Lue keskustelun säännöt.
Antti Kaikkonen ja Jannika Ranta pariskunta odottaa perheenlisäystä
13.02.2020 |
PERHEENLISÄYSTÄ TULOSSA?! MINISTERI ANTTI KAIKKONEN JA JANNIKA-RAKAS VAUVAHUHUJEN KOHTEENA!
Kommentit (244)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Siis mikä juttu tää on, ettei olisi Antin?
Aivan ihanaa Kanki. Onnittelut!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Satuhan on julkisestikin kertonut aiheuttaneensa itse hedelmättömyytensä anoreksiallaan eli liialla laihduttamisella.
Taisi olla vain niin, että hän arveli tuon asian olleen hedelmättömyyden syynä.
Sadulla ja Antilla 2 sijoitettua lasta. Ovat olleet aika kauan. Lapsen etua katsotaan . Miksi Satu haluisi enää sijoitettua lasta kun on 2. ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Ei se olekaan hyvä juttu. Esim Kiina vaatii viiden vuoden avioliiton. Jokin maa voi joustaa avioliiton pituudesta, mutta silloinkin vaaditaan avoliitolta sitten vuosien pituutta.
Vierailija kirjoitti:
Sadulla ja Antilla 2 sijoitettua lasta. Ovat olleet aika kauan. Lapsen etua katsotaan . Miksi Satu haluisi enää sijoitettua lasta kun on 2. ???
Onko joku muka ehdottanut että ottaisi vielä kolmannen??? Missä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs nykyinen kansanedustaja muistaaks3ni 3 adoptio lasta ellei 4 ja toisen miehen kanssa oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Ei se olekaan hyvä juttu. Esim Kiina vaatii viiden vuoden avioliiton. Jokin maa voi joustaa avioliiton pituudesta, mutta silloinkin vaaditaan avoliitolta sitten vuosien pituutta.
Eli missä tapauksissa tuo nopea ( alle kahden vuoden) mittainen adoptio toteutuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Ei se olekaan hyvä juttu. Esim Kiina vaatii viiden vuoden avioliiton. Jokin maa voi joustaa avioliiton pituudesta, mutta silloinkin vaaditaan avoliitolta sitten vuosien pituutta.
Eli missä tapauksissa tuo nopea ( alle kahden vuoden) mittainen adoptio toteutuu?
Mistä tiedät kauanko prosessi oikeasti kesti?
Ai pitääkö Sadun hankkia nyt jokin kosto/tasoitus -lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo turhia aikailtu. Marraskuussa löytäneet toisensa ja heinäelokuussa saavat. Näin se käy kun oikea osuu kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä veikkaan että Satukin saa vielä lapsia uudessa suhteessa. Ehkä he eivät vaan saaneet niitä yhdessä. Eikös nyt voisi myös adoptoida?
Eivät ole edes naimisissa vielä ja avioliittoakin pitää olla takana useampi vuosi että kelpaavat hakijoiksi
Tuohon se kaatuu, useampi parisuhde vuodessa sen sijaan onnistuu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ai pitääkö Sadun hankkia nyt jokin kosto/tasoitus -lapsi?
kuinka vanha Satu on..? Ei tule saamaan kun ei saanut edellisessä eikä Antin kanssa. Hän varmaan saa pitää ne sijoituslapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Ei se olekaan hyvä juttu. Esim Kiina vaatii viiden vuoden avioliiton. Jokin maa voi joustaa avioliiton pituudesta, mutta silloinkin vaaditaan avoliitolta sitten vuosien pituutta.
Eli missä tapauksissa tuo nopea ( alle kahden vuoden) mittainen adoptio toteutuu?
Mistä tiedät kauanko prosessi oikeasti kesti?
Koska jakoivat kokemuksensa hyvin avoimesti ja olivat varautuneita hyvinkin pitkään prosessiin mihin toivoivat tukea .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä veikkaan että Satukin saa vielä lapsia uudessa suhteessa. Ehkä he eivät vaan saaneet niitä yhdessä. Eikös nyt voisi myös adoptoida?
Ikää alkaa olla liikaa, pitäisi olla pitkähkö avioliittokin taustalla jos pariskuntana adoptoi.
Muistaakseni ikäraja on 40 vuotta.
Itse muistelisin, että lapsen ja vanhemman ikien erotuksen tulee olla enintään 45 vuotta. Niin, voihan sitä adoptpida hieman vanhemmankin lapsen. Ja onhan Satulla ilmeisesti käytännössä koko lapsuuksiensa ajaksi sijoitetut sijaislapset, tuskin adoptiolle on edes tarvetta...?
Toki mutta sijaislasten biovanhemmat säilyvät kuitenkin oheishuoltajina, on tapaamisoikeudet jne. Ei voi oikein verrata adoptiolapseen joka on ns. oma lapsi.
Toki on eriasia mutta joskus on niin ongelmia ettei saa kun valvotusti tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolain (22/2012) mukaan adoptiovanhemman tulee olla 25 vuotta täyttänyt ja lapsiesityksen tullessa korkeintaan 49-vuotias. Muut kuin aviopuolisot eivät voi yhdessä adoptoida lasta, mutta lapsen voi adoptoida myös yksin. Tämä tarkoittaa sitä, että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävät eivät voi adoptoida lasta yhdessä. Jos elät avoliitossa, pohtikaa naimisiin menemistä. Toisaalta jos toinen puolisoista on jo lähellä adoptiovanhemman yläikärajaa (49 vuotta lapsiesityksen tullessa), voi nuoremman puolison olla järkevämpää adoptoida yksinhakijana ja toteuttaa perheen sisäinen adoptio myöhemmin.
Vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero saa olla maksimissaan 45 vuotta.
Eli 49-vuotias voi saada nelivuotiaan lapsen, kyllä.
Yksinhakijat ei nykytilanteessa saa lapsia juuri mistään, ja jos saavat ne lapset on erittäin erityistarpeisia, eikä niitä anneta hakijalle jolla on jo kaksi sijoitettua lasta, jotka yleensä tulkitaan myös erityistarpeisiksi.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?
Haitta.
Koska ylipäätään jo olemassaolevat lapset ovat haitta ja vielä suurempi haitta jos ovat vielä kuormittavia kuten sijoitetut ovat - siis ihan siksi että siinä on sitä säätämistä ihan eri tavoin kuin tavallisessa vanhemmuudessa.
Adoptioneuvonnassa myös haastatellaan noita lapsia ja ylipäätään epäilen suuresti, että kolmatta lasta annettaisiin tuollaiselle hakijalle mistään. Jos ylipäätään saisi edes luvan.
Avioerokin niin tuore, että sekin on jo haitta. Samaten takana on muutto, uusi mies ja nyt taas jo uusi kihlattukin.
Millähän perusteella sitten tuorekin avioliitto on joskus hyvä juttu? Minulla on tuttavapiiristä tällainen kokemus. Saivat myös lapsen melko pian, perheellä oli kyllä melkoisen hyvä toimeentulo, varsinkin toisella puolisoista. Ja ikäkin jo juuri tuon 45 vuoden ikäeron verran lapseen.
Ei se olekaan hyvä juttu. Esim Kiina vaatii viiden vuoden avioliiton. Jokin maa voi joustaa avioliiton pituudesta, mutta silloinkin vaaditaan avoliitolta sitten vuosien pituutta.
Eli missä tapauksissa tuo nopea ( alle kahden vuoden) mittainen adoptio toteutuu?
Mistä tiedät kauanko prosessi oikeasti kesti?
Koska jakoivat kokemuksensa hyvin avoimesti ja olivat varautuneita hyvinkin pitkään prosessiin mihin toivoivat tukea .
Eli et tiedä.
Normaalisti jo adoptioneuvonta vie vuoden, jota ennen jonotetaan sinne neuvontaan, itse luvan saamiseen menee 3 - 6 kuukautta ja sitten niitä asiapapereita kootaan 1 - 3 kk.
Hyvin todennäköisesti teille on kerrottu kun kaikki tää on tehty ja ne paperit on lähetetty ja hyväksytty ja sitten on alettu odottaa.
Alle kahdessa vuodessa ei nykyään kukaan saa adoptiolasta. Siis niin että lasket tuon kotimaan prosessin mukaan.
Voisko tuosta sijaisvanhempana toimimisesta olla adoptiossa? vai onko se enemmänkin haitta?