Tiedätkö ketään joka olisi traumatisoitunut synnytyksestä?

Yhden Käyilöopistolla huonosti kohdellun ja toisen,jolla oma traumatakauma raiskauksesta vyöryi mieleen.

Synnytys on niin iso ja erityinen tapahtuma elämässä, että se on aina jonkinsortin trauma, vaikka menisi hyvinkin. Aina siinä on mentävä kohti tuntematonta eikä voi täysin kontrolloida kaikkea. Todella paljon riippuu siitä, miten synnytykseen liittyviä asioita käsitellään sitä ennen, sen aikana ja sen jälkeen. Etenkin jälkikäsittely on tärkeää, ettei jäisi traumoja.

Tutkitusti ensisynnytys on keskimäärin traumatisoivampaa kuin r.a.i.sk.a.tu.k.s.i tuleminen.

Minulla. Tosin aika kultaa muistot. En mieti sitä kipua enää.

Minulla meni supistuksia lisäävää ainetta tipan mukana monta tuntia, vaikka en avautunut 7 cm enempää. Toi ”unohdus” oli tosi kivulias. Kätilö taisi epähuomiossa unohtaa vain asian.

Ja sitten vielä ihmetellään miksi ei haluta lapsia....

Jos ihan oikeasti halutaan lisää lapsia, tulee suunnitellusta sektiosta rutiinijuttu sitä haluaville.

Vierailija kirjoitti:

Aivan naurettava aloitus. Seuraavaksi aloitus: pelkään hammaslääkäriä, huomenna aika - kerro karmeimmat kokemuksesi hammaslääkäristä!

Aivan naurettava väite. Molemmat ovat lääketiedettä, mutta turhaan lietsot hammaslääkäripelkoa kun aloitus koskee synnyttämistä. Ei ne hampaat kohdussa kasva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, mutta en todellakaan kerro sinulle siitä enempää. Aivan turhaa lietsoa pelkoaan lukemalla tarinoita toisten vaikeuksista. Suuri on synnytyksistä sujuu kuitenkin ilman isompia ongelmia. 

Kerro nyt kun aloitit. Minulle tehdään suunniteltu sektio ja kätilön sekä lääkärin olen tavannut jo. Lapsi jää ainoaksi ja en synnytä Suomessa.

En kerro. En lähde mukaan tähän pelonlietsontaan, jota yrität täällä saada aikaan. 

Parempi tietää ikävyyksistä, koska niitä ei tulisi koskaan vähätellä saati piilotella. Muiden traumatarinat helpottavat, koska tiedän etten ole yksin kävi miten kävi. Oletko käsitellyt traumasi? Ikävää jos koet aloituksen huonona.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Ja se olen minä, ekan sain hätäsektiolla, vauva meinasi kuolla ja sitä elvytettiin 10 minuuttia. Minä olin sektion jälkeen 1,5 vuotta kipeänä joka helkutin päivä :/ Synnärillä sain osakseni todella tylyä kohtelua, en tiedä miksi, ehkä, koska olin nuori. Nykyään poika on ylivilkas 5v. johtuen hapenpuutteesta synnytyksessä. Toisen synnytin alateitse eikä kätilö vaivautunut edes olemaan salissa ponnistusvaiheessa. Lähti pois kun olin 8 senttiä auki ja totesi, että kohta voit alkaa ponnistamaan, soita kelloa jos tulee hätä. Olin käytännössä ensisynnyttäjä, sillä eka meni sektioon jo avautumisvaiheen alussa. Aloin ponnistamaan kun siltä tuntui ja soitin kelloa vauvan takaraivon tullessa ulos/näkyville, kätilöllä kesti monta minuuttia vaivautua saliin. Olin tosi peloissani, kävin juttelemassa myöhemmin ja lääkäri myönsi kätilön tehneen hoitovirheen. Hieman repesin, 2 tikkiä piti ommella.

Tapahtuiko kaikki Helsingissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, mutta en todellakaan kerro sinulle siitä enempää. Aivan turhaa lietsoa pelkoaan lukemalla tarinoita toisten vaikeuksista. Suuri on synnytyksistä sujuu kuitenkin ilman isompia ongelmia. 

Kerro nyt kun aloitit. Minulle tehdään suunniteltu sektio ja kätilön sekä lääkärin olen tavannut jo. Lapsi jää ainoaksi ja en synnytä Suomessa.

No eihän sulla sitten ole mitään pelättävää. Mulle tehtiin kiireellinen ja meni älyttömän hyvin kaikki, oli hyvä kokemus, vieläkin muistelen lämmöllä.

Olen 38. En synnytä alatiesynnytystä. Kuolen sitten varmaan sinne saliin, jos ei sitä suunniteltua sektiota saa. 

En voi kertoa edes koko syytä miksi en voi niin tehdä... Koska sen jälkeen pitävät minua skitsona, vaikka kyse ei ole siitä, vaan ihan oikeasti tapahtumasta, joka minut traumatisoi.