Hei te kaikki entiset hankalat lapset! Mitä teistä tuli isona?

Juoppo

Itse olen erityisasiantuntijatehtävissä. Samaa työtä tekee koko Suomessa lisäkseni kuusi henkilöä.

Tähän on ollut pitkä tie, oli pakko mokailla pahasti ja kauan että heräsin. Onneksi pohja tuli vastaan ja tajusin mm. raitistua.

Nyt oma lapsi kärsii selvästi samanlaisesta keskittymis- ja energiankanavointi ongelmista kuin minä. Olen tukena hänelle monin tavoin.. ja jään seuraamaan josko tulisi lisää vastauksia ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erityisasiantuntijatehtävissä. Samaa työtä tekee koko Suomessa lisäkseni kuusi henkilöä.

Tähän on ollut pitkä tie, oli pakko mokailla pahasti ja kauan että heräsin. Onneksi pohja tuli vastaan ja tajusin mm. raitistua.

Nyt oma lapsi kärsii selvästi samanlaisesta keskittymis- ja energiankanavointi ongelmista kuin minä. Olen tukena hänelle monin tavoin.. ja jään seuraamaan josko tulisi lisää vastauksia ketjuun.

Mä niin tykkään näistä kehitystarinoista! Hienoa, että olet räpiköivät itsesi menestykseen. Varmasti lapsesi kehittyy sinun käsissäsi parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään.

Olin lapsena kyseenalaistaja. Olen sitä edelleen. Harmillisen usein olen oikeassa kyseenalaistaessani, mutta koska olen nainen, se otetaan nillittämisenä. Tappaa työmotivaation.

Minä olin. Aina valittamassa. Minusta ei ole edes valokuvia ikävuosien 3-6 välissä, kun boikotoin valokuvissa olemista. Koulussa oli iso auktoriteettiongelma.

Ei ole diagnooseja, maisteriksi luin. Parhaimmillani olen innovaatioprojekteissa. Ja esimiehistä tykkään vain, jos saan täyden vapauden tehdä mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena kyseenalaistaja. Olen sitä edelleen. Harmillisen usein olen oikeassa kyseenalaistaessani, mutta koska olen nainen, se otetaan nillittämisenä. Tappaa työmotivaation.

Sama täällä. Nykyään osaan kyseenalaistaa nätisti. Ihmiset ottavat minut vakavasti varmaan myös siksi, että olen kouluttautunut pitkälle.

Ap

Musta tuli hankala aikuinen.

Siivooja, joka rakastaa imurin hurruttelua.

Vierailija kirjoitti:

Siivooja, joka rakastaa imurin hurruttelua.

😊

Mulkku tuli.

Määritelkää hankala. Olin hankala lapsi vanhempieni mielestä, jotka eivät omilta ongelmiltaan ehtineet olla kanssani. Lisäksi heille lapsen normaalit kehitysvaiheet olivat suoranainen kauhistus, kuten turhautuneen ja uhmaikäisen raivokohtaukset. Isäni mielestä ne olivat hurjan hauskoja ja hän ärsytti minua lisää. Jälkeen päin ajateltuna tuo oli todella sadistista ja kauheeta, sillä en välttämättä saanut nähdä ketään kavereita viikkokausiin ja minut pidettiin neljän seinän sisällä epäsäännöllisillä rytmeillä. 

Hankaluudet jatkuivat koulussa, koska mulla ei ollut mitään itsevarmuutta tai mitään, pelkäsin ja olin ripustautuva. Opettaja ei ymmärtänyt (ysärillä ei kukaan) enkä osannut hankkia kavereita. Sen sijaan ihmettelin todella paljon peruskoulun aivan järjenvastaisia sääntöjä! Opin asioiden kesken jättämisen vasta peruskoulussa. Opettaja antoi jonkin tehtävän, ja en ehtinyt tehdä sitä valmiiksi. Välitunniksi sai jäädä tekemään sitä, joten tein - kunnes kaksi minuuttia ennen kellonsoittoa opettaja pakottaa minut laittamaan kaikki ulkovaatteet päälle ja lähtemään ulos. Toinen vastaava taas ihmetteli käsityöluokassa miksi en ompele, jos tyttöjä on kuusi ja toimivia koneita viisi. Silloin menin vessaan itkemään, koska en tajunnut tota aivan järjetöntä kyykytystä. Tämän vuoksi olin hankala. 

Ja kyllä, opiskelen korkeakoulussa ja aion päästä pitkälle. 

Olin lapsena todellinen kauhukakara. Sain selkääni säännöllisesti ja täysin aiheesta. Ei todellakaan olisi toiminut joku pelkkä keskustelu. En ymmärrä alkuunkaan sitä ettei lapsia muka saa kurittaa fyysisesti. Rajat toki on tunnettava. Isällisellä tai äidillisellä selkäsaunalla ja väkivallalla on ero ja pikku tukkapölly aiheesta on kyllä paikallaan. Opin lukemaan neljä vuotiaana. Koulussa pärjäsin aina hyvin, se oli oikeastaan vähän turhankin helppoa ja pitkästyminen lisäsi häiriökäyttäytymistä. Peruslaskutoimitukset osasin ennen ensimmäisen luokan aloitusta. Lukion ensimmäisen luokan jälkeen iski taas joku kapinavaihe ja pinnasin suurimman osan toisesta ja kolmannesta luokasta. Onneksi luovin sen koulun kuitenkin loppuun ja kävin armeijan ennen jatko-opintoja. Siinä vaiheessa olikin jo järki voittanut ja ymmärsin että ammatti on hankittava. Selvitin millä alalla tienaa ja hankin insinöörikoulutuksen. Tällä hetkellä olen tilastojen mukaan ns. hyvätuloinen ja elämä on mallillaan. Velaton omakotitalo pääkaupunkiseudulla ja fiksu vaimo. Säästöjä ja tuloja sen verran etten keksi millään mitä sillä kaikella tällä hetkellä tekisin. Todennäköisesti säästän, kun tuntuu säästyvän itsestään, ja jään eläkkeelle reilusti alle kuusikymppisenä.

Lapsena olin ihan stereotyyppinen asperger, jännästi ne piirteet kaikkosivat viimeistään yläasteella. Nyt aikuisena olen sosiaalinen ja löytyy paljon kavereita (ja ollut myös seksikumppaneita, mitä aspergermiehistä ei usein uskota).

Huonoitsetuntoinen ja hämmentynyt aikuinen. Masennukseen taipuvainen ja sosiaalisia tilanteita jännittävä. Epävakaa. Työkyvytön.