Miten vanhemmat jaksatte lasten jatkuvaa meteliä, tönimistä, rikkomista, sotkemista, pölinää, märinää, itkua
Siis että aina joku käsipuolessa kiinni kun vaatii mukaan kaikkialle, sitä että aina täytyy olla käytettävissä tilanteessa kuin tilanteessa. Eikö siinä mene järki?
Kommentit (19)
Valikoiva kuulo, näkymättömät vastamelukuulokkeet.
Omat lapset ei haittaa hetikään niin paljon kuin toisten lapset. Muiden lasten äänetkin on paljon rasittavampia ja käyttäytyvätkin tosi tökerösti.
Me ei hankittu lapsia monikossa ja yksikin oli rauhallinen. Toki hän pienenä tarvitsi meitä kovasti ja vaati huomiota - ja saikin - mutta kyllä sitä nyt yhden lapsen juttuja jaksaa. Ei ollut mitään meteliä eikä tappeluita, vaan enimmäkseen siunattu rauha!
Siksi, että enemmän on muuta kuin kitinää, märinää jne yllämainituista.
Minun lapseni ovat olleet enemmän tyytyväisiä elämäänsä pienestä pitäen ja alkavat olla pärjääviä aikuisia.
On ollut rankkoja aikoja, mutta niitä huikeita yhteiselon hetkiä hyvien tyyppien kanssa sitten vastineeksi.
Jos lapset mölisevät ja töninyt niin kannattaisi katsoa peiliin.
Kuvailit juuri poikkeuksellisen huonosti käyttäytyvää lasta.
Minun lapsen seurassa on hauskaa ja ilo olla.
Miksi tarvii olla koko ajan käytettävissä?
Ei meillä ole mitään noista. Onkohan tuollaisella mölisijällä kaikki ok? Hyvä ruokavalio ja pollaa kehittäviä harrastuksia?
En jaksakaan. Siksi miehen lapset laitetaan omaan huoneeseensa. Märisköön siellä.
En jaksakkaan. Omat lapset 6 ja 3v. Olen päiväkodissa opettajana ja tekisi mieli välillä pistää ihan ranttaliksi. Lasken päivittäin useita kertoja kymmeneen ja käytän mahdollisimman useissa paikoissa korvasuojaimia.
Kun olen yksin, en katso tv tai kuuntele radiota. Olen vain hiljaa ja katson kattoa.
Ei kaikki kestäkään. Alakerran vanhuksilla oli adhd-lapsenlapset taas viikonloppuna. Jossain vaiheessa sieltä kuului miehen huuto: "*itun mulqqu, nyt loppuu se peli!"
Sen jälkeen ei kuulunut hyppimis-pomppimis-parkumissirkusta.
Kolme vuotta oon ihmetellyt niiden lehmänhermoja, mutta raja ilmeisesti löytyi 😂
Miten ne kersat eivät ole yhtään kehittyneet kolmessa vuodessa, sitä ihmettelen ja siihen perustan tuon adhd-epäilyni.
Onhan se rankkaa. Meillä käytettiin esim tällaisia konsteja arjessa
- halitankkaus, eli jos aikuinen istui niin pyydettiin lapsia syliin. Usein mies katsoi perheleffan kolme lasta vierekkäin sylissä. Eli haleja ja huomiota tankataan lapsiin ajoissa kun itsellä hyvä hetki ja silloin mukava antaa positiivista huomiota kun ei ole vielä sotatila
- ruokarauha/vessarauha/unirauha. Jo kohtuullisen nuorina lapset oppivat että niin hille kuin aikuisillekkin kuuluu kyseiset rauhalliset hetket. Ja toki jouduin usein keskeyttää ruokailun kaatuneen maitolasin takia tai antamaan lisää ruokaa jne. Mutta pääosin lapset odottivat että kerkesin syödä esim leivän loppuun ja sitten autoin taas heitä. Ja toki yöllä sai pyytää apua aina kun tarvi mutta turhaan ei häiritä kenenkään unia (esim vanhempaa joka nukahti sohvalle). Tosin nykyään teinit huomauttavat tarvivansa pelirauhan, ja saavat toki.
- säännöistä ym pidetään kiinni. Toki hyvällä perustelulla voi saada tahtonsa läpi mutta jankkaus, kitinä ym ei toiminut meillä siihen että saisi vanhempia taivutettua muuttamaan sääntöjä
-tarvittaessa pelattiin lasten kanssa pariin kertaan itse kehitettyä peliä jossa käytännössä lapsien yhteisellä hyvällä käytöksellä (n. 7 päivän kesto pelillä) saivat yhteisen palkinnon jota kovin halusivat.
- aikuiset järejstivät toiselle välillä mahdollisuuden olla yksin ja rentoutua
Pääsääntöisesti yhdessä tekeminen on kivaa. Kun lapset märisee saavat he mennä omaan huoneeseen leikkimään ja minä lopetan vastailemasta lasten loputtomiin kysymyksiin.
Mölinää ja seinille kiipeilyä oli lähinnä kun oli kaverilapsia käymässä, muistan itsekin kuinka iloinen ja innoissani lapsena olin kun kavereita tuli käymään.
Kuolevan kylän kasvatti vuodelta 1964
No ei ole kyllä koskaan ollut meillä tuommoista.
Meillä on kaksi poikaa, ikäeroa 3 vuotta. Opetimme alusta asti, että sisällä ei huudeta, juosta, riehuta, hajoteta mitään, seiniin ei piirretä eikä ruualla sotketa. Itkulla ei saa asioita läpi mieleisekseen eikä aikuisten juttuja keskeytetä, vaan odotetaan omaa vuoroa.
Opetimme ja jaksoimme toistaa uudestaan ja uudestaan, että veli on ainoa veljesi ja rakas ja tärkeä, hänelle puhutaan aina kauniisti ja häntä autetaan.
Riitaakin tuli välillä, tietenkin. Silloin ei ikinä, koskaan, ei kertaakaan kumpikaan esim. lyönyt toista tai haukkunut rumasti, sillä se veli oli niin tärkeä. Opetimme riidanratkaisun keinoja ja omien tunteiden sanoittamista. Näen että sinua harmittaa, mutta jne... Esim. pelivuorot voi ratkaista kivi/paperi/sakset -tyyliin ja joskus voi myös antaa periksi toisen hyväksi.
Nyt meillä on kaksi aivan superihanaa ja ajattelevaista teiniä, 12 ja 15 vuotiaat. Kummallakin on paljon kavereita, eikä lasten riitoja kavereiden kanssa ole tarvinut selvittää koskaan. Molemmat myös viihtyvät kotona meidän kanssamme, mitään teiniangstia tai kapinaa ei ole tarvinut potea. Nytkin istumme yhdessä sohvalla telkkarin ääressä, niin kuin joka ilta.
Ei kasvatus ole mitään rakettitiedettä, mutta ei sitä kyllä tekemättäkään voi jättää.
Hyvin. Vanhemmat keskittyvät puhelimiinsa. Niinhän se nykyisin menee. Eikä lapsilta voi vaatia mitään, kun heidän aivonsa eivät ole vielä kehittyneet... lapsentahtisesti mennään sinne teini-ikään asti ja sitten katotaan, miten kävi. Kakarat voi siis vapaasti terrorisoida ympäristöään.
Ei mennyt järki, mutta oli tietty vaiheita, jolloin piti asennoitua niin, että mikään järkipuhe ei tehoa. Olen varmaan tehnyt kaikkien kasvatustieteiden ja vastaavien tieteenalojen muodostamien teorioiden vastaisesti esimerkiksi väittämällä uhmaikäiselle aamulla, että nyt ei sitten pueta tänään mitään päälle, vaan juostaan nakuna koko päivä. Aamupalaksi on keittetty kaurapuuroa, mutta sitähän ei sulle anneta. Tikkana oli vaatimassa vaatteita päälleen ja kaurapuuroa syötäväkseen.
Kun ikää tuli lapselle enempi, piti jalostaa menetelmiä. Väitin esimerkiksi, että laskemaan opettelu perustuu hirvittävään k...tukseen, josta vain nerokkaimmat ottavat selvän. Ja koska en ole nerokas, turha vaivata minua kotitehtävien teossa.
Mutta toki mulla oli aika kova vastustaja.
Vierailija kirjoitti:
Valikoiva kuulo, näkymättömät vastamelukuulokkeet.
Omat lapset ei haittaa hetikään niin paljon kuin toisten lapset. Muiden lasten äänetkin on paljon rasittavampia ja käyttäytyvätkin tosi tökerösti.
Mutta mitä jos oma lapsi käyttäytyy juuri niin rasittavasti niinkuin joku vieras lapsi? Siis että ei tunnista omaa lastaan käytöksen alta. Onko silloin aika ottaa yhteyttä neuvolaan?
En jaksakaan. Liian usein tulee huudettua. Hermot menee. Oma aika ei riitä molemmille lapsille, kun haluaisi itsekin hetken hengähtää.
Uuvuttaa ja sitten taas kaduttaa.
Ei se montaa vuotta kestä. Positiiviset puolet paljon suuremmat.