Silkasta uteliaisuudesta- miksi sinulla on vain yksi lapsi?

Koska se on helppo. Ei taistele sisarusten kanssa, joten mölyä vähemmän. Rahaa kuluu vähemmän. Ja minulla on vain kaksi kättä.

En tykännyt raskausajasta, imettämisestä, synnyttämisestä puhumattakaan, joka oli niin kivuliasta ettei tosikaan! Ajattelin ettei koskaan enää. Enkä muutenkaan ole koskaan ollut mikään pullan tuoksuinen äiti.

En vain koskaan edes kaivannut enempää kuin yhden. Siitä saakka, kun ylipäänsä olen lapsiasiaa ajatellut, olen ajatellut hankkivani vain yhden ja sitten nauttivani täysillä sen odotuksesta ja lapsuudesta. Ja niin myös tein.

Koska en pidä lapsista ja minun varoillani ei ole mitenkään mahdollista pääkapunkiseudulla asua väljästi ison perheen kanssa.

Ihan hyvä kohta tässä laittaa peli poikki ja keskittää ajatukset muuhun.

Kaksi lasta olisi kyllä kiva että olisi seuraa toisilleen ja joku kenen kanssa on jakanut koko lapsuuden. Mutta en kyllä pitänyt raskausajasta, en tiedä miten jaksaisin sen uudestaan. Synnytys oli ihan jees mutta en jaksaisi taas "tapella" saadakseni sektion. Lisäksi lapsi on niin rakas että on vaikea ajatella että seuraava voisi olla yhtä rakas :) ja mitä jos kaikki ei menisikään yhtä hyvin (esim tulisi kehitysvamma tai kaksoset tms odottamatonta) silloin varmaan kaduttaisi että "pilasi" nykyisen täydellisen elämän.

Lisää kokemuksia kellään? :)

AP

En halunnut enempää. Olen itse ainoa lapsi enkä ole kokenut sitä koskaan negatiivisena asiana - toki tämä on hyvin yksilöllistä.

Toisen lapsen odotus päättyi keskenmenoon. En uskaltanut enää yrittää, koska keskenmeno oli niin raskas henkisesti. Pää ei kestänyt. Halusin että olen suht järjissäni yhdelle lapselle enkä sekopää kahdelle.

Olin 36v kun sain ensimmäisen ja sen jälkeinen aika on mennyt tosi nopeasti. Olen nyt melkein 40v ja haluaisin kyllä toisen, osittain nimenomaan esikoisen vuoksi (seuraksi), mutta myös koska ihan vaan haluaisin toisen lapsen. Nyt epäilyttää oma ikä, epävarma taloustilanne ja ennen kaikkea se, että mies ei ole kovin innoissaan ajatuksesta. Häntäkin huolestuttaa talousasiat.

Mies ei suostunut enempään.

Raskaus oli ok, synnytyksen olisin sietänyt uudelleen, vauva-aikaa rakastin, niin kuin kaikkia lapsiaikoja. Olisin halunnut ainakin yhden-kaksi lasta lisää. Mutta mies ei halunnut. Halusi helpompaa elämää , hienompia autoja, talous taloa, matkoja, ja korkeampaa kulutustasoa.

Niin ei sitten käynyt, koska otin hänestä eron, eikä hän enää hyödy palkastani. Olin meistä se koulutetumpi.

Toinen olisi ollut liian raskasta. Nyt kun en ole enää lapsentekoiässä, olen vielä varmempi siitä, että päätös oli oikea.

Mies ei halunnutkaan enempää lapsia.

Minulla riitti energiaa kasvattaa yksi lapsi hyvin. Jos olisin joutunut kasvattamaan kaksi lasta, en takuulla olisi ollut tyytyväinen lopputulokseen. Kaikki olisivat kärsineet.

Koska omat henkiset resurssit riittää tähän parhaiten. Olen hiljaisuutta ja rauhaa rakastava mietiskelijätyyppi. Arvostan myös helppoutta elämässä. Jaksan panostaa tähän yhteen 100% kun tiedän että toista ei tule ja kaikki on ainutkertaista. Pikkulapsiaika ja teini-ikä pitää jaksaa vain kerran. Lapsi saa läsnäoloa ja rakkautta ja vanhemmat ehtii lepäämään. Lisäksi ei tarvinnut muuttaa tästä kivasta kolmiosta isompaan, lapsi voi harrastaa mitä haluaa ja pystymme matkustamaan perheenä vaivattomasti varsinkin nyt kun lapsi on jo isompi.

Ei kerta kaikkiaan ollut varaa enempään. Kohtahan tuo on jo täysi-ikäinen, onneksi.

Miehellä nuoruuden liitosta kaksi lasta ja hän ei halunnut, kuin yhden lapsen lisää.

Minulla oli tuolloin ikää jo 35 v ja näin sitten ollaan elämää eteenpäin menty, että minulla yksi ihana lapsi. Aluksi olin surullinenkin, kun olin aina ajatellut itseni suurpwrheen äitinä.

Ollaan matkusteltu paljon ja lapsi on saanut harrastaa yms. Meillä on ollut antaa aikaa lapselle ja välit ovat todella läheiset edelleen hänen ollessaan teini-iässä.

Ja siis miehen ed. liiton lapset ovat aikuisia, asuvat omillaan ja kaukana...

Tahaton lapsettomuus. Julkisen puolen hoitokertojen maksimimäärä.

Yksi lapsi on vienyt kaikki voimat. Vauva-aika oli karmeaa, ei ikinä enää. Koko ajan on ollut helpottamaan päin, en halua pitkittää kakkua. Kalliiksi tulee yksikin ja kokisin tarvetta hankkia isomman asunnon, ehkä autonkin, jos tulisi toinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Koska omat henkiset resurssit riittää tähän parhaiten. Olen hiljaisuutta ja rauhaa rakastava mietiskelijätyyppi. Arvostan myös helppoutta elämässä. Jaksan panostaa tähän yhteen 100% kun tiedän että toista ei tule ja kaikki on ainutkertaista. Pikkulapsiaika ja teini-ikä pitää jaksaa vain kerran. Lapsi saa läsnäoloa ja rakkautta ja vanhemmat ehtii lepäämään. Lisäksi ei tarvinnut muuttaa tästä kivasta kolmiosta isompaan, lapsi voi harrastaa mitä haluaa ja pystymme matkustamaan perheenä vaivattomasti varsinkin nyt kun lapsi on jo isompi.

Lisään vielä että minulla itselläni on sisaruksia joiden kanssa en ikinä ole ollut erityisen läheinen, vaikka välit ovatkin hyvät. Lähimmät ystävät sen sijaan ovat säilyneet läheisinä lapsuudesta asti. Siksikään en ehkä osaa ajatella että lapsi jäisi mistään korvaamattomasta paitsi. Mies on ainoa lapsi joten hänellekin valinta tuntui luontevalta.

Jaa.. Itse olen ainoa lapsi ja se oli kyllä kurjaa. Ja on edelleen, vanhenevien ja nyt jo huonokuntoisten vanhempien asioita yksin hoidellessa.

Itsellä ei vielä ole lapsia, mutta toivon saavani vähintään 2. Jos näin ei käy, ei voi mitään, mutta se olisi kovasti haave ja suunnitelma.