Mieheni ei saanut eile päiväkodista haettua veljensä lasta.
Miehen veli oli ilmoittanut päikylle että mieheni hakee tytön kotiin.
Mies oli mennyt hakemaan tyttöä mutta sitä ei ollut annettu mieheni matkaan. Mies oli joutunut jättämään tytön sinne. Tyttö oli huutanu Henkka setää perään kun mies oli lähtenyt. Miehen veli oli joutunut hakemaan itse tytön. Tyttö oli osannut miehen veljelle että Henkka setä ei saa viedä häntä kotiin.
Nyt tyttö on meillä tämän päivän ja vanhempansa jättää sen kotihoitoon jättämistä. Eihän vanhempien tahtoa voi jyrätä ilman syytä. Mieheni ei hakiessa ollut myöskään päihtynyt.
Miten tällainen törkeä käytös voi olla mahdollista? Vanhempien päätösten ja määräysten yli ei voi mikään tarhan täti jyrätä mielivallallaan. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun on ongelmia tuon paikansa.
Kommentit (188)
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos veljeä ei ole merkitty varahakijaksi, tulee ilmoittaa kirjallisesti, kuka on tulossa hakemaan ja hakijan yhteystiedot. Esimerkiksi tekstiviesti toiselta huoltajalta ajaa tämän asian. Jos olitte ilmoittaneet kirjallisesti, mutta lasta ei siltikään annettu, on voinut olla kyseessä tietokatkos; ryhmän työntekijät olivat jo lähteneet kotiin ja unohtaneet ilmoittaa, että muu kuin huoltaja tai varahakija on tulossa lapsen noutamaan.
Mieheni on varahakijaksi. Lasten kanssa toimivat ei saa tehdä ensimmäistäkään virhettä. Se voi maksaa lapsen hengen
Mitä tuollainen maho ulisija siitä mitään ymmärtää?

Millä perusteella minä olen maho. Ongelma voi olla miehessäkin
Mistä näitä tyhmiä oikein sikiää. Päiväkodista lapsi annetaa vaan niille hakijoille , jotka onnhuoltaja kirjallisesti sinne ilmoittanut.
Muutenhan kuka henkka ja mankka vois tulla lapsen hakemaa. Olisi pannut vaan kaverin soittamaan sinne, että nyt hakee henkka, kun en itse pääse. Ja tämä Henkkahan voi vaikka kidnapata lapsen.
Siksi on selvät säännöt olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä näitä tyhmiä oikein sikiää. Päiväkodista lapsi annetaa vaan niille hakijoille , jotka onnhuoltaja kirjallisesti sinne ilmoittanut.
Muutenhan kuka henkka ja mankka vois tulla lapsen hakemaa. Olisi pannut vaan kaverin soittamaan sinne, että nyt hakee henkka, kun en itse pääse. Ja tämä Henkkahan voi vaikka kidnapata lapsen.Siksi on selvät säännöt olemassa.
Kysytäänkö hakijoita muuten viralliset henkilöllisyystodistukset hakujen yhteydessä?
Varjossa kirjoitti:
Millä perusteella minä olen maho. Ongelma voi olla miehessäkin
Sulta on kohtu poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Onko tää se Si@@ppu?
Joo.
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyttö oli osannut miehen veljelle että Henkka setä ei saa viedä häntä kotiin."
"Nyt tyttö on meillä tämän päivän ja vanhempansa jättää sen kotihoitoon jättämistä"
Anteeksi, mutta mitä sä selität?
Jos ymmärryksesi on samalla tasolla kuin ulosantisi, niin en ihmettele.
Kysy päiväkodista, mitä tarvitaan, että miehen veli voi hakea tarvittaessa lapsen. Yleensä tehdään kirjalliset luvat ihmisistä, jotka saa hakea hoidosta. Meillä äitini sai hakea vanhempien lisäksi.
Kyllä se siitä, kun vähän näkee vaivaa.
Vanhempansa harkitsee tytön kotihoitoon jättämistä koska tytölle on annettu ruokaa vaikka vanhemmat on sen kieltäneet jne. Tyttö oli isällensä kertonut että miehen ei tarhan tätien mukaan saa hakea häntä.
Mieheni on ilmoitettuvara hakijaksi kuten myös hänen ja veljensä yhteinen isä.
Täh, siis lapselle ei tulisi antaa ruokaa hoitopäivän aikana? Ja tietenkin lapsen tilapäisen hakijan tulee ilmoittautua varahakijaksi. Muutenhan kuka tahansa Pentti voisi vain poimia lapsia matkaansa päiväkodista.

Siis miksei lapselle saa antaa ruokaa?
Meillä ainakin riittää, että vanhempi ilmoittaa lasta tuodessaan että sen hakee tämän niminen henkilö. Ei katsota henkareita tai muutakaan. Eri asia jos hakija olisi päihtynyt ym. Taisi olla joku epäpätevä hoitaja. Jotain järkeä tohon touhuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näitä tyhmiä oikein sikiää. Päiväkodista lapsi annetaa vaan niille hakijoille , jotka onnhuoltaja kirjallisesti sinne ilmoittanut.
Muutenhan kuka henkka ja mankka vois tulla lapsen hakemaa. Olisi pannut vaan kaverin soittamaan sinne, että nyt hakee henkka, kun en itse pääse. Ja tämä Henkkahan voi vaikka kidnapata lapsen.Siksi on selvät säännöt olemassa.
Kysytäänkö hakijoita muuten viralliset henkilöllisyystodistukset hakujen yhteydessä?
Höpö höpö. Ei siitä tarvi toimittaa mitään kirjallista ilmoitusta. Riittää kun aamulla kertoo, kuka tulee hakemaan lapsen. Nyt valoja päälle. Tuskin kukaan vieras osaa edes tulla hakemaan ex nimistä lasta sieltä ja kyllä,lapsi reagoi jos tyyppi on joku tuntematon.
Ei kysytä henkkareita todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyttö oli osannut miehen veljelle että Henkka setä ei saa viedä häntä kotiin."
"Nyt tyttö on meillä tämän päivän ja vanhempansa jättää sen kotihoitoon jättämistä"
Anteeksi, mutta mitä sä selität?
Jos ymmärryksesi on samalla tasolla kuin ulosantisi, niin en ihmettele.
Kysy päiväkodista, mitä tarvitaan, että miehen veli voi hakea tarvittaessa lapsen. Yleensä tehdään kirjalliset luvat ihmisistä, jotka saa hakea hoidosta. Meillä äitini sai hakea vanhempien lisäksi.
Kyllä se siitä, kun vähän näkee vaivaa.
Vanhempansa harkitsee tytön kotihoitoon jättämistä koska tytölle on annettu ruokaa vaikka vanhemmat on sen kieltäneet jne. Tyttö oli isällensä kertonut että miehen ei tarhan tätien mukaan saa hakea häntä.
Mieheni on ilmoitettuvara hakijaksi kuten myös hänen ja veljensä yhteinen isä.
Siis miksei lapselle saa antaa ruokaa?
Tämä on näitä Silpun omia omituisuuksia. Kuten myös empatian pois kitkeminen, ja se, ettei yöllä saa nukkua yli neljää tuntia. Ja mitä näitä nyt oli...
"Eilen haettua veljen lasta". Miksi miehesi pitäisi hakea lapsi, joka on haettu jo eilen?
Joko äidinkielesi on ala-arvoista, tai et ymmärrä, että lapsi on haettu jo eilen, eikä hän ole siis ilmeisesti enää päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyttö oli osannut miehen veljelle että Henkka setä ei saa viedä häntä kotiin."
"Nyt tyttö on meillä tämän päivän ja vanhempansa jättää sen kotihoitoon jättämistä"
Anteeksi, mutta mitä sä selität?
Jos ymmärryksesi on samalla tasolla kuin ulosantisi, niin en ihmettele.
Kysy päiväkodista, mitä tarvitaan, että miehen veli voi hakea tarvittaessa lapsen. Yleensä tehdään kirjalliset luvat ihmisistä, jotka saa hakea hoidosta. Meillä äitini sai hakea vanhempien lisäksi.
Kyllä se siitä, kun vähän näkee vaivaa.
Vanhempansa harkitsee tytön kotihoitoon jättämistä koska tytölle on annettu ruokaa vaikka vanhemmat on sen kieltäneet jne. Tyttö oli isällensä kertonut että miehen ei tarhan tätien mukaan saa hakea häntä.
Mieheni on ilmoitettuvara hakijaksi kuten myös hänen ja veljensä yhteinen isä.
Täh, siis lapselle ei tulisi antaa ruokaa hoitopäivän aikana? Ja tietenkin lapsen tilapäisen hakijan tulee ilmoittautua varahakijaksi. Muutenhan kuka tahansa Pentti voisi vain poimia lapsia matkaansa päiväkodista.
Jos vanhemmat hakee kesken päivän ja on määrätty vanhempien taholta että ruokaa ei saa antaa niin sitä ei anneta. Usein on tilaisuuksia jossa on koko perhe paikalla ja niissä on yleensä myös sapuska tarjolla
Vierailija kirjoitti:
Tää on lähes joka kuukautinen juttu. Mut on merkattu siskoni muksun varahakijaksi, koska tarvetta on hakea lapsi muutamaan kertaan viikossa pois päikystä, että siellä pääsee henkilökunta kotiin viimeistään kello 17.00.
Tyyliin neljä viidestä kerrasta toimii ok ja sitten taas tulee se sama munapää-muidu siihen rätkyttää, ettei HÄNELLE ole sanottu, että Pirkon hakee joku muu. Tää muu on nyt toista vuotta hakenut tätä lasta, samasta paikasta samoilla spekseillä. Viralliset paperit ja toimenpiteet on tehty, että tää joku muu hakee, kuten omansakin.
Joka keleen viikko, asiasta on annettu lappu, että nämä päivät "joku muu" hakee. Eli aina mä, kun siskolla on koulua duunin jälkeen.
Sitten tämä virkaintoinen plärää papereita, koneita, soittelee... Siellä on muutkin sanoo, että tämä on ok hakija. Ei, kyllä äidin pitää tulla hakemaan. No, äiti sitten tulee paikalle, myöhässä n. 17.30 eli siinä on sitten ylityöksi mennyt hoitajallakin. Ja siitähän tulee sitten turhaa sanomista, kun äiti tulee myöhässä hakemaan, vaikka "joku muu" hakija olisi ollut valmiina poistumaan 16.45 lapset kainalossa.
Sisko siis tosiaan tulee paikalle ja ottaa lapsen kainaloon. Laittaa sen mun autoon istuimeen ja lähtee puhisten, reippaasti myöhästyen ekalle tunnille.
Tuo hoitajayhteisö on aivan ihania ihmisiä täynnä ja sitten tämä yksi. Parin hoitajan kanssa ollaan päästy johonkin salaliittoon. Kun ilmestyn poimimaan omaani siihen päiväkodin pihalle, niin siskonmuksu jotenkin "merkillisesti" tulee vierailemaan hoitajan mukana väärälle pihalle.
Ei vaan pysty ymmärtämään näitä juttuja, kun kaikemme ollaan tehty sääntöjen mukaan ja yksi vaan vänkää vastaan.
Se haluaa ne ylityökorvaukset.
Sen kun pistätte hakijalappuun ruksin, että saat hakea muksun siitä erikseen ilmoittamatta. Jollei niillä ole siinä valmiina ruksin paikkaa, niin äiti voi sen kirjoittaa siihen.
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varjossa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyttö oli osannut miehen veljelle että Henkka setä ei saa viedä häntä kotiin."
"Nyt tyttö on meillä tämän päivän ja vanhempansa jättää sen kotihoitoon jättämistä"
Anteeksi, mutta mitä sä selität?
Jos ymmärryksesi on samalla tasolla kuin ulosantisi, niin en ihmettele.
Kysy päiväkodista, mitä tarvitaan, että miehen veli voi hakea tarvittaessa lapsen. Yleensä tehdään kirjalliset luvat ihmisistä, jotka saa hakea hoidosta. Meillä äitini sai hakea vanhempien lisäksi.
Kyllä se siitä, kun vähän näkee vaivaa.
Vanhempansa harkitsee tytön kotihoitoon jättämistä koska tytölle on annettu ruokaa vaikka vanhemmat on sen kieltäneet jne. Tyttö oli isällensä kertonut että miehen ei tarhan tätien mukaan saa hakea häntä.
Mieheni on ilmoitettuvara hakijaksi kuten myös hänen ja veljensä yhteinen isä.
Täh, siis lapselle ei tulisi antaa ruokaa hoitopäivän aikana? Ja tietenkin lapsen tilapäisen hakijan tulee ilmoittautua varahakijaksi. Muutenhan kuka tahansa Pentti voisi vain poimia lapsia matkaansa päiväkodista.
Jos vanhemmat hakee kesken päivän ja on määrätty vanhempien taholta että ruokaa ei saa antaa niin sitä ei anneta. Usein on tilaisuuksia jossa on koko perhe paikalla ja niissä on yleensä myös sapuska tarjolla
Keskellä normaalin hoitopäivän on usein perheen yhteisiä ruokahetkiä? Outoa.
Miten kaikilta menee ohi toi kommentti että tarhassa oli annettu ruokaa lapselle vanhempien kielloista huolimatta?? D': Millä ihmeen syyllä vanhemmat kieltää tarhaa ruokkimasta lasta, koko päivänäkö?
En riehu. Syytän vain aiheesta. Mieheni veljen vanhemmat ovat kommwntaneet tarhan tätejä koska se on heidän velvollisuutensa. Lapsen vanhempien tahto hoidosta ja kasvatuksesta ei muuten mene perille tarhaan.[/quote]
Mieheni veljen vanhemmat ovat komentaneet???
Miksi ne miehen veljen vanhemmat komentaa?? Lapsen vanhempien tahto ei muuten mene perille??
Nyt en ymmärrä.... Onko Henkka -sedällä ja Henkan veljellä eri vanhemmat? Eli Henkka -setä ei olekaan setä? Miksi lapsen vanhempien tahto pitää isovanhempien käskyttää? Miksi se Essin isovanhempien velvollisuus on komentaa tarhantätejä?
Menin jo aivan sekaisin....