Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, kun anoppi etäinen
10.02.2020 |
Minua surettaa etäiset välit etenkin anoppini. Olisin niin kovasti halunnut saada hänestä ystävän ja vertaisen. Aluksi yritinkin kovasti lämmitellä suhdetta, mutta tyly/kylmä vastaanotto on saanut minut jo luopumaan ajatuksesta ystävyydessä. Ankoilla on paljon ystäviä, mutta minuun ei ole halunnut tutustua. Ei ikinä kysy minulta mitään tai kerro itsestään.
Harmittaa myös lapsemme takia, sillä huonot välimme vaikuttaa toki myös heidän suhteeseen.
Anopit, välittäkää miniöistänne ja luokaa suhdetta heti alkuun 🙂 Silloin teillä on hyvät mahdollisuudet päästä osallistumaan myös tulevien lastenlasten elämään.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt. Olis ollut kiva kun anopista olisi saanut ystävän itselle. Kahviseuraa, lenkkikaveria ym. Mutta ei. Miniä ei kiinnostanut ollenkaan. Poikansa perässä piti vain juosta ja hänen asioita ja tekemisiä udella.
Mä olen kuin ilmaa, aina ollut. Kun mennään heille syömäänkin niin he näkevät vain mieheni. Ruokapöydässäkin kokoajan, ota lisää Ville, ota nyt. Ei väliä vaikka mä en sais ruokaa ollenkaan. Se siitä ja paljon kaikkea muuta.Ai odotat vielä saavasi ruokaakin?
"Söisköhän kissa tän, vai annetaanko miniälle..."
Onnex sä et ole mun anoppi ja toivottavasti sulla ei ole miniää.
Luulin tämän vanhan vitsin/sanonnan olevan kaikille tuttu. Yleensä vaan sanotaan että söiskö miniä tämän vai annetaanko koiralle. Koirathan vetää kaikkea mätää ja pilaantunuttakin jos tarjolla on. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorilla on nykyään paljon mielenterveysongelmia vaan fiksut hakeutuu hoitoon.
Mulla oli etäinen anoppi, kymmenen vuotta yritin olla ystävällinen ja sitten hoksasin että hän ei vain jostain syystä pidä minusta ja tämä heijastui myös pieniin lapsiimme. Sitten annoin olla, ei toisen suhtautumista voi muuttaa väkisin.
Itselläni on ajatus että kaikki ihmiset ovat kivoja kunnes jotain muuta ilmenee, anopin mielestä se oli toisinpäin ja minä en koskaan kelvannut heille.
Hoh hoijaa, tämmönen anoppihaukkuviritelmä tällä kertaa.
Miniä on kuulkaas ihan vieras ihminen. Vaikka kemiat natsaakin pojan kanssa, niin ei välttämättä sen vanhempien. Hyvä kun tulette juttuun ylipäätään.
Minusta on jo lähtökohtaisesti parempi pitää varovaiset ja etäisemmät välit miniään, ettei se luule anopin tunkevan sen reviirille. Siitä on täällä ollut niin paljon valitusta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli etäinen anoppi, kymmenen vuotta yritin olla ystävällinen ja sitten hoksasin että hän ei vain jostain syystä pidä minusta ja tämä heijastui myös pieniin lapsiimme. Sitten annoin olla, ei toisen suhtautumista voi muuttaa väkisin.
Itselläni on ajatus että kaikki ihmiset ovat kivoja kunnes jotain muuta ilmenee, anopin mielestä se oli toisinpäin ja minä en koskaan kelvannut heille.
Näinhän se on. Mitään ihmissuhteita ei voi pakottaa. Jos ei natsaa niin ollaan sitten etäisempiä mutta toki kohtelias täytyy olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni eivät ole ystäviäni, miksi ihmeessä anoppina olisin miniän ystävä? Kamala ajatella, että pojan vaimo ei muuta lenkkiseuraa löytäisi kuin minut.
Meillä on etäiset ystävälliset välit, emme puutu toistemme elämään emmekö kuvittele, että yhden miehen (poikani) takia me olisimme jotenkin samanlaisessa asemassa toisiimme nähden. MInä olen ikuisesti poikani äiti, miniä taas on poikani lasten äiti. Kaksi eri asiaa, kaksi eri maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä missään tapauksessa arvostele lapseni kumppaninvalintaa ja käyttäydyn ystävällisesti ja kohteliaasti. Kun näkee duunaritaustaisen ihmisen tyhmyyden ja sivistyksen puutteen niin vaikea on syvempää yhteyttä rakentaa. Usko pois ystävällisen etäiset välit ovat ihan ok.
Tyhmyys ja sivistyksen puute eivät liity duunaritaustaan. Isoäitini kävi kiertokoulun ja toimi palvelijana ja emäntänä, fiksumpaa ihmistä saa hakea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex-anoppiin en saanut luotua suhteita sen koko 13 v aikana kun olin perheessä. Anoppi vaan oli sellainen, ettei koskaan kysynyt multa mitään, eikä halunnut kertoa itsestään mitään, eikä varsinkaan ajatuksistaan. Kaikki puheet oli tasolla "sataapas siellä paljon, onko siellä paljon pakkasta jne..." Koko perheen tyyli oli samanlainen, exmieheni vähän "aukeni" suhteen aikana. Jos itse kerroin esim. mitä mun opiskeluelämään kuuluu, niin se oli ilmeisesti pröystäilyä. Naapureiden edesottamuksista sitten kyllä kerrottiin oikein laveasti. Siis ihmisistä, joita en tuntenut edes näöltä.
Jotkut on vaan sellaisista oloista kotoisin, että jokainen kantaa itse omat murheensa muille niistä kertomatta ja oletus on se, ettei muiden asioista udella. Aina ihmettelin kuitenkin sitä, että miksi ko. porukka halusi tavata usein. Miksi ihmeessä, kun ruokahetkienkin aikana tuijotettiin vaan huoneennurkan telkkaria ja kukaan ei puhunut mitään :D No, ehkä se oli heille se oikea tapa olla :)
Meidän miniä on todella outo. Ei puhu mitään, kysyessä tiuskii, vihaisena karjuu, selaa vaan kännykkää ja virnuilee. Mitään ei puhu koskaan kuin pojallemme ja sekin jotain ylimielistä. Arvosteli kuulteni poikaamme kun ei tiennyt että olen hyvä kuuloinen (kotonaan ei ole ilmeisesti paljon kuunneltu lapsia).
Poika onnettoman sinisilmäinen. Miniä narutti lapsirakkaan poikamme kihloihin valehtelemalla että haluaa lapsia, sitten alkoikin kitinä ettei voi hommata lapsia kun on työ (?).
Sääliksi käy tyhmä poikamme tuon ruman inhottavan hirviön kanssa josta inhimillisyys kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sun anoppi on sentäs hengissä. Itse saan kuulla tämän edesmenneen sankariteoista vs minä ja minun tekemäni.
"Ystävän ja vertaisen"? Minulla on ihana miniä, mutta ystäväni ovat kyllä ihan omaa ikäluokkaani. En usko, että miniäni on koskaan toivonut, että alkaisin pyydellä häntä seurakseni teatteriin, elokuviin, konsertteihin jne. Kylään on tervetullut koska tahansa, mutta ei ole näkynyt.
Lapsenlapsia ei tietääkseni ole tulossa, mitä en pistä lainkaan pahakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on todella outo. Ei puhu mitään, kysyessä tiuskii, vihaisena karjuu, selaa vaan kännykkää ja virnuilee. Mitään ei puhu koskaan kuin pojallemme ja sekin jotain ylimielistä. Arvosteli kuulteni poikaamme kun ei tiennyt että olen hyvä kuuloinen (kotonaan ei ole ilmeisesti paljon kuunneltu lapsia).
Poika onnettoman sinisilmäinen. Miniä narutti lapsirakkaan poikamme kihloihin valehtelemalla että haluaa lapsia, sitten alkoikin kitinä ettei voi hommata lapsia kun on työ (?).
Sääliksi käy tyhmä poikamme tuon ruman inhottavan hirviön kanssa josta inhimillisyys kaukana.
Miksi sä et puhu poikasi kanssa tuosta? Sano nyt hyvä ihminen sille, ettei sen ole pakko olla just sen mimmin kanssa vaan tyttöjä löytyy kyllä muitakin.
En keksisi yhtään mitään yhteistä tekemistä miniöiden kanssa. Miksi ihmeessä pitäisi, meillä on kaikilla oma elämämme.
Totta puhuen ei mahdolliset tulevat lapsenlapsetkaan innosta yhtään. Olen jo lapseni hoitanut.
Tietenkin auttaisin tarvittaessa ja nimenomaan pyydettäessä, en aio nyt enkä myöhemmin tunkea toisten elämään.
Välimme kolmeen nimiään ovat ihan asialliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on todella outo. Ei puhu mitään, kysyessä tiuskii, vihaisena karjuu, selaa vaan kännykkää ja virnuilee. Mitään ei puhu koskaan kuin pojallemme ja sekin jotain ylimielistä. Arvosteli kuulteni poikaamme kun ei tiennyt että olen hyvä kuuloinen (kotonaan ei ole ilmeisesti paljon kuunneltu lapsia).
Poika onnettoman sinisilmäinen. Miniä narutti lapsirakkaan poikamme kihloihin valehtelemalla että haluaa lapsia, sitten alkoikin kitinä ettei voi hommata lapsia kun on työ (?).
Sääliksi käy tyhmä poikamme tuon ruman inhottavan hirviön kanssa josta inhimillisyys kaukana.
Helpostihan äiti pitää lastansa onnettoman sinisilmäisenä raukkana, vaikka totuus olisikin toinen... Jos poikasi on jo ihan aikuinen ihminen, niin hän on itse vastuussa onnestaan. Oletko miettinyt miksi miniä tiuskii ja karjuu? Harvemmin kukaan ilman syytä on sellainen...
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on todella outo. Ei puhu mitään, kysyessä tiuskii, vihaisena karjuu, selaa vaan kännykkää ja virnuilee. Mitään ei puhu koskaan kuin pojallemme ja sekin jotain ylimielistä. Arvosteli kuulteni poikaamme kun ei tiennyt että olen hyvä kuuloinen (kotonaan ei ole ilmeisesti paljon kuunneltu lapsia).
Poika onnettoman sinisilmäinen. Miniä narutti lapsirakkaan poikamme kihloihin valehtelemalla että haluaa lapsia, sitten alkoikin kitinä ettei voi hommata lapsia kun on työ (?).
Sääliksi käy tyhmä poikamme tuon ruman inhottavan hirviön kanssa josta inhimillisyys kaukana.
Miniä kuulostaa psykopaatilta. Poika parka.
Minulla on oikein ihana anoppi, vähän omanlaisensa, mutta kuitenkin reilu ja ystävällinen ollut aina minua kohtaan. Ongelma on siinä, että mieheni ei arvosta äitiään pätkän vertaa eikä halua olla liiemmin yhteydessä. En tiedä mitä kaikkea heillä sitten on ollut menneisyydessä eikä se minulle kuulukaan, mutta välillä kyllä särähtää korvaan pahasti kuinka mies tiuskii äidilleen ja puhuu törkeästi. Minulle hän ei kuitenkaan sellainen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on todella outo. Ei puhu mitään, kysyessä tiuskii, vihaisena karjuu, selaa vaan kännykkää ja virnuilee. Mitään ei puhu koskaan kuin pojallemme ja sekin jotain ylimielistä. Arvosteli kuulteni poikaamme kun ei tiennyt että olen hyvä kuuloinen (kotonaan ei ole ilmeisesti paljon kuunneltu lapsia).
Poika onnettoman sinisilmäinen. Miniä narutti lapsirakkaan poikamme kihloihin valehtelemalla että haluaa lapsia, sitten alkoikin kitinä ettei voi hommata lapsia kun on työ (?).
Sääliksi käy tyhmä poikamme tuon ruman inhottavan hirviön kanssa josta inhimillisyys kaukana.
Helpostihan äiti pitää lastansa onnettoman sinisilmäisenä raukkana, vaikka totuus olisikin toinen... Jos poikasi on jo ihan aikuinen ihminen, niin hän on itse vastuussa onnestaan. Oletko miettinyt miksi miniä tiuskii ja karjuu? Harvemmin kukaan ilman syytä on sellainen...
Miniä on epärehellinen eikä kerro mitään, karjuu vaan niin kuin täys kaheli. Keskustelu on vaan huutoa. En saa rehellistä vastausta. Siinä se ongelma onkin. Suvussaan linnatuomion saaneita rikollisia. Kai siinä päätä pakottaa niin että pitää huutaa. Ei kerro. Ilkee täysin rakkaudeton onneton.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oikein ihana anoppi, vähän omanlaisensa, mutta kuitenkin reilu ja ystävällinen ollut aina minua kohtaan. Ongelma on siinä, että mieheni ei arvosta äitiään pätkän vertaa eikä halua olla liiemmin yhteydessä. En tiedä mitä kaikkea heillä sitten on ollut menneisyydessä eikä se minulle kuulukaan, mutta välillä kyllä särähtää korvaan pahasti kuinka mies tiuskii äidilleen ja puhuu törkeästi. Minulle hän ei kuitenkaan sellainen ole.
Kuulostaa kyseisen miniän puolustuspuheelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oikein ihana anoppi, vähän omanlaisensa, mutta kuitenkin reilu ja ystävällinen ollut aina minua kohtaan. Ongelma on siinä, että mieheni ei arvosta äitiään pätkän vertaa eikä halua olla liiemmin yhteydessä. En tiedä mitä kaikkea heillä sitten on ollut menneisyydessä eikä se minulle kuulukaan, mutta välillä kyllä särähtää korvaan pahasti kuinka mies tiuskii äidilleen ja puhuu törkeästi. Minulle hän ei kuitenkaan sellainen ole.
Kuulostaa kyseisen miniän puolustuspuheelta.
Mikä puolustuspuhe? Minkä kyseisen miniän? Tämä nyt oli ensimmäinen kerta, kun tähän ketjuun kirjoitin ja näin meillä vaan asiat on.
Samoin. Välit ovat silti ystävälliset. Anopin kanssa ainoat yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat mies ja lapset. Kumpikaan meistä ei tunge toisensa alueelle.