Sensorisen integraation häiriö -kosketus- ja raivoherkkyys?
Nuoremmallamme (3v.) on sen verran harvinainen vamma ja sairaus että olen luopunut toivosta saada tältä palstalta apua sen selvittelemiseen:(
Sen sijaan vanhempi, kohta 5v, on ollut pitkään adhd-epäilty. Tuntui kuitekin rauhoittuvan kun täytti 4 v. Hän on hyvin kehittynyt, älykäs ja sosiaalinen - ainut vaan että vie lähes aina KAIKEN AJAN ja HERMOT vanhemmiltaan koska vaatii koko ajan huomiota ja saa hillittömiä raivareita. Käyttäytymistä ei osaa koskaan ennustaa! Välillä on parempia aikoja, mutta sitten tulee taas takapakkia. Hän on aina ollut hyvin kosketusherkkä, ääniherkkä ja herkkä sosiaalisille tilanteille, motorinen (levoton) ja helposti kiihtyvä.
Hän on vaikeampi hoidettava kuin vammainen pikkusiskonsa luonteensa vuoksi, vaikka pikkusisko on sentään jo uhmaiässä! Jos vaan joku tietää tällaisesta, kertokaa ihmeessä miten toimia ja miten vanhemmat jaksaisivat.
Kommentit (7)
ongelmia kiintymyssuhteeseen. Tämä johtuu siitä, että äitinä, isänä ette tietenkään ole voineet vauva-aikana vastata lapsen kosketuksen tarpeeseen oikealla tavalla, koska lapsi kokee kosketuksen poikkeavasti. Samoin äänen, kivun tms. kanssa lapsi ei pysty käsittelemään sensoorisen integraation häiriössä samalla tavalla aistimuksiaan ja näin normaalissa kehityksessä syntyvä turvallisuuden tunne voi jäädä syntymättä. Tästä seuraa, että lapsen emotionaalinen kehitys saattaa jäädä jälkeen. Vanhempina ette ole tehneet missään vaiheessa mitään väärää, mutta joskus näin käy, jos fyysinen/aivojen toiminnan kehitys ei etene ihan normaalisti.
Kiintymyssuhteen häiriöihin auttaa se, että lapsella ensinnäkin on selkeä päivärytmi, aina etukäteen kerrotaan hyvissä ajoin mitä tulee tapahtumaan, jne. Lapsen älykkyydestä ei ole kyse vaan siitä, että ihan vauvana lapsi ei ehkä ole saanut riittävää tai on saanut liiallista stimulaatiota (sensoorisesta integraation häiriöstä johtuen) ja tämän vuoksi ei ole päässyt kehittymään ihan ikätasoltaan. Kannattaa siis toimia ikäänkuin olisi paljon nuoremman lapsen kanssa tekemisissä, kun on kyse kiintymiseen, turvallisuudentunteeseen, tunteisiin liittyvistä asioista (ja kognitiivississa asioissa voi edetä ihan lapsen ikätasolla). Kannattaa käyttää yksinkertaista kieltä, kosketella lasta paljon niin, että lapsi nauttii kosketuksesta, musiikkia (niin, että lapsi nauttii), katsella toisia silmiin, jne. Ehkä voit tutustua Theraplayn menetelmiin ja yrittää hakeutua tällaiselle terapeutille.
Oleellista on, että vahmempi lapsenne saattaa olla tunne-elämän kehitykseltään nuorempaa lastanne jäljessä. Tietenkään välttämättä näin ei ole, mutta tämä mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon .Ammattilaiset eivät tätä välttämättä osaa tulla ajatelleeksi, koska koko psykologinen teoria kiintymyssuhteesta ja sen häiriöistä ei ole vielä pitkään ollut tunnettu. Lisäksi tuo sensoorisen integraation häiriö on myös aika uusia diagnooseja (Hollannissa, jossa asun sitä ei juuri missään tunneta, terapiasta puhumattakaan).
Toki juuri tuo sensoorisen integraation häiriö voi aiheuttaa pojan pahaa oloa. Jos kuvittelee itsensä elämään jatkuvassa rock-konsertissa, jossa korviin sattuu kaiken aikaa niin onhan sitä vihainen. Tai vastaavasti, jos kuvittelee itsensä ihan äänettömään huoneeseen, tuleehan sitä sekopäiseksi ;ainakin minä tulisin. Oletan, että teillä on kuitenkin terapioita näihin sensoorisen integraation ongelmiin jo meineillään.
Tässä linkki Theraplayn suomalaisille sivuille. Tosiaan joitankin noita juttuja voi tehdä lapsen kanssa ihan itse, kunhan tietää mikä tuottaa omalle lapselle mielihyvää eikä ainakaan ole epämielyttävää tai kivuliasta.
http://www.theraplay.fi/
Molemmat lapsemme ovat tavallisessa päiväkodissa, nuorempi (vammainen) avustajan kanssa. Adhd-tukitoiminta taitaa kattaa vain perheet, jossa lapsia hoidetaan kotona, joten se ei käyne meille koska olemme töissä.
Minua kiinnostaisi kuitenkin jonkinlainen tukiperhetoiminta tai kummi-siovanhempi tms. sillä meillä ei ole päiväkodin lisäksi muita tuttuja aikuisia lapsillemme. Laittakaa viestiä jos tiedätte sellaisesta toiminnasta! Asumme pääkaupunkiseudulla.
Kasvatus, opetus |
Stock Kranowitz Carol
Tahatonta tohellusta - Sensorisen integraation häiriö arkielämässä
Opetus 2000
Laajuus:
Julkaisuvuosi: 2003
ISBN: 952-451-070-7
Kieli: FIN
Kustantaja: PS-kustannus
Kirjassa sensorisen integraation häiriötä lähestytään lapsen arkielämän kautta.
Sensorisen integraation häiriö seuraa puutteellisesta aistitiedon muokkauksesta aivoissa. Se ilmenee lukemattomilla tavoilla: yliherkkyytenä, aliherkkyytenä, yliaktiivisuutena, passiivisuutena, kömpelyytenä ja sosiaalisina ongelmina. Tässä kirjassa sensorisen integraation häiriötä lähestytään lapsen arkielämän kautta. Kirja sisältää myös paljon käytännön ohjeita lapsen auttamiseen kotona, päivähoidossa ja koulussa. Kirja antaa tietoa vanhemmille, opettajille, toimintaterapeuteille sekä kuntoutuksen ammattilaisille. Englanninkielinen alkuteos: The Out of Sync Child.
Kyllähän sitä stressiä vasta sitten onkin, kun on töissä, joten pitäisi tukeakin olla myös silloin! Onkohan sitten niin, että resurssit ovat liian pienet kattamaan työssä käyviä? Tiedän, että pääkaupunkiseudulla varaisovanhempia voi hakea sellaisesta paikasta kuin Pienperheyhdistys ry. Googlettamalla löydät heidän tietonsa. Olen itse joskus harkinnut heidän kautta hakemista, sillä he haastattelevat sekä vanhemmat että hakijat juuri tuohon tehtävään, mikä minusta on välttämättömyys. Nettiyhteyttä ei heihin ole mutta puhelinnumero toimii. Toimintaa ei varmaan juuri ole, jos yhtään, ennen ensi syksyä.
Hei,
Käys perheklubin sivuilla, siellä on paljon hyödyllistä tietoa adhd:sta ja ehkä tuon pienemmänkin osalta löytyy vertaistukea.
osoite on http://perheklubi.net
kuin isoveljensä vaikka hän on vaikeampi kehityshäiriö/vamma. Luonteestahan se on myös paljon kiinni. Vanhempi imee kaiken huomion kovaäänisenä ja vaativana itselleen ja pienempi sitten yrittää pärjäillä niillä huomionrippeillä mitä jää.
Saatteko omaishoidon tukea tms apua kunnalta?
Oletko työelämässä vai hoidatko lapsia kotona? Toimiiko työnjako miehen kanssa? Onko teillä mahdollisuutta saada lapsia hoitoon yhdessä tai erikseen? Onko vanhemmalle lapselle harkittu lääkitystä?
Itse olen kokenut " omat hiljaiset hetket" kaikista tärkeimmiksi oman jaksamiseni kannalta. Kaupassa käyminen tai automatka rauhassa itsekseen voi olla todella iso asia. Myös koiran ulkoiluttaminen päivittäin pakottaa irtautumaan hetkeksi ja liikunta ja happihan tekevät ihan hyvää. Kävelyiden aikana puhun myös puhelimessa tuttujen kanssa, koska kotona en kuulisi mitään tai en voisi keskittyä.
Meillä on se onni, että lapset ovat oppineet että he menevät joka perjantai mummulaan yökylään, saattavat käydä lauantaina muutaman tunnin kotona että mummu saa vähän levätä ja sitten menevät taas takaisin. Tietysti on käynyt mielessä ettei tätä jatku ikuisesti, vaikka mummu onkin hyvässä kunnossa ja odottaa innolla viikonloppuja.
Oletteko harkinneet tukiperhettä, jossa toinen tai molemmat lapset voisivat viettää viikonloppuja silloin tällöin?
Aikaisemmin kuvittelin että kyllä tämä tästä kun lapset kasvavat, mutta eihän se meteli ja meininki mihinkään laannu, se vaan muuttaa muotoaan ja vaatimukset ovat erilaisia. Omien voimavarojen hupeneminen tapahtuu pikkuhiljaa huomaamatta, joten kannattaa aina silloin tällöin miettiä miten itse voi ja voiko sen hyväksi tehdä mitään.
Itse koin aikaisemmin työni hyvin tasapainottavaksi tekijäksi kotihommien rinnalla. Työn muututtua esimiestyöksi vuoden alussa tilanne muuttui. Nyt ratkaisen ongelmia, vastaan kysymyksiin ja ratkon tappeluita kotona JA töissä. Ei hyvä. Onneksi kyseessä on vuoden sijaisuus, eikä ole epäilystäkään että haluan takaisin suorittavaan työhön.
Jaksaminen on niin tärkeä asia, että kannattaa miettiä omaa terveyttään myös pitkällä aikavälillä. Lastenkaan edun mukaista ei ole, että vanhemmat repivät itsensä hajalle yrittäessään pärjätä itse, parisuhde saattaa rakoilla, tulla ero, eikä se ainakaan selkeytä kenenkään elämää. Itse olen selittänyt asian itselleni niin, että minun ei tarvitse yrittääkään pärjätä itse, otan vastaan kaiken avun mitä saan.
Omaa elämää ei ole velvollisuus uhrata vaikka lapset eivät olekaan terveitä.
perhelomittajia, jotka toimivat erityisesti erityislasten parissa ammatikseen ja antavat vanhemmille vapaata. Heidän palkkapyyntönsä ei ollut suurensuuri. Ehkä heiltä voisi saada myös henkilökohtaista ohjetta, kun ovat paljon erityislapsia hoitaneet, enemmän kuin muualta? Mun mielestäni on täysin selvää, että perheessä, jossa on erityislapsia, tarvitaan henkilökohtaisen tason ohjeistusta siitä, miten juuri näitten lasten kanssa toimitaan niin, että jaksetaan ja ilman muuta vanhempien on joskus päästävä hetkeksi vapaallekin ja jättää lapsi/lapset sellaisen hoitajan hoidettavaksi, joka varmasti osaa asiansa siksi ajaksi. Sitä, mitä itse nyt löysin noita keskustelupalstoja adhd:sta, en ainakaan vielä saa sieltä sellaista informaatiota, miten toimia oman lapsen kanssa erityisesti enemmän kuin mitä itse olen kuullut terapeuteilta/lääkäriltä/puheterapeutilta ja lukenut ja mitä luontaisesti jo olen tehnytkin, joten jotenkin uskoisin, että sen todellisen avun voisi parhaiten saada juuri erityislapsia ammatikseen hoitaneelta henkilöltä, joka tulee kotiin ja hoitaa lapsia jonkin aikaa, tutustuu heihin ja heidän arkeensa. Ehkä toisilla on parempiakin ajatuksia mutta tämä tässä vaiheessa on mun mielipiteeni.
Paljon tsemppiä!