Jotkut älykkäät ja korkeastikoulutetut ihmiset saattavat vaikuttaa jotenkin jälkeenjääneiltä, miksi?
Oletteko huomanneet ilmiön? Jotkut todella - siis todella - älykkäät ihmiset saattavat antaa itsensään tosi vajaan kuvan. He usein näyttävätkin vähän jälkeenjääneiltä. Mistähän se johtuu?
Kommentit (35)
En ole huomannut. Voisiko syy olla siinä, että miellät jälkeenjääneiden oloisiksi itsestäsi poikkeavat ihmiset?
Mielenkiinnon kohteet ovat muualla kuin sosiaalisessa kanssakäymisessä ja arjessa.
Älykkyyttä nyt on kaikenlaista. Yllätys että pedantti ihminen ei loista tosielämässä?
Kaverini on Mensan jäsen ja olin joskus hänen bileissään, jossa oli muita mensalaisia. Joukossa oli useita kertakaikkisen moukkamaisesti käyttäytyviä ihmisiä. Ilmeisesti heitä oli koko ikänsä turhauttanut muiden tyhmyys ja oma erilaisuutensa. En esimerkiksi kerta kaikkiaan ymmärrä, miten älykkäät, aikuiset ihmiset voivat kaivaa nenäänsä ja puhua paskajuttua syödessään.
Tyyliin hajamielinen professori? On paljon tähdellistä ajateltavaa, arkiöäiväiset asiat eivät ehkä kuulu niihin ja niihin ei tuhlata keskittymisresursseja.
Kyllä niitä sheldon coopereita on tosielämässäkin. Hyviin tuottaviini kuuluu mm
kolme kieltenopettajaa. Yksi on kaikin puolin älykäs. Ylsi on älykäs, mutta sosiaalisesti kömpelö. Ylsi on erinomainen kielissä, mutta loogista päättelykykyä tai matemaattista osaamista ole lainkaan, jopa kehuu huonolla matkallaan sekä yleistietpkin hänellä on kehno.
Korkeakoulututkinto ei takaa älykkyyttä. Nämä hikarit. Lahjakkuus ja luovuus on harvinaista. No helvetti ihmiset yleensä ovat epäsopusuhtaisia.
Välillä mietin, että mikä tää korkeakoulutettujen haukkumisbuumi on. Korkeasti koulutetut ovat myös ihan ihmisiä, kuten muutkin. Eivät robotteja, joiden pitäisi olla jokaisesta näkökulmasta katsottuna täydellisiä kaikin tavoin, jokaisen mielestä.
Älykäs ihminen ei pyri erikoisesti miellyttämään muita, ns. tekemään itseään tykö. Älykäs ihminen ei pyri viestimään pukeutumisellaan ja muulla ulkonäöllään.
Älykäs ihminen ei yleensä välitä, mitä mieltä muut hänestä ovat- ellei se koske hänen älykkyyttään.
En edes ole superälykäs, mutta en vaan aina jaksa käyttäytyä sosiaalisesti odotetulla tavalla. Se on raskasta ja huonosti palkitsevaa. Myöskään ei hirveästi yleensä kiinnosta sillä hetkellä, jos joku tulkitsee että olen vajaa, koska tiedän itse että en ole. Tavallaan pitäisi välittää enemmän, koska ei se loppujen lopuksi ole hyvä jos on oudon ja epäsovinnaisen ihmisen maine.
Monet ovat kiusattuja, jos ovat pärjänneet hyvin koulussa. Se tekee ihmisen araksi tai että välttelee ihmissuhteita. Mitä enemmän välttelee muita, sitä huonommaksi ymmärrys muista menee ja käytöstavatkin poikkeavat muista.
Monella oikeasti älykkäällä ihmisellä on esimerkiksi Asperger: se ei ole jälkeenjääneisyyttä vaan erilainen neurologinen rakenne. Lisäksi moni älykäs vain on teoreettisesti suuntautunut ja näyttää käytännön taitoihin keskittyvien silmissä kömpelöltä. Kolmanneksi teoreettisesti lahjakkaat ihmiset eivät usein ajattele maailmaa sosiaalisena verkostona, jossa pitäisi vain ansaita oma paikka jossain hierarkiassa. He ovat rationaalisia eivätkä ymmärrä, miksi esim. toisia pitäisi huijata koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen ei pyri erikoisesti miellyttämään muita, ns. tekemään itseään tykö. Älykäs ihminen ei pyri viestimään pukeutumisellaan ja muulla ulkonäöllään.
Älykäs ihminen ei yleensä välitä, mitä mieltä muut hänestä ovat- ellei se koske hänen älykkyyttään.
Ai kaikilla älykkäillä koko identiteetti rakentuu pelkästään sen älyn arvostamisen varaan? Vahvasti eri mieltä. Moni älykäs haluaa tulla etupäässä nähdyksi esim. seksuaalisesti haluttavana kumppaniehdokkaana tai hyvänä, ystävällisenä tyyppinä ja jopa peittää älyllistä puoltaan. Sehän riippuu ihan siitä, mitkä on senhetkiset tavoitteet toisten ihmisten suhteen ja oman imagon kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat kiusattuja, jos ovat pärjänneet hyvin koulussa. Se tekee ihmisen araksi tai että välttelee ihmissuhteita. Mitä enemmän välttelee muita, sitä huonommaksi ymmärrys muista menee ja käytöstavatkin poikkeavat muista.[/quote
Nimenomaan. Lahjakas lapsi joutuu koulussa kiusatuksi. Sosiaaliset taidot eivät kehity, koska koko ajan pitää vain vältellä kiusaamista. Moni vielä aikuisenakin näkee koko ajan kiusaajan uhkakuvan joka paikassa. Sellainen tekee araksi ja kömpelöksi.
Teknisellä alalla tai matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla korkeimmin koulutetut saattavat vaikuttaa hitailta sosiaalisissa tilanteissa tai jotenkin töykeiltä (esim. ei oteta katsekontaktia, ei vastata tervehdykseen). Liittyykö tähän sitten se, että heidän mielessään pyörii niin paljon asioita, jonka johdosta sosiaalinen kanssakäynti jää taka-alalle. Heidän fokuksensa on asioissa, ei ihmisissä.
Vierailija kirjoitti:
Monella oikeasti älykkäällä ihmisellä on esimerkiksi Asperger: se ei ole jälkeenjääneisyyttä vaan erilainen neurologinen rakenne. Lisäksi moni älykäs vain on teoreettisesti suuntautunut ja näyttää käytännön taitoihin keskittyvien silmissä kömpelöltä. Kolmanneksi teoreettisesti lahjakkaat ihmiset eivät usein ajattele maailmaa sosiaalisena verkostona, jossa pitäisi vain ansaita oma paikka jossain hierarkiassa. He ovat rationaalisia eivätkä ymmärrä, miksi esim. toisia pitäisi huijata koko ajan.
Älykäs ymmärtää, miksi on tärkeää tulla nähdyksi tietyllä tavalla ja jopa manipuloida toisia joskus, vaikka se ei olisikaan mukavaa. Sosiaalinen peli kannattaa opetella, jos haluaa elää mielekästä elämää. Ellei itselle se mielekäs elämä ole ihan omiin harrastuksiin uppoutumista ja muiden älyköiden kanssa keskustelua.
Esimerkiksi rikastumisen ja mukavan, turvatumman elämänlaadun saavuttamisen kannalta on hyvä tietää, miten ihmiset toimivat ja mitkä ovat hyviä strategioita heidän kanssaan toimiessa.
Ja missä on tämä tilasto älykkäistä ihmisistä?
Psykologisten tutkimusten mukaan ihmiset yleensä pitävät itsensä kaltaisia ja älyltään samantasoisia ihmisiä älykkäimpinä. Toisin sanoen, kaikkia muita kuin itsensä kaltaisia he pitävät ”jälkeenjääneen oloisina”, vaikka nämä yleisillä Mittareilla mitattuna olisivat älykkäämpiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Välillä mietin, että mikä tää korkeakoulutettujen haukkumisbuumi on. Korkeasti koulutetut ovat myös ihan ihmisiä, kuten muutkin. Eivät robotteja, joiden pitäisi olla jokaisesta näkökulmasta katsottuna täydellisiä kaikin tavoin, jokaisen mielestä.
Buumi johtuu siitä, että persulit ovat havahtuneet tajuamaan, että älyn puute erottaa heidän vallasta ja arvostuksesta. Usein myös vastakkaisesta sukupuolesta.
Heidän ei tarvitse tehdä vaikutusta sinuun koska ovat jo yläpuolellasi.