Eronnut äiti Tinderissä
Minkälaisia kokemuksia teillä muilla eronneilla äideillä on Tinderistä? Karttavatko miehet, koska pelkäävät joutuvansa keskelle lapsiperhearkea?
Olen 41-vuotias kivan näköinen, sanavalmis, koulutettu, hyvässä työssä oleva, hyvin toimeentuleva nainen. Asun viihtyisässä asunnossa merinäköalalla. Olen paljon maailmaa nähnyt, fiksu, hauska ja huumorintajuinen, hellä ja seksikäs. Kuulemma kauniimpi luonnossa kuin kuvissa. Nämä luonnehdinnat siis miehiltä kaikki.
Vaan erosta on lähes vuosi, eikä uutta rakkautta ole löytynyt. Tänä aikana olen käynyt treffeillä noin 30-40 miehen kanssa. Ja ennen kuin sanotte, että olen nirso, voin kertoa, että ehkä 5 näistä on ollut miehiä, joita itse en ole halunnut tavata uudelleen, muille olisin antanut toisen mahdollisuuden.
Eli 35 miestä ovat antaneet pakit minulle. Suurin osa ekojen treffien jälkeen. Osaa olen tavannut 1-5 kertaa. Osan kanssa on ainoastaan halattu, monen kanssa suudeltukin, muutaman kanssa harrastettu useamman kerran seksiä.
Lopputulos on sama, ghostaaminen tai epämääräinen ”ollaan eri elämäntilanteissa. Säännönmukaisesti miehet ovat kertoneet, että olen viehättävä ja kivaa seuraa.
Näihin miehiin mahtuu erilaisia tyyppejä: on ollut ehkä muutama hottis, mutta sanoisin, että loput 30 miestä ovat olleet ihan tavallisia. Ulkonäöltään ja muulta elämältään. Olen akateeminen, mutta olen käynyt deiteillä myös peruskoulun käyneen rekkakuskin kanssa. En katso miehiä nenän vartta pitkin.
Iältään haitari muutamaa vuotta nuoremmasta 11 vuotta vanhempaan. Ikäiseni hakevat 15 v nuorempaa, eli olen vanha. 10 v vanhemmat ikäistäni, mutta huollettavia lapsia ei saisi olla.
Mietin pitkään, mikä minussa on, kun en kelpaa edes kepeään suhteeseen tai FWB-järjestelyyn. Haen avoimin mielin, ja olen miehille sanonutkin, että haen lopulta suhdetta, mutta siihen ei kiire. Sitä etsiessä olen valmis kepeämpäänkin.
Eli en ole ruma, nirso, vaan olen sosiaalinen, avoin, saan keskustelun aikaan. Joskus mietin, että ehkä se on sporttikropan puute. En ole pulska tai isokokoinen, vaan ihan normipainoinen, mutta rintava kyllä. Sporttikroppaa kyllä ei ole, ja vain se tuntuu kelpaavan, vaikka mies olisi itsekään kymppi. No, ajattelin, että jos siitä on kiinni, niin ryhdytään sporttiseksi.
Kunnes tajusin yhteisen nimittäjän. Mulla on 5 ja 8 v lapset puolet ajasta. En ajatellut, että he ovat rasite. Heillä on hyvä isä, ja lapset ovat luonani vain 3 päivän sykleissä. Kolmen päivän välein siis aina 3-4 päivää vapaata. Harva lapsetonkaan ehtii tapaamaan joka päivä. Itse en ehdi seurusteluun asti, kun jo miehet alkavat pohtia sitä, että mulla on lapsia. Isää en lapsille hae tal edes haaveile mistään yhdessäasumisesta - ainakaan vielä.
Turhauttaa tavata miestä useamman kerran, suudella, vaihtaa viestejä iltaisin, kuulla, että olen kaunis ja haluttava. Sitten ghostaus ja lopulta viesti, että ollaan eri elämäntilanteissa. Tai sitten jo ennen treffejä miehet kirjoittavat, että miettivät sitä että minulla on lapsia. Vaikka heilläkin niitä on, tosin jo yleensä teinejä.
Eli loppuelämä yksin, vaikka olen ihan hyvä nainen? Naurattaa, kun miehet kirjoittavat, ettei Tinderistä olisi naisia tarjolla..
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äippä tinderissä on vähän kuin vegaani lihatiskillä tai lihamestari vegaanien juhlissa.
Päin vastoin. Olen noin 40-vuotias eronnut mies. Treffaan Tinderissä 30-40-vuotiaita naisia, vain kevyt- tai seksisuhteita. Pienten lasten äidit ovat parhaita tähän, etenkin jos vain yksi lapsi. Pk-seudulla koulutetun ja normipainoisen miehen on helppo löytää tälläisiä suhteita ja moni nainenkin tuntuu etsivän näitä kevyitä suhteita.
Hulluja miehiä!

Mielenkiinnosta kysyn: miten tilanne on helpompi, jos lapsia on vain yksi? Varmaan helpompi uusperhekuviossa, mutta seksisuhteesta tuskin lapsi pyörii tapaamisissa mukana. Lapsivapaita kai kuitenkin on yhtä paljon - jos ei nyt sitten eri miesten kanssa ole lapsia tehnyt.
Yksi lapsi esimerkiksi on sairaana harvemmin useampi lapsi. Lisäksi hänelle on helpompi saada joskus tarvittaessa hoitajaa. Siksi yhden lapsen äidin on helpompi sopia tapaamisia. Tapaan naisia myös heidän kotonaan, kun pienet lapset menevät aikaisin nukkumaan. Klo 21 jälkeen ehtii vielä käydä seksitreffeillä naisen kotona, kun lapsi nukkuu. Kaikki tämä on helpompaa, kun naisella on vain yksi lapsi.
Ei tulisi itselle mieleenkään kutsua miestä seksille kun lapset paikalla. Todella pieniä nämä naisesi lapset varmaan. Ja mulla lapset menee aina samaan aikaan hoitoon - eikä sitä tarvita kun kuitenkin isällä puolet aiasta. Mulla on myös vaativa työ ja muutakin elämää, eli en muutenkaan miehiä tapaisi joka ilta, vaikka lapsia ei olisikaan.
Ihmisiä on moneen junaan. Ei ole niin harvinaista, että nainen kutsuu kylään lasten nukkuessa. Yleensä näillä on vain yksi alle 5-vuotias lapsi.
Itse olen 30-vuotias kolmen alle kouluikäisen äiti ja olen löytänyt rinnalleni uuden kumppanin eli kyllä toivoa on. Pitää vaan jaksaa etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äippä tinderissä on vähän kuin vegaani lihatiskillä tai lihamestari vegaanien juhlissa.
Päin vastoin. Olen noin 40-vuotias eronnut mies. Treffaan Tinderissä 30-40-vuotiaita naisia, vain kevyt- tai seksisuhteita. Pienten lasten äidit ovat parhaita tähän, etenkin jos vain yksi lapsi. Pk-seudulla koulutetun ja normipainoisen miehen on helppo löytää tälläisiä suhteita ja moni nainenkin tuntuu etsivän näitä kevyitä suhteita.
Mielenkiinnosta kysyn: miten tilanne on helpompi, jos lapsia on vain yksi? Varmaan helpompi uusperhekuviossa, mutta seksisuhteesta tuskin lapsi pyörii tapaamisissa mukana. Lapsivapaita kai kuitenkin on yhtä paljon - jos ei nyt sitten eri miesten kanssa ole lapsia tehnyt.
Yksi lapsi esimerkiksi on sairaana harvemmin useampi lapsi. Lisäksi hänelle on helpompi saada joskus tarvittaessa hoitajaa. Siksi yhden lapsen äidin on helpompi sopia tapaamisia. Tapaan naisia myös heidän kotonaan, kun pienet lapset menevät aikaisin nukkumaan. Klo 21 jälkeen ehtii vielä käydä seksitreffeillä naisen kotona, kun lapsi nukkuu. Kaikki tämä on helpompaa, kun naisella on vain yksi lapsi.
Ei kannata tuon varaan laskea. Omat kolme lastani ovat yhteensä vähemmän kipeänä kuin yhden tuttavani ainokainen.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Miten uskallat etsiä lasten kanssa kumppania?
Entä jos mies on etupäässä kiinnostunut vaikka tyttärestäsi? Kaikkia hulluja on liikenteessä ja yh-äitejä voidaan helposti käyttää tapana päästä tyttölasten ja nuorten elämään. Iso riski.
Ei tulisi mieleenkään tutustuttaa miestä lapsiin (poikia), ennen kuin suhde olis vakiintunut. Ja kun en etsi avopuolisoa, vaan seurustelukumppania, joka asuisi omaa talouttaan. Ainakaan toistaiseksi. Tuo, että naiset kutsuvat miehiä seksille kun lapset nukkuvat samassa kodissa on kyllä minusta riski. Ja mulle tuollainen pikapano ei sopisikaan. Vaikka suhde pohjautuisi seksiin, niin ensin vietetään iltaa yhdessä, sitten harrastetaan ajan kanssa seksiä, mielellään useamman kerran. Ja yöksi jäädään, tietysti. Näin se on mennytkin niissä parissa seksisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin kaunis ja hoikka duunari nainen kuin läski akateeminen perheenäiti.
M36
Tilastojen mukaan se duunari on yleensä läskimpi ja muutenkin enemmän ”perheenäiti”. Yleensä koulutetut myös elävät terveellisemmin. Mun pitää olla jo työni takia kunnossa ja edustava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äippä tinderissä on vähän kuin vegaani lihatiskillä tai lihamestari vegaanien juhlissa.
Päin vastoin. Olen noin 40-vuotias eronnut mies. Treffaan Tinderissä 30-40-vuotiaita naisia, vain kevyt- tai seksisuhteita. Pienten lasten äidit ovat parhaita tähän, etenkin jos vain yksi lapsi. Pk-seudulla koulutetun ja normipainoisen miehen on helppo löytää tälläisiä suhteita ja moni nainenkin tuntuu etsivän näitä kevyitä suhteita.
Mielenkiinnosta kysyn: miten tilanne on helpompi, jos lapsia on vain yksi? Varmaan helpompi uusperhekuviossa, mutta seksisuhteesta tuskin lapsi pyörii tapaamisissa mukana. Lapsivapaita kai kuitenkin on yhtä paljon - jos ei nyt sitten eri miesten kanssa ole lapsia tehnyt.
Yksi lapsi esimerkiksi on sairaana harvemmin useampi lapsi. Lisäksi hänelle on helpompi saada joskus tarvittaessa hoitajaa. Siksi yhden lapsen äidin on helpompi sopia tapaamisia. Tapaan naisia myös heidän kotonaan, kun pienet lapset menevät aikaisin nukkumaan. Klo 21 jälkeen ehtii vielä käydä seksitreffeillä naisen kotona, kun lapsi nukkuu. Kaikki tämä on helpompaa, kun naisella on vain yksi lapsi.
Ei kannata tuon varaan laskea. Omat kolme lastani ovat yhteensä vähemmän kipeänä kuin yhden tuttavani ainokainen.
-eri
Mutta jos sinulla olisi vain yksi lapsi, sairastelukertoja yhteensä olisi vähemmän.

Tilastojen valossa se akateeminen on keskimäärin hoikempi.
40+ iässä lapset on siitä hankalat, että useimmilla jonkinlainen rytmi miten on lapsetonta. Aika äkkiä rytmi tulee puheeksi ja osa jutuista loppuu kun todetaan, että 1-2 yhteistä lapsetonta päivää kuukaudessa.
Viisi vuotta nyt treffailua takana ja useimmiten ei kumpikaan ole ollut kiinnostunut toisista treffeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äippä tinderissä on vähän kuin vegaani lihatiskillä tai lihamestari vegaanien juhlissa.
Päin vastoin. Olen noin 40-vuotias eronnut mies. Treffaan Tinderissä 30-40-vuotiaita naisia, vain kevyt- tai seksisuhteita. Pienten lasten äidit ovat parhaita tähän, etenkin jos vain yksi lapsi. Pk-seudulla koulutetun ja normipainoisen miehen on helppo löytää tälläisiä suhteita ja moni nainenkin tuntuu etsivän näitä kevyitä suhteita.
Mielenkiinnosta kysyn: miten tilanne on helpompi, jos lapsia on vain yksi? Varmaan helpompi uusperhekuviossa, mutta seksisuhteesta tuskin lapsi pyörii tapaamisissa mukana. Lapsivapaita kai kuitenkin on yhtä paljon - jos ei nyt sitten eri miesten kanssa ole lapsia tehnyt.
Yksi lapsi esimerkiksi on sairaana harvemmin useampi lapsi. Lisäksi hänelle on helpompi saada joskus tarvittaessa hoitajaa. Siksi yhden lapsen äidin on helpompi sopia tapaamisia. Tapaan naisia myös heidän kotonaan, kun pienet lapset menevät aikaisin nukkumaan. Klo 21 jälkeen ehtii vielä käydä seksitreffeillä naisen kotona, kun lapsi nukkuu. Kaikki tämä on helpompaa, kun naisella on vain yksi lapsi.
Ei kannata tuon varaan laskea. Omat kolme lastani ovat yhteensä vähemmän kipeänä kuin yhden tuttavani ainokainen.
-eri
Mutta jos sinulla olisi vain yksi lapsi, sairastelukertoja yhteensä olisi vähemmän.
Ei muuta sitä, että jonkun ainokainen on kipeänä kymmenisen kertaa vuodessa. Tuurikauppaa.

Ymmärrätkö käsitteen todennäköisyys merkityksen? Tottakai perheissä joissa on monta lasta sairastellaan keskimäärin enemmän enemmän kuin yksilapsisissa. Sama pätee kyllä aikuisiinkin. Jos tarkkailet vuoden ajan yhtä ihmistä vs vaikka viittä ihmistä, hyvin suurella todennäköisyydellä viisi ihmistä sairastelee yhteensä enemmän kuin yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin kaunis ja hoikka duunari nainen kuin läski akateeminen perheenäiti.
M36
Tilastojen mukaan se duunari on yleensä läskimpi ja muutenkin enemmän ”perheenäiti”. Yleensä koulutetut myös elävät terveellisemmin. Mun pitää olla jo työni takia kunnossa ja edustava.
Laitatko linkin tilastoon? Ei taida paljon löytyä tilastoja. Vai oisko tuo ihan typerää yleistämistä?
terv. hoikka duunari

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/148286
Siinäpä esimerkiksi. Se että sinä olet hoikka ei kerro isosta kuvasta mitään. Se että tilastojen valossa duunarit ovat keskimäärin lihavampia ei tarkoita että jokainen duunari on lihava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äippä tinderissä on vähän kuin vegaani lihatiskillä tai lihamestari vegaanien juhlissa.
Päin vastoin. Olen noin 40-vuotias eronnut mies. Treffaan Tinderissä 30-40-vuotiaita naisia, vain kevyt- tai seksisuhteita. Pienten lasten äidit ovat parhaita tähän, etenkin jos vain yksi lapsi. Pk-seudulla koulutetun ja normipainoisen miehen on helppo löytää tälläisiä suhteita ja moni nainenkin tuntuu etsivän näitä kevyitä suhteita.
Mielenkiinnosta kysyn: miten tilanne on helpompi, jos lapsia on vain yksi? Varmaan helpompi uusperhekuviossa, mutta seksisuhteesta tuskin lapsi pyörii tapaamisissa mukana. Lapsivapaita kai kuitenkin on yhtä paljon - jos ei nyt sitten eri miesten kanssa ole lapsia tehnyt.
Yksi lapsi esimerkiksi on sairaana harvemmin useampi lapsi. Lisäksi hänelle on helpompi saada joskus tarvittaessa hoitajaa. Siksi yhden lapsen äidin on helpompi sopia tapaamisia. Tapaan naisia myös heidän kotonaan, kun pienet lapset menevät aikaisin nukkumaan. Klo 21 jälkeen ehtii vielä käydä seksitreffeillä naisen kotona, kun lapsi nukkuu. Kaikki tämä on helpompaa, kun naisella on vain yksi lapsi.
Ei kannata tuon varaan laskea. Omat kolme lastani ovat yhteensä vähemmän kipeänä kuin yhden tuttavani ainokainen.
-eri
Mutta jos sinulla olisi vain yksi lapsi, sairastelukertoja yhteensä olisi vähemmän.
Ei muuta sitä, että jonkun ainokainen on kipeänä kymmenisen kertaa vuodessa. Tuurikauppaa.
Ymmärrätkö käsitteen todennäköisyys merkityksen? Tottakai perheissä joissa on monta lasta sairastellaan keskimäärin enemmän enemmän kuin yksilapsisissa. Sama pätee kyllä aikuisiinkin. Jos tarkkailet vuoden ajan yhtä ihmistä vs vaikka viittä ihmistä, hyvin suurella todennäköisyydellä viisi ihmistä sairastelee yhteensä enemmän kuin yksi.
Turhanpäiväistä todennäköisyyslaskenta tässä lapsien määrän suhteen, ottaen huomioon nuo kaikki seikat miksi yksi olisi parempi. Asioissa on niin monta muuttujaa.

Olen tuo aiempi nelikymppinen mies ja henkilökohtaisesti olen havainnut, että yhden lapsen naista on helpoin treffata. Itselläni on myös lapsi ja tiedän kyllä nämä sairastelun yksilölliset erot. Yhden lapsen 30-40v äitejä on Tinder pullollaan ja siksi keskityn heihin. Ja noin puolta heistä tuntuu kiinnostavat kevyt tai seksisuhde. Ihan hyvin olen pärjäillyt heidän kanssaan.
Ehkä isoin ongelma ei ole nuo lapset, vaan se että sinun osalta niiden tekeminen on ohitse?
Itse olen 30v, lapsia kaksi, haluisin lisääkin. Moni 35-40v mies on lapseton ja haluaisi lapsia ja ilmoittaa sen jo profiilissa. Osa haluaa toki lapsettoman naisen mutta ei todellakaan kaikki.
Varmaan sinulle sopisi parhaiten mies jonka omat lapset on jo tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettoman näkökulmasta taas lisääntyneet ovat jämähtäneitä ja tosikkoja, joilla ei ole mitään muita tulevaisuuden näkymiä ja suunnitelmia kuin lapset. Elämän sisältökin on vain lapsetlapsetlapset. Kuvittelevat olevansa kypsiä, kun oikeasti ovat yhden laatikon sisälle tyytyneitä ja kaavoihinsa kangistuneita.
On kaikille parempi että nämä jätetään seurustelemaan keskenään.
Elämän sisältö ei ole pelkät lapset. On vaativa työ, samalla tavalla myös läheiset muut ihmiset. Mutta lapseton ei voi ymmärtää lapsellisen elämän sitovuutta. Monella menee harrastukset, matkailu, pitkät yöunet hyllylle moneksi vuodeksi. Ei ole vastuussa vain omasta navastaan. Töistä lähdetään, kun lapsi sairastuu. Ja yöllä herätään, kun hän itkee. Tarhasta haut, läksyt, Wilmaviestit, lasten sosiaaliset kuviot ja mahdolliset kiusaamistapaukset, harrastuskuskaukset. Samalla syöpää sairastavat omat vanhemmat, dementoitunut täti. Potkut yt-neuvotteluissa, kun äitiysloman aikana katosivat tehtävät. Kyselyt lastenhankinnasta työhaastatteluissa. Iso asuntolaina, kun et voi eron jälkeen muuttaa muualle koulun takia. Iso laina ylipäätänsä, koska se 40 neliön kaksio Flemarilla ei ole kolmelle tarpeeksi tilava.
Joo, opettaahan se koirakin samoja asioita.
Aika hassua että ilmeisesti yritit perustella jotain päinvastaista, mutta nimenomaan vahvistit pointtini. Koko sun elämä pyörii lasten ympärillä, asunnon ja asuinpaikan valinnasta vuorokausirytmiin ja ylipäätään koko elämän täyttävään vanhemmuuteen. Juuri tämä on sellaista "elämää" johon lapseton ei halua mitään kosketuspintaa.
Älä missään nimessä tuo esille profiilissa että sinulla on lapsia. Mieti mikä keidas se on pedofiileille jotka etsivät naista jolla on lapsia!
Itse olen kolmen lapsen yh ja löysin ihanan miehen tinderistä. Kerroin vasta kun tavattiin että minulla on lapsia ja olin valmistautunut että äijä lähtee pätkimään sillä sekunnilla. Ei kuitenkaan lähtenyt.
Miksi te v*tun valopäät haette seuraa TINDERISTÄ ja sitten ihmettelette kun kaikki olikin siellä vain hetken seksin perässä.
Vähän sama kuin menisitte kalakauppaan ja ulisisitte täällä että siellä olikin vain kalaa eikä sisäfilettä.
M