Lue keskustelun säännöt.
En meinaa jaksaa äitiyttä, jossa olen lohduttoman yksin
04.02.2020 |
Tämä on varmaan hunajaa velojen silmille, mutta olkoot. Olen äiti, jolla ei ole omia vanhempia elämässä mukana. Ei mummia, ei kummia, ei ketään muuta tukena kuin oma mies (jonka kanssa ei kaikki aina mene niin tasaisesti eikä yksimielisesti).
Mieheni tekee silloin tällöin työmatkoja, joiden aikana olen yksin vastuussa kaikesta. Tämä ei sinällään ole mitenkään raskasta, mutta henkinen puoli joskus on. Kuten tänään. Tuntuu, että kaikki menee aivan pieleen isompien kanssa (toka- ja nelosluokkalainen) ja sitten myös pienimmän (4v) kanssa. En osaa tukea heitä oikein, kaikki menee aina tappeluksi kun käsken tekemään asioita ja sanon suoraan, että mitään ei opi jos ei opettele.
Turhaudun kun tuntuu, että nämä kaksi eivät halua yrittää yhtään mitään eivätkä oppia mitään. Peliaikaa on rajoitetusti (ei joka päivä edes), harrastuksia kaksi eikä ne vie läheskään kaikkea aikaa. Yritän ehtiä tehdä yhdessä asioita ja patistaa olemaan kavereiden kanssa.
Minulla ei ole sisaruksilla, eikä ystävillä samanikäisiä lapsia. Sisruksillani ei ole lapsia ollenkaan. Minulla ei ole mitään vertauskuvaa normaalista, ja netissä tuntuu korostuvan vain menestyneet lapset ja vanhemmat.
Minä olen itse traumataustainen ja pelkään, että mokaan tämän koko homman. Ketään ei ole, jolle voisin puhua ihan rehellisesti ajatuksistani, siitä että kadun äitiyttä koska olen tässä kaikessa niin surkea.
Kommentit (13)
Kortsua käyttämällä olisi vältytty näiltäkin ongelmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perus uhriutumispaskaa taas, nothing to see here
Tuon ikäiset lapset ovat hankalia ja heidän kuuluukin uhmata vastaan. Hermot saa mennä, ei lapset mene rikki, vaikka heille huutaisi, kunhan ei käy käsiksi (jos hermot ovat jo tässä vaiheessa, niin sitten suoraan yhteyttä sosiaalipäivystykseen).
Jälkeenpäin pitäisi jutella mikä lasta suututti ja mistä ne omat hermot menivät ja jokaisen pyytää toisiltaan anteeksi, tätä taitoa tarvitaan läpi elämän.
Lapsille on vain hyväksi, että tunteet saavat näkyä, silloin he eivät opi pelkäämään niitä.
Muista myös kehua niistä asioista, mitkä ovat sujuneet hyvin päivän aikana.
Jokaiselle lapselle se oma äiti on tärkein ja aikamoisia virheitä saa tehdä, jotta lapset voi kasvattaa väärin. Pitää vaan pyrkiä pitämään kiinni niistä perheen säännöistä ja rutiineista, olematta liian ankara. Lapsille voisi vaikka välillä palkata hoitajan, ja ottaa aikaa myös itselleen.
Miksi ajattelet olevasi surkea äiti? Ensimmäiseksi: lopeta heti se itsesi vertaaminen nettijuttuihin. Niissä näkyvät pääasiassa vain ne parhaat puolet.
Onko lapsillasi ehkä oppimis- tai keskittymisvaikeuksia? Se selittäisi helposti sitä miksi ”eivät halua oppia mitään”
Löytyisikö lasten harrastuskavereiden vanhemmista sinulle jotain vertailukohteen tyyppistä? Tai ehkä jopa ystävää jonka kanssa jakaa lapsiasioita?
Tsemppiä sulle ap, täällä onkin taas noita naisvihaajia paikalla meuhkaamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä sulle ap, täällä onkin taas noita naisvihaajia paikalla meuhkaamassa.
Minkä sille mahtaa että on minimuna eikä ole koulutustakaan kun ei ole yhtään itse viitsinyt vaivautua. Parempihan se on täällä syytellä muita, menee loppukin elämä hukkaan.
Tuttu tunne. Niin tuttu. Ja se meinasi murskata minut, kunnes ensin vähitellen ymmärsin omien traumojeni vaikutuksen (sinullakin on traumatausta ja tiedostat sen jo, mikä on hienoa) ja sen jälkeen lasten näkökulman: heidän mielestään olen paras ja rakkain ihminen, ja se uhma tulee juuri tästä, että he luottavat minuun ja juuri siksi uskaltavat uhmata minua.
Netissä on vain niitä tietynlaisia tarinoita, koska ne sinun ja minun kaltaiset tositarinat eivät myy. Älä sellaisia lue.
Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset lapset ovat hankalia ja heidän kuuluukin uhmata vastaan. Hermot saa mennä, ei lapset mene rikki, vaikka heille huutaisi, kunhan ei käy käsiksi (jos hermot ovat jo tässä vaiheessa, niin sitten suoraan yhteyttä sosiaalipäivystykseen).
Jälkeenpäin pitäisi jutella mikä lasta suututti ja mistä ne omat hermot menivät ja jokaisen pyytää toisiltaan anteeksi, tätä taitoa tarvitaan läpi elämän.
Lapsille on vain hyväksi, että tunteet saavat näkyä, silloin he eivät opi pelkäämään niitä.
Muista myös kehua niistä asioista, mitkä ovat sujuneet hyvin päivän aikana.
Jokaiselle lapselle se oma äiti on tärkein ja aikamoisia virheitä saa tehdä, jotta lapset voi kasvattaa väärin. Pitää vaan pyrkiä pitämään kiinni niistä perheen säännöistä ja rutiineista, olematta liian ankara. Lapsille voisi vaikka välillä palkata hoitajan, ja ottaa aikaa myös itselleen.
Tämä on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Niin tuttu. Ja se meinasi murskata minut, kunnes ensin vähitellen ymmärsin omien traumojeni vaikutuksen (sinullakin on traumatausta ja tiedostat sen jo, mikä on hienoa) ja sen jälkeen lasten näkökulman: heidän mielestään olen paras ja rakkain ihminen, ja se uhma tulee juuri tästä, että he luottavat minuun ja juuri siksi uskaltavat uhmata minua.
Netissä on vain niitä tietynlaisia tarinoita, koska ne sinun ja minun kaltaiset tositarinat eivät myy. Älä sellaisia lue.
Halaus!
Kiitos! Olen yrittänyt useimmiten ajatella ne asiat läpi tuhat kertaa, jotka on hyvin nyt. Mutta sitten on päiviä kuten tämä päivä on ollut, ja alan pelätä että mitä tahansa teenkin, siirrän omat traumani ja kaikki ne ikiaikaiset huonot geenini eteenpäin ja lopputulos on surua ja huolta, ei iloa ja ylpeyttä. Tiedän että kuulostan oudolta monen korviin, mutta koska kerroit että tiedät miltä minusta tuntuu, voin ehkä avata pelkojani lisää. Hällä väliä sillä, mitä muut ajattelee. Ehkä monilla on samoja pelkoja, mutta tässä ilmapiirissä niitä ei uskalleta edes anonyymina kirjoittaa. Kun pitäisi olla täydellinen kaikessa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule ap, mulla sama juttu, ei vanhempia, ei appivanhempia, ei sukua, ei ystäviä. Omat vanhemmat oli paskoja väkivaltavanhempia ja välit olleet poikki vuosikymmenen.
Ajattelet ihan väärin. Sun pitää ajatella miten upeaa on että olet tehnyt lapsia, sillä aikanaan sulla on heistä se verkosto ja suku mikä nyt puuttuu. Kun teit lapsia myös heillä on toisistaan tukea ja apua. Kun olet huonosta kodista olet itse perustanut uuden loistavan hyvän suvun joka on ihan toisenlainen, jossa autetaan ja rakastetaan.
Näin minä ajattelen, ja tein useamman lapsen. Yksin olen joo ja kukaan ei auta koskaan, mutta mulla on hienoin asia elämässä ja se on ne lapset!
Älä vertaile itseäsi niihin joilla lämpimät isovanhemmat ja jotka auttaa valtavasti perheitä, vertailusta tulee äärettömän paha mieli. Kaikilla meillä ei ole sattunut hyviä vanhempia jotka auttaisi ka tukisi elämässä.
Tsemppiä, pärjäät hienosti!
Ethän sä AP ole yksin, sulla on sun lapset. Siksihän lapsia juuri hankitaan että ei ole yksin tai kaksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama juttu, mutta mulla ei ole edes sisaruksia. Että aika yksinäistä touhua on. Oon yrittänyt hankkia muutaman läheisen ystävän joilla myös lapsia ja jotka tietää tän tilanteen. Niille voi aina välillä puhua. Lapsia on kolme ja välillä surettaa se että hekin tulevat olemaan suvuttomia toisiaan lukuun ottamatta. Siitä olen kuitenkin iloinen, että aika hyvin on lasten kanssa pärjätty vaikka joskus epätoivo ja masennus ottaan vallan. Lapset pärjäävät hyvin koulussa, on kavereita ja asiat sen puoleen hyvin, vaikka itse olenkin vajavainen. Mutta olen hyväksynyt sen, eikö se oikeastaanhan pahemmin elämää häiritse enää.
Miksi teit noin monta lasta?