Akateemisten älykkäät keskustelut

Suora kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä viikolla käynyt keskusteluja tohtorimieheni kanssa Kreikan talouskuurin vaikutuksesta maan demografiaan, ottomaanien perimysjärjestelyistä, napalmista ja sen käytön ongelmista historiallisesti ajatellen, farmakologisista erityispiirteistä liittyen eri maiden lääketieteeseen jne. En ymmärrä parisuhteita, joissa ei keskustella oikeasti kiinnostavista asioista.

Miksi tuo miehen tohtorius pitää mainita kun et mainitse omaa koulutustasi? Harvempi määrittää itseään koulutuksen kautta (ja erittäin harva miehen tutkinnon), enemmän ammatti sitä määrittää ja sekin yleensä aika vähän.

Itse olen hämmentyneenä seurannut akateemisten ihmisten keskustelua twitterissä. Monet vähemmän koulutetut ihmiset solvaavat törkeästi ihmisryhmiä, arvoja ja uskontoja, kyllä, mutta eivät nuo kolleegani tunnu juuri korkeammalla tasolla kommentoivan takaisin, tuntuisi naurettavalta jollei olisi niin surullista. Eikö yhteiskunnassa kyetä keskustelemaan kompleksista asioista kuin mustavalkoisesti kärjistäen, ratkaisujen sijaan toisten argumenteista virheitä etsien.

Aloituksessa otettiin heti kantaa puolisotoiveisiin. Itselleni akateemisuus on puolisossa tärkeää. En kuitenkaan ole kiinnostunut pelkästään oman alansa hallitsevasta akateemisesta, vaan laajemmin sivistyneestä renessassi-ihmisestä. Oma koulutukseni on tuplamaisterin.

Miten tuplamaisterius on hyödyntänyt parisuhdettasi?

Erittäin paljon etenkin puheenaihe tasolla. Ei kannata väheksyä tutkintojen vaikutuksia myös henkiseen jaksamiseeni perhe-elämässä tai kykyyni tienata rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla moni (nainen) perustelee akateemisuuden hyötynä, että voi käydä analyyttistä keskustelua kumppaninsa kanssa. En kiellä, etteikö korkea koulutus lisäisi tätä kykyä."

Silti monen akateemisen yleissivistys on valitettavan kapeaa. Tietämys omalla alalla voi olla hyvinkin syvällistä. Se ei kuitenkaan havaintojeni mukaan aina tarkoita, että keskustelu olisi samanlaista monista muista yleisistä keskustelunaiheista, kuten taloudesta, politiikasta, urheilusta tai kulttuurista.

Kysynkin sinulta korkeasti koulutettu: Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?

Tuota noin, yliopistokoulutus ei ole yleissivistävä koulutus. Lukio on virallisesti yleissivistävä koulutus. Toki yliopistossa joutuu väkisinkin opiskelemaan myös yleissivistäviä asioita, kuten tutkimuksiin liittyvää metodologiaa, kieliä ja tieteen peruslähtökohtia. Yliopistokoulutuksen päätarkoitus ei kuitenkaan ole toimia yleissivistävänä opinahjoja tuottaen kaikesta kaiken tietäviä ihmisiä. Edes oman tieteenalansa sisällä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eivät edes vuosikymmeniä toimessaan olleet professorit tiedä kaikesta kaikkea noin vain, vaan ihan heidänkin täytyy perehtyä moneen asiaan erikseen.

Vastaan aloittajalle, että sivistykseni on kohtuullisen monialaista, riittävää. En todellakaan ole kävelevä hakuteos, mutta osaan tarvittaessa rakentaa paljon sellaista, jota en voisi rakentaa ilman koulutustani.  Olen kuullut joskus sanottavan, että yliopistoon tullessaan opiskelijat luulevat tietävänsä. Valmistuttuaan he tietävät luulevansa. Eli ymmärtävät, miten paljon tietoa oikeasti on, miten moninaista ja muuttuvaa se on, ja että näkökulmia ja lähestymistapoja samaan asiaan on usein monia.

Lukion yleissivistävä taso on hyvin vaatimatonta.

Joo niin on, mutta se on tosiaan virallisesti "yleissivistävä koulutus". Yhteiskunnassa on kaiketi katsottu, että 3 vuotta luokiota riittää. Ihan järkevää mielestäni. Yhteiskunnallisesti ei välttämättä saavutettaisi kauhean suurta lisäarvoa tuota suuremmalla panostuksella.

Lukuion tehtävänä on valmentaa akateemisiin opintoihin yliessivistävästi eikä olla kriteeri kelvolliselle yleissivistykselle. Edelleen se hankitaan lukion jälkeen.

Miksi sitten puolet suomalaisista käy lukion ja ylioppilaista vain kolmasosa pääsee yliopoistoon?

Oma kokemukseni mukaan akateemiset naiset jotka jaksavat peräänkuuluttaa akateemista keskustelua, jättävät sen juuri tälle tasolle. Eli keskustelevat keskustelusta, eivät mistään varsinaisesta asiasta.

Yleensä myös looginen päättelykyky loistaa poissaolollaan(hömppätieteiden edustajat). Harvat DI-naiset ovat poikkeus.

DI-persu kirjoitti:

Oma kokemukseni mukaan akateemiset naiset jotka jaksavat peräänkuuluttaa akateemista keskustelua, jättävät sen juuri tälle tasolle. Eli keskustelevat keskustelusta, eivät mistään varsinaisesta asiasta.

Yleensä myös looginen päättelykyky loistaa poissaolollaan(hömppätieteiden edustajat). Harvat DI-naiset ovat poikkeus.

Joo, varsinainen asiasta keskustelu insinöörien kanssa ei kyllä sytytä. Siitä keskustelen mielelläni, mikä saa ihmisen vääntämään ja väittelemään loputtomasti. Jokuhan häntä alitajuisesti ajaa pätemään.

Hömppätieteiden tohtori

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla moni (nainen) perustelee akateemisuuden hyötynä, että voi käydä analyyttistä keskustelua kumppaninsa kanssa. En kiellä, etteikö korkea koulutus lisäisi tätä kykyä."

Silti monen akateemisen yleissivistys on valitettavan kapeaa. Tietämys omalla alalla voi olla hyvinkin syvällistä. Se ei kuitenkaan havaintojeni mukaan aina tarkoita, että keskustelu olisi samanlaista monista muista yleisistä keskustelunaiheista, kuten taloudesta, politiikasta, urheilusta tai kulttuurista.

Kysynkin sinulta korkeasti koulutettu: Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?

Tuota noin, yliopistokoulutus ei ole yleissivistävä koulutus. Lukio on virallisesti yleissivistävä koulutus. Toki yliopistossa joutuu väkisinkin opiskelemaan myös yleissivistäviä asioita, kuten tutkimuksiin liittyvää metodologiaa, kieliä ja tieteen peruslähtökohtia. Yliopistokoulutuksen päätarkoitus ei kuitenkaan ole toimia yleissivistävänä opinahjoja tuottaen kaikesta kaiken tietäviä ihmisiä. Edes oman tieteenalansa sisällä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eivät edes vuosikymmeniä toimessaan olleet professorit tiedä kaikesta kaikkea noin vain, vaan ihan heidänkin täytyy perehtyä moneen asiaan erikseen.

Vastaan aloittajalle, että sivistykseni on kohtuullisen monialaista, riittävää. En todellakaan ole kävelevä hakuteos, mutta osaan tarvittaessa rakentaa paljon sellaista, jota en voisi rakentaa ilman koulutustani.  Olen kuullut joskus sanottavan, että yliopistoon tullessaan opiskelijat luulevat tietävänsä. Valmistuttuaan he tietävät luulevansa. Eli ymmärtävät, miten paljon tietoa oikeasti on, miten moninaista ja muuttuvaa se on, ja että näkökulmia ja lähestymistapoja samaan asiaan on usein monia.

Kysymykseni lähtökohta ilmeni aloituksessa, eli että moni akateeminen (nainen) on tuonut julki kommenteissaan, että akateemisen kumppanin etu on heidän kykynsä keskustella analyyttisesti ja monialaisesti. Suvaitsin kysenalaistaa tämän laajan yleissivistyksen ja monialaisuuden. 

Jostain syystä en muista lukeneeni tai kuulleeni miesten perustelevan asiaa samoin.  Me miehet kai olemme enemmän toiminta- ja tuloshakuisia.

Lähdekritiikki, tulokset, menetelmät ja yleistäminen... Jos olisit akateeminen, hallitsisit luultavasti ainakin nuo peruselementit, etkä esittäisi asiaa noin. ;) Sori näpäytyksestä, mutta noita asioita voisit pohtia.

Luulitko tätä av:lle tekemääni palsta-aloitusta tieteelliseksi julkaisuksi?

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla moni (nainen) perustelee akateemisuuden hyötynä, että voi käydä analyyttistä keskustelua kumppaninsa kanssa. En kiellä, etteikö korkea koulutus lisäisi tätä kykyä."

Silti monen akateemisen yleissivistys on valitettavan kapeaa. Tietämys omalla alalla voi olla hyvinkin syvällistä. Se ei kuitenkaan havaintojeni mukaan aina tarkoita, että keskustelu olisi samanlaista monista muista yleisistä keskustelunaiheista, kuten taloudesta, politiikasta, urheilusta tai kulttuurista.

Kysynkin sinulta korkeasti koulutettu: Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?

Tuota noin, yliopistokoulutus ei ole yleissivistävä koulutus. Lukio on virallisesti yleissivistävä koulutus. Toki yliopistossa joutuu väkisinkin opiskelemaan myös yleissivistäviä asioita, kuten tutkimuksiin liittyvää metodologiaa, kieliä ja tieteen peruslähtökohtia. Yliopistokoulutuksen päätarkoitus ei kuitenkaan ole toimia yleissivistävänä opinahjoja tuottaen kaikesta kaiken tietäviä ihmisiä. Edes oman tieteenalansa sisällä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eivät edes vuosikymmeniä toimessaan olleet professorit tiedä kaikesta kaikkea noin vain, vaan ihan heidänkin täytyy perehtyä moneen asiaan erikseen.

Vastaan aloittajalle, että sivistykseni on kohtuullisen monialaista, riittävää. En todellakaan ole kävelevä hakuteos, mutta osaan tarvittaessa rakentaa paljon sellaista, jota en voisi rakentaa ilman koulutustani.  Olen kuullut joskus sanottavan, että yliopistoon tullessaan opiskelijat luulevat tietävänsä. Valmistuttuaan he tietävät luulevansa. Eli ymmärtävät, miten paljon tietoa oikeasti on, miten moninaista ja muuttuvaa se on, ja että näkökulmia ja lähestymistapoja samaan asiaan on usein monia.

Kysymykseni lähtökohta ilmeni aloituksessa, eli että moni akateeminen (nainen) on tuonut julki kommenteissaan, että akateemisen kumppanin etu on heidän kykynsä keskustella analyyttisesti ja monialaisesti. Suvaitsin kysenalaistaa tämän laajan yleissivistyksen ja monialaisuuden. 

Jostain syystä en muista lukeneeni tai kuulleeni miesten perustelevan asiaa samoin.  Me miehet kai olemme enemmän toiminta- ja tuloshakuisia.

Lähdekritiikki, tulokset, menetelmät ja yleistäminen... Jos olisit akateeminen, hallitsisit luultavasti ainakin nuo peruselementit, etkä esittäisi asiaa noin. ;) Sori näpäytyksestä, mutta noita asioita voisit pohtia.

Luulitko tätä av:lle tekemääni palsta-aloitusta tieteelliseksi julkaisuksi?

Kyllä. Harmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on aina arvokas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen on itsearvostuksen suhde muiden arvostukseen? Onko kaiken takana ajatus, että toinen akateeminen arvostaa akateemisuuttasi vai hankkimasi faktinen tieto ja sivistys?

Onhan se ihan kiva, jos kanssaihminen ei suhtaudu minuun halveksuen. Uskon toisten akateemisten arvostavan akateemisuuttani, koska he tietävät, mitä koulutuksessa on vaadittu. Pääsyyt sille, miksi hakeuduin kouluttautumaan akateemisesti, olivat 1) uramahdollisuudet ja 2) syvä kiinnostus alaa kohtaan.

Kaksijakoinen kysymys: Riittääkö arvostuksen ansaintaan, että on kiinnostunut ja päässyt opiskelemaan? Vai onko kyky hyödyntää itseä ja yheiskuntaa tärkeämpää?

Aloin seurustella puolisoni kanssa jo ennen yliopisto-opintojamme. En ehkä ole sitä kohderyhmää, jolta haet vastauksia. Mutta yleisesti: onhan se tärkeää, että seurustelevalla parilla on suunnilleen samantyyliset elämäntavoitteet ja -arvot. Muuten voi olla aika hankalaa. Ymmärrän kyllä, että jos on pakkeja tullut, niin olet ehkä pettynyt tai vihainen tai surullinen. Älä välitä, jatka etsimistä. Kyllä minäkin tunsin noita tunteita aikoinani, ja minäkin sain pakkeja ja annoin pakkeja. Mutta jatkoin silti aktiivista etsimistä ja löysin kuin löysinkin hyvän kumppanin. Kaikki ihmiset eivät vain sovi yhteen niin hyvin kuin toiset. Ihmiset haluavat eri asioita ja ovat kiinnostuneita eri asioista.

Luitko aloitusta vai vastasitko vain?

Tuulahdus 60-luvulta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla moni (nainen) perustelee akateemisuuden hyötynä, että voi käydä analyyttistä keskustelua kumppaninsa kanssa. En kiellä, etteikö korkea koulutus lisäisi tätä kykyä."

Silti monen akateemisen yleissivistys on valitettavan kapeaa. Tietämys omalla alalla voi olla hyvinkin syvällistä. Se ei kuitenkaan havaintojeni mukaan aina tarkoita, että keskustelu olisi samanlaista monista muista yleisistä keskustelunaiheista, kuten taloudesta, politiikasta, urheilusta tai kulttuurista.

Kysynkin sinulta korkeasti koulutettu: Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?

Tuota noin, yliopistokoulutus ei ole yleissivistävä koulutus. Lukio on virallisesti yleissivistävä koulutus. Toki yliopistossa joutuu väkisinkin opiskelemaan myös yleissivistäviä asioita, kuten tutkimuksiin liittyvää metodologiaa, kieliä ja tieteen peruslähtökohtia. Yliopistokoulutuksen päätarkoitus ei kuitenkaan ole toimia yleissivistävänä opinahjoja tuottaen kaikesta kaiken tietäviä ihmisiä. Edes oman tieteenalansa sisällä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eivät edes vuosikymmeniä toimessaan olleet professorit tiedä kaikesta kaikkea noin vain, vaan ihan heidänkin täytyy perehtyä moneen asiaan erikseen.

Vastaan aloittajalle, että sivistykseni on kohtuullisen monialaista, riittävää. En todellakaan ole kävelevä hakuteos, mutta osaan tarvittaessa rakentaa paljon sellaista, jota en voisi rakentaa ilman koulutustani.  Olen kuullut joskus sanottavan, että yliopistoon tullessaan opiskelijat luulevat tietävänsä. Valmistuttuaan he tietävät luulevansa. Eli ymmärtävät, miten paljon tietoa oikeasti on, miten moninaista ja muuttuvaa se on, ja että näkökulmia ja lähestymistapoja samaan asiaan on usein monia.

Lukion yleissivistävä taso on hyvin vaatimatonta.

Joo niin on, mutta se on tosiaan virallisesti "yleissivistävä koulutus". Yhteiskunnassa on kaiketi katsottu, että 3 vuotta luokiota riittää. Ihan järkevää mielestäni. Yhteiskunnallisesti ei välttämättä saavutettaisi kauhean suurta lisäarvoa tuota suuremmalla panostuksella.

Lukuion tehtävänä on valmentaa akateemisiin opintoihin yliessivistävästi eikä olla kriteeri kelvolliselle yleissivistykselle. Edelleen se hankitaan lukion jälkeen.

Miksi sitten puolet suomalaisista käy lukion ja ylioppilaista vain kolmasosa pääsee yliopoistoon?

Lukioon pääsee liian moni. Lukiopaikkoja on selkeästi liikaa.

Vierailija kirjoitti:

DI-persu kirjoitti:

Oma kokemukseni mukaan akateemiset naiset jotka jaksavat peräänkuuluttaa akateemista keskustelua, jättävät sen juuri tälle tasolle. Eli keskustelevat keskustelusta, eivät mistään varsinaisesta asiasta.

Yleensä myös looginen päättelykyky loistaa poissaolollaan(hömppätieteiden edustajat). Harvat DI-naiset ovat poikkeus.

Joo, varsinainen asiasta keskustelu insinöörien kanssa ei kyllä sytytä. Siitä keskustelen mielelläni, mikä saa ihmisen vääntämään ja väittelemään loputtomasti. Jokuhan häntä alitajuisesti ajaa pätemään.

Hömppätieteiden tohtori

Voidaanko tästä tehdä lopputulema, että "hömppämaisteri" turhautuu tosiasioihin ja ärsyyntyy, kun mielipiteet ja tunne eivät pääse tarpeeksi esiin?

Vierailija kirjoitti:

Tuulahdus 60-luvulta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstalla moni (nainen) perustelee akateemisuuden hyötynä, että voi käydä analyyttistä keskustelua kumppaninsa kanssa. En kiellä, etteikö korkea koulutus lisäisi tätä kykyä."

Silti monen akateemisen yleissivistys on valitettavan kapeaa. Tietämys omalla alalla voi olla hyvinkin syvällistä. Se ei kuitenkaan havaintojeni mukaan aina tarkoita, että keskustelu olisi samanlaista monista muista yleisistä keskustelunaiheista, kuten taloudesta, politiikasta, urheilusta tai kulttuurista.

Kysynkin sinulta korkeasti koulutettu: Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?

Tuota noin, yliopistokoulutus ei ole yleissivistävä koulutus. Lukio on virallisesti yleissivistävä koulutus. Toki yliopistossa joutuu väkisinkin opiskelemaan myös yleissivistäviä asioita, kuten tutkimuksiin liittyvää metodologiaa, kieliä ja tieteen peruslähtökohtia. Yliopistokoulutuksen päätarkoitus ei kuitenkaan ole toimia yleissivistävänä opinahjoja tuottaen kaikesta kaiken tietäviä ihmisiä. Edes oman tieteenalansa sisällä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eivät edes vuosikymmeniä toimessaan olleet professorit tiedä kaikesta kaikkea noin vain, vaan ihan heidänkin täytyy perehtyä moneen asiaan erikseen.

Vastaan aloittajalle, että sivistykseni on kohtuullisen monialaista, riittävää. En todellakaan ole kävelevä hakuteos, mutta osaan tarvittaessa rakentaa paljon sellaista, jota en voisi rakentaa ilman koulutustani.  Olen kuullut joskus sanottavan, että yliopistoon tullessaan opiskelijat luulevat tietävänsä. Valmistuttuaan he tietävät luulevansa. Eli ymmärtävät, miten paljon tietoa oikeasti on, miten moninaista ja muuttuvaa se on, ja että näkökulmia ja lähestymistapoja samaan asiaan on usein monia.

Lukion yleissivistävä taso on hyvin vaatimatonta.

Joo niin on, mutta se on tosiaan virallisesti "yleissivistävä koulutus". Yhteiskunnassa on kaiketi katsottu, että 3 vuotta luokiota riittää. Ihan järkevää mielestäni. Yhteiskunnallisesti ei välttämättä saavutettaisi kauhean suurta lisäarvoa tuota suuremmalla panostuksella.

Lukuion tehtävänä on valmentaa akateemisiin opintoihin yliessivistävästi eikä olla kriteeri kelvolliselle yleissivistykselle. Edelleen se hankitaan lukion jälkeen.

Miksi sitten puolet suomalaisista käy lukion ja ylioppilaista vain kolmasosa pääsee yliopoistoon?

Lukioon pääsee liian moni. Lukiopaikkoja on selkeästi liikaa.

Yleissivistys on tieytysti aina hyväksi, mutta mietin jo 80-luvulla, onko järkevää kouluttaa 50% kansaa ylioppilaiksi. Puolelle väestöä ei riitä asiantuntija- tai esimiestehtäviä. 

Olen yksi niistä, tosin onnekas paikkani löytänyt ja jopa sitä vaihtanut.

👯‍♂️ Me miehet... 👯‍♂️

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tosin politiikka, historia ja uskonto eivät varsinaisesti kuulu kiinnostuksenkohteisiini. Ensisijaiset kiinnostuksenkohteeni ovat lääketiede ja terveys, mutta olen myös melko laaja-alainen luonnontiedenörtti. Puhun hyvin sujuvasti biologiasta, maantieteestä, ilmastonmuutoksesta, matkailusta, koulutuksesta, kulttuureista jne. Pidän itseäni aika laajasti yleissivistyneenä, osaan keskustella oopperasta tai jääkiekostakin. Seuraan kivasti myös maailman tapahtumia.

Ihmiset saavat olla ja elää ihan kuten haluavat, jos eivät muita vahingoita. Vaikea olisi kuitenkaan kuvitella kovin läheistä ihmissuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka maailman tapahtumien seuraamisen sijaan uppoaa johonkin Netflix-sarjojen maailmaan. Uskon kyllä, että näiden ihmisten kanssa tunne on erittäin molemminpuoleinen. 😁

Netflixistäkin voi keskustella älyllisesti. Monista sarjoista saa stimuloivia keskusteluja esim. Psykologian teorioiden osalta tai esim. Teknologian osalta. Netflixistä löytyy myös hienoja dokumentteja esimerkiksi historiallisia dokumentteja, historiallisia sarjoja keskusteluiden pohjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DI-persu kirjoitti:

Oma kokemukseni mukaan akateemiset naiset jotka jaksavat peräänkuuluttaa akateemista keskustelua, jättävät sen juuri tälle tasolle. Eli keskustelevat keskustelusta, eivät mistään varsinaisesta asiasta.

Yleensä myös looginen päättelykyky loistaa poissaolollaan(hömppätieteiden edustajat). Harvat DI-naiset ovat poikkeus.

Joo, varsinainen asiasta keskustelu insinöörien kanssa ei kyllä sytytä. Siitä keskustelen mielelläni, mikä saa ihmisen vääntämään ja väittelemään loputtomasti. Jokuhan häntä alitajuisesti ajaa pätemään.

Hömppätieteiden tohtori

Voidaanko tästä tehdä lopputulema, että "hömppämaisteri" turhautuu tosiasioihin ja ärsyyntyy, kun mielipiteet ja tunne eivät pääse tarpeeksi esiin?

Oikeastaan ei. Turhautuminen on väärä sana, mutta vääntäminen ja väittely asioista ylipäätään on _tylsää_, miinusmerkkistä aikaa, hukkaan heitettyä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tosin politiikka, historia ja uskonto eivät varsinaisesti kuulu kiinnostuksenkohteisiini. Ensisijaiset kiinnostuksenkohteeni ovat lääketiede ja terveys, mutta olen myös melko laaja-alainen luonnontiedenörtti. Puhun hyvin sujuvasti biologiasta, maantieteestä, ilmastonmuutoksesta, matkailusta, koulutuksesta, kulttuureista jne. Pidän itseäni aika laajasti yleissivistyneenä, osaan keskustella oopperasta tai jääkiekostakin. Seuraan kivasti myös maailman tapahtumia.

Ihmiset saavat olla ja elää ihan kuten haluavat, jos eivät muita vahingoita. Vaikea olisi kuitenkaan kuvitella kovin läheistä ihmissuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka maailman tapahtumien seuraamisen sijaan uppoaa johonkin Netflix-sarjojen maailmaan. Uskon kyllä, että näiden ihmisten kanssa tunne on erittäin molemminpuoleinen. 😁

Netflixistäkin voi keskustella älyllisesti. Monista sarjoista saa stimuloivia keskusteluja esim. Psykologian teorioiden osalta tai esim. Teknologian osalta. Netflixistä löytyy myös hienoja dokumentteja esimerkiksi historiallisia dokumentteja, historiallisia sarjoja keskusteluiden pohjaksi.

Ja lisäksi populaarikulttuurin tuotteet ovat ihan yhtä lailla yleissivistystä kuin esimerkiksi edellä mainittu jääkiekkokin. Aika erikoista rajata ulos jotakin noin yleistä.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki akateemiset ole älykkäitä. Eikä kaikki persut ole rasisteja....

Tuttava, joka on Professori emeritus (en laita nimeä) on sanonut, että kouluttautuminen vaatii hyviä perslihaksia. Pitää jaksaa istua ja lukea.

Paitsi lukea, niin täytyy kyllä myös ymmärtää lukemansa ja kyetä tuottamaan tekstiä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko monialaista, mutta on alueita, joista en tiedä juuri mitään. Esimerkiksi perinteiset korkeakulttuurin muodot teatteri, ooppera ja baletti ovat minulle enimmäkseen tuntemattomia. Klassista (orkesteri)musiikkia kuuntelen jonkin verran, mutta sitäkin tunnen vain pintapuolisesti.

Taloutta ja politiikkaa seuraan kyllä, ja niistä olen kiinnostunut.

En usko, että korkeakoulututkinto on välttämätön tai riittävä ehto sivistykselle, vaikka jonkinlainen korrelaatio näiden välillä varmaankin on.

Itse olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja ilmiöistä. Nämä aiheet eivät kuulu työpaikan kahvitauolle. Yleensä siellä ne koulutetutkin puhuvat matkoista ja mekoista ja laihdutuksesta.

Kahvitauolla haetaan pienintä yhteistä nimittäjää eri koulutustaustaisten välillä, ja yhteiskunnallisista asioista puhumalla saa helposti riidan aikaiseksi.

Ohis, mutta ihmettelen tätä sanontaa "pienin yhteinen nimittäjä". Pienin yhteinen nimittäjä kaikille luvuille on triviaalisti 1. Yleensä etsitään suurinta yhteistä nimittäjää, ja sellaisena tuo sanontakin mielestäni kuvaisi paremmin sitä mitä sillä tarkoitetaan. Eli sellaista asiaa, joka soveltuu kaikille osapuolille.

Pienin yhteinen jaettava on oikea termi ja se on luku, joka on jaettavissa kaikilla lukusarjan luvuilla. Tai sitten juurikin niin, että puhutaan suurimmasta yhteisestä nimittäjästä, joka on suurin luku, jolla kaikki lukusarjan luvut ovat jaollisia.

"Onko sivistyksesi myös monialaista ja osaatko hahmottaa hyvin syy-seuraus-suhteita esimerkiksi taloudessa ja politiikassa? Pidätkö tätä edes tärkeänä?"

Kyllä. Tärkeää olisi myös, että poliitikot edes himpun verran ymmärtäisivät yleisiä lainalaisuuksia taloudessa tehdessään päätöksiä. Toiveajattelua.

Siis meidän "akateemiset" vapaa-ajan keskustelumme yliopistolla... Kaikkea muuta kuin analyyttistä :D Toki kun keskustelun aiheena on oikeasti jokin opintoihin/työhön liittyvä niin mennään asialinjalla faktat tiskissä mutta ei sitä koko ajan jaksa. Saa olla viihteelläkin välillä.

Alamme on poikkitieteellinen joten opiskelijoita on joka lähtöön. Kun opintoihin kuuluu kaikkea lainsäädännöstä fysikaaliseen kemiaan, on kiinnostusta oltava jotta saa suoritettua kunnialla opinnot. Nopeasti jokainen kyllä löytää sen itseä eniten kiinnostavan linjan ja lähtee viemään osaamistaan sinne suuntaan.

On vaikeaa olla monen alan osaaja varsinkin nuorena, kun on vasta yhtä alaa opettelemassa. Se onnistuu varmasti vanhempana, mutta nuorena on vähän pakkokin keskittyä siihen yhteen omaan juttuun, jos aikoo aloitella uraansa. Elämän varrella kyllä lisää oppia karttuu :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tosin politiikka, historia ja uskonto eivät varsinaisesti kuulu kiinnostuksenkohteisiini. Ensisijaiset kiinnostuksenkohteeni ovat lääketiede ja terveys, mutta olen myös melko laaja-alainen luonnontiedenörtti. Puhun hyvin sujuvasti biologiasta, maantieteestä, ilmastonmuutoksesta, matkailusta, koulutuksesta, kulttuureista jne. Pidän itseäni aika laajasti yleissivistyneenä, osaan keskustella oopperasta tai jääkiekostakin. Seuraan kivasti myös maailman tapahtumia.

Ihmiset saavat olla ja elää ihan kuten haluavat, jos eivät muita vahingoita. Vaikea olisi kuitenkaan kuvitella kovin läheistä ihmissuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka maailman tapahtumien seuraamisen sijaan uppoaa johonkin Netflix-sarjojen maailmaan. Uskon kyllä, että näiden ihmisten kanssa tunne on erittäin molemminpuoleinen. 😁

Minun kohdallani ei olisi molemminpuolinen. Koukutun helposti niin viihteeseen kuin pasianssin pelaamiseenkin, vaikka olen kiinnostunut aika monipuolisesti kaikesta (paitsi urheilusta, tietyin poikkeuksin). Se harmittaa, koska en uskalla tylsistymiseni takia hakea seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

DI-persu kirjoitti:

Oma kokemukseni mukaan akateemiset naiset jotka jaksavat peräänkuuluttaa akateemista keskustelua, jättävät sen juuri tälle tasolle. Eli keskustelevat keskustelusta, eivät mistään varsinaisesta asiasta.

Yleensä myös looginen päättelykyky loistaa poissaolollaan(hömppätieteiden edustajat). Harvat DI-naiset ovat poikkeus.

Joo, varsinainen asiasta keskustelu insinöörien kanssa ei kyllä sytytä. Siitä keskustelen mielelläni, mikä saa ihmisen vääntämään ja väittelemään loputtomasti. Jokuhan häntä alitajuisesti ajaa pätemään.

Hömppätieteiden tohtori

Voidaanko tästä tehdä lopputulema, että "hömppämaisteri" turhautuu tosiasioihin ja ärsyyntyy, kun mielipiteet ja tunne eivät pääse tarpeeksi esiin?

Oikeastaan ei. Turhautuminen on väärä sana, mutta vääntäminen ja väittely asioista ylipäätään on _tylsää_, miinusmerkkistä aikaa, hukkaan heitettyä elämää.

Siis älykäs keskustelu rajoittuu sellaiseen, joista molemmat ovat samaa mieltä? Antoisimmat keskstelut minusta ovat niitä, joissa ollaan eri mieltä ja perustellaan omia näkökantoja. Tosi tylsää, jos pitäisi rajoittua niihin aiheisiin joista kaikki yhtä mieltä.

Toki esim työpaikalla kannattaa miettiä, mistä keskustelee.