Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kotiäiti nyt 16 vuotta, täysin omasta halustani. Emme ole varakkaita, nippanappa alempaa keskiluokkaa. Olen viihtynyt tosi hyvin, enkä koe arkeani kuormittavaksi.
En koskaan löytänyt paikkaani työelämästä, koin olevani vääränlainen ja toisaalta myös, ettei minuakaan arvostettu. Kun meille sitten syntyi neurologisesti poikkeava lapsi, päätös kotiinjäämisestä oli automaattinen.
Kotiäidin ammatti on Suomessa aliarvostettu, mutta esim. Japanissa sitä pidetään ehkäpä naisen korkea-arvoisimpana työnä. Kotiäidit järjestäytyvät, heillä on ääni yhteiskunnassa, päivittäistavarakauppa käytännössä pyörii heidän ehdoillaan jne. Kukaan ei ole vähättelemässä valintaa valita lapsensa työuran sijaan, ja alakouluissa jopa oletetaan että äiti pakkaa lounaslaatikon mukaan sekä jatkaa iltapäivällä opetusta hieman.
Japanissa taitaa nykyään nuoret naiset olla eri mieltä, kun he ei halua naimisiin ja syntyvyys laskee koko ajan. Jos olisin itse japanilainen nainen, en todellakaan luopuisi vapaudestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi halunnut jäädä kotiäidiksi eikä miehenikään olisi halunnut minun jäävän. Nykyaikana on naisen asema todella turvaton jos jää kotiäidiksi. Avioerot ovat todella yleisiä eikä se lohduta vaikka saisi lähtiessään puolet omaisuudesta. Sitä ei varmaan ole paljoa kertynyt yhden ihmisen tuloilla. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla kotona jos ei ole toista elättämässä ja jos ei ole ollut työelämässä vähään aikaan niin työllistyminen on vaikeampaa. Moni ei myöskään ajattele sitä, että pitkä kotiäitiys tarkoittaa pientä eläkettä. Jos toisen tuloilla on tultu toimeen niin miten sitten kun siirrytään eläkkeelle ja tulot pienenevät hurjasti ja toisen eläke on mitätön.
Tässä näkyy perusongelma: äiti ja isä miettivät vain itseään ja rahaa, lapsi on tässä kuviossa sivuosassa. Sitten ihmetellään, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelma on räjähtänyt käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä.
Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia.
Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.
Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa? Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.
Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla.
Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne.
Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia.
Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita.
Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä.
https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…
***
Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma.
Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.
Hienoa kun olette miehesi kanssa päätyneet hoitamaan lapsenne kotona - kuinka olette jakaneet hoitovastuut, 50:50? Vai perinteiseen kotirouvamalliin, jossa mies tekee sitä uraa ja nainen toimii kodinhengettärenä. Tuo malli tosiaan vielä suhteellisen yleinen monessa länsimaassa, jossa tasa-arvo vielä kaukana arjesta. Onneksi meillä ei noin, onneksi lasten hoitovastuukin jaetaan koko ajan tasaisemmin molempien sukupuolten kesken - ja onneksi tuohon tasa-arvoiseen malliin opitaan kotona vanhempien vanhemmuutta seuraten. Näin ainakin itse opin omalta työssäkäyvältä akateemiselta äidiltäni, millaisen mallin sinun lapsesi oppivat?
Hoitovastuu on 90:10 sillä mies on työssä enimmäkseen ulkomailla. En ole kodinhengetär, vaan äiti, se vanhempi, joka pyörittää arkea. Mies ei sitä voisi tehdä, tai pitäisi vaihtaa työpaikkaa.
On se sitten tosi kiva ettei teillä ole noin, mikäs siinä. Meille sopii näin. Enemmän se tuntuu aina närästävän aivan ulkopuolisia, että meillä on näin.
Millaisen mallin lapset oppivat??
Mitä kysymyksesi ajaa takaa? Luuletko, että kotiäitiperheessä kasvavat oppivat kotiäideiksi? Yhtä loogista kuin että sateenkaariperheessä lapset oppivat homoiksi? Eroperheen lapset oppivat eroamaan?
Emme elä kuplassa ja irti yhteiskunnasta. Lapset tuntevat ydinperheitä, eroperheitä, sateenkaariperheitä, erityislapsiperheitä. Meidän lapset oppivat mm että perheitä on monenlaisia eri malleja, minä olen kotona koska hoidan heitä ja hoidan kodin, ja tärkeintä on keskinäinen kunnioitus ja rakkaus ja huolenpitoa tarvitsevista huolehtiminen.
Lapset tietävät varsin hyvin, että olen ollut töissä (ja yrittäjänä) ennen heitä, ja aion mennä töihin, kun ovat riittävän isoja hoitamaan asiansa. Siihen on vielä vuosia, että nuorinkin on riittävän iso.
Hyvä jos toimii teillä noin, sinä kotona huolehtimassa kaikesta, miehesi se uran tekijä. Harmittelet kuinka muut (lasket minut mukaan) haluavat arvostella valintojanne. Katselepa omia kommenttejasi uranaisten valinnoista:
"Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. "
Kun ura ei torppaannu muutaman vuoden poissaolon vuoksi miksei miehesi vuorostaan jäänyt yhdelle kolmen vuoden hoitovapaalle, sinä olisit saanut jatkaa yrittäjän uraasi? Eikö hän voinut laittaa uraansa syrjään?
Minua ei närästä yksittäisten ihmisten valinnat, mutta jos ne muodostavat väestötasolla yleisen käytänteen, tuolloin valinta on ongelma. Jos naiset jäävät aina kotiin, kuten useassa kulttuurissa vielä tapana, tuolla huomattava vaikutus naisten asemaan. Myös koulutettujen naisten. Kotiäitien rahat tulevat mieheltä, avioero on katastrofi. Laura Saarikoski kirjoitti tästä amerikanvuosien kolumnissaan: kuinka akateemiset kotiäidit pelkäävät vanhenemista ja kiloja, käyvät salaa kosmeettisissa leikkauksissa ettei mies vain kyllästyisi. Tasa-arvoa? Ja kannattaako työnantajan palkata naista, vaikka kuinka taitavaa, jos todennäköisesti nainen jää muutaman työvuoden jälkeen kotiäidiksi. Jos hoitovastuu jakaantuu tasaisesti ongelmaa ei ole yhteiskunnan tasolla.
Kuinka paljon lapset oppivat arvojaan kotonaan, no siitä on paljon tutkimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi halunnut jäädä kotiäidiksi eikä miehenikään olisi halunnut minun jäävän. Nykyaikana on naisen asema todella turvaton jos jää kotiäidiksi. Avioerot ovat todella yleisiä eikä se lohduta vaikka saisi lähtiessään puolet omaisuudesta. Sitä ei varmaan ole paljoa kertynyt yhden ihmisen tuloilla. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla kotona jos ei ole toista elättämässä ja jos ei ole ollut työelämässä vähään aikaan niin työllistyminen on vaikeampaa. Moni ei myöskään ajattele sitä, että pitkä kotiäitiys tarkoittaa pientä eläkettä. Jos toisen tuloilla on tultu toimeen niin miten sitten kun siirrytään eläkkeelle ja tulot pienenevät hurjasti ja toisen eläke on mitätön.
Tässä näkyy perusongelma: äiti ja isä miettivät vain itseään ja rahaa, lapsi on tässä kuviossa sivuosassa. Sitten ihmetellään, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelma on räjähtänyt käsiin.
Ajattelitko, ettei lapsi kärsi siitä, jos vanhemmat ei pysty elättämään häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi halunnut jäädä kotiäidiksi eikä miehenikään olisi halunnut minun jäävän. Nykyaikana on naisen asema todella turvaton jos jää kotiäidiksi. Avioerot ovat todella yleisiä eikä se lohduta vaikka saisi lähtiessään puolet omaisuudesta. Sitä ei varmaan ole paljoa kertynyt yhden ihmisen tuloilla. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla kotona jos ei ole toista elättämässä ja jos ei ole ollut työelämässä vähään aikaan niin työllistyminen on vaikeampaa. Moni ei myöskään ajattele sitä, että pitkä kotiäitiys tarkoittaa pientä eläkettä. Jos toisen tuloilla on tultu toimeen niin miten sitten kun siirrytään eläkkeelle ja tulot pienenevät hurjasti ja toisen eläke on mitätön.
Tässä näkyy perusongelma: äiti ja isä miettivät vain itseään ja rahaa, lapsi on tässä kuviossa sivuosassa. Sitten ihmetellään, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelma on räjähtänyt käsiin.
Höpöhöpö. Jos katselet vuokrakasarmien monisukupolvisten kotiäitien lapsia, kuinkahan onnellisia he ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi halunnut jäädä kotiäidiksi eikä miehenikään olisi halunnut minun jäävän. Nykyaikana on naisen asema todella turvaton jos jää kotiäidiksi. Avioerot ovat todella yleisiä eikä se lohduta vaikka saisi lähtiessään puolet omaisuudesta. Sitä ei varmaan ole paljoa kertynyt yhden ihmisen tuloilla. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla kotona jos ei ole toista elättämässä ja jos ei ole ollut työelämässä vähään aikaan niin työllistyminen on vaikeampaa. Moni ei myöskään ajattele sitä, että pitkä kotiäitiys tarkoittaa pientä eläkettä. Jos toisen tuloilla on tultu toimeen niin miten sitten kun siirrytään eläkkeelle ja tulot pienenevät hurjasti ja toisen eläke on mitätön.
Tässä näkyy perusongelma: äiti ja isä miettivät vain itseään ja rahaa, lapsi on tässä kuviossa sivuosassa. Sitten ihmetellään, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelma on räjähtänyt käsiin.
Juu, nuorten mielenterveysongelmat johtuvat kotiäitien puutteesta. Ei suinkaan somesta, jatkuvasta katastrofiuutisvirrasta, kiusaamisesta, yleistyneistä avioeroista ja vaihtuvista uusioperhekuvioista. Eikä siitä että nykyään kaiken voi ja pitääkin valita, myös sukupuolensa koska sekin on nykyään kyseenalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi halunnut jäädä kotiäidiksi eikä miehenikään olisi halunnut minun jäävän. Nykyaikana on naisen asema todella turvaton jos jää kotiäidiksi. Avioerot ovat todella yleisiä eikä se lohduta vaikka saisi lähtiessään puolet omaisuudesta. Sitä ei varmaan ole paljoa kertynyt yhden ihmisen tuloilla. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuutta olla kotona jos ei ole toista elättämässä ja jos ei ole ollut työelämässä vähään aikaan niin työllistyminen on vaikeampaa. Moni ei myöskään ajattele sitä, että pitkä kotiäitiys tarkoittaa pientä eläkettä. Jos toisen tuloilla on tultu toimeen niin miten sitten kun siirrytään eläkkeelle ja tulot pienenevät hurjasti ja toisen eläke on mitätön.
Tässä näkyy perusongelma: äiti ja isä miettivät vain itseään ja rahaa, lapsi on tässä kuviossa sivuosassa. Sitten ihmetellään, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelma on räjähtänyt käsiin.
Jos työelämä on sellaista, ettei sen ohessa kykene normaaliin vanhemmuuteen, sitten onkin varmaan aika hypätä pois kelkasta, mutta jo ihan oman terveydenkin takia. Kyllä suuri osa työssä käyvistä vanhemmista kykenee olemaan ihan riittävän hyviä vanhempia. Tietysti on heitä, jotka ovat ulkoistaneet lastensa elämän päiväkodille, koululle, harrastusohjaajille, isovanhemmille jne. jne. ja ovat paniikissa, jos "lasta ei saa mihinkään" (mikä ilmiö oli nähtävissä koronan aikaan) ja oma elämä määrittyy tasan oman aseman kautta. Mutta toisaalta on heitäkin kotiäitejä, jotka ovat vain ajautuneet siihen työttöminä, eikä välttämättä ole mitään annettavaa lapselle henkisestikään. Pikkulapsivaiheen jälkeen vanhempi on myös paljolti esimerkkinä lapselle. Jos äiti jää joka aamu kotiin ja päivän saavutus on käydä kaupassa, kyllä sekin haittaa lapsen kehitystä. Lapsen pitäisi nähdä vanhempansa elämässä jotain tavoiteltavaa ja ajatella, että haluan aikuiseksi itsekin. Ja kyllä tietty taloudellinen turva on vaan elämässä aika hemmetin tärkeä asia. Olen itse ollut pitkään kotiäitinä ja näen sen hyvät puolet, mutta ei se mitään automaattista onnea ja auvoa tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä.
Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia.
Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.
Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa? Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.
Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla.
Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne.
Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia.
Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita.
Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä.
https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…
***
Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma.
Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.
Hienoa kun olette miehesi kanssa päätyneet hoitamaan lapsenne kotona - kuinka olette jakaneet hoitovastuut, 50:50? Vai perinteiseen kotirouvamalliin, jossa mies tekee sitä uraa ja nainen toimii kodinhengettärenä. Tuo malli tosiaan vielä suhteellisen yleinen monessa länsimaassa, jossa tasa-arvo vielä kaukana arjesta. Onneksi meillä ei noin, onneksi lasten hoitovastuukin jaetaan koko ajan tasaisemmin molempien sukupuolten kesken - ja onneksi tuohon tasa-arvoiseen malliin opitaan kotona vanhempien vanhemmuutta seuraten. Näin ainakin itse opin omalta työssäkäyvältä akateemiselta äidiltäni, millaisen mallin sinun lapsesi oppivat?
Hoitovastuu on 90:10 sillä mies on työssä enimmäkseen ulkomailla. En ole kodinhengetär, vaan äiti, se vanhempi, joka pyörittää arkea. Mies ei sitä voisi tehdä, tai pitäisi vaihtaa työpaikkaa.
On se sitten tosi kiva ettei teillä ole noin, mikäs siinä. Meille sopii näin. Enemmän se tuntuu aina närästävän aivan ulkopuolisia, että meillä on näin.
Millaisen mallin lapset oppivat??
Mitä kysymyksesi ajaa takaa? Luuletko, että kotiäitiperheessä kasvavat oppivat kotiäideiksi? Yhtä loogista kuin että sateenkaariperheessä lapset oppivat homoiksi? Eroperheen lapset oppivat eroamaan?
Emme elä kuplassa ja irti yhteiskunnasta. Lapset tuntevat ydinperheitä, eroperheitä, sateenkaariperheitä, erityislapsiperheitä. Meidän lapset oppivat mm että perheitä on monenlaisia eri malleja, minä olen kotona koska hoidan heitä ja hoidan kodin, ja tärkeintä on keskinäinen kunnioitus ja rakkaus ja huolenpitoa tarvitsevista huolehtiminen.
Lapset tietävät varsin hyvin, että olen ollut töissä (ja yrittäjänä) ennen heitä, ja aion mennä töihin, kun ovat riittävän isoja hoitamaan asiansa. Siihen on vielä vuosia, että nuorinkin on riittävän iso.
Hyvä jos toimii teillä noin, sinä kotona huolehtimassa kaikesta, miehesi se uran tekijä. Harmittelet kuinka muut (lasket minut mukaan) haluavat arvostella valintojanne. Katselepa omia kommenttejasi uranaisten valinnoista:
"Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. "
Kun ura ei torppaannu muutaman vuoden poissaolon vuoksi miksei miehesi vuorostaan jäänyt yhdelle kolmen vuoden hoitovapaalle, sinä olisit saanut jatkaa yrittäjän uraasi? Eikö hän voinut laittaa uraansa syrjään?
Minua ei närästä yksittäisten ihmisten valinnat, mutta jos ne muodostavat väestötasolla yleisen käytänteen, tuolloin valinta on ongelma. Jos naiset jäävät aina kotiin, kuten useassa kulttuurissa vielä tapana, tuolla huomattava vaikutus naisten asemaan. Myös koulutettujen naisten. Kotiäitien rahat tulevat mieheltä, avioero on katastrofi. Laura Saarikoski kirjoitti tästä amerikanvuosien kolumnissaan: kuinka akateemiset kotiäidit pelkäävät vanhenemista ja kiloja, käyvät salaa kosmeettisissa leikkauksissa ettei mies vain kyllästyisi. Tasa-arvoa? Ja kannattaako työnantajan palkata naista, vaikka kuinka taitavaa, jos todennäköisesti nainen jää muutaman työvuoden jälkeen kotiäidiksi. Jos hoitovastuu jakaantuu tasaisesti ongelmaa ei ole yhteiskunnan tasolla.
Kuinka paljon lapset oppivat arvojaan kotonaan, no siitä on paljon tutkimuksia.
No ihan vain tuohon: minä halusin jäädä lapsia hoitamaan.
En tiedä mihin oikein pyrit, yritätkö saada minut myöntämään että olen tehnyt väärän valinnan, jos en yksilötasolla niin vähintään yhteiskunnallisella tasolla? Mikä on pointti? Lasten kotona hoitaminen on -tai sen pitäisi olla- ihan normaalia. Luonnollista.
Kun nyt vertaillaan Usaan, siellä aviomies joutuu maksamaan eron tullessa elatusta myös rouvalle. Eron jälkeen täytyy pysyä sama elintaso lapsella ja äidillä, joten mies maksaa saman elintason myös eron jälkeen.
Eli kotiäiti on siellä taloudellisesti turvatumpi kuin täällä. Ei niin, että pitäisi siihen verrata ja ottaa mallia. Erilaiset yhteiskunnat muutenkin.
Suomessa tahtotila on tukea naisten työssäkäyntiä. Ihan sama, vaikka kyseessä olisi yh-äiti ja yksin vastuussa koko arjesta ja nääntyy työtaakan alle. Naisten on käytävä töissä jotta pärjää, mieheltä ei elatusta saa kuin lapselle. Mutta se on vähän eri keskustelu taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä.
Minä aloitin uuden (paljon oppimista vaativan) harrastuksen, ja luen omaelämäkertoja ja tutkimuksia minua kiinnostavista aiheista. Kyllä ihan riittävästi saa älyllistä haastetta, sen mitä nyt kotielämältä ehtii, ja nykyisin ehtiikin paremmin kun lapset jo isompia.
Tutkimus on ala, jossa hankala edetä jos ei ole valmis panostamaan paljon, se on monille elämäntapa kuten taiteilijuuskin. Mutta yhdistäminen lasten kanssa onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Eikä välitä ympäristön paineista. Lapsia voi ottaa viikonloppuisin seikkailemaan yliopiston käytäville ja katselemaan videoita tietokoneilta, eivät mene parissa tunnissa rikki. Äitiysloman aikana voi tavata tutkijakollegoita kotona kahvilla vauvan päiväuniaikaan ja uusia tutkimushakemuksia voi hahmotella lasta nukuttaessa. Mutta kun välillä pääsee oikeasti paneutumaan työhön voi käyttää ajan lapsen kanssa keskittyen paremmin häneen - myös tyytyväisempänä, koska on saanut toteuttaa itseään, käyttää omaa keskittymiskykyä ja luovuutta työn aikana.
Tuskin vanhemmuuden tarvitsee olla itsensä ja omien tarpeiden uhraamista, vaan lasten tarpeiden lisäksi kannattaa täyttää myös omat tarpeensa? Ainakin omat lapseni ovat arvostaneet meidän vanhemmuudessa juuri sitä ettemme ole laittaneet heille paineita uravalintojen ja menestyksen suhteen. Olemme toteuttaneet omat unelmamme itse, lapset saavat valita omat tavoitteensa, me tuemme heitä mutta emme painosta mihinkään. Jokainen tavallaan. Ja kun vedit länsimaisen kulttuurin mukaan, tiedätkö minkä ikäisiä ovat lapset kun äidit USAssa tai Ranskassa lähtevät töihin? Ja noistakin lapsista kasvaa ihan normaaleja aikuisia - keskimäärin paremmin koulussa menestyviä pidempään kotihoidossa olleisiin verrattuna, tutkimusten mukaan.
Vedin länsi-Euroopan mukaan siltä kantilta, miten lapsia nykyään saadaan, eli ovatko toivottuja, eli onko ehkäisyä / abortti saatavilla.
Naisten työssäkäynti eli käytännössä "päivähoito länsimaissa" on jo toinen keskustelu, se on hoidettu hyvin eri tavoin eri maissa. Kotiäitiys on paljon tavallisempaa tosi monessa maassa, jos ei ole kunnallista / halpaa päivähoitoa, jos ei ole kouluruokailua, jos on lyhyet koulupäivät eikä iltapäiväkerhoja. Jne.
Jos olet tutkija, osaat kyllä vertailla eri kulttuureja niin että otat eri muuttujia huomioon, eikö, etkä yritä kepittää heittämällä puolitotuuksia.
Monissa länsimaissa lapset hoitaa isovanhemmat, jos vanhemmat käyvät töissä. Kuten esim Usassa, jossa varaa päivähoitoon ei ole kuin harvoilla. Köyhän on silti mentävä töihin, ja apuun tulee isovanhemmat tai muut sukulaiset. Joskus isosisarus hoitaa, ei ole muita.
Ja se että kasvaako Usassa "normaaleja aikuisia", ylistätkö tosiaan lastenhoitokäytännöistä maata, jossa lasten ja nuorten mt-ongelmista ei edes puhuta, ja kouluampumisia ja massa-ampumisia julkisilla paikoilla on aivan jatkuvasti. Massa-ampumisia on tänä vuonna tapahtunut 400, eli enemmän kuin yksi päivässä.
https://abcnews.go.com/US/us-surpasses-400-mass-shootings-2023-national…
***
Enemmän se riippuu vanhempien sosioekonomisesta taustasta, miten lapsi tulee koulussa menestymään. Koulutetut uravanhemmat vie lapsensa hoitoon, koska työ, ja lapsi menestyy koulussa, mutta vaka ei sitä kyllä tee. Sen tekee kotoa tuleva arvomaailma.
Tämän päivän varhaiskasvatuslaitos päinvastoin stressaa lasta. Kysyy keneltä tahansa vakassa.
Hienoa kun olette miehesi kanssa päätyneet hoitamaan lapsenne kotona - kuinka olette jakaneet hoitovastuut, 50:50? Vai perinteiseen kotirouvamalliin, jossa mies tekee sitä uraa ja nainen toimii kodinhengettärenä. Tuo malli tosiaan vielä suhteellisen yleinen monessa länsimaassa, jossa tasa-arvo vielä kaukana arjesta. Onneksi meillä ei noin, onneksi lasten hoitovastuukin jaetaan koko ajan tasaisemmin molempien sukupuolten kesken - ja onneksi tuohon tasa-arvoiseen malliin opitaan kotona vanhempien vanhemmuutta seuraten. Näin ainakin itse opin omalta työssäkäyvältä akateemiselta äidiltäni, millaisen mallin sinun lapsesi oppivat?
Hoitovastuu on 90:10 sillä mies on työssä enimmäkseen ulkomailla. En ole kodinhengetär, vaan äiti, se vanhempi, joka pyörittää arkea. Mies ei sitä voisi tehdä, tai pitäisi vaihtaa työpaikkaa.
On se sitten tosi kiva ettei teillä ole noin, mikäs siinä. Meille sopii näin. Enemmän se tuntuu aina närästävän aivan ulkopuolisia, että meillä on näin.
Millaisen mallin lapset oppivat??
Mitä kysymyksesi ajaa takaa? Luuletko, että kotiäitiperheessä kasvavat oppivat kotiäideiksi? Yhtä loogista kuin että sateenkaariperheessä lapset oppivat homoiksi? Eroperheen lapset oppivat eroamaan?
Emme elä kuplassa ja irti yhteiskunnasta. Lapset tuntevat ydinperheitä, eroperheitä, sateenkaariperheitä, erityislapsiperheitä. Meidän lapset oppivat mm että perheitä on monenlaisia eri malleja, minä olen kotona koska hoidan heitä ja hoidan kodin, ja tärkeintä on keskinäinen kunnioitus ja rakkaus ja huolenpitoa tarvitsevista huolehtiminen.
Lapset tietävät varsin hyvin, että olen ollut töissä (ja yrittäjänä) ennen heitä, ja aion mennä töihin, kun ovat riittävän isoja hoitamaan asiansa. Siihen on vielä vuosia, että nuorinkin on riittävän iso.
Hyvä jos toimii teillä noin, sinä kotona huolehtimassa kaikesta, miehesi se uran tekijä. Harmittelet kuinka muut (lasket minut mukaan) haluavat arvostella valintojanne. Katselepa omia kommenttejasi uranaisten valinnoista:
"Moni puhuu uran puolesta...
Lapsi on pieni vain muutaman vuoden. Ei kovin montaa alaa ole, jossa jo muutaman vuoden poissaolo torppaa urakehityksen täysin. Mitä aloja tällaiset ovat?
Yhtälailla ihmettelen kumpaakin vanhempaa, jos ei kumpikaan voi laittaa uraansa hetkeksi syrjään ja antaa aikaa lapselle, jonka on halunnut maailmaan saattaa. Länsi-Euroopassa jokainen lapsi on valinta, ja valinnoista tulee kantaa vastuu.
Ja älyllisistä haasteista... niitä voi saada muualtakin kuin työelämästä, jos vaan älli riittää haasteita löytämään. Itseään voi haastaa vaikka missä. "
Kun ura ei torppaannu muutaman vuoden poissaolon vuoksi miksei miehesi vuorostaan jäänyt yhdelle kolmen vuoden hoitovapaalle, sinä olisit saanut jatkaa yrittäjän uraasi? Eikö hän voinut laittaa uraansa syrjään?
Minua ei närästä yksittäisten ihmisten valinnat, mutta jos ne muodostavat väestötasolla yleisen käytänteen, tuolloin valinta on ongelma. Jos naiset jäävät aina kotiin, kuten useassa kulttuurissa vielä tapana, tuolla huomattava vaikutus naisten asemaan. Myös koulutettujen naisten. Kotiäitien rahat tulevat mieheltä, avioero on katastrofi. Laura Saarikoski kirjoitti tästä amerikanvuosien kolumnissaan: kuinka akateemiset kotiäidit pelkäävät vanhenemista ja kiloja, käyvät salaa kosmeettisissa leikkauksissa ettei mies vain kyllästyisi. Tasa-arvoa? Ja kannattaako työnantajan palkata naista, vaikka kuinka taitavaa, jos todennäköisesti nainen jää muutaman työvuoden jälkeen kotiäidiksi. Jos hoitovastuu jakaantuu tasaisesti ongelmaa ei ole yhteiskunnan tasolla.
Kuinka paljon lapset oppivat arvojaan kotonaan, no siitä on paljon tutkimuksia.
No ihan vain tuohon: minä halusin jäädä lapsia hoitamaan.
En tiedä mihin oikein pyrit, yritätkö saada minut myöntämään että olen tehnyt väärän valinnan, jos en yksilötasolla niin vähintään yhteiskunnallisella tasolla? Mikä on pointti? Lasten kotona hoitaminen on -tai sen pitäisi olla- ihan normaalia. Luonnollista.
Kun nyt vertaillaan Usaan, siellä aviomies joutuu maksamaan eron tullessa elatusta myös rouvalle. Eron jälkeen täytyy pysyä sama elintaso lapsella ja äidillä, joten mies maksaa saman elintason myös eron jälkeen.
Eli kotiäiti on siellä taloudellisesti turvatumpi kuin täällä. Ei niin, että pitäisi siihen verrata ja ottaa mallia. Erilaiset yhteiskunnat muutenkin.
Suomessa tahtotila on tukea naisten työssäkäyntiä. Ihan sama, vaikka kyseessä olisi yh-äiti ja yksin vastuussa koko arjesta ja nääntyy työtaakan alle. Naisten on käytävä töissä jotta pärjää, mieheltä ei elatusta saa kuin lapselle. Mutta se on vähän eri keskustelu taas.
Luepa se Laura Saarikosken juttu USAn auvolasta. Hän toteaa erosta:
"SIKSI Yhdysvalloissa naisen on myös vaikeampi erota. Ero ei vaikuta vain omaan elintasoon vaan myös lasten tulevaisuuteen. Koska pelissä on koti, eläkesäästöt ja koko loppuelämän elintaso, erot voivat olla ihan kauheita.
Yksi tapaamani nainen seurusteli miehen kanssa, jonka entinen vaimo yritti oikeudessa viedä mieheltä kaiken. Mies alkoi tosissaan suunnitella entisen vaimonsa hukuttamista happoon. Nainen katsoi viisaaksi lopettaa suhteen."
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html
Minusta paljon mukavampaa, kun Suomessa työssäkäyvä ihminen voi erota jos liitto onneton ilman järkyttäviä riitoja elatuksista, naiset kun kykenevät itsekin elättämään lapsensa, erityisesti ne uraäidit.
Pointtini on, että jokainen valitkoon itse. Ja että uraäitiys voi olla ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin kotiäitiys, ketjussa oli älytöntä (trollien) syyllistämistä jos nainen ei halua jäädä pitkäksi aikaa kotiin. Ja että kotiäitiys on yhteiskunnallinen ongelma jos kotiin aina jää äiti, jaettu vanhemmuus on yhteiskunnan kannalta paljon parempi ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset on 8v ja 13v ja olen edelleen kotiäiti.
Jäin ja jos uudelleen pitäisi valita jäisin taas. Meidän perheen kohdalla aivan täydellinen vaihtoehto. Olen korkeakoulutettu. Olin ennen kotiäitiyttä työelämässä mutta jäin kotiin, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Olen ollut kotona 16vuotta. Nyt ajattelin, että voisin ehkä palata työelämään osittain. Mikään pakko ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kaduttaa nyt kotiäitiys kun lapset muuttaneet jo kotoa. Jätin hyvän, mielekkään työn ja työyhteisön. Taloudellisesti ei ongelmaa, mies on kovasti arvostanut panostani hänen uransa mahdollistamiseen. Ja olihan lasten hyvä siinä kasvaa, oli harrastuksiin kuljettaja, kavereita sai tulla ja kotiruokaa aina tarjolla. Mutta nyt kyn vielä olisi voimaa ja energiaa ei ole helppoa palata työhön, olisi paljon kiinniotettavaa.
Tottakai, lapsen paras paikka on kotona
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos perheen tulot eivät tippuisi, eli saisin lähes saman rahan kuin töistä (n. 2000e/kk käteen) ja eläke tulisi samoin työssäkäyvän mukaan - jäisin. Alastani on tehty melko tiukilla käyvä jossa työntekijöitä siirrellään työyksiköistä toiseen lyhyellä varoajalla vaikka työpanosta tarvittaisiin myös omassa yksikössä, kirjallisen työn osuus kasvaa jatkuvasti ja keskeneräistä työtä käydään katsomassa ja nillitetään muistiinpanojen sanamuodoista. Tiettyinä kuukausina työtä on vähemmän joten työntekijöille tehdään vuosia sopimuksia näiden kuukausien ympärille ilman mitään takuuta seuraavasta sopimuksesta.
En jäisi jos ei olisi pakko. Töissä kiinnostavampaa ja helpompaa. Ylempi korkeakoulututkinto (humanisti).
Vierailija kirjoitti:
En jäisi koska kyllästyisin ja kokisin että korkeakoulutukseni olisi mennyt hukkaan. Teen osa-aikatyötä, se sopii minulle parhaiten.
Minä taas jään. Suunnittelen kahta vuotta ja sitten mies kahta vuotta. Hän on myös lääkäri. Meillä on onneksi varaa tähän ja urat eivät kärsi. S Olen aina toivonut saavani olla kotiäitinä ja yhteisestä päätöksestä saamme kumpikin vanhempi olla kotona. Asumme
Tukholmassa ja vaikuttaa siltä että koti-isät ovat Suomessa harvinaisempia kuin täällä. Kotiäidit taas ovat Suomessa tavallisia. Täällä ei enää pysty olemaan kotona vuosikausia valtion kustannuksella. Jotkut eivät opiskelleet ja käyneet töissävaan elättivät itseään ja perhettään synnyttämällä lapsia. Nyt se ei enää onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi koska kyllästyisin ja kokisin että korkeakoulutukseni olisi mennyt hukkaan. Teen osa-aikatyötä, se sopii minulle parhaiten.
Minä taas jään. Suunnittelen kahta vuotta ja sitten mies kahta vuotta. Hän on myös lääkäri. Meillä on onneksi varaa tähän ja urat eivät kärsi. S Olen aina toivonut saavani olla kotiäitinä ja yhteisestä päätöksestä saamme kumpikin vanhempi olla kotona. Asumme
Tukholmassa ja vaikuttaa siltä että koti-isät ovat Suomessa harvinaisempia kuin täällä. Kotiäidit taas ovat Suomessa tavallisia. Täällä ei enää pysty olemaan kotona vuosikausia valtion kustannuksella. Jotkut eivät opiskelleet ja käyneet töissävaan elättivät itseään ja perhettään synnyttämällä lapsia. Nyt se ei enää onnistu.
Unohtui tuosta että olen itsekin erikoislääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Pariksi vuodeksi korkeintaan.
Ihan hirveän tylsää pyöriä vaan kotona. Päähän sinä pehmenee.
Hammaslääkärisisko sanoi että lasten kanssa vietetyt vuodet olivat elämän parasta aikaa. Lapsia on kaksi nyt jo aikuisia. Sai nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Etukäteen moni kollega pelotteli että se kyllä tulee olemaan aivan kamalaa aikaa. Ei ollut. Sisko asuu Tukholmassa ja mies on ruotsalainen.
Minulla kävi sinällään tuuri, että työttömyysjaksot osui aikaan, kun lapset oli pieniä. Pidin esikoisen aikaan hoitovapaata niin, että palasin töihin, kun lapsi oli 1,5 vuotias. Sain samoin tein irtisanomislapun kouraan ja jäin muutamaa viikkoa myöhemmin kotiin.
Toinen lapsi tehtiin, kun vielä sain palkasta laskettua äitiyspäivärahaa. Nuoremman kohdalla pidin täyden hoitovapaan, sen jälkeen olin työtön ja kävin muutaman viikon mittaisen työllisyyskurssin. Töitä sain, kun esikoinen meni ekaluokan kevätlukukaudelle ja nuorempi oli nelivuotias. Oli kyllä kiva päästä taas töihin.
Ne jotka opiskelevat pitkään saavat yleensä niin hyvää palkkaa että hakkaavat amiksessa opiskelleet eläkekertymässä mennen tullen. Elämäntapa opiskelijat ovat sitten eriasia. Lisäksi kun tässä keskustellaan kotiäitiydestä niin harva varmaan katsoo kotiäitiydeksi sitä jos on kerran vuoden hoitovapaalla.