Suomessa lapsien vaaditaan itsenäistyvän liian varhain

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä heijaa ap! Olen kolmen lapsen äiti ja olemme perheessä järjestäneet ihan itse lastemme asiat niin, että kaikilla lapsilla on hyvä ja turvallinen olo aina, myös koulumatkoilla.

Esimerkiksi vanhin lapsemme ei ollut vielä tokalla luokallakaan valmis kulkemaan itsenäisesti 2,5 kilsan koulumatkan, joten hänen ei tarvinnut niin tehdä, vaan minä järjestin itselleni lyhyen työajan ja saattelin lapsen. Keskimmäinen taas oli toista maata ja hyvin toimelias järkevä lapsi, jolla oli myös lähellä koulukavereita, nuorimmalla samoin. Tämä on vain yksi esimerkki asiasta.

Vanhemmat ovat itse vastuussa jälkikasvunsa pärjäämisestä, ei yhteiskunta. Holhoaminen on taas toinen äärilaita kaikessa ja onneksi siihen ei tulla ikinä menemään täällä.

Ihana. Juuri näin.

Tästä aiheesta on näköjään aika turhaa alkaa keskustelemaan vähän lempeämmästä näkökulmasta kun heti tulee näitä "kyllä pitää pärjätä itse -kommentteja" ja piste.

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä heijaa ap! Olen kolmen lapsen äiti ja olemme perheessä järjestäneet ihan itse lastemme asiat niin, että kaikilla lapsilla on hyvä ja turvallinen olo aina, myös koulumatkoilla.

Esimerkiksi vanhin lapsemme ei ollut vielä tokalla luokallakaan valmis kulkemaan itsenäisesti 2,5 kilsan koulumatkan, joten hänen ei tarvinnut niin tehdä, vaan minä järjestin itselleni lyhyen työajan ja saattelin lapsen. Keskimmäinen taas oli toista maata ja hyvin toimelias järkevä lapsi, jolla oli myös lähellä koulukavereita, nuorimmalla samoin. Tämä on vain yksi esimerkki asiasta.

Vanhemmat ovat itse vastuussa jälkikasvunsa pärjäämisestä, ei yhteiskunta. Holhoaminen on taas toinen äärilaita kaikessa ja onneksi siihen ei tulla ikinä menemään täällä.

Kaikki eivät voi tehdä mitään lyhennettyä työaikaa ja siinä mielessä minusta yhteiskunnallakin on vastuu jossakin määrin ainakin tehdä helpommaksi monen elämää tämän "lapsiasiankin" suhteen. Tiedän monia perheitä joissa hyvin vaikeaa juuri lapsen yksinolon ja juuri aamujen ja iltapäivien järjestäminen. Joskus molemmilla vanhemmilla vuorotyö ja tiedän monia tapauksia joissa esim perheen äitni ehtii juuri kotiin ennen kuin isän pitää taas lähteä omaan työhönsä. Ei siinä paljon voi miettiä lapsia, vaikka kuinka tahtoisi.

Olen ihan samaa mieltä.

Esimerkiksi meidän alueella ei tokaluokkalaiset pääse enää iltapäiväkerhoon, mutta koulu loppuu joka päivä jo klo 12. Kuinka moni vanhempi voi olla ottamassa lasta vastaan joka päivä klo 12? Jos töissäkin pitäisi käydä? Entä jos lapsella ei ole kavereita, mitä hän tekee koko iltapäivän?

Itse teen töitä kotona, joten ongelma ei juurikaan minun lastani kosketa, mutta silti ihmettelen. Eikö sitä koulupäivää voisi edes vähän pidentää esim. järjestää jotain liikuntaa, kuvaamataitoa, musiikkia tai muuta mieleistä toimintaa. Nykyisellä tyylillä lapset vaan pelaa kännyllä/pelikoneilla pitkät iltapäivät odottaen vanhempia kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Espanjassa vasta 12-vuotiaat saa kulkea itse kouluun ja takas kotiin.

Alle 12-vuotiaat eivät saa olla siellä yksin kotona.

Ja nuoret muuttavat pois lapsuudenkodista lähemmäs kolmikymppisinä.

Suomessa jopa vaaditaan, että lasten täytyy kulkea itse koulumatkat.

Itse törmäsin tuohon vaatimukseen autistisen lapseni koulunkäynnin myötä. Diagnoosin hän sai vasta teini-iässä, mutta oireet olivat todellisia jo nuorempana.

Niiden oireiden takia kuljetimme lapsen autolla kouluun vielä 10-vuotiaana ja saimme tästä noottia lapsen opettajalta ja erityisopettajaltakin. He olivat sitä mieltä että lapset autistiset oireet (joiden syytä ei silloin tiedetty) johtuivat siitä, että emme anna lapsen itsenäistyä vaan viemme hänet aamulla kouluun. Selittivät vakavana että lapsi syrjäytyy meidän takiamme. Heillä oli kova huoli ja varmasti tarkoittivat vain hyvää ja lapsen parasta. Siitä paisui aika iso ongelma.

Diagnoosin saamisen myötä olemme oppineet että toimintamme lapsen kanssa helpotti hänen oireiluaan ja että olimme toimineet hänen kanssaan aivan oikein. Se, että lapsi ei joutunut käyttämään energiaa koulumatkaan, auttoi jaksamaan koulupäivästä selviämistä. Koulumatkan itsenäinen kulkeminen olisi ollut hänelle liian vaativaa 10-vuotiaana aistiongelmien takia.

Jos olisimme uskoneet opettajaa, olisi oireilu pahentunut ja diagnoosi olisi saattanut tulla nopeammin. Tai sitten meidät olisi vaan leimattu kelvottomiksi vanhemmiksi.

Sitä kouluun yksin kulkemista pidetään Suomessa niin normaalina, että näköjään lapsen kouluun kuljettaminen voidaan nähdä ongelmana ja lapselle vahingollisena jos lapsi ei olekaan ihan tyypillinen koululainen.

En ymmärrä miksi itsenäisyys ja osaaminen ovat huonoja asioita? Tai miksi enää ei voisi kulkea yhtä matkaa naapurin/kaverin kanssa kouluun? Naapuri voi myös olla samalla luokalla, joten kotiinkin pääsee yhtä matkaa. Ja ihanko tosissaan 7 vuotiaalle muutaman tunnin yksinolo aamulla tai ja iltapäivällä on liikaa? Ihan älytöntä!

Naapurin pojan kanssa kuljetut koulumatkat ovat yksi parhaista muistoista kouluajoilta. Könyttiin kaikki ojat ja metsän pätkät ja tutkittiin kaikkea mitä löydettiin. Talvella leikittiin lumessa ja koulumatkat venyikin helposti melkeen kahteen tuntiin vaikka reippaasti sen kävelisi alle puoleen tuntiin. Meillä oli tapana myös keskenään koulun jälkeen olla kavereiden kanssa ja aika moni sopi itse leikkitreffit koulun jälkeen jonkun luokse melkein joka päivä. Läksyt tehtiin ensin ja sitten leikittiin. Parhaan kaverini koiran lenkitys kuului myös meidän iltapäivän ohjelmaan lähes poikkeuksetta.

Yksinään oleminen ei ole yhtä kuin yksinäisyys. Jokainen tarvitsee omaa tilaa ja rauhaa. Toiset enemmän kuin toiset ja on lasten omien vanhempien (ei yhteiskunnan) vastuulla toteuttaa omalle lapselleen sopivat puitteet. Luovuudelle ja mielikuvituksellekkin jää tilaa kun koko ajan joku ei ole ohjaamassa ja kertomassa mitä "pitää" tehdä.

N30

Itse kävelin jo 6 vuotiaana yksin kotiin avain kaulassa. Ei mitään ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä, että itsenäisyyttä vaaditaan liian varhain. Näkyy se monessa muussakin jutussa. Yläkoulussa ainakin koululaisilta vaaditaan ties mitä itseohjautuvuutta ja sellaisia kognitiivisia taitoja suunnittelussa ym. mitä ei monella vaan vielä iän puolesta ole. Tähän päälle vielä hormonimyrskyt ja sitten ihmetellään, kun nuoria syrjäytyy. Ja nykyisin alkaa sama meininki tulla jo alakoulun puolelle. Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen on tästä kirjoittanut, että vaaditaan taitoja, joita ei kaikilla lapsilla vielä ole ja on ihan normaalin kehityksen mukaista. Koko ajan ollaan vaan pudottamassa pois heikoimpia lenkkejä ihan kuin tämä olisi jokin TV-pelleily. Kovenevan kilpailun (mitä hyötyä tästä on?) nimissä pudotetaan osa porukasta yhteiskunnan toiminnasta pihalle, eikä se ole kenenkään etu. 

Ja joskus tuntuu, että monet vanhemmatkin menevät tähän mukaan: heidän lapsensa ovat niin fiksuja, etteivät vanhempia enää tarvitsekaan! Onko tämäkin sitten jotain tehokkuusajattelua, että pian vaan pullautetaan kodista pihalle, mitä siellä suotta homehtumaan ja jotain outoa perhe-elämää viettämään. Monissa maissa on ihan normaalia, että aikuinenkin voi jopa asua lapsuudenkodissaan tai sitten asuu jossain ihan lähellä ja pidetään tiiviisti yhteyttä. Suomessa on kunnia-asia muuttaa jonnekin kauas lapsuudenkodista ja olla niin, niin riippumaton. Sitten voidaan hämmästellä, miksi jotain mielialalääkkeitä ym. syödään niin paljon, kun on näin leppoisa ja lämminhenkinen tämä maamme. 

Vähän meni kauas ap:n aloituksesta, mutta näkisin tämän samana ilmiönä.

Samaa mieltä. Minustakin täällä on vähän sellainen kulttuuri, että jotkut pärjäävät todella hyvin ja senkin puolesta ollaan aina korostamassa sitä kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Tuntuu vain, että nykyaikana on vielä enemmän sellainen asenne, ettei sitten niillä olekaan enää väliä, jotka eivät pysykään kyydissä enää. Senkin puolesta minusta ihmeellistä jos joku ihmettelee tämänkin maan epäkohtia, kun oikeastaan monesta pienestä seikasta voi kasvaa iso juttu sitten myöhemmin. Täällä on myös usein se asenne, että jos joku toimiikin vähän erilailla nini sitten muiden on helppo ihmetellä. Minusta itsenäisyyden korostaminen menee myös usein liian pitkälle ja olisi parempi suunta jos ihmiset välittäisivät toisistaan.

Ehkä monet ei muista mitään ongelmaa siinä, että on lapsena kulkenut yksin koulumatkat. Sama kulttuuri on mm. Japanissa.

Vierailija kirjoitti:

Oishan vanhemmilla mahdollisuus järjestää asiat niin, että lapsen ei tarvi ekalla olla yksin. Lyhennetty työaika on ihan tarjolla oleva mahdollisuus. Minä tein lyhennettyä syksyn ja mies kevään. Samalla opetellaan sitä, että hän on välillä yksin muutaman tunnin ja oppii keittämään esim. makaronia ja lämmittään ruokaa turvallisesti, että voi olla kesällä sitten välillä yksikseen päivät.

Kyllähän sinä tiedät, että työnantajan ei tarvitse hyväksyä lyhennettyä työpäivää. Muistat varmasti, että asiasta piti sopia työnantajan kanssa.

On ihan ok, jos joku haluaa ja kykenee kävelemään koulumatkat ja olemaan tarvittaessa yksin iltapäivät ja aamut. Mutta, olisi kaikin puolin hyväksi, että ainakin eka-tokaluokkalaisille olisi edes tarjolla toinenkin vaihtoehto. Että vaikka sieltä koulusta löytyisi mukava, turvallinen tila, jonne voi tulla leikkimään jo aamulla ennen kuin koulu alkaa ja jonne voi jäädä iltapäiväksi siksi aikaa kun vanhemmat tulevat töistä. Tällainen mahdollistaisi vähän pehmeämmän laskun kirjaimellisesti "koulutielle".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä, että itsenäisyyttä vaaditaan liian varhain. Näkyy se monessa muussakin jutussa. Yläkoulussa ainakin koululaisilta vaaditaan ties mitä itseohjautuvuutta ja sellaisia kognitiivisia taitoja suunnittelussa ym. mitä ei monella vaan vielä iän puolesta ole. Tähän päälle vielä hormonimyrskyt ja sitten ihmetellään, kun nuoria syrjäytyy. Ja nykyisin alkaa sama meininki tulla jo alakoulun puolelle. Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen on tästä kirjoittanut, että vaaditaan taitoja, joita ei kaikilla lapsilla vielä ole ja on ihan normaalin kehityksen mukaista. Koko ajan ollaan vaan pudottamassa pois heikoimpia lenkkejä ihan kuin tämä olisi jokin TV-pelleily. Kovenevan kilpailun (mitä hyötyä tästä on?) nimissä pudotetaan osa porukasta yhteiskunnan toiminnasta pihalle, eikä se ole kenenkään etu. 

Ja joskus tuntuu, että monet vanhemmatkin menevät tähän mukaan: heidän lapsensa ovat niin fiksuja, etteivät vanhempia enää tarvitsekaan! Onko tämäkin sitten jotain tehokkuusajattelua, että pian vaan pullautetaan kodista pihalle, mitä siellä suotta homehtumaan ja jotain outoa perhe-elämää viettämään. Monissa maissa on ihan normaalia, että aikuinenkin voi jopa asua lapsuudenkodissaan tai sitten asuu jossain ihan lähellä ja pidetään tiiviisti yhteyttä. Suomessa on kunnia-asia muuttaa jonnekin kauas lapsuudenkodista ja olla niin, niin riippumaton. Sitten voidaan hämmästellä, miksi jotain mielialalääkkeitä ym. syödään niin paljon, kun on näin leppoisa ja lämminhenkinen tämä maamme. 

Vähän meni kauas ap:n aloituksesta, mutta näkisin tämän samana ilmiönä.

Samaa mieltä. Minustakin täällä on vähän sellainen kulttuuri, että jotkut pärjäävät todella hyvin ja senkin puolesta ollaan aina korostamassa sitä kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Tuntuu vain, että nykyaikana on vielä enemmän sellainen asenne, ettei sitten niillä olekaan enää väliä, jotka eivät pysykään kyydissä enää. Senkin puolesta minusta ihmeellistä jos joku ihmettelee tämänkin maan epäkohtia, kun oikeastaan monesta pienestä seikasta voi kasvaa iso juttu sitten myöhemmin. Täällä on myös usein se asenne, että jos joku toimiikin vähän erilailla nini sitten muiden on helppo ihmetellä. Minusta itsenäisyyden korostaminen menee myös usein liian pitkälle ja olisi parempi suunta jos ihmiset välittäisivät toisistaan.

Sitäkin mietin, että ennen oli ehkä enemmän paikka jokaiselle eli saattoi olla yhteiskunnan täysivaltainen, tuottelias jäsen, vaikkei olisi ollutkaan penaalin terävin kynä. En haikaile mitään orjatyökulttuuria, mutta tuntuu kuin nykyisin vaadittaisiin liikaa asioissa, joissa ei tarvitsisi vaatia. Ehkä kaikki eivät osaa teettää itsestään sähäkkää työnhakuvideota tai väsätä tyylikästä CV:tä, mutta voisi olla hyvä ja tunnollinen työntekijä, mutta kun se ei vaan enää riitä. Tästäkin on juuri Keltikangas-Järvinen kirjoittanut (taidan olla fani, heh), että jos työssä pärjäisi parhaiten keskittymiskykyinen, yksin viihtyvä "puurtajatyyppi" niin silti haetaan ulospäinsuuntautunutta sosiaalista tiimityöskentelijää, koska... no... niin vain on tapana! Minusta jonkinlainen armottomuus näkyy nykyisin vähän kaikkialla. Pitää olla koko ajan enemmän ja näyttävämpää, eikä mikään tavallinen riitä. Miksi sitten koululaisella riittäisi se, että on vähän höpsö kuten lapset ovat, hoitaa koulutyönsä keskinkertaisesti ja tarkkailee maailmaa lapsen silmin, koska se on jotenkin vanhanaikaista, pitää olla enemmän ja enemmän ja mielellään parempi kuin muut! Minusta on hölmöä, että puolustelemme kaikenlaisia muutoksia ja vaatimuksia sillä, että "maailma muuttuu". Mehän sen päätämme, mikä täällä muuttuu ja mikä ei. Kyllä minusta lapsi saisi luvan olla lapsi, eikä sitä kehitystä tarvitse kiirehtiä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Tästä aiheesta on näköjään aika turhaa alkaa keskustelemaan vähän lempeämmästä näkökulmasta kun heti tulee näitä "kyllä pitää pärjätä itse -kommentteja" ja piste.

Samaa ihme ajattelua oli siinä keskustelussa kotisiivouksen tilaajista. Joku nuori nainen osti palkallaan yksiöönsä siivouksen kerran kuukaudessa. Heti itku jopa naisten taholta, että mikä prinsessa ja miten tuo ikinä pärjää perheenäitinä. Suomessa on joku ihme riippumattoman orjaihmisen ihanne jossa kaikki pitää tehdä alusta asti itse ja elämän pitää olla jotain rasittavaa suoritusta. Mikroperunoistakin märistiin. Jossain Hollannissa myydään sipulikin valmiskuutioina vakuumissa ja kaikkea muovitettua on heviosastot muutenkin täynnä. Mut Suomessa varsinkin naiset kilpailee siitä kuka on tehokkain työhevonen ja paras suorittaja.

Yhteiskunnan on mielestäni syytä ottaa vähän enemmän koppia lapsiperheistä ja ihmisten tulisi ymmärtää, että se on on ihan kaikkien etu tässä itse pärjäämisen kehdossa. Joo, ihmisiä voi holhota liikaa, muuta mielestäni ei ole liioittelua huolehtia hyvin pienistä koululaisista ja taata heille yhteiskunnankin puolesta turvallinen lapsuus. Tähän kuuluu myös, että lasta ei tahtomattaan jätetä tai jouduta jättämään yksin jo 6-8 -vuotiaana. Hyvinhuolehdituista lapsista kasvaa tervejärkisiä aikuisia.

Mä tein pikkutyttönä vaikka mitä koiruuksia. Pienempien kiusaamista, näkkäriä paahtimeen ja palosireeni ujeltamaan, pilapuheluita esim. senssipalstoille, avain hajalle lukkoon, myrkkymarjoista vatsahuuhteluun, kaappeihin jotain sörsseleitä jne. kuin joku Bart Simpson. Tämä siksi kun kukaan ei ollut vahtimassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä, että itsenäisyyttä vaaditaan liian varhain. Näkyy se monessa muussakin jutussa. Yläkoulussa ainakin koululaisilta vaaditaan ties mitä itseohjautuvuutta ja sellaisia kognitiivisia taitoja suunnittelussa ym. mitä ei monella vaan vielä iän puolesta ole. Tähän päälle vielä hormonimyrskyt ja sitten ihmetellään, kun nuoria syrjäytyy. Ja nykyisin alkaa sama meininki tulla jo alakoulun puolelle. Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen on tästä kirjoittanut, että vaaditaan taitoja, joita ei kaikilla lapsilla vielä ole ja on ihan normaalin kehityksen mukaista. Koko ajan ollaan vaan pudottamassa pois heikoimpia lenkkejä ihan kuin tämä olisi jokin TV-pelleily. Kovenevan kilpailun (mitä hyötyä tästä on?) nimissä pudotetaan osa porukasta yhteiskunnan toiminnasta pihalle, eikä se ole kenenkään etu. 

Ja joskus tuntuu, että monet vanhemmatkin menevät tähän mukaan: heidän lapsensa ovat niin fiksuja, etteivät vanhempia enää tarvitsekaan! Onko tämäkin sitten jotain tehokkuusajattelua, että pian vaan pullautetaan kodista pihalle, mitä siellä suotta homehtumaan ja jotain outoa perhe-elämää viettämään. Monissa maissa on ihan normaalia, että aikuinenkin voi jopa asua lapsuudenkodissaan tai sitten asuu jossain ihan lähellä ja pidetään tiiviisti yhteyttä. Suomessa on kunnia-asia muuttaa jonnekin kauas lapsuudenkodista ja olla niin, niin riippumaton. Sitten voidaan hämmästellä, miksi jotain mielialalääkkeitä ym. syödään niin paljon, kun on näin leppoisa ja lämminhenkinen tämä maamme. 

Vähän meni kauas ap:n aloituksesta, mutta näkisin tämän samana ilmiönä.

Samaa mieltä. Minustakin täällä on vähän sellainen kulttuuri, että jotkut pärjäävät todella hyvin ja senkin puolesta ollaan aina korostamassa sitä kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Tuntuu vain, että nykyaikana on vielä enemmän sellainen asenne, ettei sitten niillä olekaan enää väliä, jotka eivät pysykään kyydissä enää. Senkin puolesta minusta ihmeellistä jos joku ihmettelee tämänkin maan epäkohtia, kun oikeastaan monesta pienestä seikasta voi kasvaa iso juttu sitten myöhemmin. Täällä on myös usein se asenne, että jos joku toimiikin vähän erilailla nini sitten muiden on helppo ihmetellä. Minusta itsenäisyyden korostaminen menee myös usein liian pitkälle ja olisi parempi suunta jos ihmiset välittäisivät toisistaan.

Sitäkin mietin, että ennen oli ehkä enemmän paikka jokaiselle eli saattoi olla yhteiskunnan täysivaltainen, tuottelias jäsen, vaikkei olisi ollutkaan penaalin terävin kynä. En haikaile mitään orjatyökulttuuria, mutta tuntuu kuin nykyisin vaadittaisiin liikaa asioissa, joissa ei tarvitsisi vaatia. Ehkä kaikki eivät osaa teettää itsestään sähäkkää työnhakuvideota tai väsätä tyylikästä CV:tä, mutta voisi olla hyvä ja tunnollinen työntekijä, mutta kun se ei vaan enää riitä. Tästäkin on juuri Keltikangas-Järvinen kirjoittanut (taidan olla fani, heh), että jos työssä pärjäisi parhaiten keskittymiskykyinen, yksin viihtyvä "puurtajatyyppi" niin silti haetaan ulospäinsuuntautunutta sosiaalista tiimityöskentelijää, koska... no... niin vain on tapana! Minusta jonkinlainen armottomuus näkyy nykyisin vähän kaikkialla. Pitää olla koko ajan enemmän ja näyttävämpää, eikä mikään tavallinen riitä. Miksi sitten koululaisella riittäisi se, että on vähän höpsö kuten lapset ovat, hoitaa koulutyönsä keskinkertaisesti ja tarkkailee maailmaa lapsen silmin, koska se on jotenkin vanhanaikaista, pitää olla enemmän ja enemmän ja mielellään parempi kuin muut! Minusta on hölmöä, että puolustelemme kaikenlaisia muutoksia ja vaatimuksia sillä, että "maailma muuttuu". Mehän sen päätämme, mikä täällä muuttuu ja mikä ei. Kyllä minusta lapsi saisi luvan olla lapsi, eikä sitä kehitystä tarvitse kiirehtiä yhtään.

Totta joka sana.

Ei kannata riidellä asiasta.

Ymmärrän kannan jos toisenkin.

Itse tei töitä maksaakseni kouluni 12 v alkaen ja ne lapset, jotka eivät tarvinneet ylim rahaa olivat usein yksin iltapäivät.

Ympyrät olivat pienet ja vaarat vähäiset.

Nykyvanhemmilla suuremmat haasteet ja perheet ovat kovilla ja alakoululaisia kyttäävät autoilla pedot ym sairaat.

Annan kaiken tukeni sille, että lapset saavat turvallisen lähdön kouluelämään, vaikka minä, minä, minä ole aina pärjännyt.

Tuen vaikka yläasteelle asti lastenlapsieni kouluun lähtöjä ja iltapäiviä, jos he itse sitä haluavat.

T. Mummeli