallisuus on sitten se, mikä alkaa vaakakupissa painamaan kun johonkin tutustuu. Itsellä on useampia läheisiä ystäviä, naisia että muutama mies. Mutta silti, vaikka koen olevani sosiaalisista taidoista normaali (muuten kai ystävien hankintakin olisi työn ja tuskan takana), parisuhteisiin ei ole löytynyt mahdollisuutta. Olen vissiin kuitenkin jollain tapaa liian tavallisen näkymätön tyyppi, että en jää miesten mieleen siinä mielessä. Ja ne kaveri-miehet, joita on..no, he puhuu mulle omista naisasioistaan ja todellakin ollaan vain kavereita, välillä ei ole mitään vetovoimaa eikä kipinää. Mutta eihän tuota ikinä tiedä toisaalta, että kuka kävelee joskus vastaan kun sitä vähiten odottaa :)
Luulen että olet liikaa samalla asenteella liikkeellä myös muualla. On todellakin helppo olla vain neutraali ja huomaamaton muita kohtaan koska silloin ei myöskään tarvitse itsestään antaa liikaa eikä avata sitä sisintään. Mutta eivät ne parisuhteet niin synny. Kyllä siinä pitää heittäytyä ja ns. "antaa mennä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen etsinnässä ei päde mitkään reiluuden ja tasa-arvon säännöt. Jollekin käy näissä arpajaisissa huono tuuri ja joku jää kokonaan ilman.
Mahdollisuuksiahan toki aina on, joku voi löytää unelmiensa puolison vaikka vanhainkodissa. Paras neuvo on kuitenkin on olla paikalla silloin kun enemmistö niitä valintojaan tekee ja pariutuu, eli reilusti alle kolmenkympin.
Ne parikymppisenä solmitut suhteet eivät nähdäkseni yleensä kestä, joten monet ovat kolmekymppisenä uudestaan vapailla markkinoilla, kuten minäkin.
Tarkoitin ehkä enemminkin 25 ikävuodesta eteenpäin. Silloin enemmistö pariutuu ja valtaosa (ensimmäisistä) avioliitoista solmitaan kolmenkympin korvilla, näistä liitoista noin puolet kestää.
Toisella kierroksella pariutuminen on usein monimutkaisempaa. Exät ja nyxät ja mahdolliset lapset huoltajuuskuvioineen. Joillakin myös painolastia menneiden suhteiden epäonnistumisesta. Suurempi osa omasta ikäluokasta on myös varattuja, kuin tuolloin nuorempana. Ja naisilla monesti tulee ajan kuluessa vastaan se kuvio, että oman ikäiset miehet haikailevat reilusti itseään nuorempaa seuraa.
Mutta kuten sanoin ainahan se onni voi osua kohdalle, ei ole pakko kirvestä kaivoon heittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en saa miestä suhteeseen. Minusta kyllä kiinnostutaan mutta asiat eivät vain etene suhteeksi. Olen kyllä ilmaissut kiinnostukseni mutta miehet vaan perääntyvät. En ole saanut edes mitään selvää syytä heiltä. Tilanne jatkuu aina vaan kummallisena kissahiirileikkinä. Eli mies ensin torjuu ja sitten parin kuukauden päästä haluaakin minut ja jos minä haluan vielä miehen niin se loppuu taas siihen. Jos en halua niin mies jatkaa valloittamistaan ja jättää kun alan taas lämmetä. Näin käynyt muutaman kanssa!
En myöskään ole flirttaileva. Olen melko ujo ja pärjään erittäin hyvin yksin. En ole mustasukkainen. Haluaisin kyllä suhteen ja hemmotella omaa kultaa. Minulta mies saisi kuninkaan kohtelua, luotettavan kumppanin ja himokkaan rakastajan mutta kun ei vaan kukaan halua minua.Mä en kans tajua tota kylmä-kuumailua. Itsellä aina ihan sama tilanne eli kun kiinnostun takas niin miehen fiilis lopahtaa. Ja sitä tilannetta voidaan veivata edestakaisin vaikka kuinka.
Toi on todella raskasta ja jopa julmaakin leikkiä toisen tunteilla. Itseasiassa viimeisinkin säätö/tapailumies teki just tuota ja hänen kanssaan otin asian puheeksikin, että mitä tämä pelleily oikein on. Hän vastasi ainakin minusta rehellisesti, että hän haluaa olla kiinnostunut ja sinänsä häntä kiinnostaakin, mutta ei sitten kuitenkaan ihan tarpeeksi eikä sitä oikeaa ihastusta synnykään vaikka toiveikkaana yrittää uudelleenkin. Ja mainittakoon tässä vaiheessa että tämä mies ei näillä lämmittämisillään hakenut (tai ei ainakaan saanut) seksiä vaan yhä tänäkin päivänä olemme hyviä ystäviä.
Tiedä sitten kuinka monen muunkin kylmä-kuuma-miehen motiivi on sama, ainakin itsellä on kokemusta enempi noista helpon irtopanon perässä olijoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!Minä kuvailen ulkoista olemusta, koska usein ihmiset olettavat ikisinkkujen olevan ulkoisesti rumia tai olevan välittämättä pukeutumisestaan tai hygieniastaan. Siksi kuvailen ulkonäköäni, että siinä on piirteitä, joka johonkin ehkä voisi iskeä. Ulkoisella olemuksella on on paljon merkitystä parinvalinnassa.
Mikä erottaa minut muista? No tätähän kysytään juuri sitä työpaikkaa hakiessa. Miksi olen parempi kuin muut? Totuus on, että en mitenkään. Olen aika tavallinen. Niin on moni muukin ja silti he ovat saaneet kumppanit. Meistä harva on todellisuudessa mikään uniikki lumihiutale.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että se on persoonani, joka ei viehätä suurinta osaa miehistä. Kirjoitin ylempänä, että en osaa flirttailla. En ole erityisen lämmin tai äidillinen, mikä on varmaan se suurin turn off. Silti minusta saisi huolehtivan kumppanin, joka innostuu erilaisista asioista. Olen mielestäni hyvä keskustelija ja hauskaa seuraa.
En usko että ongelma on persoonan viehättävyydessä. Mutta osaamattomuutesi flirttailla voisi kertoa siitä että et ehkä osaa antaa toiselle sitä parasta itsestäsi. Ei useimpien lopulta tarvitse erityisesti flirttailla mutta olisi hyvä osata olla niin rennosti toisen seurassa että tulee tunne että olet avoin tutustumiselle ja olet valmis myös antamaan itsestäsi paljon toiselle. Ei siis saisi olla ylimääräisiä suojamuureja joilla moni yrittä suojella itseään satutetuksi tulemiselta.
Muista kun aikoinaan itsekin tuskailin miehen löytämisen kanssa. Lopulta vain päätin että nyt on pakko vähän vain pudottaa nitä suojauksia ja ihan tosissaan yrittää tutustua niihin miehiin. Ihan tietoisesti yritin olla entistä "huolettomampi" enkä heti ajatellut että tuleeko tästä jotain ja tykkääköhän se minusta. Hassua kyllä että ei kulunut kuin kolme kuukautta kun tapasin tosi mukavan miehen ja juttu etenikin sitten nopeasti seurusteluksi ja lopulta avioliittoon.
Tunnen, tai paremminkin olen yrittänyt tutustua noin nelikymppiseen naiseen. Ensi keskustelussa hän epäili vaikuttavansa etäiseltä ja kylmältä. Hieno lämmin, empaattinen persoona, huumorintajuinen ja ties mitä. Niin, sittemmin suojamuurit on nostettu ylös. Luulen etten viehätä häntä fyysisesti, ja pari juttua on jo keskusteluissamme tullut esiin potentiaalisina esteinä suhteemme kehittyä läheisemmäksi. Silti mitä hän on parisuhteistaan vähän puhunut, en voi olla pohtimatta, uskaltaako hän enää edes ihastuneena laskea suojamuurejaan tarpeeksi.
Minulla ei varmaan ole mitään mahdollisuuksia päästä parisuhteeseen hänen kanssaan, mutta se mitä olen viime kesän aikana ja sen jälkeen kokenut hänen kanssaan, saa minut jatkamaan kaverina ja toivomaan enemmän. Ehkä saan hänet avautumaan ja ehkä hän hyötyy siitä myöhemmin, vaikka sitten jonkun toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä siksi, koska mieskin on vain nirso, jos ei naista saa.
Niin, ja jos nainen on vastoin tahtoaan sinkku, voisiko olla niin, että hänen lähellä olevat miehet ovat nirsoja.
Ja voisiko olla niin, että vastoin tahtoaan sinkkuina olevien miestenkin lähellä olevat naiset on nirsoja?
Tämä av-palsta on kyllä mukava. Tänne voi miehenä tulla aina, jos tuntuu että on onnellinen. Sen jälkeen on turha onnellisuus aina pyyhitty pois, kun on täällä lukenut naisten syytöksiä yksinäisiä miehiä kohtaan ja alfamiesten puolusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä av-palsta on kyllä mukava. Tänne voi miehenä tulla aina, jos tuntuu että on onnellinen. Sen jälkeen on turha onnellisuus aina pyyhitty pois, kun on täällä lukenut naisten syytöksiä yksinäisiä miehiä kohtaan ja alfamiesten puolusteluja.
Olipa hauskasti kirjoitettu :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kuullut tämoän kommentin varmaan satoja kertoja. Olen 37v. nainen enkä ole onnistunut löytämään parisuhdetta kertaakaan elämäni aikana. Toki en ihastu koko ajan, mutta aina kun olen ollut kiinnostunut, olen jonkinlaisen aloitteen tehnyt. Jutellut, pyytänyt jonnekin, ehdottanut jotain, kertonut kiinnostuksestani... Tilanteesta riippuen vähän eri tavoilla. Vastaus on aina ollut että kiva kiitos mutta ollaan kavereita. Miehet ovat olleet todella erilaisia niin ulkonäöltään, luonteiltaan kuin ammateiltaan/elämäntyyleiltäänkin.
Ulkoisesta olemuksestani en mitään niin suurta vikaa löydä että se selittäisi tämän. Olen paremminkin paremman näköinen nyt kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Käytän esim. kukkamekkoja, nilkkureita, villatakkeja. Hiukset on usein kiharrettu, pituus pitkä polkka. Kynnet aina hoidettu, minulla on kauniit kädet ja jalat. Käyn suihkussa ja pesen hiukset joka päivä, uskoisin tuoksuvani ihan hyvältä (tai en ainakaan pahalta).
Olen introvertti mutten ujo. Aika puhelias, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ehkä suurin syy sitten on että en flirttaile avoimesti/seksuaalisesti? En halua luvata miehelle liikoja, koska tarvitsisin pitkähkön tutustumisajan potentiaaliseen kumppaniin. Koen siis että en uskalla vihjailla ja keimailla, kun treffit eivät kuitenkaan pääty sänkyyn. Siksikö kukaan ei halua tavata minua uudestaan? Hetikö pitäisi kikatella käsivarressa hiussuortuvaa näpelöiden?
En tiedä. Mutten myöskään jaksa enää. Hyväksyin pari vuotta sitten sen että jään yksin. Ja kun lopetin itse seuran hakemisen, juttuseuraa on ollut tasan 0 kpl. Olen täysin näkymätön kaikille miehille.
En usko. Yksinkertaisesti en vain usko näitä juttuja. Valehtelette joko siitä mitä itse olette,tai vielä luultavammin siitä, että miehet ei vain ole kelvanneet.
M/39
Tästäpä siinä on kyse. Miehet kokevat tietävänsä paremmin ja heillä on mielestään oikeus kertoa mikä on naisille totta ja mikä ei. Jos mies ei jotain usko, sitten se ei ole totta.
Minulle pisti silmään parikin asiaa jotka toistuvat täällä näiden ikisinkkujen kirjoituksissa. Ensinnäkin tuosta miten kuvailevat itseään tulee mieleen, että kumppanin haun sijaan voitaisiin yhtä hyvin olla hakemassa vaikka työpaikkaa, jotenkin se syvyys puuttuu. Ja kun harva parisuhde kuitenkaan perustuu siihen että joku on perusmukava, käynyt tietyn asteen koulutuksen tai kihartaa puolipitkät hiuksensa päivittäin.. Kyllä ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, ensisijaisesti etsivät ja haluavat kumppanilta sitä persoonaa joka tekee heistä omanlaisensa ja erottuvan.
Toinen on sitten tietty "epätoivoisuus". Lainausmerkeissä, koska en oikein tiedä miksikä sitä pitäisi kutsua joten koetan avata mitä tarkoitan. Kuulostaa vähän siltä, että itselle, tulevalle kumppanille sekä erityisesti suhteelle ladataan todella paljon odotuksia, vaikka kriteereitä kumppanille ei sitten oikein olekaan. Lisäksi parisuhdetta ja sellaisessa olemista tunnutaan pitävän jonain suurena ja ihmeellisenä (ja täten kaukaisena) asiana. Ikänsä sinkkuna olleena sitä varmasti ajattelee että parisuhteessa saa hellyyttä, kumppanuutta, olisi erityinen yhteys ja seksi toimisi jne mutta samanlainen ihmissuhde se on kuin vaikka ystävyyskin, huonoine ja hyvine aikoineen sekä puolineen.
Ja onhan se helppo ajatella että itse olisi himokas rakastaja joka kohtelee miestä kuin kuningasta, mutta siinä vaiheessa kun tuo mies loukkaa teitä tai jättää sadannen kerran sukat lattialle/kaapinoven auki/ei vie roskia pyynnöistä huolimatta niin varmasti teistäkin kuoriutuu vähän muitakin puolia kuin nuo mainitsemanne ;) Ja vaikka te aina toimisittekin suhteessa kuten ajattelette, niin toinen ei välttämättä vastaa samalla mitalla, jolloin sitä pettyy vaikka itse yrittäisi kaikkensa.
Voin tietysti olla ihan väärässäkin, nämä vain nousi mieleen ensimmäisenä ketjun luettuani. Itse tosiaan lukisin mieluusti ennemmin persoonastanne kuin listoja ulkoisista asioista. Mielenkiinnon kohteita, intohimoja.. mikä tekee sinusta sinut ja erottaa muista?
Tsemppiä kaikille teille, toivottavasti vielä onnistaa!