Jotkut älykkäät ja korkeastikoulutetut ihmiset saattavat vaikuttaa jotenkin jälkeenjääneiltä, miksi?
Oletteko huomanneet ilmiön? Jotkut todella - siis todella - älykkäät ihmiset saattavat antaa itsensään tosi vajaan kuvan. He usein näyttävätkin vähän jälkeenjääneiltä. Mistähän se johtuu?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen ei pyri erikoisesti miellyttämään muita, ns. tekemään itseään tykö. Älykäs ihminen ei pyri viestimään pukeutumisellaan ja muulla ulkonäöllään.
Älykäs ihminen ei yleensä välitä, mitä mieltä muut hänestä ovat- ellei se koske hänen älykkyyttään.
Nyt sotket keskenään älyn ja hyvän itsetunnon. Toki samalla ihmisellä voi piisata molempia, mutta ne ovat silti kaksi eri asiaa.
Ja joku voisi sanoa, että on ihan fiksua käyttäytyä miellyttävästi muita kohtaan, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus tarvitsee apua tai ystävän seuraa.
Minä olen tekniikan tohtori ja autisti. Olen sosiaalisesti kömpelö, enkä osaa käyttäytyä luontevasti seurassa tai puhua small talkia. Lähdin työpaikan tavallisia insinöörejä ja tradenomaja, jotka ovat asiakkaitten kanssa kuin kalat vedessä kun itse tuijottelen jalkalistoja ja pelkään että minulta kysytään jotain.
-Suvi
Meillä oli jo lukiossa yksi poika, joka käyttäytyi erikoisesti, kiva poika mutta hyvin originelli. Pukeutuikin vanhanaikaisesti ja kulki koulun käytävillä ikään kuin katsoen jonnekin kaukaisuuteen. Joku olisi voinut luulla kehitysvammaiseksi. Mutta eipä vain, oli täydellinen kympin oppilas ja jos voisi saada siitäkin isomman numeron, niin olisi saanut. Äärettömän älykäs tyyppi. Pää oli kuin tietosanakirja.
Hän on menestynyt elämässään hyvin, ollut erityisasiantuntijahommissa ympäri maailmaa ja tehnyt hurjasti erilaisia vapaaehtoistöitä ihan mielenkiinnosta. Vaimo on samaa kaliberia.
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat kiusattuja, jos ovat pärjänneet hyvin koulussa. Se tekee ihmisen araksi tai että välttelee ihmissuhteita. Mitä enemmän välttelee muita, sitä huonommaksi ymmärrys muista menee ja käytöstavatkin poikkeavat muista.
Ei se aina näinkään mene. Aina ”hikareita” pidetään uhreina, mutta meidän luokalla meitä tyhmiä kiusattiin. Huonoja arvosanoja naurettiin.
Ehkä se johtuu siitä, ettei viikon kohokohta ole perjantaikännäys eikä TV:n huippuohjelmia ole joku putous, talentti, bb tai tempparit. Jos toinen ei tiedä muusta kuin näistä, niin vaikuttahan korkeammin koulutettu ihmiseltä, koka ei tiedä oikeista asioista mitään.
Vierailija kirjoitti:
Välillä mietin, että mikä tää korkeakoulutettujen haukkumisbuumi on. Korkeasti koulutetut ovat myös ihan ihmisiä, kuten muutkin. Eivät robotteja, joiden pitäisi olla jokaisesta näkökulmasta katsottuna täydellisiä kaikin tavoin, jokaisen mielestä.
En tiedä missä sinä olet korkeakoulutettujen haukkumisbuumiin törmännyt, mutta väittäisin ettei sellaista ilmiötä ole olemassakaan, vaan jos jotain ihan buumin omaisesti haukutaan, niin ennemmin se on "amikset".
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, ettei viikon kohokohta ole perjantaikännäys eikä TV:n huippuohjelmia ole joku putous, talentti, bb tai tempparit. Jos toinen ei tiedä muusta kuin näistä, niin vaikuttahan korkeammin koulutettu ihmiseltä, koka ei tiedä oikeista asioista mitään.
Sellainen stereotypia siellä. Sinä et ole ainakaan opiskellut yhteiskuntatieteitä tai rasistisesta ajattelusta kuullutkaan.
Oletko melko nuori?
Ihminen pystyy kehittymään aikuiseksi vain älyllisesti samantasoisessa tai paremmassa ympäristössä.
Älyllisesti ei-vaativa ympäristö on vähän kuin lapsen maailma, jossa jokaisesta suorituksesta taputetaan. Sitten jää aikaa kaikelle hömpälle ja leikkimiselle, kuten lapsillakin jää.
Älykkyys on evoluutioon liittyvä sopeutuma. Muilla eläinlajeilla ei ole ollut tarvetta viedä tätä osa-aluetta näin pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Psykologisten tutkimusten mukaan ihmiset yleensä pitävät itsensä kaltaisia ja älyltään samantasoisia ihmisiä älykkäimpinä. Toisin sanoen, kaikkia muita kuin itsensä kaltaisia he pitävät ”jälkeenjääneen oloisina”, vaikka nämä yleisillä Mittareilla mitattuna olisivat älykkäämpiäkin.
Tämäkin on totta. Jos toisella on ÄO vaikka 75 ja toisella 125, niin helposti se 75 voi kuvitella että roolit on toisin päin.
Toki tässä pitää tietää, ettei korkeakoulutus ole mikään tae, että ihminen osaisi käyttäytyä kuin ihmisen kuuluukiin. Ihmisellä voi olla paljon skeidaa päässään ja luonne voi olla todella syvältä, vaikka olisi kyky tehdä lähdeviittaukset oikein ja imitoida muita opiskelutovereitaan kaikessa.
Tässä ketjussa puhuttiin korkeastikoulutetuista, ja joku voi kuvitella että ammattikorkeakoululainen = älykäs.
Ammattikorkeakoulut saattavat olla monissa tapauksissa... en sano mitä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä, ettei viikon kohokohta ole perjantaikännäys eikä TV:n huippuohjelmia ole joku putous, talentti, bb tai tempparit. Jos toinen ei tiedä muusta kuin näistä, niin vaikuttahan korkeammin koulutettu ihmiseltä, koka ei tiedä oikeista asioista mitään.
Selitätkö vielä miten kuvittelemasi hömppäsarjat (kyhäilemäsi olkiukko) liittyy siihen, että ammattikorkeakoululainen kaivaa räkäänsä ja puhuu paskastaan ruokapöydässä?
Tai että "korkeakoulutettu" nimittelee toisia amiksiksi ja tyhmiksi idiooteiksi? Ylipäätään nimittelee ja puhuu rumasti ja halventavasti?
Tai että "korkeastikoulutettu" saastuttaa, kerskakuluttaa, ei kierrätä mitään ja sikailee kuin viimeistä päivää?
Vierailija kirjoitti:
Psykologisten tutkimusten mukaan ihmiset yleensä pitävät itsensä kaltaisia ja älyltään samantasoisia ihmisiä älykkäimpinä. Toisin sanoen, kaikkia muita kuin itsensä kaltaisia he pitävät ”jälkeenjääneen oloisina”, vaikka nämä yleisillä Mittareilla mitattuna olisivat älykkäämpiäkin.
Tämä on hyvä pointti. Ihminen ei useimmiten hahmota omaa tietämättömyytään jollain tietyllä alueella, jolloin on vaikeaa myös hahmoittaa milloin joku toinen ihan oikeasti tietää asiasta paljon enemmän. Paljon on tultu nähtyä sellaisia tilanteita, missä joku pyöräyttelee ivallisesti silmiä ihmiselle jolla oikeasti on paljon enemmän kompetenssia asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella oikeasti älykkäällä ihmisellä on esimerkiksi Asperger: se ei ole jälkeenjääneisyyttä vaan erilainen neurologinen rakenne. Lisäksi moni älykäs vain on teoreettisesti suuntautunut ja näyttää käytännön taitoihin keskittyvien silmissä kömpelöltä. Kolmanneksi teoreettisesti lahjakkaat ihmiset eivät usein ajattele maailmaa sosiaalisena verkostona, jossa pitäisi vain ansaita oma paikka jossain hierarkiassa. He ovat rationaalisia eivätkä ymmärrä, miksi esim. toisia pitäisi huijata koko ajan.
Älykäs ymmärtää, miksi on tärkeää tulla nähdyksi tietyllä tavalla ja jopa manipuloida toisia joskus, vaikka se ei olisikaan mukavaa. Sosiaalinen peli kannattaa opetella, jos haluaa elää mielekästä elämää. Ellei itselle se mielekäs elämä ole ihan omiin harrastuksiin uppoutumista ja muiden älyköiden kanssa keskustelua.
Esimerkiksi rikastumisen ja mukavan, turvatumman elämänlaadun saavuttamisen kannalta on hyvä tietää, miten ihmiset toimivat ja mitkä ovat hyviä strategioita heidän kanssaan toimiessa.
No ehkä tuo nyt on sitä "sosiaalista älykkyyttä".
Mutta jos sattuu saamaan vanhanaikaisen kasvatuksen, jossa painotetaan rehellisyyttä ja sitä, että aina on yritettävä tehdä velvollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla, kunnioitettava vanhempiaan, noudatettava lakeja ja hyviä käytöstapoja, toteltava esivaltaa ja kaiken lisäksi omaa sydäntään, kutsumustaan ja sisäistä ääntään, niin sosiaalisten ynnä muiden pelien ja verkostojen opettelu voi kyllä jäädä ihan huomiotta.
Ei asiat ole niin mustavalkoisia. Kyllä älykäs on usein muillakin alueilla osaava. Ne aspergerit ovat aivan erikseen. Se on neurologinen poikkeus. Hikarien joukossa voi olla joku robotti, tiedän SYK : stä. Ei kaikissa kouluissa kiusata hyviä oppilaita, vaikka pashca-lähiöissä voi olla tapana.
En koe olevani hirveän älykäs, mutta en osaa reagoida oikein kun työkaveri kertoo kun tulee vessasta mitä hän siellä teki ...