Lue keskustelun säännöt.
voisitteko ottaa kumppanin jolla ei ole yhtään ystävää?
18.02.2020 |
Tai kaveria jota he näkevät ja teidän seuranne olisi kumppanin ainut seura pääasiallisesti.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Mikä ihmeen vastuu? Tunnut olettavan, että ystävätön olisi sellainen vastoin tahtoaan ja kovasti kaipaisi sosiaalista elämää, jonka tarjoaja sinä sitten olisit. Varmasti suurin osa ystävättömistä on kuitenkin sitä omasta valinnastaan, koska eivät kaipaa sosiaalista elämää. Itsekin olen ollut sinkkuna erittäin tyytyväinen elämääni jo 12 vuotta ilman ystäviä tai kavereita tai sosiaalista elämää, ja en usko jos löytäisin jonkun miehen niin yhtäkkiä alkaisin kauheasti kaivata sellaista.
Minä olisin hänen sosiaalinen elämänsä. Sitä se tarkoittaa. Vai miten voidaan solmia parisuhde ja ylläpitää sitä olematta sosiaalisia? Suhteessa on kuitenkin aina vähintään 2 ihmistä.
/Se jolle vastasit
Et tajunnut asiaa, mutta ihan sama. Minulla ei ole sinun huoliasi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Minulla on hyvät välit sisaruksiini ja tiedän kokemuksesta olevani hyvä myös parisuhteessa, mutta ystäviä en vain jaksa pitää, vaikka välillä kiinnostaisikin. En jaksa yhteydenpitoa, koska alan jännittää, jos ollaan suht harvoin tekemisissä ja tiiviimpään yhteydenpitoon taas olen liian introvertti. Oma kumppani on eri juttu.
Jännität ystäviä? Et sinä ole silloin kummoinen ystävä ja eivät ole sinun ystäviäsi.
Riippuisi ihan syistä ystävättömyyden takana. Jos kyse on siitä, että kumppani on itsekseen viihtyvää tyyppiä, joka ei välttämättä löydä helposti samanhenkisiä ihmisiä, niin asia olisi vallan ok. Olen tämänsorttinen ihminen itsekin, tosin en syyttele ketään siitä, että poikkean valtavirrasta ja odottaisin, että myös kumppanini olisi sinut asian kanssa omalta kohdaltaan. Mutta tasapainoinen omien teidensä kulkija olisi minulle mitä loistavin puolisokandidaatti.
Sitten, jos kyseessä olisi vihamielisesti ja alentuvasti muihin suhtautuva, vaivihkaa itseään jalustalle nostava uhriutuja, niin ei missään nimessä. Katkeruus, kompensoitu alemmuudentunto ja aggressiivisuus eivät ole hyvän kumppanin ominaisuuksia. Erittäin todennäköistä on, että hän jossain vaiheessa alkaisi ulkoistaa pettymyksiään ja pahaa oloaan minuun tai vaihtoehtoisesti rupeaisi takertumaan minuun sairaalloisuuteen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Mikä ihmeen vastuu? Tunnut olettavan, että ystävätön olisi sellainen vastoin tahtoaan ja kovasti kaipaisi sosiaalista elämää, jonka tarjoaja sinä sitten olisit. Varmasti suurin osa ystävättömistä on kuitenkin sitä omasta valinnastaan, koska eivät kaipaa sosiaalista elämää. Itsekin olen ollut sinkkuna erittäin tyytyväinen elämääni jo 12 vuotta ilman ystäviä tai kavereita tai sosiaalista elämää, ja en usko jos löytäisin jonkun miehen niin yhtäkkiä alkaisin kauheasti kaivata sellaista.
Minä olisin hänen sosiaalinen elämänsä. Sitä se tarkoittaa. Vai miten voidaan solmia parisuhde ja ylläpitää sitä olematta sosiaalisia? Suhteessa on kuitenkin aina vähintään 2 ihmistä.
/Se jolle vastasit
Et tajunnut asiaa, mutta ihan sama. Minulla ei ole sinun huoliasi. :)
Täh? Nimenomaan sinä et tajunnut. Aloit selittää jostain sosiaalisen elämän tarjoamisesta toiselle. Minä tarkoitin vastuulla sitä, että aloituksessa kuvatussa tilanteessa olisin miehen ainut, tai ainakin yksi harvoista, sosiaalinen kontakti. Liikaa vastuuta minulle.
En tiedä miten kenenkin huolet tähän liittyvät. Avaa vähän.
/Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. Ystävätön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Minulla on hyvät välit sisaruksiini ja tiedän kokemuksesta olevani hyvä myös parisuhteessa, mutta ystäviä en vain jaksa pitää, vaikka välillä kiinnostaisikin. En jaksa yhteydenpitoa, koska alan jännittää, jos ollaan suht harvoin tekemisissä ja tiiviimpään yhteydenpitoon taas olen liian introvertti. Oma kumppani on eri juttu.
Jännität ystäviä? Et sinä ole silloin kummoinen ystävä ja eivät ole sinun ystäviäsi.
No ehkä tässä oli kyse enemmän siirtymästä kaverivaiheesta ystävyyteen, jossa yleensä tössää. Aikuisena on vaikeampi tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. Ystävätön
Töistä ja harrastuksista. Minulla on kolme sydänystävää, kaikki eri paikkakunnilta (asun parhaillaan neljännellä eri paikkakunnalla elämäni aikana). Yksi on veljen puoliso, kaksi entisiä työkavereita. Muita ystäviä, sellaisia joiden kanssa tavataan satunnaisesti leffakäyntien tms merkeissä on tullut vuosien varrella töiden ja harrastusten kautta. Ei välttämättä työkavereita vaan ihmisiä, joihin olen tutustunut työn yhteydessä jossain verkostopalaverissa tms ja on huomattu, että juttu luistaa ("kemiat kohtaavat"). Sitten on liitytty toistemme FB-kontakteiksi ja jompi kumpi on esim. kuulutellut Facessa leffaseuraa tms ja toinen on ilmoittanut, että häntäkin kiinnostaa kyseinen elokuva. Tai on toimittu vapaa-aikana samassa yhdistyksessä ja jatkettu ystävyyttä myös sen yhdistystoiminnan ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. Ystävätön
Itse asun synnyinkaupungissani niinkuin aina olen asunut ja lapsuudenkoti on about 300 metrin päässä eikä mulla silti ole yhtään kaveria 😅
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. Ystävätön
Melkoista arpapeliähän se on, ystävän saaminen. Usein ja kauemmas esim. juuri työnperässä muuttavalla on vielä se, kun mahdolliset tuttavuudet jää taas taakse, niin ei edes vaivaudu/uskaltaudu tutustumaan kehenkään riittävällä avoimmuudella.
Olen itse saanut tutustua yhteen tällaiseen. Ihan sosiaalinen ihminen ja todella mukava. Kaikki hänen ystävänsä ja kaverinsa asuvat muualla päin Suomea. Kyllähän minua vähän alkuun arvelutti, jos olen hänen ainoa sosiaalinen kontakti, mutta onneksi näin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. YstävätönItse asun synnyinkaupungissani niinkuin aina olen asunut ja lapsuudenkoti on about 300 metrin päässä eikä mulla silti ole yhtään kaveria 😅
Eri
Vähän sama. Suurin osa kavereista ja ystävistä on muuttanut muualle.
Itselläni ei ole yhtään ystävää ja lisäksi minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, poikaystävälläni taas on ainakin yli kymmenen ystävää ja on muutenkin puhelias ja sosiaalinen. Ei minua olisi tietenkään haitannut vaikkei hänelläkään olisi ollut ystäviä kun tutustuttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Siis MITEN aikuisiällä saa ystäviä? Olen itse ystävätön ja juuri siksi että pitänyt työn takia muuttaa useamman kerran eri kaupunkiin. Sika piti jättää kaikki taakse ja aloittaa nollasta ja se oli aina vaan vaikeempaa. Te laajan ystävänjoukon omaavat, ettekö ikinä ole muuttaneet kaupunkia? Kai se helppoa onkin jos asuu omassa synnyinkaupungissa ja 20 metrin päässä lapsuudenkodista. Vähän toista meillö joita työ on riepotellut ties mihin.
T. Ystävätön
Siis miksi ystävistä pitäisi luopua siksi, että muuttaa? Mäkin olen muuttanut useasti, koska miehen työ oli aluksi sellainen, että oli järkevämpää muuttaa projektien perässä siksi aikaa kyseiseen paikkaan asumaan. Silti lapsuuden kotikaupungistani mulla on edelleen hyviä ystäviä, joiden kanssa viestitellään ja nähdään silloin tällöin, esim. kesäisin vieraillaan mökillä tai muuta vastaavaa. Ja ihan muuten vaan saatetaan kyläillä ja viettää iltaa viikonloppuisin. Harrastuksien kautta sitten tutustuin uudella paikkakunnalla uusiin ihmisiin, mutta täytyy myöntää että toki ne ystävyydet sitten taas useimmiten jäi kun muutti pois.
Asun pienessä kotikaupungissani josta kaikki lapsuudenystävät ovat muuttaneet pois. En ole osannut tunkeutua niihin valmiisiin klikkeihin joita jäljellejääneet ovat muodostaneet. Melkeipä muualtatulleiden kanssa on helpommin tutustunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voisin, jos molemmat saavat tilaa omille jutuilleen. Riippuu myös täysin luonteesta. Ei ystävättömyys ole ongelma, jos muuten synkkaa.
Itselläni ei ollut kuin yksi ystävä aloittaessani seurustelun mieheni kanssa. Ystäväni oli paljon sosiaalisempi kuin minä (paljon kavereita ja ystäviä), mutta hän oli meistä se takertuja. Häntä häiritsi se, etten ottanut yhtä usein yhteyttä kuin hän. En ole koskaan ollut mikään reissaaja tai peli-illoista nauttiva. Pidän syvällisemmistä keskusteluista. Ryhmässä oleminen vie voimat ja muutenkin olen hiljainen ihmisten joukossa. Minulla on aina ollut joku kaveri, mutta usein nekin jäävät, kun en jaksa pitää niin usein yhteyttä, kuin muut haluaisivat.
Minulle riittää mieheni seura ja hän saa mennä omia menojaan niin paljon kuin haluaa. Suhteen alussa liikuin paljon hänen kaveripiirissään, mutta ajan kanssa hänkin tottui siihen, että minulle on ihan ok jäädä yksin kotiin. Hänestä tuntui usein pahalta jättää minut yksin, mutta tajusi lopulta minun viihtyvän niin. En ole ikinä löytänyt ystävää, jonka kanssa synkkaisi, niin kuin mieheni kanssa. Samanhenkisyys on siinä tärkeintä.
No sittenhän meitä olisi kaksi. Ainut pahempi ongelma saattaisi syntyä siitä, että mahdollisille lapsille olisi hankala löytää kummeja, ellei sitten sopivan ikäisiä sukulaisia löytyisi.
Joo. Mä en jaksa mitään illanistujaisia. Mulla on onneksi mies ja olaan samaa sorttia. Miehellä on kavereita ja mulla on sosiaalisia suhteita harrastusten kautta, mutta vierailut ja pakkoistujaiset, ei kiitos. Suku riittää lähempään tuttavuuteen ja kyläilyyn. Siinä on tarpeeksi. Mullakaan ei ole läheisiä ystäviä ja tykkään tehdä juttuja yksin omalla aikataulullani. Olen niin tottunut, että joku shoppailureissu (tosin inhoan shoppailua) tai matka jonkun kaverin kanssa ei enää onnistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mä en jaksa mitään illanistujaisia. Mulla on onneksi mies ja olaan samaa sorttia. Miehellä on kavereita ja mulla on sosiaalisia suhteita harrastusten kautta, mutta vierailut ja pakkoistujaiset, ei kiitos. Suku riittää lähempään tuttavuuteen ja kyläilyyn. Siinä on tarpeeksi. Mullakaan ei ole läheisiä ystäviä ja tykkään tehdä juttuja yksin omalla aikataulullani. Olen niin tottunut, että joku shoppailureissu (tosin inhoan shoppailua) tai matka jonkun kaverin kanssa ei enää onnistuisi.
Juuri näin! Shoppailu Jonkun kanssa onpainajaismaista.
Minulla on hyvät välit sisaruksiini ja tiedän kokemuksesta olevani hyvä myös parisuhteessa, mutta ystäviä en vain jaksa pitää, vaikka välillä kiinnostaisikin. En jaksa yhteydenpitoa, koska alan jännittää, jos ollaan suht harvoin tekemisissä ja tiiviimpään yhteydenpitoon taas olen liian introvertti. Oma kumppani on eri juttu.