Pystyykö keski-ikäisenä pysymään hoikkana tuntematta nälkää?
Hoikat keski-ikäiset naiset: joudutteko tuntemaan nälkää ajoittain vai pysyttekö hoikkana helposti ilman itsekuria, urheilua tai syömisten vahtimista?
Kommentit (42)
Jotkut pystyy ja jotkut ei. Ihmiset ovat erilaisia tässäkin suhteessa. Tietenkään hoikkana pysyminen ei ole kärsimystä ja ahdistavaa joka suupalan kyttäämistä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan tuntenut tarvetta syödä yli tarpeensa ja joka nauttii liikunnasta. Sitten toisille syöminen tuottaa erityisen suurta hyvänolontunnetta, ja jos liikunta on vielä pakkopullaa, kyllä se painonhallinta aika vaikeaksi menee ikääntymisen myötä monesti.
Ennen vanhaan kun ylipaino ei ollut kansallinen ongelma, tämä erilaisuus näkyi myös, vaikka eri tavalla kuin nykyään. Nykyisin ihmiset ovat lihavampia paitsi enemmän kuin ennen mutta myös ennenkaikkea nuorempina kuin ennen. Kyllä mummoikäisten joukossa ennenkin oli pullukoita, mutta sitä pidettiin luonnollisempana ja hyväksyttävänä silloin. Ajateltiin että mummot saavatkin olla pehmeitä, pulleita ja pullantuoksuisia, nykyisin ylipainoa pidetään paljon suurempana syntinä, toki varmaan ihan terveydelliseltäkin kannalta.
Ovathan ihmiset erilaisia muissakin asioissa kuin painonhallinnan suhteen. Jotkut ovat aamuvirkkuja ja illantorkkuja ja toiset päinvastoin. Toiset rakastavat nukkumista ja toiset kokevat sen lähinnä ajanhukkana, jonkinlaisena pakollisena pahana. Unentarvekin on hyvin yksilöllistä lopulta. Yhtä hyvin voisit kysyä, että onko mahdollista herätä joka aamu ennen klo seitsemää tuntematta hirvittävää väsymystä ja v*tutusta lähes joka aamu. Vastaus siihenkin olisi, että riippuu ihmisestä. Toisilla onnistuu erittäin hyvin, jopa ihan luonnostaan. Toisilla taas aikaiset aamut ovat tuskaa, koska luontainen rytmi ei yksinkertaisesti ole sopiva jatkuvaan aikaisin heräämiseen.
80% painonhallinnasta tehdään järkevällä syömisellä.