Lue keskustelun säännöt.
Koetko tietoisuutesi olevan pääsi sisällä vai sen ulkopuolella?
21.02.2020 |
Tuttavani kysyi minulta otsikon kysymyksen jo vuosia sitten. Ihmettelin sitä, koska mulle on itsestään selvää, että tietoisuus on pään eli oman kehon sisällä.
Kommentit (30)
Uskotteko että unessa kulkee oikeasti kehon ulkopuolella? Astraalikehosta jotkut höpäjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pää tuntuu olevan venyvä tässä suhteessa :p
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko että unessa kulkee oikeasti kehon ulkopuolella? Astraalikehosta jotkut höpäjää.
En. Aivot on unessa erilaisessa tilassa, joten nukkumisen yhteydessä voi olla hämmentäviä kokemuksia, esim. yölliset kauhukohtaukset. Niihin taitaa joillakin liittyä myös kokemusta, että leijailisi ruumiinsa yläpuolella. Mutta itse uskon tällaisten olevan vain aivojen luomaa harhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisällä, tarkemmin sanoen jossain pään keskellä silmien takana. Onko yleistäkin kokea, että se olisi jossain muualla?
En enää ihmettelisi mitään. Kun sekin tuli mulle yllätyksenä, että jotkut ihmiset eivät pysty ollenkaan ajattelemaan kuvina/visuaalisesti. Ja jotkut eivät pysty ajattelemaan lauseina päänsä sisällä. Ja jotkut taas ajattelevat lähes kaiken pelkästään lauseina!
Ja jotkut eivät pysty ajattelemaan yhtä aikaa kuvina, eri kielien lauseina, musiikkina, binäärinä, ja yht’aikaisesti verrattuna maailmanuskontojen näkökantoihin niitä soveltaen. Hassua!
Miksi pitää kettuilla? Tuo ajatustapojen (visuaalinen vs. sanallinen) ero tuli aika monelle yllätyksenä esim. tämän twiitin myötä: https://twitter.com/KylePlantEmoji/status/1221713792913965061
Ei se tullut minulle yllätyksenä, eikä tuo ollut kettuilua. Se oli huomio omasta ajattelumaailmastani.
Ps. Voisin kokea sinun kommenttisi kettuiluna
En ota tätä asiaa kovin vakavasti, vaan aika leikillisesti, mutta... Toisinaan, jos mulla on henkisesti ihan hyvä olo (ei ole kovin usein), niin pystyn halutessani laajentamaan tietoisuuteni niin että se täyttää kaiken sen tilan mitä silmillänikin näen ympärilläni. Se tuntuu jännältä ja virkistävältä, vaikka en jaksa ylläpitää sitä kovin kauaa.
Lapsena oli välillä vaikeaa nukahtaa, yksi häiritsevä tuntemus oli sellainen, että tietoisuuteni oli vain herneen kokoinen, ja leijui napani yläpuolella (maatessani selälläni). Hyvin pieneksi ja kovaksi puristunut, ja hiukkasen kehoni ulkopuolella. Ja juuri navan kohdalla. Se oli niin outo tunne että häiritsi.
Nykyään koen pääsääntöisesti, että tietoisuuteni on enimmäkseen päässä silmieni takana, niin kuin kai moni muukin, mutta jos mulla on jotakin kipua (aika usein on), niin tietoisuus on samalla myös siinä kipukohdassa.
Onko jollakulla jotakin tulkintoja näihin? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ota tätä asiaa kovin vakavasti, vaan aika leikillisesti, mutta... Toisinaan, jos mulla on henkisesti ihan hyvä olo (ei ole kovin usein), niin pystyn halutessani laajentamaan tietoisuuteni niin että se täyttää kaiken sen tilan mitä silmillänikin näen ympärilläni. Se tuntuu jännältä ja virkistävältä, vaikka en jaksa ylläpitää sitä kovin kauaa.
Lapsena oli välillä vaikeaa nukahtaa, yksi häiritsevä tuntemus oli sellainen, että tietoisuuteni oli vain herneen kokoinen, ja leijui napani yläpuolella (maatessani selälläni). Hyvin pieneksi ja kovaksi puristunut, ja hiukkasen kehoni ulkopuolella. Ja juuri navan kohdalla. Se oli niin outo tunne että häiritsi.
Nykyään koen pääsääntöisesti, että tietoisuuteni on enimmäkseen päässä silmieni takana, niin kuin kai moni muukin, mutta jos mulla on jotakin kipua (aika usein on), niin tietoisuus on samalla myös siinä kipukohdassa.
Onko jollakulla jotakin tulkintoja näihin? :D
Ensin mainittu on kai se "normaali" tietoisuus (suurin osa hereilläolosta), toinen kuvaus emotionaalisten hylkäämisten aiheuttama kokemistapa, mikäli jatkuu vielä vauvaiän jälkeenkin, ja kolmas vaihtoehto keskittyessä ajattelemaan omaa tietoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisällä, tarkemmin sanoen jossain pään keskellä silmien takana. Onko yleistäkin kokea, että se olisi jossain muualla?
En enää ihmettelisi mitään. Kun sekin tuli mulle yllätyksenä, että jotkut ihmiset eivät pysty ollenkaan ajattelemaan kuvina/visuaalisesti. Ja jotkut eivät pysty ajattelemaan lauseina päänsä sisällä. Ja jotkut taas ajattelevat lähes kaiken pelkästään lauseina!
Ja jotkut eivät pysty ajattelemaan yhtä aikaa kuvina, eri kielien lauseina, musiikkina, binäärinä, ja yht’aikaisesti verrattuna maailmanuskontojen näkökantoihin niitä soveltaen. Hassua!
Miksi pitää kettuilla? Tuo ajatustapojen (visuaalinen vs. sanallinen) ero tuli aika monelle yllätyksenä esim. tämän twiitin myötä: https://twitter.com/KylePlantEmoji/status/1221713792913965061
Tämä on hyvin mielenkiintoista. Itse koen olevan molempia, eli toisinaan ajattelen lauseina ja toisinaan kuvina. Itse asiassa minulla nämä ajatsumallit sekoittuvat hyvin sujuvasti. Kun mietin mitä tehdä seuraavaksi, saatan aloittaa ajatuksen "virtaavana tekstinä" joka sitten muuttuu visuaaliseksi toiminnaksi ja päättyy sarjaksi tapahtumia, samaan tapaan kuin TV:ssä näytetään nopeutettuna jokin tapahtumasarja joka halutaan tiivistää muutaman sekunnin pätkäksi.
Lisäksi, olen myös huomannut että ajattelen usein sillä kielellä (tekstinä) jota puhun toisen ihmisen kanssa. Eli ajatus muotoutuu suoraan siihen kieleen ilman tietoista käännösprosessia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmissa. Kaikki tieto, mitä aistieni kautta saan ja pystyn käsittelemään, teen sen tietenkin aivojen avulla. Aistit ovat aivojen apuväline. Mutta... jos minulla olisi vain aivot, eikä mitään olisi olemassa sen ulkopuolella, niin mitä aivoilla tekisin? Ei minua olisi, jos maapalloa ei olisi. Ei se ihan symbioosi ole, sillä ei ulkopuolinen maailma minusta juuri hyötyä saa. Olen lähinnä maapallosta riippuvainen loiseläjä.
Maapallo tuskin on tietoinen itsestään tai minusta vastavuoroisesti, mutta minä olen tietoinen maapallosta, joten on se tavallaan osa tietoisuuttani.
Käyttäjä11520 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota tätä asiaa kovin vakavasti, vaan aika leikillisesti, mutta... Toisinaan, jos mulla on henkisesti ihan hyvä olo (ei ole kovin usein), niin pystyn halutessani laajentamaan tietoisuuteni niin että se täyttää kaiken sen tilan mitä silmillänikin näen ympärilläni. Se tuntuu jännältä ja virkistävältä, vaikka en jaksa ylläpitää sitä kovin kauaa.
Lapsena oli välillä vaikeaa nukahtaa, yksi häiritsevä tuntemus oli sellainen, että tietoisuuteni oli vain herneen kokoinen, ja leijui napani yläpuolella (maatessani selälläni). Hyvin pieneksi ja kovaksi puristunut, ja hiukkasen kehoni ulkopuolella. Ja juuri navan kohdalla. Se oli niin outo tunne että häiritsi.
Nykyään koen pääsääntöisesti, että tietoisuuteni on enimmäkseen päässä silmieni takana, niin kuin kai moni muukin, mutta jos mulla on jotakin kipua (aika usein on), niin tietoisuus on samalla myös siinä kipukohdassa.
Onko jollakulla jotakin tulkintoja näihin? :D
Ensin mainittu on kai se "normaali" tietoisuus (suurin osa hereilläolosta), toinen kuvaus emotionaalisten hylkäämisten aiheuttama kokemistapa, mikäli jatkuu vielä vauvaiän jälkeenkin, ja kolmas vaihtoehto keskittyessä ajattelemaan omaa tietoisuutta.
Mulla oli koko lapsuuteni ajan emotionaalista ja fyysistä hylkäystä ja laiminlyöntiä vanhempieni taholta. Siitäkö siis tuo kokemus että tietoisuus on herne navan yläpuolella? Aika jännä. Siihen liittyi muistaakseni samalla tyhjyyden tunne ja tietynlainen turta olo. Miksi juuri sellainen herne ja miksi juuri navan kohdalla?
Tämä.