Parisuhteen aloittaminen on saanut mut tajuamaan, miten kurja mun lähipiiri on

Vähän hullunkurista, mutta vaikka saan parisuhteesta paljon, se on tehnyt mut myös surulliseksi. Olen valaistunut siitä, kuinka yksinäistä mun elämä on ollut. Mun lähipiiri ei välitä musta.

Tajusin tän vasta tavatessani poikaystävän perheen ja ystävät. He ovat normaaleja ihmisiä. He auttavat toisiaan, voivat puhua mistä vain, halaavat ja viettävät ongelmitta aikaa yhdessä.

Mun perheessä ollaan todella kylmiä ja etäisiä. Ei koskaan halata tai kerrota, että rakastetaan. Ei kysellä kuulumisia tai kannusteta. Muutenkin ollaan todella negatiivisia. Aina etsitään ihmisistä ja asioista huonot puolet. Jos joku läheinen tarvitsee apua ja siitä on itselle vaivaa, niin ei auteta.

Sama ystävissä. He eivät koskaan kuuntele mua. Papattavat vain omista jutuistaan. Feidaavat usein näkemisiä viime hetkellä.

Tiedän, ettei ole tervettä vertailla. Mutta tää saa mut tuntemaan oloni yksinäiseksi. Poikaystävän on vaikea ymmärtää, millainen mun lähipiiri on. Se on välillä ihan pöyristynyt ihmisten käytöksestä ja ihmettelee, mitä teen niiden kanssa. Mutten halua olla yksinkään. Ei hyviä ystäviä löydä tosta noin vain. En halua olla sellainen nainen, joka unohtaa muut alkaessaan seurustelemaan. Mutta tällä hetkellä mua ei kiinnosta nähdä ihmisiä. Tulee niin surullinen ja yksinäinen olo.