Oletko yksin vai yksinäinen vai molempia?

Olen omasta valinnastani erakko. Ei miestä, ei lapsia, ei ystäviä. Ikää 46 v. Olen elämääni tyytyväinen.

Yksinäinen ja yksin puolet ajasta.

Nyt opettelen hyväksymään ja selviämään siitä.

Ihan samassa elämäntilanteessa kuin sinä ap!

Koskaan en ole ollut niin yksinäinen kuin huonossa parisuhteessa. Yksinolo on helppoa siihen verrattuna.

Olen parisuhteessa, minulla on myös ihana sisko ja vanhemmat joiden kanssa olen läheinen. Silti pääni sisällä välillä myllertää ja koen, että joidenkin asioiden kanssa olisin yksin. Minulla ei myöskään ole juurikaan hyviä ystäviä ja ajoittain koen olevani sillä tavoin yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan samassa elämäntilanteessa kuin sinä ap!

Koskaan en ole ollut niin yksinäinen kuin huonossa parisuhteessa. Yksinolo on helppoa siihen verrattuna.

Kiitos kaikista vastauksista, mutta erityiskiitos sinulle.

Nimenomaan huonosta parisuhteesta lähdin, koska en kokenut voivani kasvattaa lasta sellaisessa ilmapiirissä tulematta hulluksi.

En ole todellakaan täydellinen äiti nytkään, mutta varmasti parempi kuin olisin ollut parisuhdehelvetissä.

ap

Yksin melkein aina, yksinäinen ehkä 10 % ajasta, eli lähinnä lomilla ja juhlapyhinä. Kestän ihmisiä vain pieninä annoksina, joten en voi vaatia ketään osa-aikakumppaniksi tai -ystäväksi.

Olen perheellinen, kaksi aikuista lasta ja mies, mutta yksinäinen. Tänäänkään en ole juuri kenenkään kanssa puhunut, ketään ei kiinnosta minun asiani eikä ketään kiinnosta puhua omia asioitaan minulle. 

Minä viihdyin hyvin yksinäni sen vuoksi, että työni oli ihmisten auttamista ja heidän kanssaan puhumista, enkä kaivannut enää juttuseuraa vapaa-aikanani. En koskaan kertonut lomista ja juhlapäivistä, eikä kukaan tiennyt, että olin 99,9 % ajastani yksin eikä minulla ollut varsinaista kerrottavaa. En ole koskaan ollut parisuhteessa tai asunut aikuisena kenenkään kanssa, joten yksikin yö saman katon alla oli epämukava ajatus.

Kaikki muuttui, kun jäin työttömäksi. Pikkuhiljaa ymmärsin, että minua ei oikeasti kaivata missään. Minulla on pari jo eläkkeelle jäänyttä tuttavaa, joita näin ehkä kerran vuodessa ja joiden vauras elämä on hyvin erilaista kuin minun nykyisin rutiköyhä olemiseni, ja puheenaiheet alkavat olla aika vähissä. Muutaman sukulaisen kanssa voin jutella puhelimessa hyvinkin usein, mutta näillä negatiivisilla asioilla en heitä enää vaivaa.

En edelleenkään kaipaa tuttavapiiriä tai ulkona käymistä ja muille niin normaalia pöhinää ja seuraelämää, mutta tämä täydellinen yksinäisyys on alkanut korventaa. Viime vuonna kului seitsemän kuukautta putkeen niin, etten puhunut yhdenkään ihmisen kanssa kasvotusten. Ruokakaupan myyjille sanoin hei ja kiitos pari kolme kertaa kuukaudessa. Yksin oleminen on mukavaa niin kauan, kun elämän perusasiat (asunto, ruoka) ovat kunnossa, mutta kun menee huonosti eikä ketään kiinnosta, tällainen pitkän linjan vapaaehtoinen erakkokin alkaa kaivata jotakin kosketusta muihin ihmisiin.

.