Miksi kristinuskon jälkeen miehiltä leikattiin tukat ja parrat pois, vaikka
Jeesuksellakin oli? Kyllä kaikki miehet olisi paljon paremman näköisiä, jos antaisivat tukan kasvaa ka olisi partaa.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Siis miten "kristinuskon jälkeen"?
Siten niin, että Suomessa oli omat pakanajumalat ja pakanausko ennen kuin kristinusko tunki tänne viimeisenä Euroopassa aika vähän aikaa sitten.
Sen jälkeen on nähty lyhyttukkaisia parrattomia miehiä.
Jeesus oli juutalainen ja juutalaisen pitääkin pitää pitkää partaa ja tukkaa (ainakin ohimoilta). Kristityt erottautuivat sitten myöhemmin juutalaisista sanoutumalla irti Vanhan testamentin säännöistä ja kehittämällä omat. Osa niistä oli Jeesukselta, osa syntyi alkuseurakunnan piirissä. Esim juutalaismiehen pitää pitää päähinettä kirkossa, kristitty ei saa pitää. Juutalaisen lepopäivä on lauantai, kristityn sunnuntai. Juutalaisen pitää ympärileikata, kristityn ei pidä.
Assburger kirjoitti:
Paavalihan oli roomalainen ja Paavalin suustahan lause pitkästä tukasta miehen häpeänä on.
Paavali oli kyllä juutalainen, vaikka hänellä olikin Rooman kansalaisuus. Kaikki juutalaiset olivat muutenkin pakosta roomalaisia (koska valloitettu kansa) mutta varsinainen kansalaisuus oli harvoille ja valituille.
Muoti vaihdellut. Jeesuksen aikaan juutalaisilla oli parta ihan normaalisti, hiusten pituus suunnilleen olkapäille. Torinon käärinliinoissa hiukset ovat ainakin oikein. Roomalaiset poikkeus, siitä kerrottiinkin edellä. Roomalainen muoti oli parraton ja varsin lyhyttukkainen.
Sittemmin asia on jälleen vaihdellut. Mutta tosiaan, armeijan palveluksessa olevilla tietysti partaa ei ole. Tiedemiehelle se tuo jopa uskottavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Miesten lyhyttukkaisuus ja -partaisuus on armeijan perua. Helpompi pitää puhtaana ja täittömänä.
Kautta rantain, joo. Rooma oli militaristinen yhteiskunta ja sieltä muoti on peräisin.
Vierailija kirjoitti:
No kun UT:ssa sanotaan, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi ja naiselle kunniaksi.
Missä kohtaa?
Miksi Jeesus ei leikannut tukkaansa? Ainakin kirkko esittää Jeesuksen pitkässä tukassa ja parrassa.
Samson menetti voimansa, kun tukka leikattiin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Samson
Lyhyttukkaisuus ja parrattomuus miehillä on ei-kristillistä roomalaista perua. Rooman valtakunta alkoi muuttua kristityksi vasta keisari Konstantinuksen käännyttyä kristityksi.
Onhan miehillä ollut pitkät hiukset lukuisina aikakausina kristityissä kulttuureissa. Sanotaan nyt vaikka 1600-luvun Euroopassa. Googlaa kuvia jostain Ludvig XIV hovista niin siellä on kaikilla pitkät hiukset.
Kun Kristillinen kirkko jakautui idän Ortodoksikirkkoon ja lännen ROOMALAISkatoliseen kirkkoon, idässä pidettiin parrat ja lännessä noudatettiin Rooman valtakunnan sileäksi ajeltua kauneusihannetta.
Tämäkin käsiteltiin peruskoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten "kristinuskon jälkeen"?
Siten niin, että Suomessa oli omat pakanajumalat ja pakanausko ennen kuin kristinusko tunki tänne viimeisenä Euroopassa aika vähän aikaa sitten.
Sen jälkeen on nähty lyhyttukkaisia parrattomia miehiä.
No olipa oudosti ilmaistu. Minä sain otsikosta sen käsityksen, että tämä tapahtui siinä vaiheessa kun kristinusko oli jotenkin "ohi".
Hyvä kysymys. Vaikka vanhaa testamenttia pidetään enemmän juutalaisten juttuna, sanoi jeesus, että ne pyhät lait pysyvät voimassa hamaan ikuisuuteen. Mooseksen kirjoissa kielletään miesten parran ja hiusten leikkuu (samoin kuin naisten liikkuminen julkisesti kuukautisten aikana,katkarapujen syönti yms.). Veikkaisin, et noista asioista joustaminen on ihan kulttuurikysymys, ei niinkään uskonnollinen kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija7 kirjoitti:
Miesten lyhyttukkaisuus ja -partaisuus on armeijan perua. Helpompi pitää puhtaana ja täittömänä.
Niin ja olisihan se aika hassua, jos jäbät juoksisivat siellä skutsissa pitkä tukkaja parta liehuen ja tarttuisivat välillä oksiin ym. Ja hiusverkkokin on aika naisellinen, mitä svedupetterit käyttää.
Kyllähän US sisällissodassa vielä näkyi paljonkin partakarvoja, mutta WWI ja kaasunaamarit muuttivat käytäntöjä.
Kyllä pitkät hiukset ja parta ovat olleet miehillä yleisiä kautta historian ilman sidonnaisuutta kristinuskoon. Pitkät hiukset ovat olleet yleisiä miehillä jo keskiajalla. Muotia on ollut aina, vaikka sitä termiä ei ole ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun UT:ssa sanotaan, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi ja naiselle kunniaksi.
Missä kohtaa?
Miksi Jeesus ei leikannut tukkaansa? Ainakin kirkko esittää Jeesuksen pitkässä tukassa ja parrassa.
Samson menetti voimansa, kun tukka leikattiin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Samson
Lyhyttukkaisuus ja parrattomuus miehillä on ei-kristillistä roomalaista perua. Rooman valtakunta alkoi muuttua kristityksi vasta keisari Konstantinuksen käännyttyä kristityksi.
Paavalin kirje korinttolaisille. Mutta hän ei ollut mikään erehtymätön, unohti että esim. vanhan testamentin nasiireilla, pyhillä miehillä, oli jopa kielto ajamasta koskaan hiuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun UT:ssa sanotaan, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi ja naiselle kunniaksi.
Miten muka. Olihan Jeesuksellakin kaikissa kuvissa.
Linkkaa tähän joku kuva jeesuksesta tai yleensäkin viite hänen olemassaolostaan, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten lyhyttukkaisuus ja -partaisuus on armeijan perua. Helpompi pitää puhtaana ja täittömänä.
Niin ja olisihan se aika hassua, jos jäbät juoksisivat siellä skutsissa pitkä tukkaja parta liehuen ja tarttuisivat välillä oksiin ym. Ja hiusverkkokin on aika naisellinen, mitä svedupetterit käyttää.
Eipä tuo paljoa näyttänyt viikinkejä hidastavan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan miehillä ollut pitkät hiukset lukuisina aikakausina kristityissä kulttuureissa. Sanotaan nyt vaikka 1600-luvun Euroopassa. Googlaa kuvia jostain Ludvig XIV hovista niin siellä on kaikilla pitkät hiukset.
Sinun mielestäsi 1600-luvun miehillä oli pitkät hiukset. Paavali olisi luultavasti sanonut: ”Just sopivat, tuollaiset pitää miehellä olla”.
2020-luvun käsitys pitkistä ja lyhyistä miehen hiuksista on rajusti erilainen kuin myöhäisantiikin juu.talaisten käsitys. Raamattua lukiessa on hyvä muistaa kenelle se kirjoitettiin ja pohtia miten he mahdollisesti ymmärsivät kirjoituksen omasta viitekehyksestään käsin.
Historiantuntemuksesta ei ole ainakaan haittaa sananselityshommissa. Esim. Heprealaiskirje aukeaa huomattavasti paremmin jos tuntee juu.talaisuutta ja Isra.elin kansan historiaa ihan kunnolla.
Paavalilla ei tainnut itsellään tukka kasvaa, kateuttaan kirjoitti pitkän tukan olevan häpeäksi.