Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7621)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä pärjää, ei olla ihan paranoidin puolelle. Asiaa on käsitelty jo yli vuosikymmen ammattilaisten avulla, mutta ainoa mikä on ja pysyy tiukasti on se ylivirittynyt tila. Pitemmän päälle se väsyttää, joten jos mahdollista niin välttelen ihmismassoja - joissa yleensä onkin suurempi riski että kaikenlaista tapahtuu. Ainoa hyvä puoli siinä on tosiaan se ettei kukaan tai mikään pääse yllättämään kovin helposti, ja jos jotain tapahtuu niin olen heti toimintavalmiudessa, piti sitten puolustautua, suojautua tai paeta.
Saanko kysyä, että onko tuo valmiustila lähinnä mielentila tai onko jotain konkreettista varautumista myös? Tämä kiinnostaa monesta syystä. Ensinnäkin se, että harvalla tässä maassa asuvalla on noin rankka kokemus. Tuohan on kova trauma, jota ei kenenkään soisi kokevan.

Vastaavat tapahtumat ovat Suomessa suht harvinaisia ja siten saman kokeneita on suht vähän, mutta oli omassa koulussanikin muistaakseni noin 500 oppilasta ja henkilökuntaa tuolloin. Toiset selvisivät toisia paremmin (erään jälkiraportin mukaan lähipiirin tuki oli jopa ammattiapua tärkeämpi määrittäjä) ja oireilu on ollut hyvinkin erilaista yksilöiden välillä. Olen myös sitä mieltä että on monia muita vastaavanlaisia kokemuksia, joista voi jäädä samanlaisia jälkiä mieleen. Olen lukenut tutkimuksia esim. siitä miten ihmiseen vaikuttaa pitkittyneet traumat, kuten se jos perheessä esiintyy epävakautta (päihteet, väkivalta jne.) tai jos on kasvanut sodan rummomassa maassa, ja niissä oli hyvin paljon samanlaisia elementtejä. Varpaillaan oloa, ylivireyttä. Epävakaat kasvuolot on suomalaisittain yleisempi kokemus.
Ei liene yllätys tähän keskusteluun kirjoittaessa että olen myös varautuja. Niin välinein kuin taidoinkin. Se ei tosin johdu pelkästään tuosta tapahtuneesta, vaan on ennemminkin huolelliseen, itse tekevään ja toimeliaaseen luonteeseeni vetoava harrastus. Jos se johonkin on vaikuttanut niin en ole vieläkään saanut aikaiseksi ampumataidon oppimista, koska jännitän omaa reaktiota niihin ääniin. Hyvin pitkään tapahtuneen jälkeen kaikki vähänkin aseen laukeamista muistuttavat äänet saivat minut juoksemaan pois paikalta tai ottamaan suojaa. Ehkä jännitystä helpottaa jos otan asian puheeksi opettajan kanssa ennen ensikäyntiä.
Olen pahoillani, että olet joutunut noin kamalaan tilanteeseen. Se on jättänyt pysyvät jäljet ja ymmärrän, että tuo ylivirittyneisyys on stressaavaa.
Meidän enemmän pumpulissa kasvaneiden kannattaa kuitenkin ottaa pikkusen oppia sinulta siitä, että on hyvä tapa panna mieleen varauloskäyntien ja sammuttimien sijainti, kun menee esim. risteilylle tai hotelliin.

Ehdottomasti suositeltavaa. On hyvä kiinnittää tapahtumissa, rakennuksissa ja kulkuneuvoissa huomio merkittyihin poistumisreitteihin, hätäohjeisiin, turvavälineisiin kuten palosammuttimiin ja ikkunavasaroihin. Mieluummin ennen kuin vasta siinä tilanteessa jos jotain sattuu.
Yksi mielenkiintoinen mihin olen törmännyt oli raitiovaunu, jossa penkkien istuinosat olivat irroitettavia kilveksi, esim. veitsihyökkäyksien varalta että matkustajilla on edes jotain millä suojautua jos ulos ei pääse sillä sekunnilla.
Se toinen taito, eli valppaana ympäristön suhteen olo, niin siitä en tiedä miten sitä voisi opettaa muutoin kuin ns. kantapään kautta. Joskus on hirvittänyt katsoa miten lähelle epämääräiset hiipparit (vaikkapa taskuvarkaat) pääsee muita ihmisiä ilman että nämä edes huomaavat. Minulla aina katse kiinnittyy ensimmäisenä kaikkeen poikkeavaan.
Loimaalla on sähköt poikki kymmenettä tuntia verkkovian vuoksi. Vian syytä ei tiedetä. Siirtoverkko on poikkeuskytkentätilanteessa, joten korjaus on vaikeutunut.
Janakkalassa on kaadettu matkapuhelinmasto, jonka korjaus kestää perjantaille saakka. Matkapuhelinverkon kuuluvuus paikoin estynyt häiriön vaikutusalueella.
Baltiassa riehuu poikkeuksellinen myrsky, jonka voimakkuus on voimakkain koskaan Jurmalassa mitattu.
Olen preppaillut tiedonhankintani ja pankkitilin saldon semmoiseksi että en jää minkään myllerryksen jalkoihin.
Miten voisi käytännössä viestiä läheisten kanssa, jos matkapuhelinverkot lopettaisivat toimimasta?
Nythän on se masto kaadettu Janakkalassa, mutta vastaava laajempi katko tulisi laajan sähkökatkon seurauksena. Kun sähkö loppuu, niin tukiasema toimii enää n 3 tuntia.
Miten meinaatte yrittää viestiä silloin, jos perhe on hajallaan ja lapset muualla, vanhukset asuvat yksinään jossain jne?

Mulla on lähisuku tässä melkein huutoetäisyydellä (saa olla sopiva keli ja tuulensuunta, että huuto kuuluu...)
Meillä on radiopuhelimet, niiden kantama on vajaa 1,5km, ei siis ole mitään laatuvehkeitä noi, mut omaan tarkoitukseensa kelpaavat.
Muualla asuvien lasten kanssa on sovittu, että jos OIKEASTI tulee paha tilanne, niin suunnistavat vaikka kävellen kotiin. On opeteltu karttaluku (ei ole google maps-sukupolvelle itsestäänselvää) ja kompassin käyttö sekä ilmansuuntien tulkinta ilman kompassia. Mut paha tilanne ei ole muutaman päivän sähkökatko eikä pankkien toimintahäiriöt. Joku zombihyökkäys ehkä (ja siitä vitsinä mietittiin, että mikä on turvallisin matkustustapa silloin).
Multiple Earth-Directed Solar Storms & X-Flares on All Sides | Space Weather Spotlight 28 July 2024
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi käytännössä viestiä läheisten kanssa, jos matkapuhelinverkot lopettaisivat toimimasta?
Nythän on se masto kaadettu Janakkalassa, mutta vastaava laajempi katko tulisi laajan sähkökatkon seurauksena. Kun sähkö loppuu, niin tukiasema toimii enää n 3 tuntia.
Miten meinaatte yrittää viestiä silloin, jos perhe on hajallaan ja lapset muualla, vanhukset asuvat yksinään jossain jne?
Toi on tärkeä pointti. Jos läheiset asuvat hajallaan, niin se huli läheisistä on suuri silloin, kun kyseessä on kriisi ja yhteyksiä ei saa. Tällaista tilannetta varten kannattaa varautua.
Me asutaan maalla, joten meillä on läheisistä parhaat resurssit selvitä kriisitilanteista. Meillä on ollut jo kauan sellainen vähän pilke silmäkulmassa juteltu suunnitelma, mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, otettiin asia porukalla esille tosissaan. Suunnitelmana suuremman kriisin uhatessa on sellainen, että veli hakee äidin ja samalla matkalla ottaa kyytiin siskoni ja hänen lapsensa. Miehen sisko ja vanhemmat tulevat omalla kyydillään. On sovittu ennalta, että jos jokin iso kriisi uhkaa, ollaan yhteyksissä ennen kuin se tulee päälle, mutta jos kriisi syntyy yllättäen, kaikki ovat kotonaan illalla klo 18 odottamassa lähtöä tai aamulla 07. Näin ollaan ajateltu siltä varalta, että jotain tapahtuisi päivällä kun on työaika. Ehtii kotiin ja pakata tarpeelliset ennen lähtöä. Porukat tulee meille, meillä on mahdollisuus majoittaa ja ruokkia kaikki, koska olemme melko omavaraisia ruoan suhteen. Tietenkään ei olla kaiken suhteen, mutta veden, lämmityspuun ja peruselintarvikkeiden kuten kalan, lihan, viljan, juuresten, vihannesten, maidon ja munien suhteen ollaan melkein omavaraisia.
Kaikki riippuu kaikesta eikä mikään suunnitelma ole aukoton, mutta ainakin on olemassa suunnitelma. Se on aina parempi kuin olla tilanteessa, jossa ei saa yhteyttä läheisiin ja kukaan ei tiedä missä kukin on ja mitä pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi käytännössä viestiä läheisten kanssa, jos matkapuhelinverkot lopettaisivat toimimasta?
Nythän on se masto kaadettu Janakkalassa, mutta vastaava laajempi katko tulisi laajan sähkökatkon seurauksena. Kun sähkö loppuu, niin tukiasema toimii enää n 3 tuntia.
Miten meinaatte yrittää viestiä silloin, jos perhe on hajallaan ja lapset muualla, vanhukset asuvat yksinään jossain jne?
Toi on tärkeä pointti. Jos läheiset asuvat hajallaan, niin se huli läheisistä on suuri silloin, kun kyseessä on kriisi ja yhteyksiä ei saa. Tällaista tilannetta varten kannattaa varautua.
Me asutaan maalla, joten meillä on läheisistä parhaat resurssit selvitä kriisitilanteista. Meillä on ollut jo kauan sellainen vähän pilke silmäkulmassa juteltu suunnitelma, mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, otettiin asia porukalla esille tosissaan. Suunnitelmana suu
Teillä on hieno suunnitelma.
Sitähän ei koskaan tiedä, että missä itse tai läheiset ovat silloin jos isompi kriisi sattuu tulemaan. Ja miten pystyy viestimään silloin, jos sähköiset välineet, puhelin ym eivät toimi.

Todella hieno suunnitelma!
En tosin tiedä, miten voisi tehdä vastaavaa suunnitelmaa, jos koko suku asuu kerrostaloissa Helsingissä, eikä ole ketään sukulaisia maalla. Hyvä puoli on kuitenkin se, että voi periaatteessa kävellä tai pyöräillä muiden luo, jos puhelimet eivät toimi.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän ei koskaan tiedä, että missä itse tai läheiset ovat silloin jos isompi kriisi sattuu tulemaan. Ja miten pystyy viestimään silloin, jos sähköiset välineet, puhelin ym eivät toimi.
Parempi kuitenkin olla joku suunnitelma, kuin olla ilman mitään suunnitelmaa silloin jos yhteydet katkeaa kriisin hetkellä, eikä niitä saada korjattua nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi käytännössä viestiä läheisten kanssa, jos matkapuhelinverkot lopettaisivat toimimasta?
Nythän on se masto kaadettu Janakkalassa, mutta vastaava laajempi katko tulisi laajan sähkökatkon seurauksena. Kun sähkö loppuu, niin tukiasema toimii enää n 3 tuntia.
Miten meinaatte yrittää viestiä silloin, jos perhe on hajallaan ja lapset muualla, vanhukset asuvat yksinään jossain jne?
Toi on tärkeä pointti. Jos läheiset asuvat hajallaan, niin se huli läheisistä on suuri silloin, kun kyseessä on kriisi ja yhteyksiä ei saa. Tällaista tilannetta varten kannattaa varautua.
Me asutaan maalla, joten meillä on läheisistä parhaat resurssit selvitä kriisitilanteista. Meillä on ollut jo kauan sellainen vähän pilke silmäkulmassa juteltu suunnitelma, mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, otettii
Jos kaikki asuvat lähellä toisiaan, niin se on hyvä asia. Kerrostaloissa asuvat läheiset voivat tehdä vaikka hankintasuunnitelman kriisin varalle. Jos kaupat ovat vielä auki, niin jokainen kykenevä hankkii tiettyjä ruokajuttuja yhdessä ennalta sovitusti ja sitten ne jaetaan kaikkien kesken. Ne jotka ovat kotona, varaavat vettä muille läheisilleen ja niin edelleen. Ja sitten voi sopia vaikka, että kokoonnutaan x:n luo yhteiseen toimintapalaveriin kriisiä seuraavana aamuna. Pikkuyhteisöissä on voimaa. Mitä kauemmin läheisistä koostuva joukko pärjää omillaan, sen paremmin yhteiskunta ehtii järjestää apua ja avustaa kaikista heikoimmassa asemassa olevia.
Nuo on hyviä suunnitelmia kun on läheisiä ja yhteisöjä yhdessä suunnittelemassa. Siinä on sellaista joukkovoimaa ja jatkuvuutta, jota tarvitaan. Tilanteessa, jossa oltaisiin pitkäaikaisessa kriisissä ja yhteiskunnan muutoksessa ei yksin kovinkaan hyvin pärjää. Onko ehdotuksia sille, että mistä löytyisi tuollainen yhteisö, jos omista läheisistä sitä saa?

Olisikohan esim paikkakunnan Martoissa sellaisia ihmisiä?

Tai Naisten Valmiusliitossa?

Näitä täytyykin ruveta selvittelemään. Onko joku tehnyt tällaisen varautumisyhteisön esim kaveriporukan kesken? Voisin kuvitella, että entuudestaan tutut ihmiset olisivat luotettavia tiukoissakin tilanteissa.