Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?

Jäisin heti, jos olisi taloudellisesti mahdollista.

J1357 kirjoitti:

Olen vuoden ollut koti isänä. Pikkusen oli 3kk kun äiti lähti 100km päähän kouluun. Olin pienokaisen kanssa käytännössä kaiket päivät kaksin. Viikonloppuisin äiti oli yleensä töissä tai työharjoittelussa. Ja töissä ei siksi että olisi ollut pakko. Se oli hänen valintansa.

Mutta minulle se vuosi oli elämäni parasta. Kotityöt hoidin lapsen nukkuessa. Leikittiin, syötiin, ulkoiltiin.. jäisin milloin vaan uudestaan jos vielä sellainen mahdollisuus tulisi.

Ero tottakai tuntui sitten pahalle kun olin tiiviisti lapsen kanssa ollut ja hän "joutui" äitinsä mukaan erossa.

Mutta parhaita muistoja jäi siltä ajalta kun pienokaisen kasvua ja kehitystä sai seurata ja puuhailla kahdestaan mitä nyt pienen kanssa voi tehdä. Leikkiä, lukemista, nukkumista, syömistä ja vaipparuljanssia :D

Tuo kotivuosi kannattaa teidän välejänne myös jatkossa, erosta huolimatta. Tutkimusten mukaan perheissä joissa vanhempaisvapaita on jaettu, pysyy lasten ja isien välit läheisimpinä erosta huolimatta kuin perheissä joissa äiti hoitanut yksin lapset varhaislapsuuden ajan. Jos ette kovin kaukana toisistanne asu pysyt tiiviisti lapsesi elämässä - ja jos äiti on viisas, hän sallii tuon, sallii lapselleen toisen rakastavan vanhemman.

Mulla on ylempi kk-tutkinto ja jäin moneksi vuodeksi kotiin. Kun nuorin oli 4, aloin tekemään oman alan töitä muutaman tunnin viikossa, kun lapsi oli päiväkerhossa ja isommat koulussa. Kun nuorin oli isompi koululainen, aloitin kokopäivätyön omalla alalla. Työllistymistä auttoi noi osa-aikatyöt.

En todellakaan kadu pätkääkään, vaikka välillä kylmää ajatus, jos en olisikaan saanut oman alan töitä. Meillä on aina ollut yhteiset rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä.

Onpa kylmä arvomaailma. Hyvin tärkeiksi asioiksi kuvataan ura ja raha.

Mutta onhan meitä moneen junaan. 

Lapsiahan ei ole mikään pakko hommata, mutta en käsitä miksi niitä tekee myös ne, joille on hyvin tärkeää saada "aukoton cv". Jos aikoo kasvattaa seuraavaa sukupolvea yhteiskuntaan, niin jonkunlainen vastuu pitäisi olla myös siitä kasvatuksesta. Että tekee oikeasti parhaansa sillä saralla, kun siihen kerran lähtee.

Ja antaa lapselle parhaat mahdolliset eväät elämään, myös henkisellä puolella. Niin että se lapsi pärjää yhteiskunnassa eikä päädy ongelmiin. 

Vuoden ikäisen paras paikka ei ole päiväkodissa, siitä on suurin osa kasvatusammattilaisista yhtä mieltä. Lapsen paras paikka on useampi vuosi kotihoidossa.

Mutta kun "aukoton cv ja oma raha" 

Lapsen isä voi jäädä pariksi vuodeksi kotiin hoitamaan lasta. Johan nainen on ehtinyt olla vuoden kotona, joten onnistunee mieheltäkin.

Mutta sittenhän miehellä ei ole omaa rahaa! Tuskin nainen, jolle oma raha on tärkeintä, haluaa miestä, jolla ei ole omaa rahaa. 

Miehellä on noin kaksi vuotta aikaa säästää hoitovapaata varten. Ja se, että nainen arvostaa omaa rahaa, ei tarkoita sitä, että hän ei maksaisi isompaa osaa perheen kuluista. Lasta kotona hoitava mies säästää perheen kuluja päiväkotimaksun verran ja nainen voi keskittyä työhön ilman poissaoloja tai päiväkodin aukioloajoista huolehtien.

En missään tapauksessa, en elä lasteni kautta vaan mulla on ihan oma elämä.

Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. 

Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia. 

Riippuu mitä kotiäidin tehtäviin kuuluu? Jos saisin työaikaa vastaavan määrön vapaa-aikaa ja saman määrän palkkaa niin kuka hullu töitä tekisi? Kotipiiaksi en ryhtyisi mistään hinnasta.

Olen akateeminen yksinyrittäjä. Jäin "kotiäidiksi" 3 vuodeksi mutta tein töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Tämän jälkeen lapsi oli päiväkodissa päivisin klo 9-12.30, kunnes meni kouluun. Sen jälkeen työurani jatkui normaalisti. En ole todellakaan katunut. Eniten ahdisti sekin aika, kun lapsi oli pk:ssa. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa pk:n henkilökunnassa ei ole vaihtuvuutta eikä juurikaan edes sairauslomia ollut kyseisen 3 vuoden aikana, eli turvallinen ja hyvä päivähoitopaikka oli kyseessä.

Onneksi on uramiehiä ja -naisia, jotka maksavat veroillaan kaikki lystit, päivähoidot, lapsilisät, koulutukset, sosiaali- ja terveydenhuollon, kotihoidontuet, puolustusmenot, oikeuslaitoksen, poliisipalvelut, koulut, tieverkoston jne jne. Kaikki kunnia heille. Ilman uraihmisiä saattaisi olla nihkeät olot tässäkin maassa.

olen kotiäiti ja teen kotoa käsin etätöitä...lehtimyyjänä...koulutukseltani olen merkonomi ja ikää 55 vuotta. en lähtisi enää mihinkään normaaliin työhön....enkä kotoa pois. ihana kun aamuisin ei tarvi lähteä mihinkään ja ei oo ärsyttäviä työkavereita. työstä nyt ei niin hirveesti rikastu mutta saan kaikki tuet joten pärjään taloudellisesti. 

suosittelen jäämään kotiäidiksi jos et ole ns. uraihminen ja viihdyt hyvin kotona. sinulla on käytössä auto jos asut maalla niin pääset itsenäisesti liikkumaan vaikka ystävien luona välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. 

Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia. 

Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.

Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa?  Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on uramiehiä ja -naisia, jotka maksavat veroillaan kaikki lystit, päivähoidot, lapsilisät, koulutukset, sosiaali- ja terveydenhuollon, kotihoidontuet, puolustusmenot, oikeuslaitoksen, poliisipalvelut, koulut, tieverkoston jne jne. Kaikki kunnia heille. Ilman uraihmisiä saattaisi olla nihkeät olot tässäkin maassa.

Itseasiassa yritysverotus, alv ja muut haittaverot kattavat isomman osan kuin ansioverotus. Moni palkkatyöläinen maksaa niin vähän veroa, tyyliin tonnin kuussa, ettei sillä verokertymällä kunta tee oikein mitään. 

Pienituloisen isän / äidin verokertymä ei maksa edes yhden lapsen päivähoitopaikkaa, saati useamman lapsen.

Eli jos jää hoitamaan lasta kotiin muutamaksi vuodeksi, siinä itseasiassa säästää yhteiskunnan varoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. 

Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia. 

Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.

Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa?  Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.

Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla. 

Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne. 

Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia. 

Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita. 

Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä. 

https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…

***

Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma. 

Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu uran puolesta... 

Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat? 

Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu. 

Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. 

Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia. 

Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.

Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa?  Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.

Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla. 

Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne. 

Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia. 

Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita. 

Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä. 

https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…

***

Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma. 

Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.  

Hienoa kun olette miehesi kanssa päätyneet hoitamaan lapsenne kotona - kuinka olette jakaneet hoitovastuut, 50:50? Vai perinteiseen kotirouvamalliin, jossa mies tekee sitä uraa ja nainen toimii kodinhengettärenä. Tuo malli tosiaan vielä suhteellisen yleinen monessa länsimaassa, jossa tasa-arvo vielä kaukana arjesta. Onneksi meillä ei noin, onneksi lasten hoitovastuukin jaetaan koko ajan tasaisemmin molempien sukupuolten kesken - ja onneksi tuohon tasa-arvoiseen malliin opitaan kotona vanhempien vanhemmuutta seuraten. Näin ainakin itse opin omalta työssäkäyvältä akateemiselta äidiltäni, millaisen mallin sinun lapsesi oppivat?

Olen päiväkodissa töissä ja haluaisin jäädä jos se olisi mahdollista. Lapsi saa muualta sosiaalisuutta ja muita tärkeitä taitoja. Miehen mielestä lapsi kuuluu päiväkotiin

Vierailija kirjoitti:

Olen päiväkodissa töissä ja haluaisin jäädä jos se olisi mahdollista. Lapsi saa muualta sosiaalisuutta ja muita tärkeitä taitoja. Miehen mielestä lapsi kuuluu päiväkotiin

Päiväkodissa ne oppii kaikki tarvittavat taidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päiväkodissa töissä ja haluaisin jäädä jos se olisi mahdollista. Lapsi saa muualta sosiaalisuutta ja muita tärkeitä taitoja. Miehen mielestä lapsi kuuluu päiväkotiin

Päiväkodissa ne oppii kaikki tarvittavat taidot.

Oon eri mut luuletko et lapsi menee rikki jos ei ole päiväkodissa? Se että lapsi on kotona, ei tarkoita pelkkää jumittamista äitin kanssa kotona kun äiti selaa puhelinta

Olin 5 vuotta kotona, mutta en kotiäitinä, vaan kotihoidontuella. Töihin palasin, kun kuopus oli 3v.

Kotona oli mahtavaa, mutta en ehkä pysyvästi jäisi kotiin. Jonkin verran töitä olisi ainakin mukava tehdä aivojen hyvinvoinnin kannalta.

Koulutus on lakimies.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä. Mikään mieheltä saatu "elatus" ei niitä riittäisi korvaamaan, ja tuntuu todella alentavalta pelkkä ajatuskin olla puolison elatuksesta riippuvainen.

Noin 3 vuoden kotiäitiys hoitovapaiden puitteissa ei ole sellainen aukko CV:ssä, että siitä kannattaisi huolestua. 

Terv. rekrytoija

Olin 4 vuotta kotona, 2 lasta. Vanhempi oli 4-vuotias ja nuorempi 2-vuotias kun menin töihin. Kotona oleminen tuntui hyvältä aikansa. En olisi varmaan jaksanut olla pitempään kotona, mutta toisaalta en myöskään uskaltanut olla pitempään pois työelämästä, koska tuntui että ura karkaa jos on liian pitkään pois. 

Tulin raskaaksi opiskelujen loppuvaiheessa enkä kerennyt olla oman alan töissä ennen äitiyslomaa. Sain kuitenkin maisterin tutkinnon tehtyä äitiysloman aikana. Olin lopulta 33-vuotias kun valmistuin. Sitten kun sopiva työpaikka löytyi, lähdin töihin.