Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko yhtään aatelisia?
Eikä siis mitään oluiden aatelia tai tangokuninkaallisia vaan ihan oikeita aatelisia, siniverisiä.
Kommentit (785)
Minuakin on pyydetty ties mihin sukuseuroihin ja ryhmiin, kun satun polveutumaan samoista "merkittävinä" pidetyistä jampoista kuin lukemattomat muutkin. En ymmärrä sellaista. Mulle se usean aviottoman muksun saanut itsellinen "qp", joka lopulta kuoli ruotuvaivaisena, on ihan yhtä merkittävä esivanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen.
Peilistä katselee palatsikreivin jälkeläinen.
Polveudun itse kolmesta eri aatelissuvusta isän isovanhemmat olivat aatelissuvuista kumpikin, samoin äidin isä. Mutta valitettavast mun sukunimikin on ihan tylsä ja tavallinen, olen miettinyt voisinko ottaa mummin tyttönimen käyttoon, se on aivan ihana. Sukukartanokin on valitettavasti suvun mieshaaran hallinnassa, ihana paikka sekin.
Tunnen siis jo suvun puolesta paljon aatelisia, eipä se nykyään missään oikein näy., häät sentään ollaan vietetty ritarihuoneella.
Vierailija kirjoitti:
Valaiskaa tyhmää. Miksi siellä on niin vähän suomenkielisiä sukunimejä? Yrjö-Koskinen taisi olla ainoa lukuisten saksan- ja ruotsinkielisten jälkeen.
Oliko myös Soisalon-Soininen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kulmuni ja mariin pyrkivät suomen aateliin lahjoittamalla suomen venäjän hallintaan. tällä menolla se on lähellä. tytöt kuvittelat pääsevänsä tsaarittareiksi. voi maan petturit joutua saunan taakse
Vierailija kirjoitti:
Valaiskaa tyhmää. Miksi siellä on niin vähän suomenkielisiä sukunimejä? Yrjö-Koskinen taisi olla ainoa lukuisten saksan- ja ruotsinkielisten jälkeen.
No tuossa wikipediaan linkitetyssä listassa esim. Nordenswanit tulevat Alopaeuksista, jotka ovat alunperin olleet Kettusia. Nimestä on tehty "hienompi", kun ovat tittelit parantuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin yhden aatelisen Suomessa ja hän oli juoppo merimies.
Mulla on ranskalainen miespuolinen kaveri, jonka perheellä on rappiolinna A-R-A:n maakunnassa. Olen siellä viettänyt kaksi kesää. Boheemia porukkaa. Ovet ovat aina auki ja kaikenlaista vierasta lappaa sisään-ulos. Talvisin paikka on kiinni, kun ei ole järkeä lämmittää. Kuskasin myös perheen isän keltaliivien ensimmäiseen kokoontumiseen (heillä oli silloin tarkoitus tukkia moottoritien liittymät Sveitsin ja Ranskan rajalla yhteiselle lentokentälle).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni on naimisissa suomenruotsalaisen kanssa, jolla ainakin on sellainen vanha aatelisnimi. Sitä en tiedä yhtään, miten nuo aatelisasiat nykyään menevät eli onko tämä ko. tyyppi aatelinen vai ei.
Suomenruotsalainen ei tarkoita automaattisesti, että on aatelinen.
Ei todellakaan vaikka suomenruotsalaiset itse sellaista tuntuvat kuvittelevankin.
Kuvittelevat, mutta täysin ilman mitään perustetta. Ovat oikeasti pientilallisten ja kalastajien jälkeläisiä. Missä ei mitään vikaa, mutta eivät kyllä ole aatelisia nähneetkään.
Ja ruotsalaiset pitää niitä juntteina suomalaisina maanviljelijöinä vaikka itse kuvittelevatkin olevansa jotain parempia ruotsalaisia.
Ruotsissakin aateliset ovat pääosin muita kuin ruotsalaisia. Aatelissuvut siellä ovat mm. Ranskasta kotoisin.
Kyllä Ruotsissakin on vanhaa ruotsalaisperäistä aatelistoa, esim. suku Bonde. Nimikin osoittaa että alunperin olleet maanomistajia, maanviljelijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen. Aatelisuus näkyy elämässäni lähinnä parempana tietoisuutena omista sukujuuristaan kuin joissain toisissa suvuissa. Isäni halusi 1970-luvulla irtaantua sukumme mainetaakasta, ja valitsi urapolkunsa toisin kuin isänsä ja veljensä, jotka valitsivat aatelissuvun miehille tyypillisen ammatin. Mutta vanhemmiten hän on alkanut arvostaa taustaansa eri lailla, ja ollaan vierailtu sukupaikoissa ja haudoilla ympäri Suomea ja Keski-Euroopassa.
Perinteisesti meillä on joulukuun alussa "sukuseuran vuosikokous" eli pikkujoulut Ritarihuoneella. Syödään viiden ruokalajin illallinen, kuunnellaan yleensä alkuun joku alustus liittyen sukuumme, sitten on musiikkiesitys ja runonlausuntaa tms. Tilaisuus on ihan mukava, kiva nähdä serkkuja ja pikkuserkkuja ja juoda sampanjaa :D Mutta minun on kyllä vaikea ymmärtää että jotkut pukevat ihan poikavauvansakin sinne laakerikenkiin ja pukuihin. Ja jotkut (miehet) haluavat vuodesta toiseen muistella sukumme sotasankareita, jotka minulle edustavat epämiellyttävällä tavalla voittajien kirjoittamaa historiaa.
Toki aatelisuudesta on myös hyötyä. Sain ensimmäiset kesätyöni sukulaisteni kautta, ja sukunimeni on auttanut työnhaussa. Tietyissä piireissä nimeni myös avaa nopeammin keskusteluita "yhdistävistä tekijöistä". Enemmän kuitenkin koen sellaista vähän vaivaannuttavaa tietoisuutta sukunimeni aiheuttamista ennakkoluuloista, niiden kanssa sain etenkin nuorempana painiskella. Minun identiteettiäni on kuitenkin enemmän muovannut omien vanhempieni elämänvalinnat, johon ei todellakaan liity varakkuus, tilukset ja ratsastuskilpailut tai yhteiskunnan ylätasolla vaikuttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, naapuri ! Ehkä maailman kultaisin ja ihanin naapuri ikinä! Ja osaa leipoa vielä ehkä maailman parhaita korvapuusteja!
Terkut Leenalle!
Äitini on saksalaista aatelissukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isälläni on aatelisarvon mutta taisi nyt kuolla, kun meitä on vain tyttäriä. 🤭
Eli yks suku vähemmän, kun isästäni aika jättää.
Juu, tunnen useampia ja itsekin kuulun aatelissukuun, mutta koska äidin puolelta niin ei ole jaloverisyys tämän sovinistisen käytännön tähden periytynyt
Vierailija kirjoitti:
Tunsin yhden aatelisen Suomessa ja hän oli juoppo merimies.
Mulla on ranskalainen miespuolinen kaveri, jonka perheellä on rappiolinna A-R-A:n maakunnassa. Olen siellä viettänyt kaksi kesää. Boheemia porukkaa. Ovet ovat aina auki ja kaikenlaista vierasta lappaa sisään-ulos. Talvisin paikka on kiinni, kun ei ole järkeä lämmittää. Kuskasin myös perheen isän keltaliivien ensimmäiseen kokoontumiseen (heillä oli silloin tarkoitus tukkia moottoritien liittymät Sveitsin ja Ranskan rajalla yhteiselle lentokentälle).
Taidan tuntea saman tyypin. 🤭 Etunimi alkaa R-kirjaimella.
Onhan tuolla ritarihuoneella tullut luuhattua vähän liiankin kanssa. Alkaa jopa hieman kyllästyttää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen. Aatelisuus näkyy elämässäni lähinnä parempana tietoisuutena omista sukujuuristaan kuin joissain toisissa suvuissa. Isäni halusi 1970-luvulla irtaantua sukumme mainetaakasta, ja valitsi urapolkunsa toisin kuin isänsä ja veljensä, jotka valitsivat aatelissuvun miehille tyypillisen ammatin. Mutta vanhemmiten hän on alkanut arvostaa taustaansa eri lailla, ja ollaan vierailtu sukupaikoissa ja haudoilla ympäri Suomea ja Keski-Euroopassa.
Perinteisesti meillä on joulukuun alussa "sukuseuran vuosikokous" eli pikkujoulut Ritarihuoneella. Syödään viiden ruokalajin illallinen, kuunnellaan yleensä alkuun joku alustus liittyen sukuumme, sitten on musiikkiesitys ja runonlausuntaa tms. Tilaisuus on ihan mukava, kiva nähdä serkkuja ja pikkuserkkuja ja juoda sampanjaa :D Mutta minun on kyllä vaikea ymmärtää että jotkut pukevat ihan poikavauvansakin sinne laakerikenkiin ja pukuihin. Ja jotkut (miehet) haluavat vuodesta toiseen muistella sukumme sotasankareita, jotka minulle edustavat epämiellyttävällä tavalla voittajien kirjoittamaa historiaa.
Toki aatelisuudesta on myös hyötyä. Sain ensimmäiset kesätyöni sukulaisteni kautta, ja sukunimeni on auttanut työnhaussa. Tietyissä piireissä nimeni myös avaa nopeammin keskusteluita "yhdistävistä tekijöistä". Enemmän kuitenkin koen sellaista vähän vaivaannuttavaa tietoisuutta sukunimeni aiheuttamista ennakkoluuloista, niiden kanssa sain etenkin nuorempana painiskella. Minun identiteettiäni on kuitenkin enemmän muovannut omien vanhempieni elämänvalinnat, johon ei todellakaan liity varakkuus, tilukset ja ratsastuskilpailut tai yhteiskunnan ylätasolla vaikuttaminen.
Ne ovat lakeerikengät, eivät mitkään kuulalaakeri- tai laakerinlehtikengät. En usko, että olet aatelia, kun et sitä tiedä;D
"Vapaasääty". Vapaamatkustajia, sanon minä.