Silkasta uteliaisuudesta- miksi sinulla on vain yksi lapsi?

Olemme duunareita, tulotaso ei riitä enempään tai joutuisimme tarjoamaan köyhän lapsuuden. Raskaus oli vaikea. Synnytyksestä pahat repeämät ja traumat. Vauvavuosi on raskas. Joutuisimme ostamaan farmariauton ja isomman asunnon. Ei ole varaa. Pomo ei tykkäisi jos olisin taas poissa töistä. Olen saanut vartaloni hyvään kuntoon, en haluaisi pilata sitä kenties pysyvästikin. En tiedä jaksaisinko kahden kanssa. Yksi on oikein hyvä ja toivottu määrä meille.

Olisin halunnut lisää lapsia mutta parisuhde päättyi kun vauva syntyi. En pystynyt traumojeni vuoksi enää parisuhteeseen enkä myöskään osannut etsiä uutta miestä.

Raskausaika ja vauva-aika ja kaikki aika lapsen kanssa oli ihanaa ja antoisaa vaikka olin yh.

Tämä meni nyt näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska omat henkiset resurssit riittää tähän parhaiten. Olen hiljaisuutta ja rauhaa rakastava mietiskelijätyyppi. Arvostan myös helppoutta elämässä. Jaksan panostaa tähän yhteen 100% kun tiedän että toista ei tule ja kaikki on ainutkertaista. Pikkulapsiaika ja teini-ikä pitää jaksaa vain kerran. Lapsi saa läsnäoloa ja rakkautta ja vanhemmat ehtii lepäämään. Lisäksi ei tarvinnut muuttaa tästä kivasta kolmiosta isompaan, lapsi voi harrastaa mitä haluaa ja pystymme matkustamaan perheenä vaivattomasti varsinkin nyt kun lapsi on jo isompi.

Lisään vielä että minulla itselläni on sisaruksia joiden kanssa en ikinä ole ollut erityisen läheinen, vaikka välit ovatkin hyvät. Lähimmät ystävät sen sijaan ovat säilyneet läheisinä lapsuudesta asti. Siksikään en ehkä osaa ajatella että lapsi jäisi mistään korvaamattomasta paitsi. Mies on ainoa lapsi joten hänellekin valinta tuntui luontevalta.

Tuo ystäväjuttu on hyvä, mutta vähän tuurista sekin kiinni. Me olemme muuttaneet lapsuudessani monta kertaa eikä siihen aikaan ollut edes somea, missä olisi voinut yhteyksiä pitää. Joten hyvät lapsuudenystävät ovat jääneet. Kirjeitä kirjoiteltiin muutamien kanssa, mutta nopeasti hiipui sekin.

Lapseni oli vahinko. Muuten ei olis yhtään lasta.

Tämän ainokaisen olen kasvattanut vastuullisesti ja rakastavasti.

Hänellä on kaksi akateemista loppututkintoa. Erinomainen työpaikka ja osakkuus, joka tuottaa mukavasti osinkoa. Sijoituksia

muutamalla miljoonalla. Perhe ja vain yksi lapsi.

Isänsä rahoitti opinnot ennakkoperintönä, joten opintovelkaa ei ollut.

Olin jo 35v kun sain ainokaiseni ja pari vuotta eteenpäin päätimme yrittää toista, mutta mieheltä meni työpaikka ja parisuhdekin alkoi rakoilla. Heti ei tärpännyt ja sitten laitatin kierukan takaisin. Hyvä näin, kieltämättä joskus mietin mitä jos olisi toinenkin..no nyt ikää jo 51v niin ei tarvitse tuota ajatusta toteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli vahinko. Muuten ei olis yhtään lasta.

Tämän ainokaisen olen kasvattanut vastuullisesti ja rakastavasti.

Hänellä on kaksi akateemista loppututkintoa. Erinomainen työpaikka ja osakkuus, joka tuottaa mukavasti osinkoa. Sijoituksia

muutamalla miljoonalla. Perhe ja vain yksi lapsi.

Isänsä rahoitti opinnot ennakkoperintönä, joten opintovelkaa ei ollut.

Tulipas kylmä olo tästä viestistä. Aivan kuin raha olisi se tärkein. Miksi muuten kehuskelet lapsesi tuloilla ja rahoilla, mutta mitään muuta et hänestä kerro. Ei rahan määrä liity hyvään kasvatukseen.

Meillä on yksi. Toista yritetty jo 4 vuotta, mutta eipä vaan kuulu. Tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään selkeää vikaa. Olen jo menettänyt toivoni, mutta onneksi on tuo yksi ihana.

Omat henkiset voimavarat, taloudelliset kysymykset ja kaiken kruunasi tramaattinen ensisynnytys. Kysyin lääkäriltä voinko luottaa siihen että saan sektion jos synnytän uudelleen ja hän vastasi ettei voi luvata sellaista. Se sinetöi asian. En tiedä miten tää meni yhteiskunnan näkökulmasta. Että kumpi oli järkevämpi ratkaisu talouden näkökulmasta, sektio + uusi veronmaksaja vai ei sektiota mutta ei myöskään veronmaksajaa.

Eipä meille tullut koskaan oikein mieleenkään, että haluaisimme toisenkin lapsen. Tottakai välillä mietityttää, kun meillä on muutenkin pieni suku, ei esim serkkuja, että pitäisikö lapsia olla kaksi. Yksinäisyys on kuitenkin iso juttu, emmekä me vanhemmat elä ikuisesti. 

Mutta koska emme ole aktiivisesti toista halunneet, tuntuu väärältä tehdä toinen vain toisen tueksi.

Se ei ole vain. Olen yksin kasvattanut ja työlläni elättänyt. Se yksi oli tosi paljon. 

90-luvulla syntyneillä lapsilla ei ollut ollenkaan samoja etuja kuin nykyisillä. Lama-aika määritteli lapsiluvun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli vahinko. Muuten ei olis yhtään lasta.

Tämän ainokaisen olen kasvattanut vastuullisesti ja rakastavasti.

Hänellä on kaksi akateemista loppututkintoa. Erinomainen työpaikka ja osakkuus, joka tuottaa mukavasti osinkoa. Sijoituksia

muutamalla miljoonalla. Perhe ja vain yksi lapsi.

Isänsä rahoitti opinnot ennakkoperintönä, joten opintovelkaa ei ollut.

Tulipas kylmä olo tästä viestistä. Aivan kuin raha olisi se tärkein. Miksi muuten kehuskelet lapsesi tuloilla ja rahoilla, mutta mitään muuta et hänestä kerro. Ei rahan määrä liity hyvään kasvatukseen.

No Marketan. Poikani on hyvin pidetty empaattinen. On kiittänyt minua menestyksestään, koska olin vaativa, mutta myös kannustava äiti. Pitää vaimonsa kanssa huolta minusta. Riittikö?

Synnytyksestä jäi trauma ja vauva-aika oli todella raskasta. En ikinä jaksaisi käydä samaa läpi uudestaan ja onneksi ei tarvikaan.

Lääkäri totesi minun Ehlers-Danlosin syndroomani olevan niin rankka, että toista lasta ajatellen pitäisi olla joko mies kotona 2/3 raskausajasta tai hankkia piika. Kun nivelet jne ovat löysät jo ennen raskautta syndrooman vuoksi niin synnytyksen aiheuttama nivelten löystyminen menee älyttömyyksiin ja loppuraskauden oli tylsää sairaalassa makoilua koska lääkäri ei päästänyt minua kotiin.

Kuvitelkaa jokainen raskaana ollut, että miltä tuntuu kun häpyliitossäryt alkavat ja jalat menevät molemmista polvista pois sijoiltaan ja synnytyksessä lonkankin kanssa menee niin ja näin.

Minä vielä olin ostanut äitiysjumppakirjan ja siinä oli asentoja, joissa venytettiin lantiota synnytystä varten. Lääkäri oikein suuttui kirjan kirjoittajalle ja sanoi, että kyllä se lantio joustaa ihan luonnostaan synnyttäjillä juuri tuon hormonien tuoman avun vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Jaa.. Itse olen ainoa lapsi ja se oli kyllä kurjaa. Ja on edelleen, vanhenevien ja nyt jo huonokuntoisten vanhempien asioita yksin hoidellessa.

Itsellä ei vielä ole lapsia, mutta toivon saavani vähintään 2. Jos näin ei käy, ei voi mitään, mutta se olisi kovasti haave ja suunnitelma.

Mä olen myös ainokainen ja vanhempani ovat iäkkäitä. Ovat kuitenkin järjestäneet asiansa siten, että siitä ei mulle tule huolehdittavaa sitten kun on sen aika. Itse en halua yhtään lasta ilmaston takia. 

Olen eronnut lapseni isästä ja sen jälkeen en ole ollut sellaisessa tilanteessa, että perheen perustaminen olisi ollut ajankohtaista. 

Vierailija kirjoitti:

Mies ei halunnutkaan enempää lapsia.

Meillä sama juttu.

Olin 36v kun tulin raskaaksi. Erosimme miehen kanssa melko pian. Sitä ennen ehdin haaveilla tyttärestä koska ensimmäinen ja viimeiseksi jäänyt oli poika. Aika kului eikä sopivaa tilaisuutta enää tullut. Mutta olen lapsestani hyvin onnellinen.

Moni luulee, että sisarukset ovat voimavara. Ne voivat olla pirunmoinen vitsaus myös.

Ei saatu enempää lapsia. Ainoa lapsi tehtiin hoidoilla sen jälkeen ei ole ollut ehkäisy käytössä. Toista ei tullut, eikä enää tulekaan, kun on vaihdevuodet.

Suhteessa alkoi mennä huonosti enkä halunnut tehdä siihen toista, sitten erottiin ja olin sinkku monta vuotta. Sitten koin olevani liian vanha vaikka biologisesti lapseen olisi vielä voinut olla mahdollisuus.