Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerroin naiselle että hän on ns. kakkosvaihehto, ja hän suuttui
20.02.2020 |
En saanut erästä ihastustani, ja nykyiseen suhteeseen mennessäni tämä toinen nainen oli edelleen vahvasti mielessäni...Olisin tietysti valinnut hänet, jos se vain olisi ollut mahdollista.
Edelleen tunteeni tätä naista kohtaan ovat elossa, mutta olen tyytyväinen nykyisenkiin kumppaniini.
Tämä tuli naisen kanssa puheeksi erään toisen jutun kautta, ja nyt nainen on vetänyt pussillisen herneitä nenäänsä. Yritin selittää miten tämä suhde on oikein riittävä minulle, ja välitän hänestä, mutta ei tunnu auttavan....Mielestäni tuo on melko kohtuuton syy suuttua. Meillä kaikilla on varmasti samanlaisia kokemuksia, mutta niistä vain ei puhuta avoimesti.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Taidat ajatella nämä ykköset ja kakkoset jotenkin erilailla. Minä ennemminkin näkisin niin, että meille kaikille on olemassa useita ykkösiä, enemmän kakkosia, vielä enemmän kolmosia jne. Eli siis niitä "täydellisiä", semmoisia ihan kivoja ja niitä, joiden kanssa jonkinlainen kämppäkaveruus onnistuu.
Jos olen jo suhteessa ykkösen kanssa, eivät vastaan tulevat muut ykköset uhkaa tätä. Omassa kumppanissahan on jo kaikki, mitä voin toivoa. Mutta jos olen vaikkapa surkeasta itsetunnostani johtuen alkanut suhteeseen jonkun ihan kivan kanssa, niin ykköslootaan sopivan kohtaaminen ravistelee suhdetta kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Kuolema on eri asia. Ei se puoliso mene sen kuolleen kanssa enää yhteen, mutta sen ykkösihastuksen kanssa voi hyvin mennäkin jos tulee tilaisuus.
Entä joku muu syy? Ykkösvaihtoehto on tahollaan jo naimisissa, joten pitäisikö pysytellä sinkkuna siltä varalta, että tämä ehkä joskus eroaa? Esim 30 vuoden päästä?
Ja mitä oikeastaan ykkösvaihtoehdolla tarkoitetaan? Sitä, jota rakastaa eniten? Vai sitä, jonka kanssa yhteiselämä onnistuisi ja jolla on elämässään samat tavoitteet, mutta jota kohtaan ei tunne samanlaista suurta intohimoa? Esim jos rakastaa palavasti ihmistä, josta ei esim alkoholiongelman tms syyn vuoksi ole perheenisäksi? Olisiko tuo henkilö ykkösvaihtoehto vai ei? Vai olisiko sittenkin tuo toinen ykkösvaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Kuolema on eri asia. Ei se puoliso mene sen kuolleen kanssa enää yhteen, mutta sen ykkösihastuksen kanssa voi hyvin mennäkin jos tulee tilaisuus.
Entä joku muu syy? Ykkösvaihtoehto on tahollaan jo naimisissa, joten pitäisikö pysytellä sinkkuna siltä varalta, että tämä ehkä joskus eroaa? Esim 30 vuoden päästä?
Ja mitä oikeastaan ykkösvaihtoehdolla tarkoitetaan? Sitä, jota rakastaa eniten? Vai sitä, jonka kanssa yhteiselämä onnistuisi ja jolla on elämässään samat tavoitteet, mutta jota kohtaan ei tunne samanlaista suurta intohimoa? Esim jos rakastaa palavasti ihmistä, josta ei esim alkoholiongelman tms syyn vuoksi ole perheenisäksi? Olisiko tuo henkilö ykkösvaihtoehto vai ei? Vai olisiko sittenkin tuo toinen ykkösvaihtoehto?
Joku muu vastasikin tähän jo hyvin tuossa edellä. Kakkosvaihtoehdon kanssa ei pidä mennä missään olosuhteissa yhteen, vaan jonkun muun joka on hänelle myös ykkönen. Jos rakastaa edelleen jotain toista jota ei voi saada, kannattaa ehkä pysyä sinkkuna. Kyllä ihminen itse tietää kuka on hänelle ykkönen ja kuka sellainen kenet vaihtaisi johonkin toiseen. Ei sitä voi määritellä esim. sillä perusteella onko alkoholiongelma vai ei.
Tutustuin pari vuotta sitten naiseen, jolla oli ykkösvaihtoehto jo olemassa ja yrittivät elää etäsuhteessa. Kaatui se parisuhde mahdottomana. Nainen tuli sitten juttelemaan mulle uudestaan. Olisiko pitänyt juosta karkuun, kun olin selvästi kakkos tai kolmos vaihtoehto, kun hän oli jo tutustuttuamme minulle ykkösvaihtoehto.
No en tietenkään juossut. Nythän minulla oli mahdollisuus tulla ykkösvaihtoehdoksi omalle ykköselleni.
Tuollaisia naiset on. Itse erikseen korostavat että haluavat rehellisen miehen. Sitten kun on rehellinen ja avoin niin ei kelpaa. Rehellinen saa olla vain silloin kun käsitellään sellaisia asioita mitkä sattuvat naiselle itselleen sopimaan. Muuten pitää olla kusettaja ja pettäjämies mutta sitä ei sa naiselle kertoa koska siitäkin se vetää herneet nenään. Aikoja sitten on tullut selväksi ettei näiden tunteella elävien tuuliviirien kanssa pysty olemaan niin että olisi edes hetken rauha maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailemani mies dumppasi minut löydettyään paremman. Vuoden päästä otti yhteyttä ja sanoi, että olisi nyt valmis seurustelemaan kanssani. En suostunut, koska olinhan selvästi hänelle sellainen kakkostason nainen. Ehkä mies naiivisti uskoikin, että toinen kierros menisi jotenkin eri tavalla. Kaikki aiemmatkin suhteensa olivat päätyneet pettämiseen, kun oli yllättäen löytynyt parempi. Jotkut vain ovat toiminnalleen sokeita ja asiat tulevat aina yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia naiset on. Itse erikseen korostavat että haluavat rehellisen miehen. Sitten kun on rehellinen ja avoin niin ei kelpaa. Rehellinen saa olla vain silloin kun käsitellään sellaisia asioita mitkä sattuvat naiselle itselleen sopimaan. Muuten pitää olla kusettaja ja pettäjämies mutta sitä ei sa naiselle kertoa koska siitäkin se vetää herneet nenään. Aikoja sitten on tullut selväksi ettei näiden tunteella elävien tuuliviirien kanssa pysty olemaan niin että olisi edes hetken rauha maassa.
Tiedätkös, minä olisin kiitollinen tuollaisesta rehellisyydestä. Päättäisin toki tuon suhteen jota toisen osapuolen ei olisi pitänyt edes aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia naiset on. Itse erikseen korostavat että haluavat rehellisen miehen. Sitten kun on rehellinen ja avoin niin ei kelpaa. Rehellinen saa olla vain silloin kun käsitellään sellaisia asioita mitkä sattuvat naiselle itselleen sopimaan. Muuten pitää olla kusettaja ja pettäjämies mutta sitä ei sa naiselle kertoa koska siitäkin se vetää herneet nenään. Aikoja sitten on tullut selväksi ettei näiden tunteella elävien tuuliviirien kanssa pysty olemaan niin että olisi edes hetken rauha maassa.
Tiedätkös, minä olisin kiitollinen tuollaisesta rehellisyydestä. Päättäisin toki tuon suhteen jota toisen osapuolen ei olisi pitänyt edes aloittaa.
Tämä on valitettavan harvinaista. Yleensä naiset lähtevät ap:n kuvailemalle kiukuttelu- ja oikuttelulinjalle. Rehellisyyteen pitää vastata rehellisyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko ap:lle ihan ok jos nykyinen nainen kertoisi olevansa ihan tyytyväinen heidän suhteeseensa ja seksiin mutta silti mielessä on toisinaan se yksi mies, joka oli maailman paras suutelija ja peto sängyssä, hänen peniksensä oli täydellinen ja orgasmivarma.
Ihan hyvää seksiä siis nykyäänkin ap:n kanssa mutta se toinen oli vaan parempi. Tarvitseeko sitä sanoa ääneen? - mutta toki ap:n nainen vaihtaisi siihen toiseen mieheen, jos se vain olisi mahdollista. Se ei ole mahdollista, ihannemies on nykyään varattu ja valitsi toisen naisen, ja ap on ihan hyvä vaihtoehto. Kun ei sitä toista miestä saanut.
Ap kestää tämän totuuden vai onko liikaa informaatiota?
Jos asiaa itse kysyy, niin kyllä myös rehellinen vastaus pitää kestää.
Millä tavoin se "pitää kestää"? Reagoimatta mitenkään? Suuttumatta? Loukkaantumatta? Eroamatta? Jotain muuta?
Ei sellaista lakia ole, että kysyessään jotain vastaus pitäisi kivikasvona kestää ja jatkaa kuin ei mitään. eri
Niin, pitää kestää vetämättä hernepeltoa nenäänsä, jos vastaus ei olekaan odotettu. Se on sitten oma asia, miten siitä eteenpäin, ei kukaan ole käskenyt kivikasvona olla ja jatkaa kuin ei mitään.
Eli vastaus pitäisi ottaa se saadessaan kivikasvona vastaan? Tunnereaktio vastaukseen on ehdoton ei, ja sen piilottaminen vastauksen kestämistä?
Haluat nyt väkisin käsittää väärin. Alkuperäinen väite oli, että jos asiaa kysyy, myös rehellinen vastaus pitää kestää. Siis: ei pidä kysyä, jos tuntuu siltä, ettei kestä muuta kuin tietynlaista vastausta.
En ole saanut vastausta siihen miten se rehellinen vastaus pitäisi kestää. Millä tavoin ap:n tapauksessa olisi pitänyt toimia, että olisi osoittanut kestävänsä vastauksen? Kommenttien perusteella ei saa vetää hernepeltoa nenäänsä, muttei tarvi olla kivikasvo. Kuka määrittelee millainen reaktio siitä väliltä on se sopiva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin pari vuotta sitten naiseen, jolla oli ykkösvaihtoehto jo olemassa ja yrittivät elää etäsuhteessa. Kaatui se parisuhde mahdottomana. Nainen tuli sitten juttelemaan mulle uudestaan. Olisiko pitänyt juosta karkuun, kun olin selvästi kakkos tai kolmos vaihtoehto, kun hän oli jo tutustuttuamme minulle ykkösvaihtoehto.
No en tietenkään juossut. Nythän minulla oli mahdollisuus tulla ykkösvaihtoehdoksi omalle ykköselleni.
Minulla oli aikoinaan muutaman kuukauden ajan suhde naisen kanssa, joka kertoi heti alkuun, että jos tietty mies, joka ei halunnut parisuhdetta tietyssä elämänvaiheessaan, päättäisikin muuttaa mielensä, niin meidän suhteemme valitettavasti tulisi päättymään. Olihan se aika hullu kuvio, varsinkin kun hän ei ollut elänyt mitään parisuhdetta tai edes yhden yön suhdetta sen "ykkösen kanssa" . Mutta tämän seurauksena minä en edes oikein pystynyt seksiin hänen kanssaan, koska tuo "olet toinen vaihtoehto" kummitteli mielessä, vaikka hän muuten olikin hyvä seuralainen ja seksuaalisesti hyvin viehättävä. En minä sitten lopulta pystynyt siihen suhteeseen. Hyvä niin, koska löysin "sen todellisen ykkösen" itse myöhemmin.
M50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Taidat ajatella nämä ykköset ja kakkoset jotenkin erilailla. Minä ennemminkin näkisin niin, että meille kaikille on olemassa useita ykkösiä, enemmän kakkosia, vielä enemmän kolmosia jne. Eli siis niitä "täydellisiä", semmoisia ihan kivoja ja niitä, joiden kanssa jonkinlainen kämppäkaveruus onnistuu.
Jos olen jo suhteessa ykkösen kanssa, eivät vastaan tulevat muut ykköset uhkaa tätä. Omassa kumppanissahan on jo kaikki, mitä voin toivoa. Mutta jos olen vaikkapa surkeasta itsetunnostani johtuen alkanut suhteeseen jonkun ihan kivan kanssa, niin ykköslootaan sopivan kohtaaminen ravistelee suhdetta kovasti.
Samat ajatukset. Ei ole vain yhtä ykköstä, Julian Romeota, jos ei sitten jostain syystä pääse yhdestä ihmisestä yli. Harvempi meistä kai säilyttää palavia tunteita koko elämäänsä vain siihen yhteen jota ei saanut. Yleensä tulee muitakin, jotka pääsevät samalle tasolle. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin pari vuotta sitten naiseen, jolla oli ykkösvaihtoehto jo olemassa ja yrittivät elää etäsuhteessa. Kaatui se parisuhde mahdottomana. Nainen tuli sitten juttelemaan mulle uudestaan. Olisiko pitänyt juosta karkuun, kun olin selvästi kakkos tai kolmos vaihtoehto, kun hän oli jo tutustuttuamme minulle ykkösvaihtoehto.
No en tietenkään juossut. Nythän minulla oli mahdollisuus tulla ykkösvaihtoehdoksi omalle ykköselleni.
Eri asia jos nainen on päässyt eksästään yli. Silloin ex ei ole enää se ykkösvaihtoehto. Jos olisi, nainen haikailisi entisen miehensä perään samalla kun seurustelee sinun kanssasi.
Kun aloimme seurustella mieheni kertoi olleensa todella kovin rakastunut yhteen naiseen. Tämä nainen oli kuitenkin lähtenyt paikkakunnalta ja mieheni menetti yhteyden tähän. Kertoi että olisi ollut heti valmis menemään tuon naisen kanssa naimisiin.
Ei haitannut minua. Onhan minullakin menneisyyteni. Nykyinen mieheni tunnusti aluksi pelänneensä josko haikailen expoikakaveini perään. Helpottui kun tuo exäni soitti minulle ja kosi minua ja annoin pakit exälleni.
Tiedän etten ole mieheni ensimmäinen tyttöystävä/rakkaus. Voi olla että mies oli jopa enemmän rakastunut tuohon yhteen naiseen ennen minua. Mutta minun kanssani hän meni naimisiin. Yhdessä rakennamme elämästämme mahdollisimman hyvän.
Jos mieheni haikailisi muiden naisten perään niin sitten murehtisin ja tekisin asialle jotain. Mutta en kiellä hyviä muistoja menneisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Kuolema on eri asia. Ei se puoliso mene sen kuolleen kanssa enää yhteen, mutta sen ykkösihastuksen kanssa voi hyvin mennäkin jos tulee tilaisuus.
Entä joku muu syy? Ykkösvaihtoehto on tahollaan jo naimisissa, joten pitäisikö pysytellä sinkkuna siltä varalta, että tämä ehkä joskus eroaa? Esim 30 vuoden päästä?
Ja mitä oikeastaan ykkösvaihtoehdolla tarkoitetaan? Sitä, jota rakastaa eniten? Vai sitä, jonka kanssa yhteiselämä onnistuisi ja jolla on elämässään samat tavoitteet, mutta jota kohtaan ei tunne samanlaista suurta intohimoa? Esim jos rakastaa palavasti ihmistä, josta ei esim alkoholiongelman tms syyn vuoksi ole perheenisäksi? Olisiko tuo henkilö ykkösvaihtoehto vai ei? Vai olisiko sittenkin tuo toinen ykkösvaihtoehto?
Joku muu vastasikin tähän jo hyvin tuossa edellä. Kakkosvaihtoehdon kanssa ei pidä mennä missään olosuhteissa yhteen, vaan jonkun muun joka on hänelle myös ykkönen. Jos rakastaa edelleen jotain toista jota ei voi saada, kannattaa ehkä pysyä sinkkuna. Kyllä ihminen itse tietää kuka on hänelle ykkönen ja kuka sellainen kenet vaihtaisi johonkin toiseen. Ei sitä voi määritellä esim. sillä perusteella onko alkoholiongelma vai ei.
Kaikki eivät kuitenkaan toimi näin. Silloin voi syntyä ykkönen - kakkonen -pari.
Kyllä kakkosvaihtoehdosta tuntuu pahalta kuulla tuollainen totuus. Jos kuitenkin yhdessä ollaan niin kenen tai mitä etua tällaisen asian kertominen palvelee? Jos joku on päättänyt tyytyä kakkosvaihtoehtoon niin kärsiköön asiasta itse eikä rankaista siitä toista.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia naiset on. Itse erikseen korostavat että haluavat rehellisen miehen. Sitten kun on rehellinen ja avoin niin ei kelpaa. Rehellinen saa olla vain silloin kun käsitellään sellaisia asioita mitkä sattuvat naiselle itselleen sopimaan. Muuten pitää olla kusettaja ja pettäjämies mutta sitä ei sa naiselle kertoa koska siitäkin se vetää herneet nenään. Aikoja sitten on tullut selväksi ettei näiden tunteella elävien tuuliviirien kanssa pysty olemaan niin että olisi edes hetken rauha maassa.
Provohan tämä on, mutta sikailun myöntämisestä ei saa mitalia. Ei se tarkoita sitä, että parempi vaihtoehto on sikailla lisää - tai ehkä sille sialle, ei koskaan kumppanille. Vai toimiiko tuo toisinpäin? Rouva myöntää auliisti, että kyllä, naapurin Pentit ja postimies Patet, höylätty on läpi ja huolella. Varmasti jokainen mies jatkaa tyynenä auvoista parisuhdettaan samaisen leidinsä kanssa.
Minä olin nuorena tulenpalavasti rakastunut John Lennoniin. Itse asiassa vieläkin taidan häntä jollain tasolla rakastaa, koska aina kun hänestä tulee puhe tai kuulen hänen ääntänsä, tuntuu jotenkin haikealta ja kuitenkin kivalta. Yleensä ensimmäinen nuoruudenrakkaus onkin joku tällainen kaukorakkaus. Silti rakastan miestäni suunnattomasti. Ehkä on niin, että nuo elämäni kaksi rakkauden kohdettani painivat kovasti eri sarjoissa. Toinen on ollut haavetta alusta lähtien ja näitä haaverakkauksia on muitakin ja niitä kyllä voisin lajitella ykkösiin ja kakkosin, Lennon varmasti aina ykkönen kuitenkin. Toinen taas elää kanssani oikeata elämää. Siinä minulla ei ole kuin yksi ykkönen.
En oikein ymmärrä tällaisia tosielämän ykkösiin ja kakkosiin jakamisia. Ihmissuhteet ei mene sillä tavalla.
Eikä missään nimessä pidä mennä puolisolleen höpisemään mitään tuollaista. Sen verran käytännön älyä pitää olla jokaisella. Tuo on vain toisen mielen pahoittamista. Jos kokee, että on ottanut puolisonsa vain, koska ei sitä toista saanut, niin jos yhtään kuitenkaan sitä valittuaan rakastaa, ei hänelle pidä aiheuttaa tuollaista mielipahaa. Jotkut on niin tyhmiä, että luulee vain olevansa rehellisiä ja suoraselkäisiä, kun hölöttävät julki tämmöisiäkin asioita, mitkä aina kuuluisi pitää vain omana tietonaan. On olemassa sellainenkin termi, kuin hienotunteisuus. Mitä jos opettelisit sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Kuolema on eri asia. Ei se puoliso mene sen kuolleen kanssa enää yhteen, mutta sen ykkösihastuksen kanssa voi hyvin mennäkin jos tulee tilaisuus.
Entä joku muu syy? Ykkösvaihtoehto on tahollaan jo naimisissa, joten pitäisikö pysytellä sinkkuna siltä varalta, että tämä ehkä joskus eroaa? Esim 30 vuoden päästä?
Ja mitä oikeastaan ykkösvaihtoehdolla tarkoitetaan? Sitä, jota rakastaa eniten? Vai sitä, jonka kanssa yhteiselämä onnistuisi ja jolla on elämässään samat tavoitteet, mutta jota kohtaan ei tunne samanlaista suurta intohimoa? Esim jos rakastaa palavasti ihmistä, josta ei esim alkoholiongelman tms syyn vuoksi ole perheenisäksi? Olisiko tuo henkilö ykkösvaihtoehto vai ei? Vai olisiko sittenkin tuo toinen ykkösvaihtoehto?
Joku muu vastasikin tähän jo hyvin tuossa edellä. Kakkosvaihtoehdon kanssa ei pidä mennä missään olosuhteissa yhteen, vaan jonkun muun joka on hänelle myös ykkönen. Jos rakastaa edelleen jotain toista jota ei voi saada, kannattaa ehkä pysyä sinkkuna. Kyllä ihminen itse tietää kuka on hänelle ykkönen ja kuka sellainen kenet vaihtaisi johonkin toiseen. Ei sitä voi määritellä esim. sillä perusteella onko alkoholiongelma vai ei.
Eli tuossa tapauksessa oikeastaan molemmat voisivat olla ykkösiä. Kumpaakin kuitenkin rakastaa, mutta toista kohtaan ei tunne samanlaista intohimoa kuin toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia tarinoita oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei vain keskustella avoimesti, koska reaktio on juurikin tuon "pussillinen herneitä nenään" kaltainen. Ei tuollaista ole tarvetta sanoa ääneen ja loukata toista, vaikka tietäisikin asian olevan noin. Hyvin harva ihminen on sen ensimmäisen vaihtoehtonsa kanssa, koska suhteet ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissien ja tyytymisten yhteensovittamista. Tilanteisiin kyllä sopeutuu.
Kyllä rehellinen täytyy olla, jos kumppani tuollaista noin isoa asiaa kysyy.
Ei pidä kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ei pidä varastaa toisen ihmisen aikaa, energiaa, ja tulevaisuudenhaaveita epärehellisellä vedättämisellä. Montako vuotta varastit jo häneltä? Nekin olisi voinut käyttää oikean kumppanin kanssa.
Tämä ei ollut ap, jos sitä luulit. Jos puoliso on tyytyväinen elämäänsä, niin ei siltä kukaan mitään varasta eikä vedätä. Aivan varmasti on monia hyviä ja pitkiä liittoja solmittu, vaikka jompikumpi tai molemmat ei olekaan saaneet sitä, jonka olisivat halunneet, ja ovat "tyytyneet" toiseen. Aina vaan ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Sinkkuja olisi aika paljon enemmän, jos kukaan ei pariutuisi enää ikinä, jos saavat pakit suurelta ihastukseltaan - koska se toinen olisi sitten se "kakkosvaihtoehto".
No semmosta se on, koska aina voi tulla uusi ykkösvaihtoehto. Eihän se asetelma ole lopullinen. Oman ykkösen ja seuraavan ykkösen välillä oli kymmenen vuotta.
Nimenomaan. Itse olin kai kakkos- ellen kolmosvaihtoehto, mieskin ehkä kakkonen, mutta hyvin tässä on alun kolmattakymmenettä vuotta rinnakkain elämänpolkua tallottu. Onhan se toki romanttista ajatella olevansa ykkönen, mutta sitä on enimmäkseen vain rakkausromaaneissa.
Miksi te olette menneet yhteen? Vaikka miten koitan niin en keksi mitään syytä miksi joku tekisi noin.
Ohis....koska on ihan normaalia haluta parisuhde ja kenties perhettäkin. Mitä nuoremmasta ihmisestä kyse, sen ymmärrettävämpää. Pitäisikö parikymppisen, jonka poika/tyttöystävä (eli se ykkösvaihtoehto) kuolee autokolarissa, olla koko elämänsä sinkkuna? Ei koskaan enää parisuhdetta, ei koskaan lapsia? Elämää on kuitenkin vielä edessä noin 60 vuotta.
Jos poikaystäväni kuolisi en alkaisi etsiä mitään kakkosta vaan alkaisin suhteeseen ainostaan siinä tapauksessa että elämääni tulisi uusi ykkönen jota rakastan ja joka on juuri se jonka kanssa haluan suhteen.
Mikä siinä parisuhteessa on miksi sitä jotkut haluaa? Siis siinä suhteessa eikä ihmisessä kun sen mahdollistamaan kelpaa joku?
Pystytkö selittämään? Tai ihan kuka vaan?
Tutustuin miesystävääni kun minulla oli vielä voimakkaita tunteita toista kohtaan. Kerroin tästä avoimesti, että kestää hetki tää tutustuminen ja että mulla on vielä tunteita toista kohtaan. Aika nopeasti tämä toinen unohtui, kun rakastuin miesystävääni. En voisi kuvitellakaan aloittavani oikeaa suhdetta, ellei minulla olisi aitoja tunteita kumppania kohtaan. Ja jos edelleen haikailisin edellisen perään. Aika itsekästä ja piittaamatonta.
Alue: Aihe vapaa
Kuolema on eri asia. Ei se puoliso mene sen kuolleen kanssa enää yhteen, mutta sen ykkösihastuksen kanssa voi hyvin mennäkin jos tulee tilaisuus.