En ymmärrä avioeron jälkeistä riitelyä omaisuudesta

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Tuollaisestahan ne riidat just syntyvät, kun toinen haluaa jotain, mitä toinen ei halua tälle antaa. Helppoa pistää kaikki puoliksi, jos kaikki omaisuus on rahaa. Kiintea omaisuus kuten asunnot, autot yms eivät ole sahattavissa puoliksi.

Monesti oikeasti riidellään siitä, että toinen ei halunnut jatkaa avioliittoa tai petti ja jätti, vaikka näennäisesti riideltäisiinkin omaisuudesta. Pettymys ja katkeruus, tunne, että on kohdeltu väärin näyttäytyy omaisuudesta riitelynä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Tuollaisestahan ne riidat just syntyvät, kun toinen haluaa jotain, mitä toinen ei halua tälle antaa. Helppoa pistää kaikki puoliksi, jos kaikki omaisuus on rahaa. Kiintea omaisuus kuten asunnot, autot yms eivät ole sahattavissa puoliksi.

Mutta eikö sitä vastustajaa voi pakottaa tekemään ratkaisua? Onhan tuo hullua, että toinen istuu omaisuuden päällä.

Ap

Avioerot voivat hyvin kipeitä ja riitaisia. Paljon tunteita ja kaunaa. Joku saattaa kostaa tekemällä kaikesta vaikeaa ja riitauttaa kiusallaan kaiken. Joku taas ahneuksissaan on valmis rohmuamaan itselleen niin paljon kuin mahdollista uutta elämäänsä varten.

Raha on helppo jakaa, mutta tavara ja sen arvo on vaikeammin jaettavissa ja mitattavissa. Vene, kumpi saa sen ja vastaako sen arvo perheen kahta autoa, myydäänkö talo/kumpi siihen jää.

Kyllä tästä helposti saa kunnon mehevän riidan. Silloin tarvitaan ulkopuolista apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Tuollaisestahan ne riidat just syntyvät, kun toinen haluaa jotain, mitä toinen ei halua tälle antaa. Helppoa pistää kaikki puoliksi, jos kaikki omaisuus on rahaa. Kiintea omaisuus kuten asunnot, autot yms eivät ole sahattavissa puoliksi.

Mutta eikö sitä vastustajaa voi pakottaa tekemään ratkaisua? Onhan tuo hullua, että toinen istuu omaisuuden päällä.

Ap

Tottakai voi. Asianajajat hoitamaan ositus, jos pariskunta ei keskenään siihen kykene. Tarvittaessa käräjäoikeuden päätös. Siihen vaan voi mennä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Ai jaa, olet ihmetellyt ilmiselvää riitatilannetta, mutta et ymmärrä mistä riidellään.

Oletko sinä ihan hullu?

Olet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riita voi koskea esimerkiksi sitä, kumpi sen asunnon velkoineen saa. Molemmat voivat haluta sen, jos asunto on mieluisa. Tai sitten kumpikaan ei halua sitä taakakseen, jos se olisi liian iso ja veloista suoriutuminen olisi vaikeaa, jos lisäksi oletettavasti sitä olisi hankala myydä hintaan, josta jää jotain järkevää. Myös se voi tulla kyseeseen, että arvokkaimman omaisuuden saajalle (esim. asunto) jäisi maksettavaksi runsas summa tasinkoa toiselle osapuolelle, jolloin pitäisi ottaa ehkä lisää lainaa.

Tasan puoliksi jakaminen ei ole mikään pakko. Voidaan sopia, että toinen ottaa auton ja toinen asunnon, niiden arvoista piittaamatta ja tasinkoa maksamatta. Se on sopimiskysymys. Kun sitten neuvotellaan siitä, että mikä on se jakotapa, niin siitä voi tulla vaikea neuvottelu. Usein ei ole inhimillisesti tai taloudellisesti katsoen järkevää pakkomyydä asuntoa ja muuta omaisuutta ja jakaa rahakasaa tasan puoliksi, mutta ei ehkä myöskään toisen ottaa hirvittävää velkaa tasinkoja varten. Jokin kompromissi olisi paras, jossa molemmat tyytyvät vähän epäihanteelliseen ratkaisuun, mutta asiat voi aina tehdä vaikeiksi kun niin haluaa. 

Asianajajahan tekee työtään ja laskuttaa palkkionsa. Heille ei olisi hommia lainkaan jos ihmiset eivät riitelisi ja hölmöilisi. Eikä asianajaja tietenkään kieltäydy juuri siitä työstä, jota elääkseen tekee. 

Kiitos vastauksesta! Olen välillä ihmetellyt näkemiäni eroriitoja ja ulkopuoliselle riidat näyttäytyvät naurettavina. Eräs pariskunta on riitelemässä siitä, että vaimo haluaa eroon talosta ja mies haluaa pitää velkaisen talon, mutta ei halua maksaa exää ulos talosta.

Ap

Tuollaisestahan ne riidat just syntyvät, kun toinen haluaa jotain, mitä toinen ei halua tälle antaa. Helppoa pistää kaikki puoliksi, jos kaikki omaisuus on rahaa. Kiintea omaisuus kuten asunnot, autot yms eivät ole sahattavissa puoliksi.

Mutta eikö sitä vastustajaa voi pakottaa tekemään ratkaisua? Onhan tuo hullua, että toinen istuu omaisuuden päällä.

Ap

Asian voi toki riitauttaa ja hakea käräjiltä tuomiota osituksesta. Silloin oikeus määrää hemmetin kalliin pesänjakajan ja hän sitten tekee mitä tarvitsee, koko roska pistetään sentilleen puoliksi eikä eroavilta enää hyväksyntää pyydetä, se on silloin pakkoratkaisu. Tietenkin eropari maksaa viulut ja usein tämä tarkoittaa sitä, että kaikki myydään ja jäljelle jääneet rahat jaetaan. Jos jaettavaa enää jää. Asuntovelka ja pesänjakaja ovat tavisten elämässä usein sellainen duo, että melkein tuhkatkin lähtee pesästä.

Asianajajan saa vielä kohtuullisen hintaan tuntiveloituksella konsultoimaan esimerkiksi muutaman tunnin neuvomisella ja sopimustyössä, mutta parasta tietenkin olisi kyetä sopimaan osituksesta keskenään ilman riitelyä.

Vähän sivusta, mutta laista puhuttaessa asunnot ja autot eivät ole kiinteää omaisuutta, vain maa (tontit, metsä jne.) ovat.

Yleensä kummankin koko omaisuus on avio-oikeuden alaista, ei vain yhdessä avioliiton aikana hankittu. Jos toisen tulot ovat olleet suuremmat tai jos paljon vähemmän ansainneella on kertynyt säästöjä puolison käytettyä kaikki omat tulonsa heti voi tasajako tuntua kohtuuttomalta.

Luultavasi ymmärrät sitten, jos olet avioliitossa eikä sinulla ole avioehtoa, ja ero tulee yllättäen.

On todennäköistä, että huolehdit erittäin tarkkaan, miten omaisuus jaetaan.

Etenkin jos sinä olet itsekin panostanut avioliittoon sekä henkisesti ja rahallisesti todella paljon.

Niin sanotun kantapään kautta ihmiset oppivat, joten ei kannata arvostella muita sellaisista asioista, joista ei itse tiedä mitään, koska ei ole asiaa kokenut henkilökohtaisesti.

Vaikutat todella tyhmältä ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sivusta, mutta laista puhuttaessa asunnot ja autot eivät ole kiinteää omaisuutta, vain maa (tontit, metsä jne.) ovat.

Yleensä kummankin koko omaisuus on avio-oikeuden alaista, ei vain yhdessä avioliiton aikana hankittu. Jos toisen tulot ovat olleet suuremmat tai jos paljon vähemmän ansainneella on kertynyt säästöjä puolison käytettyä kaikki omat tulonsa heti voi tasajako tuntua kohtuuttomalta.

Luulisi fiksun ihmisen ymmärtävän mitä avioituminen ilman avioehtoa merkitsee. Turha itkeä kun maito on maassa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sivusta, mutta laista puhuttaessa asunnot ja autot eivät ole kiinteää omaisuutta, vain maa (tontit, metsä jne.) ovat.

Yleensä kummankin koko omaisuus on avio-oikeuden alaista, ei vain yhdessä avioliiton aikana hankittu. Jos toisen tulot ovat olleet suuremmat tai jos paljon vähemmän ansainneella on kertynyt säästöjä puolison käytettyä kaikki omat tulonsa heti voi tasajako tuntua kohtuuttomalta.

Olet oikeassa. Tarkoitinkin kommentissani kiinteällä omaisuudella sellaista, mitä ei voi konkreettisesti puolittaa vaan minkä rahallinen arvo pitää puolittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Luultavasi ymmärrät sitten, jos olet avioliitossa eikä sinulla ole avioehtoa, ja ero tulee yllättäen.

On todennäköistä, että huolehdit erittäin tarkkaan, miten omaisuus jaetaan.

Etenkin jos sinä olet itsekin panostanut avioliittoon sekä henkisesti ja rahallisesti todella paljon.

Niin sanotun kantapään kautta ihmiset oppivat, joten ei kannata arvostella muita sellaisista asioista, joista ei itse tiedä mitään, koska ei ole asiaa kokenut henkilökohtaisesti.

Vaikutat todella tyhmältä ihmiseltä.

Niin sinäkin!

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Monesti oikeasti riidellään siitä, että toinen ei halunnut jatkaa avioliittoa tai petti ja jätti, vaikka näennäisesti riideltäisiinkin omaisuudesta. Pettymys ja katkeruus, tunne, että on kohdeltu väärin näyttäytyy omaisuudesta riitelynä. 

Kuuluu samaan sarjaan järjettömien perintöriitojen kanssa.

Jonkun mielestä toinen saa tai on saanut enemmän kuin kuuluisi.

Tuttavillani sisarukset jakoivat suuren omaisuuden sovussa. Perinnon arvo oli satojatuhansia. Lopuksi riitelivät kahvikupeista. Kuusi paria äidin kahvikuppeja erotti siskon ja kaksi veljeään. Ovat olleet mykkäkoulussa parikymmentä vuotta.

Esimerkiksi meillä entinen puoliso jäi asumaan yhteiseen, velkaiseen omakotitaloon. Minä muutin pois lasten kanssa. Eksä haluaisi jäädä taloon, mutta ei saa tarpeeksi lainaa sen ostamiseen, joten vetkuttelee ja vaikeuttaa talon myyntiinlaittoa. Nyt on mennyt 1,5 vuotta, jonka aikana olen maksanut oman ja lasten asumisen lisäksi myös puolet lainanlyhennyksestä. Pesänjakajakin on ollut mukana jo kuukausia, mutta sekään ei tunnu saavan mieheen liikettä. Muutama kuukausi sitten tähän yhteiseen taloon muutti myös miehen tyttöystävä, joka maksaa miehen osuuden asuntolainasta. Eksä siis asuu ilmaiseksi isossa omakotitalossa samalla, kun minä maksan oman ja lasten asumisen lisäksi myös tuon lainanlyhennyksen ja pesänjakajan kustannuksia. Saan varmaan jonain päivänä korvausta tästä, mutta vasta, kun talo on myyty. Lyhennysvapaatakaan ei voi hakea, kun eksä ei siihen suostu, ja laina on yhteinen. Helvetin kivaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti oikeasti riidellään siitä, että toinen ei halunnut jatkaa avioliittoa tai petti ja jätti, vaikka näennäisesti riideltäisiinkin omaisuudesta. Pettymys ja katkeruus, tunne, että on kohdeltu väärin näyttäytyy omaisuudesta riitelynä. 

Kuuluu samaan sarjaan järjettömien perintöriitojen kanssa.

Jonkun mielestä toinen saa tai on saanut enemmän kuin kuuluisi.

Tuttavillani sisarukset jakoivat suuren omaisuuden sovussa. Perinnon arvo oli satojatuhansia. Lopuksi riitelivät kahvikupeista. Kuusi paria äidin kahvikuppeja erotti siskon ja kaksi veljeään. Ovat olleet mykkäkoulussa parikymmentä vuotta.

Joo, jostain reikäisistä kalsareista ne pahimmat riidat melkein syntyvätkin. Kun asioilla ei ole niinkään rahallista arvoa, vaan tunnearvo ja sitten muuttuu periaatteelliseksi koko kina, tapahtuu tyhmiä.

Omassa avioerossakin pahimmat riidat syntyivät yksittäisistä satasien arvoisista kodinkoneista ja astiastojen jakoperiaatteista (vaadin muumimukit, koska X). Mulla ei ollut edes mitään väliä siitä, miten nuo jaetaan, kunhan suunnilleen tasapuolisesti, mutta toisella oli mielestäni älyvapaita vaatimuksia, kuten, että se tietty sähköliesi pitää repiä irti ja asentaa uuteen kotiin ja hankkia tilalle samanlainen uusi. Siis ylimääräinen isohko muuttotavara ja kaksi ylimääräistä sähköasennustyötä vaiko eikö. Tällaisista sitten piti vääntää oikein huolella, vaikka järjellä ajatellen asiaa ei pitäisi edes joutua miettimään. 

up