Ruma teini puhkesi kukkaan
Meillä oli pullukka näppyläinen, raudoitettu liimaletti vielä muutama vuosi sitten. Pojat tietysti kiusasivat yläkoulussa oikein huolella, joka ikinen päivä. Tytär tuli itkien monesti koulusta, ei saanut kutsuja luokan yhteisiin illanviettoihin, kun oli kuulemma niin nolo. Sitten alkoi lukio ja tapahtui jotain käsittämätöntä.
Tytär kasvoi pituutta, hampaat suoristui ja iho
puhdistui, jostain kuoriutui todellinen kaunotar. Siis todella. Kasvojen luusto on kaunis, jalat pitkät, vyötärö kapea, pullukasta tuli siro ja yhtäkkiä alkoi kavereita löytymään. Viisi (!!) entistä kiusaaja/naureskelija luokkakaveria, jotka kiusasivat koko yläasteen, ovat pyytäneet tytärtä kuulemma treffeille. Tietenkään ei lähde heidän kanssa, on oppinut valitsemaan seuransa nimenomaan laadun perusteella.
Kyllä on hykerryttävää äitinä todeta vieressä että karma is a bitch.
Kommentit (171)
Musta ei ole kolmeen kymppiin mennessä kuoriutunut mitään, eikä noilla aloittajan mainitsemilla asioilla ole ollut vaikutusta yhtään mihinkään suuntaan. Ei elämä aina mene kuin kliseisimmässä jenkkiteinileffan käsikirjoituksessa.
T. Aina ollu siro ja nykyään myös raudoitettu
Niin ja nyt tämä äiti tietty odottaa tyttärensä nappaavan komean nuorukaisen eli ei oppinut kokemastaan mitään ja tytär tuskin senkään vertaa, ulkonäkökeskeisyys jatkuu vaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja nyt tämä äiti tietty odottaa tyttärensä nappaavan komean nuorukaisen eli ei oppinut kokemastaan mitään ja tytär tuskin senkään vertaa, ulkonäkökeskeisyys jatkuu vaan.
Ei varmaan komeaa, mutta menestykkään.
Mulla tapahtui samaa kun laihdutin liikakilot pois. Minusta rmasta porsaannäköisestä tulikin kaunotar, söpöllä tavalla. Minulla on isot ja kauniit silmät, ja isot ja täyteläiset huulet, pieni nenä. Kasvonpiirteet tulivat esiin, kaunis päänmuoto (leukalinja) ja vartalo pieni ja siro.
Miehet alkoivat katsella, ja minua on esim yritetty iskeä bussipysäkillä, Oma PT pyysi treffeille etc.
Minulla oli aluksi ristiriitaiset tunteet. Tietenkin ne miesten katseet imarteli mutta samalla haavoitti, kun tajusi oman näkymättömyyden lihavana. En ollut edes tajunnut, miten erilaista voi olla suhtautuminen kauniina ja hoikkana. Urheilen siis paljon nykyään ja se myös näkyy kropassa.
Minä esim sain töissä ylennyksen ja kovemman palkan, väitän että lihavana en olisi saanut sitä. Ihmiset arvostaa ihan erilailla kun olet Ns kaunis ja hyvännäköinen. Maailma on pinnallinen. Toki olen myös saanut paljon kadehtijoita. Naisista. Se haittaa esim töissä
Vierailija kirjoitti:
Kelpaako tytöllesi nykyään siis vain jännämíehet?
Siis mitähän h-vettiä nyt taas? Sinustako tytön olisi siis pitänyt nöyrästi lähteä treffeille niiden poikien kanssa, jotka olivat aiemmin rääkänneet häntä koulussa jatkuvasti? Nekö ne ovat niitä KILTTEJÄ miehiä, koulukiusaajat?
Kyllä te miesasiamiehet olette sairaita. :(
Minä olen iloinen aapeen puolesta! Sisäisesti ja ulkoisesti kaunis nuori on parasta!
Saman kokenut
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei kasva enää lukiossa?
Mä olin kuudennella lyhyt, yläasteella keskipituinen, lukiossa pitkä. Pituuskasvu loppui 18-vuotiaana.
Finnit hävisi 16-vuotiaana, ei niitä ollut kuin yksittäisiä.
Kauneimmillani olin 25-35-vuotiaana.
Ikääntyminen alkoi vaihdevuosissa.
Et ollut. Naisen parasta ennen päivä on 25v ja 35v nainen on jo vanha kurttu.
Vierailija kirjoitti:
Aspergerit saa murrosiän muita myöhemmin. Tutkittu juttu. Ja nyt kun joku palsta-aspergeri tulee ulisemaan että hänen aspergerillaan oli pallikarvat jo syntyessään, niin kiinnostaa kun kilo paskaa.
Taidat olla vähän tyhmä? Aspergerillä ja murrosiällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Itse olen itsediagnosoitu aspeger ja minulla alkoi murrosikä 12 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja nyt tämä äiti tietty odottaa tyttärensä nappaavan komean nuorukaisen eli ei oppinut kokemastaan mitään ja tytär tuskin senkään vertaa, ulkonäkökeskeisyys jatkuu vaan.
Ei varmaan komeaa, mutta menestykkään.
Määrittele"komea" Ja se menesyksekäs mies vaihtaa tyttären nuorempaan kun tämä kohta nahistuu, ulkonäkökeskeisellä on paskainen loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerit saa murrosiän muita myöhemmin. Tutkittu juttu. Ja nyt kun joku palsta-aspergeri tulee ulisemaan että hänen aspergerillaan oli pallikarvat jo syntyessään, niin kiinnostaa kun kilo paskaa.
Taidat olla vähän tyhmä? Aspergerillä ja murrosiällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Itse olen itsediagnosoitu aspeger ja minulla alkoi murrosikä 12 vuotiaana.
Taidat olla yksinkertainen sen lisäksi. Kuule, kiinnostaa kuin kilo paskaa!
Vierailija kirjoitti:
Tuttua, pojalle kävi samoin. Vaikea akne ja pyöreyttä, sitten Roaccutan ja kasvupyrähdys: 190cm 72 kg ja mallihommia läpi lukion. Sieltä suoraan lääkikseen, ja nyt 27-vuotiaana upea ura aluillaan, ja uusi avioelämä kauniin hammaslääkäritytön kanssa❤ ja pitkä nenä kiusaajille. 😄
Poikasi on siis laiha hintahtava neitipoika, toimiko hän mallina jonkun plastiikkakirurgin ennen-kuvissa.
NAL(sinkut palsta) kirjoitti:
NAL(sinkut palsta) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä aloituksessa on epäuskottavaa? Ap kuvaili vain realistisesti tyttärensä aiempaa olemusta, ei se ole mielestäni haukkumista ja rumasti puhumista. Tuskinpa hän tyttärelleen asiaa em. tavalla ilmaisi. Voiko naiset olla näin kateellisia, että kadehditaan toisen kaunista tytärtäkin? Ilmeisesti kyllä.
Omalle kummitytölle kävi aika vastaavasti. Oli yläasteella kiusattu, hiljainen ja ikäistään hyvin paljon pienempi ja lapsellisempi. Näppyjä ja ylipainoa ei tosin ollut :D Lukioon päästyään alkoi vasta murrosikä ja pituuskasvu. Mikä kaunotar hänestä onkaan kuoriutunut, niin raikas ja luonnollinen!
Halusitte tai ette, niin valitettavasti miellyttävällä ulkonäöllä on positiivista vaikutusta hyvin moneen asiaan.
Nainen on kauneimmillaan teini-ikäisenä ja nuo kuoriutuneet mukakaunottaret rupsahtavat kolmekymppisinä joka tapauksessa joten turha ilakoida.
P.S. Nämä itseään kauniiksi luulevat bimbot kuten Mailis Penttilä ja Henna Kaliainen ovat juuri noita yläasteella ulkonäkönsä takia kiusattuja, jotka sitten ovat muka kuoriutuneet kaunottariksi.
Ei mua ole kukaan koulussa kiusannut ulkonäköni takia, joten älä jää täällä faktana päästä keksittyjä juttuja. T: Muka kauniiksi kuoriutunut kaunotar
Okei? Niin mitä sitten? Mikä pointti? Että äiti saa ylpistellä lapsensa avulla. Jessus sentään...
Vierailija kirjoitti:
Epäuskottavaa tässä tarinassa on se, että tyttö kasvaisi pituutta vielä lukiossa. Vai tapahtuiko se hoikistuminen lukiossa?
Mä kasvoin pituutta vasta 9lk lopussa. Siihen asti olin luokan lyhimpien joukossa, aina toiseksi tai kolmanneksi lyhin, ja nyt oon 168cm, eli ihan normaalipituinen, ja montaa tyttöä, jotka olivat siellä pisimpien päässä, pidempi. Muutenkin olin kauhean pieni ja siro ylä-asteen ajan, vaikka kuukautiset alkoivat 13-vuotiaana, niin tissitkin kasvoivat kunnolla kokoonsa 17-20 vuotiaana.
Jos olisin ap:n lapsi, niin olisin näin 27-vuotiaana äitini mielestä edelleen ruma, näppyläinen liimaletti. Kaikki eivät "puhkea kukkaan", ei edes ne koulukiusatut.
Mä olin kans ala-asteella pullea ja kiusattu, hammasraudatkin löytyi. Eniten sain kuulla haukkumista kuudennella kun rinnat alkoi kasvaa. Kaikki kiusaajat oli poikia, luokan tytöt vaan hiljaa hyväksyi sen ja käänsi mulle selkänsä. Kavereita oli vain yksi. Seiskaluokalla alkoi hurja kasvupyrähdys (vaikka olin ollut luokan pisimpiä tyttöjä muutenkin) mutta paino jäi siinä pahasti jälkeen. Äkkiä olinkin sitten 170cm pitkä, mallinmitoissa ja D kupin tissit. Opin meikkaamaan ja kas vaan, eipä pojatkaan enää kiusannu. Jollain tavalla nautin kyllä tilanteesta, kun sain antaa ex-kiusaajille takaisin. Sain myös paljon uusia kavereita mutta poikiin tutustuminen on ollut vaikeaa mulle aina, jotkut ovat saaneet musta koppavan vaikutelman juuri siksi. Olen kuitenkin päässyt eteenpäin ja menestynyt elämässä kaikin puolin, mutta varmaan aina mussa asuu tietyllä tavalla "se kiusattu pikkutyttö", koska vieläkin menee tunteisiin kun jotain syrjitään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas on surullista että pitää olla kaunis kelvatakseen jollekin yläasteen luokkakavereille! Eikös ne kaikki ole siellä rumia ja näppyläisiä teinejä?
Minusta surullisinta on, että ”liimalettinä” ja ”pullukkana” ei kelvannut omalle äidille. Ikävää arvioida tuollaiseen sävyyn toista. Toivon todella, että tytär ei huomaa tätä kirjoitusta..
Noh, nuo kiusaamisvuodet ovat jättäneet syvät jäljet "prinsessaasi", itsetunto jäi heikoksi. Vielä koittaa se aika, viimeistään yliopistossa, jolloin suorahammas alkaa tunkea itsensä kuvottavaksi, seuraa syömishäiriö ja itsetuhoisia ajatuksia, masennuslääkkeiden popsiminen tuo kilot lanteille. Kauneus on katoavaista.
Kenenkään ei tarvi muuttua toisten sanojen takia ja jokaisen pitää saada olla sellainen kuin haluaa jos vaan kohtelee muita hyvin. Tietenkin jos itse haluaa parantaa ulkonäköään niin senkin pitäisi tehdä vaan itsensä takia aika esim muuttaa tyyliään vaan sen vuoksi jos joku on pilkannut. Muuten kukaan ihminen ei tavallaan saa mitään plussaa jos on jotenkin ilkeä muille, vaikka olisikin kuinka kaunis. Kyllä ainakin itsellä on suurempi vaikutus sillä millainen joku ihminen persoonaltaan on kuin ulkonäöllä. Ihmettelen myös sitä jos pitää lastaan rumana sillä oikeasti tässäkin maassa on paljon lapsia joilla esim jonkin vamma tai muu asia miksi eivät koskaan voi olla mitään täydellisiä muiden silmissä jos sitä ulkonäköä katsotaan. Senkin vuoksi minusta on ihmeellistä jos jonkun tavallinen terve lapsi tai nuori on omasta mielestä ruma. Silloin voi miettiä omaa ajatteluaan. Jokaisen ihmisen pitää olla arvokas muutenkin. Omat vanhemmat eivät ole koskaan oikeastaan sanoneet minusta mitään hyvää ja senkin vuoksi itse olen aina ajatellut etten olisi samanlainen vaan tahtoisin nähdä ihmisessä muutakin kuin sen millainen hän on ulkonäöltään. Itsekin olen ollut kiusattu pitkään ja ymmärrän ne kokemukset, mutta silti ajattelen aina näin ja ehkä olen liiankin hyväuskoinen sillä kyllähän ihmiset katsovat ulkokuorta monesti mikä monesti aika huono asiakin.
HYI SAATANA