Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää elämää tällaisen miehen kanssa?
18.02.2020 |
Mies elää kuin sinkku perheessämme. Pesee omat pyykkinsä, siivoaa omat jälkensä, laittaa ruokaa itselleen, käy joka päivä kaupassa ITSELLEEN. Eli tekee joo kotitöitä, mutta vain omia asioitaan. Ei vahingossakaan siivoa lasten jälkiä, huolehdi lasten pyykeistä, laita ruokaa lapsille tai minulle. Meillä on yhteinen tili, joten sitä kautta osallistuu kyllä taloudellisesti koko perheen kuluihin. Ei osallistu lasten kanssa ulkoiluun vaan lenkkeilee vain yksin. Minulle jää kaikki lapsiin liittyvät asiat, ja tietenkin myös omat asiani hoidan. Puhuu vain itsestään ja omista asioistaan, ei jaksa keskustella kanssani mistään muusta aiheesta. Kun ollaan yhdessä päivällisellä, niin ei auta lapsia syömään vaan syö vain sen oman ruokansa, puhuu itsestään ja sitten korjaa jälkensä ja poistuu vaikka minulla ja lapsilla olisi ruoka kesken. Meidän toinen lapsi joutuu käyttämään lääkkeitä, mutta mies ei edes tiedä että mikä lääke on kyseessä, koska hoitaa vain oman lääkityksensä. Kun lapset kiukuttelee, niin mies lähtee lenkille ettei joutuisi kuuntelemaan kiukuttelua.
Mies ei suostu ymmärtämään missä on ongelma. Sanoo että hänhän tekee joka päivä kotitöitä (joo ne omat jälkensä) jne. Vaikka miten selitän niin ei halua ymmärtää. Jos puhun asiasta paljon niin hermostuu kun jankkaan jotain mitä hän ei ymmärrä.
No minä mietin enää vain eroa. Mies ei halua erota. Terapiaan ei suostu kanssani lähtemään. Miten mies hoitaisi lasten asioita eron jälkeen kun ei nytkään hoida? Tuntuu että enää vain vihaan miestäni.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Ap onko mies koskaan lasten kanssa niin että sinä et ole paikalla. Kokeileppa järjestää itsellesi viikonlopulle työkeikka niin mies saa olla lasten kanssa. Se voi oikeasti auttaa muuttamaan teidän perheen dynamiikkaa. Toinen vaihtohto on hommata miehelle ja lapsille yhteinen harrastus. Jos löytyisi joku juttu joka kiinnostaisi miestäkin ja sitä myötä kiinnostuisi enemmänkin olemaan lasten kanssa.
Minun alalla on töitä vain arkisin päivällä (ja olen siis oman alan päivätyössä). Samaten mies on arkisin kaikki päivät töissä. Eli työkeikat viikonloppuisin minulle ei onnistu. Mietin tuota harrastusta, mikä se voisi olla. Mies ei suostu koskaan viemään lapsia edes puistoon tai ottamaan mukaansa minnekään, niin suostuisiko sitten johonkin harrastukseen. Jos mies on keskenään ilman minua lasten kanssa, niin on vain kotona sisällä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei välttämättä oo kyse puhtaasta ilkeydestä/itsekeskeisyydestä. Voi olla huono itsetunto ja vaikeutta kokea kuuluvansa osaksi teidän perhettä, onko aiempia hylkäämiskonemuksia taustalla? Kannattaa mennä pariterapiaan ja muutenkin jutella siitä miten tärkeää tiimityö on perheen arjen pyörittämisessä. Joillain vaan omat lapsuustraumat aiheuttaa sellasta vaikeutta kuulua joukkoon ja vaikeutta ymmärtää oma tärkeytensä tiimin jäsenenä, se on luultavasti tiedostamatonta mut terapiassa voi aueta homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap onko mies koskaan lasten kanssa niin että sinä et ole paikalla. Kokeileppa järjestää itsellesi viikonlopulle työkeikka niin mies saa olla lasten kanssa. Se voi oikeasti auttaa muuttamaan teidän perheen dynamiikkaa. Toinen vaihtohto on hommata miehelle ja lapsille yhteinen harrastus. Jos löytyisi joku juttu joka kiinnostaisi miestäkin ja sitä myötä kiinnostuisi enemmänkin olemaan lasten kanssa.
Minun alalla on töitä vain arkisin päivällä (ja olen siis oman alan päivätyössä). Samaten mies on arkisin kaikki päivät töissä. Eli työkeikat viikonloppuisin minulle ei onnistu. Mietin tuota harrastusta, mikä se voisi olla. Mies ei suostu koskaan viemään lapsia edes puistoon tai ottamaan mukaansa minnekään, niin suostuisiko sitten johonkin harrastukseen. Jos mies on keskenään ilman minua lasten kanssa, niin on vain kotona sisällä. Ap
Olin isän kanssa noin kymmenvuotiaasta asti arkiviikon vuodessa yksin, kun äidillä oli työmatka. Ihan sama kuin olisin ollut yksin, koska isä ei puhunut mitään eikä huolehtinut mitenkään. Teininä sitä olikin sitten jo ihan mielellään yksin, mutta ehkä siinä 10-13 -vuotiaana olisi voinut olla vaikka kummilla tai mummulassa sen viikon. Tämä oli vielä aikana ennen kännyköitä, joten äidistäkään ei kuulunut mitään viikon aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä oo kyse puhtaasta ilkeydestä/itsekeskeisyydestä. Voi olla huono itsetunto ja vaikeutta kokea kuuluvansa osaksi teidän perhettä, onko aiempia hylkäämiskonemuksia taustalla? Kannattaa mennä pariterapiaan ja muutenkin jutella siitä miten tärkeää tiimityö on perheen arjen pyörittämisessä. Joillain vaan omat lapsuustraumat aiheuttaa sellasta vaikeutta kuulua joukkoon ja vaikeutta ymmärtää oma tärkeytensä tiimin jäsenenä, se on luultavasti tiedostamatonta mut terapiassa voi aueta homma.
En minä pidä miestä tahallisen ilkeänä vaan enemmän juuri joku tuollainen huono itsetunto tai joskus olen miettinyt onko joku asperger tms. Mutta miten saan miehen sinne terapiaan kun sanoo, että ei missään nimessä aio tulla. Olen pyytänyt miehen neuvolaan pari kertaa mukaan siten, että alan siellä sitten (miehen ennalta tietämättä) puhua meidän perheen ongelmista eli että mies ei osallistu, niin siellä neuvolassa ei ole suostunut sanomaan sitten mitään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no sinulla on täysi vapaus lähteä, mutta jos et halua itse maksaa omia menojasi,niin joudut oleen loisimassa.
Mitä omia menojani? Ihan itse hankkimistani rahoistani kyllä maksan omat menoni. Meillä on kaksi pientä lasta, jonka menoista mies isompipalkkasena maksaa nyt isomman osan. Sen yhteisen taloustilin kautta. Ap
Teitä on kaksi lasten vanhempaa ja rahat riittävät. Onko lasten mielipidettä kysytty? Mies maksaa siis isommman osan. On isompipalkkainen, joten voihan työelämäkin viedä mehuja miehestä. Ei se isompipalkkaisuus ole yleensä tullut itsestään. On pitänyt kouluttautua ja tehdä työtä.
Toki moni kokee parisuhteessa ongelmia, mutta mitä ero ratkaisisi? Lapsiperheköyhyys uhkaisi. Kaksi aikuista ja kaksi maksettavaa asuntoa jatkossa. Edelleenkin saisit tehdä kaiken itse, mutta sillä erolla, että olis rahallisesti tiukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tee vielä yksi lapsi ja ota muutama koira ja kissa. oletko lihonut paljon ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no sinulla on täysi vapaus lähteä, mutta jos et halua itse maksaa omia menojasi,niin joudut oleen loisimassa.
Mitä omia menojani? Ihan itse hankkimistani rahoistani kyllä maksan omat menoni. Meillä on kaksi pientä lasta, jonka menoista mies isompipalkkasena maksaa nyt isomman osan. Sen yhteisen taloustilin kautta. Ap
Teitä on kaksi lasten vanhempaa ja rahat riittävät. Onko lasten mielipidettä kysytty? Mies maksaa siis isommman osan. On isompipalkkainen, joten voihan työelämäkin viedä mehuja miehestä. Ei se isompipalkkaisuus ole yleensä tullut itsestään. On pitänyt kouluttautua ja tehdä työtä.
Toki moni kokee parisuhteessa ongelmia, mutta mitä ero ratkaisisi? Lapsiperheköyhyys uhkaisi. Kaksi aikuista ja kaksi maksettavaa asuntoa jatkossa. Edelleenkin saisit tehdä kaiken itse, mutta sillä erolla, että olis rahallisesti tiukkaa.
Ero muuttaisi ainakin sen, että enää en olisi saman katon alla sellaisen kanssa, jota kohtaan tunnen vihan tunteita. Ja ero muuttaisi sen, että lapset ei enää ihmettelisi, että kuka on tuo mies, joka meillä asuu ja syö samassa pöydässä mutta ei esim. auta meitä syömään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en pystyis olla noin itsekkään ihmisen kanssa. Oot olut kyllä hiton kärsivällinen! 😳 Ansaitset todellakin parempaa. Silti tulee mieleen voisko miehellä olla nepsy-piirteitä? (Asperger tm)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden mallia veikkaan. Oma mieheni muuttui samanlaiseksi lasten syntymän myötä, käytös oli hyvin itsekeskeistä, vaikka muuten kiltti ihminen. Tajusin tämän selvästi yhtenä aamuna. Imetin kuopusvauvaa ja esikoinen oli taaperoikäinen. Mies heräsi hänen kanssaan ja menivät keittiöön. Lapsi tuli jonkin ajan päästä itkien luokseni ja selitti nälkää. Menin katsomaan, niin mies oli tehnyt itselleen runsaan aamiaisen ja levittänyt lehden pöytään lapsen paikalle. Mies oli aidosti hämmästynyt miksi suutuin hänelle, hän syö nyt omaa aamupalaansa, ei hän rupea lasta ruokkimaan. Suuttuminen ei ollut itseltäni paras reaktio tietenkään, mutta olin vaan niin hölmistynyt. Ihminen ei aamulla ymmärrä antaa lapselleen aamupalaa.
Muutakin oli, miehen olisi pitänyt saada harrastaa jatkuvasti kun lapset olivat pieniä. "Kaikki muutkin isät saavat, ja äidit hoitaa lapsia". Lapset ovat kuulemma enemmän äidin. Harrastusvaatimusten lisäksi hän teki tahallaan ylitöitä jatkuvasti / meni after workeille, ettei tarvinnut olla kotona ja kestää lapsiperheen elämää. Sanoi tän ihan suoraan, jopa humoristisesti. Hänen työkaverinsa ihmetteli mulle myöhemmin, että kun sun mies oli silloin aamusta iltaan työpaikalla, oli kuulemma vähän poikkeava isä. Työkaveri kehotti mua "ottamaan takaisin kaiken tuon ajan", mikä herätteli myös ajattelemaan.
Kun mies vaivautui kotiin, hän arvosteli kämppää mm. siten, ettei hänen äitinsä hoitama koti ollut koskaan näin sotkuinen kuin meillä. Oma äiti tuli puheeseen hyvin usein, minun piti laittaa ruokaa, jota oma äiti laittaa, tunnelma kodissa on oltava sellainen kuin lapsena jne. Anoppi tosiaan passaa kaikki miespuoliset, vaikka mies oppi pesemään omat pyykkinsä, niin se koskee vain häntä itseään. Mies ajattelee (ja toistelee ääneen), että hän on osallistuva ja jopa keskimääräistä enemmän kotitöitä tekevä isä, kuin mitä muut ovat, koska korjaa omat jälkensä. Hän ei ymmärrä, miksi vaimo vaatii vielä enemmän, hänhän tekee jo paljon enemmän kuin oma isänsä kotona. Mikä on tietysti totta.
Saimme tilanteen siedettäväksi parisuhdeterapian avulla, mutta siihen kului kymmenen vuotta. Miehessä on hyviäkin ominaisuuksia, mutta en tiedä lähtisinkö uudelleen tuohon souviin. Tilanne on tosiaan vain siedettävä, itsekkyys puskee edelleen esiin, ja joudun säännöllisesti taistelemaan omasta paikastani anopin kanssa, anopin mielestähän minä vaadin liikaa, ja pikkupojun (40+) paikka olisi oman äidin hoidossa. Kukaan ei osaa tehdä asioita niin kuin oma äiti, on mieheni sanonut. Mies on hyvin itsekäs myös K18 jutuissa, sekin taitaa mennä samalla kaavalla kuin äidin kanssa, mitään mitä minä haluan, ei kokeilla, eikä muutenkaan. Hyvä ettei uninalleaan pidä vieressä sängyssä, ja kaikki on nopeaa ja kilttiä. Äitihän ajattelisi pahaa jos yhtään enemmän tuhmuutta tehtäisiin. En saa edes puhua tuhmia. :D Tosi rajoittunut ja ahdistunut fiilis, mutta en tiedä mistä löytää enää kuumempi ori tässä iässä (minä myös 40+). Anteeksi, meni avautumiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni on omassa parisuhteessaan juuri tuollainen. Veli pelaa kotona ollessa tietokoneella ja käy pitkillä lenkeillä itsekseen, ja samanaikaisesti puolisonsa ulkoilee lapsen kanssa, tekee lähes kaikki kotityöt ja hoitaa kaikki lapseen liittyvät asiat. Vaimo syö lapsen kanssa tiettyinä aikoina, kun taas veli syö omina aikoinaan.
Heillä tuntuu olevan lähes erilliset elämät, ja muistan ihmetelleeni tätä asetelmaa jo vuosia sitten. Vaimo ei vaikuta kovin tyytyväiseltä.
Et kirjota oletko veli vai sisko veljellesi. Jos olet topakka sisko niin Voisitko valottaa veljeäsi siintä mikä nyt on kaikkien nähtävillä, kuuntelee ehkä sinua paremmin kun akkaansa? Ettei sitten tulis ero puskista.
Olen pikkusisko.
Heillä vieraillessani yritän auttaa käytännön asioissa mahdollisimman paljon: vien roskat, siistin paikkoja, imuroin, laitan ruokaa, ripustan pyykit jne. Veljelleni en ole asiasta puhunut, koska toisten suhteisiin puuttuminen tuntuu vaikealta.
Heillä olikin jo jonkinlainen isompi kriisi aiheeseen liittyen. En ottanut juurikaan kantaa tilanteeseen mutta itsekseni mietin "pitihän se arvata".
En ole varma, miten heillä tällä hetkellä menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osoittaako miehesi mitään tunteita sinua tai lapsia kohtaan? Siis positiivisia? Hymyilevä sinulle, naureskeleeko lapsille? Näkyykö sieltä minkäänlaista tunnetta? Varmaan seksiä on pakko olla kun lapsiakin saatu, mitta onko siellä hellä tai mitenkään huomaavainen? Edes suukon verran?
Jos Hän on ihan erillinen Asukas ja otus koko teidän perheessänne, niin hönellä on pakko olla jokin tunne-elämän ongelma. Joku joka juontaa tunnekylmästä ja/tai yksinäisestä lapsuudenkodista.
Ja voit käydä kyllä terapiassa yksinkin. Saisit puhuttua ääneen ja ”pöydälle” sen miten uskomattomalta teidän perhe-elämä kuulostaa. Sitä vähän sokeutuu itse siinä elämässään.
Ohis: isäni oli täysin kyvytön isäksi. Johtuen hänen perus-häiriöisestä äidistään, joka oli tietty leski. Ettei ollut edes sitä toista vanhempaa siinä.
No, meitä lapsia ei ikinä oikeestaan ollutkaan. Ei ottanut koskaan mihinkään mukaansa, joka ihan vain pikku-asiana olisi ollut maailman mahtavinta meidän lasten mielestä. Varsinkin veljeni.
Eli asiaan: veljistäni ei kasvanut kummastakaan onnellista, vahvaa, elämässään pärjäävät miestä, vaikka varmasti olisi itsessään hyvät edellytykset ollutkin. Jatkuva isän puute, isän hyväksynnän ja kannustamiseen puute. Heistä tuli epävarmoja alisuoritujia! Elämä on semmoista epävarmaa räpeltämistä. Paljon tyhmemmät tyypit menee esim työelämässä oikealta ohi. Avioliitot epäonnistuu.
Säälin heitä, ja näen ihan selvästi mistä se johtuu.
Että jos lapsiasi rakastat ja heille toivot onnellista aikuisuutta, niin pankaapa kamat ja lähde!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni on omassa parisuhteessaan juuri tuollainen. Veli pelaa kotona ollessa tietokoneella ja käy pitkillä lenkeillä itsekseen, ja samanaikaisesti puolisonsa ulkoilee lapsen kanssa, tekee lähes kaikki kotityöt ja hoitaa kaikki lapseen liittyvät asiat. Vaimo syö lapsen kanssa tiettyinä aikoina, kun taas veli syö omina aikoinaan.
Heillä tuntuu olevan lähes erilliset elämät, ja muistan ihmetelleeni tätä asetelmaa jo vuosia sitten. Vaimo ei vaikuta kovin tyytyväiseltä.
Et kirjota oletko veli vai sisko veljellesi. Jos olet topakka sisko niin Voisitko valottaa veljeäsi siintä mikä nyt on kaikkien nähtävillä, kuuntelee ehkä sinua paremmin kun akkaansa? Ettei sitten tulis ero puskista.
Olen pikkusisko.
Heillä vieraillessani yritän auttaa käytännön asioissa mahdollisimman paljon: vien roskat, siistin paikkoja, imuroin, laitan ruokaa, ripustan pyykit jne. Veljelleni en ole asiasta puhunut, koska toisten suhteisiin puuttuminen tuntuu vaikealta.
Heillä olikin jo jonkinlainen isompi kriisi aiheeseen liittyen. En ottanut juurikaan kantaa tilanteeseen mutta itsekseni mietin "pitihän se arvata".
En ole varma, miten heillä tällä hetkellä menee.
Niin ja lisään vielä, että veljeni ei ole lapsensa suhteen yhtä välinpitämätön kuin ap:n mies - itsekkyys ja välinpitämättömyys näkyy enemmän suhtautumisessa kotitöihin. Miehille yleensäkin tuntuu olevan vaikeaa suunnitella ja ennakoida näitä asioita, ja lapsiperheen rutiinien merkitys tuntuu menevän yli ymmärryksen. Jopa minä lapsettomana ihmisenä tajuan rutiinien ja johdonmukaisuuden merkityksen paremmin kuin monet perheenisät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samaa voisi kysyä, perässä roikkuva kakara, viestintäongelmat vilkkuvat otsalla, kuin joulukuusen valot.
odotellaanko sinistä ruutua tai kernel paniikkia?
Sulla on hieno mies, kun hoitaa kaikesta oman osuuden. Vielä, kun jakaisi lastenhoidon kanssasi, niin hän olisi täydellinen. Ei aikuisten kuulu palvella toista. Eikä maksaa toisen kuluja. Hyvänä pitäminen kuuluu parisuhteeseen 😉
Tässä keskustelussa näkee mielestäni, kuinka vanhempien antamalla mallilla on suuri merkitys siihen, kuinka ihminen toimii omassa elämässään.
Monet ovat avautuneet itsekkäistä miehistä, jotka näkevät arjessa ensisijaisesti vain omat tarpeensa, ja jättävät sen nälkäisen kaksvuotiaan ilman aamupalaa selaillessaan itse sanomalehteä. Moni on kirjoittanut miehen isän olleen vastaavanlainen.
Oma mieheni tulee perheestä, jossa isä on arjen pää - eli se, joka organisoi retket rannalle eväineen kaikkineen, muistaa laittaa uikkarit kuivumaan tullessa, pitää huolta, että on sukset rasvattu ja kotona on siistiä ja homma toimii. Äiti toki käytännöllinen myös, kuten äidit yleensä. Arvatkaa, millainen miehestäni tuli?
Pyykkejä taitavasti laskostava, arjen kulkua tarkkaan ennakoiva pölyjenpyyhkijä, jolla on aina pari ässää ja kikka kolmosta hihassaan mitä tulee arjen sujuvuuteen. Ja kyse on jalkapalloa harrastavasta, parrakkaasta ja muutenkin "miehekkäästä" ukkelista.
Itse en siis usko siihen, että naiset nyt vaan on parempia tekemään kaiken ikävän arjessa, ja miehet nyt vaan on parempia lukemaan urheilusivuja ja vaihtamaan renkaat kerran vuodessa, kuten ei varmaan moni muukaan moderni nainen usko.
Millaisen mallin sitä haluaa sitten omille lapsilleen antaa. Tietysti vaikean muutoksesta tekee se, että mies, joka on avainasemassa siinä muutoksessa, ei usein halua muuttua, koska kokee ajatuksen kohtuuttomana elettyään koko elämänsä siinä uskossa, ettei hänen miehenä tarvitsisi koskaan arjen sujuvuutta ajatella tai siihen panostaa, satunnaista roskapussia ja tiskikoneen tyhjennystä enempää.
Vierailija kirjoitti:
Eroat, niin siinä on yksi lapsi vähemmän huolehdittavaksi. Kokemuksesta tiedän, että raskainta on just tuo kun toivoo että toinen osallistuisi. Jos on aidosti yksinhuoltaja, ei tartte sen toisen kanssa asioista vääntää, kun tietää että saa ihan itse päättää miten asiat hoitaa. Sinun kuviossasi mies on se ylimääräinen jonka mielipide pitää ottaa huomioon, mutta joka ei ota huomioon muita.
Juuri näin!
Omasta erostani on jo liki kolmekymmentä vuotta, muistan vieläkin se vapauden tunteen kun jäimme lasten kanssa kolmestaan! Exäni sentään teki kotitöitä ja hoiti lapsia alkuajan, mutta sitten jotenkin kummasti taantui, ei saanut otettu arjesta.
Organisoin lasten ja minun elämän kunnolla (siivous torstaina ja aina vapaata heti kun perjantaina pääsimme töistä/koulusta) ja kaikki meni tosi hyvin. Haikeana muistelen, nyt kun lapset olleet omillaan jo parikymmentä vuotta, miten ihanaa aikaa vietimme.
Sen vielä sanon, että sisareni mies oli juuri tuommoinen. Paistoi kerran kananmunia ja sanoi nälkäiselle pienelle pojalleen, että nämä ovat minun. Olisin voinut tappaa hänet siihen paikkaan mutta en viitsinyt kun oli lapset paikalla. Olimme siis vierailulla heillä. Onneksi sisareni tajusi erota!
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa näkee mielestäni, kuinka vanhempien antamalla mallilla on suuri merkitys siihen, kuinka ihminen toimii omassa elämässään.
Monet ovat avautuneet itsekkäistä miehistä, jotka näkevät arjessa ensisijaisesti vain omat tarpeensa, ja jättävät sen nälkäisen kaksvuotiaan ilman aamupalaa selaillessaan itse sanomalehteä. Moni on kirjoittanut miehen isän olleen vastaavanlainen.
Oma mieheni tulee perheestä, jossa isä on arjen pää - eli se, joka organisoi retket rannalle eväineen kaikkineen, muistaa laittaa uikkarit kuivumaan tullessa, pitää huolta, että on sukset rasvattu ja kotona on siistiä ja homma toimii. Äiti toki käytännöllinen myös, kuten äidit yleensä. Arvatkaa, millainen miehestäni tuli?
Pyykkejä taitavasti laskostava, arjen kulkua tarkkaan ennakoiva pölyjenpyyhkijä, jolla on aina pari ässää ja kikka kolmosta hihassaan mitä tulee arjen sujuvuuteen. Ja kyse on jalkapalloa harrastavasta, parrakkaasta ja muutenkin "miehekkäästä" ukkelista.
Itse en siis usko siihen, että naiset nyt vaan on parempia tekemään kaiken ikävän arjessa, ja miehet nyt vaan on parempia lukemaan urheilusivuja ja vaihtamaan renkaat kerran vuodessa, kuten ei varmaan moni muukaan moderni nainen usko.
Millaisen mallin sitä haluaa sitten omille lapsilleen antaa. Tietysti vaikean muutoksesta tekee se, että mies, joka on avainasemassa siinä muutoksessa, ei usein halua muuttua, koska kokee ajatuksen kohtuuttomana elettyään koko elämänsä siinä uskossa, ettei hänen miehenä tarvitsisi koskaan arjen sujuvuutta ajatella tai siihen panostaa, satunnaista roskapussia ja tiskikoneen tyhjennystä enempää.
Luin hetki sitten artikkelin suomalaisesta naisesta, joka oli naimisissa ranskalaisen miehen kanssa ja heillä oli tyttö ja poika. Sivuttiin sitä aihetta, että ranskassa naisen odotetaan olevan naisellinen ulkoasultaan. Toisaalta hän sanoi, että poikia kasvatetaan lapsesta asti huomioimaan naiset erityisellä tavalla. Mies kasvattaa perheen pientä poikaa, että äiti ja sisko saavat ensin ruokaa jne. Meillä monessa perheessä ei kasvateta lapsia juuri lainkaan mihinkään toisten huomioimiseen tai parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no sinulla on täysi vapaus lähteä, mutta jos et halua itse maksaa omia menojasi,niin joudut oleen loisimassa.
Mitä omia menojani? Ihan itse hankkimistani rahoistani kyllä maksan omat menoni. Meillä on kaksi pientä lasta, jonka menoista mies isompipalkkasena maksaa nyt isomman osan. Sen yhteisen taloustilin kautta. Ap
Teitä on kaksi lasten vanhempaa ja rahat riittävät. Onko lasten mielipidettä kysytty? Mies maksaa siis isommman osan. On isompipalkkainen, joten voihan työelämäkin viedä mehuja miehestä. Ei se isompipalkkaisuus ole yleensä tullut itsestään. On pitänyt kouluttautua ja tehdä työtä.
Toki moni kokee parisuhteessa ongelmia, mutta mitä ero ratkaisisi? Lapsiperheköyhyys uhkaisi. Kaksi aikuista ja kaksi maksettavaa asuntoa jatkossa. Edelleenkin saisit tehdä kaiken itse, mutta sillä erolla, että olis rahallisesti tiukkaa.
Samaa mieltä.
Ei ihme, että Suomessa on niin paljon eroja, kun kehotetaan erota tällaisesta asiasta, mikä ei tuota kuin vain lisää ongelmia.
Nyt ap:llaon vain yksi ongelma: itsekeskeinen mies.
Jos hän eroaa, on hänellä kymmenen ongelmaa: itsekeskeinen mies, yh vailla tukiverkkoa, eläririidat, ilkeä äitipuoli lapsilla, isän uusperheongelmat - tai isä katoaa lapsten elämästä.
Itse olen eronnut ja ihan suututtaa nämä neuvot. Ero on aina kriisi, eikä etukäteen voi mitenkään ennakoida, mitä lopulta tapahtuu. Voi mennä hyvin, tai voi olla täysi helvetti seuraavat viisi vuotta.
Mies saattaa hyvinkin muuttua eron jälkeen - pakon edessä. Olen nähnyt tämän yhden miehen kohdalla, joka avioliitossa eli vain itselleen ja harrastuksilleen, vanhempiensa luona kävi yksin auttelemassa. Kotitöitä ei tehnyt kotona eikä paljon lasten kanssa viettänyt aikaa. Sitten tuli ero ja miehestä tuli viikonloppuisä. Ja kas, hänestä todellakin kuoriutui isä! En tiedä oliko kivulias prosessi, mutta jotenkin niin sydäntä lämmittää kun näkee FB-kuvia missä puuhastellaan lasten kanssa, on opetellut tekemään ruokaa ja leipomaankin. Että kyllä ne miehet saattavat kasvaa isiksi kun pakko on!